Siirry pääsisältöön

Äidin kaipuu - Sally Field: In Pieces


Sally Fieldin omaelämäkerta ilmestyi harmillisesti tänä samaisena syksynä kuin Michellen Obaman ylistetty kirja mutta Fieldiä on kuitenkin näkynyt kiitettävän paljon eri haastatteluohjelmissa. Itse sain kuulla kirjasta nähtyäni Christiane Amanpourin haastattelun ja pyysinkin kirjastoa saman tien hankkimaan kirjan. Tässä se nyt on ja sain lukea kirjan vieläpä aivan uutukaisena. (Saanko muuten taas kerran mainita kuinka paljon rakastan pohjoismaista kirjastosysteemiä?!)

Sally Field on minulle se hollywood-näyttelijä, joka vilahtaa aina siellä täällä persoonallisissa ja voimakkaissa naisrooleissa. Olen ihaillut hänen ammattitaitoaan mutta en ole tainnut koskaan katsoa mitään elokuvaa tai tv-sarjaa nimenomaan Fieldin takia. Tämä kirja muutti asenteeni, nyt haluan nähdä kaiken mitä Field on urallaan tehnyt!

Field kertoo kirjassaan perinteiseen tyyliin elämästään kronologisesti lapsuudesta lähtien. Fieldin äiti oli näyttelijä, joka ei kuitenkaan koskaan tehnyt sitä lopullista läpimurtoa Hollywoodissa. Sen sijaan hän tapasi avioeronsa jälkeen uranousussa olleen stuntmanin ja näyttelijän ja hetken aikaa uusperhe eli loisteliasta elämää.

Isäpuolen ura kuitenkin hiipui, perhe muutti yhä vaatimattomampiin taloihin ja Fieldin äiti alkoholisoitui. Lisäksi Field paljastaa tässä kirjassaan, että isäpuoli käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen. Tämän trauman Field painaa muistinsa perukoille, josta sen lopulta uskaltaa kaivaa esille ratkaisevalla hetkellä ja saa asian käsiteltyä äitinsä kanssa. Tarinalla on siis tällä kertaa onnellinen loppu.

Field oli aktiivinen koulun näytelmäkerhossa, jossa hän oppi jo varhain luomaan näyttelemisen avulla oman pakopaikkansa yksinäisestä ja karusta arjesta. Ensimmäisen roolityönsä Field teki tv-sarjassa "Gidget", jossa hän näytteli surffausta ja poikia rakastavaa teinityttöä. Sarja ei kuitenkaan menestynyt ensimmäistä kautta pidemmälle mutta Fieldille kehitettiin uusi rooli, josta tulikin lopulta riesa uraansa aloittavalle nuorelle näyttelijälle.

"The Flying Nun" -sarjassa Field näytteli - sanamukaisesti - lentävää nunnaa. Field sanoi aluksi tiukasti ei mielestään typerälle roolille mutta taipui lopulta painostukseen. Ratkaisevat sanat tulivat Hollywoodin koko paletin nähneeltä isäpuolelta, joka uhkasi että Field tuskin tulisi saamaan uusia tarjouksia. Fieldin suurin pelko oli jäädä työttömäksi ja rahattomaksi, joten hän päätti ottaa vastaan roolin.

Field näytteli kolme vuotta lentävää nunnaa mutta sai kantaa roolihahmonsa leimaa pitkään sen jälkeenkin. Hän haaveili vaativammista rooleista ja hakeutui legendaarisen Lee Strasbergin oppiin tämän näyttelijästudiolle. Elokuvarooleja tuli pikkuhiljaa mutta Field sai tehdä kaikkensa saadakseen ohjaajat vakuuttumaan kyvyistään. Välillä myös makuuhuoneen kautta.

Field omistaa suuren osan kirjastaan vanhemmilleen ja erityisesti äidilleen. Oman äidin huomion hakeminen on ollut suuri trauma Fieldin elämässä ja sitä suurempi pettymys hänelle itselleen oli huomata, ettei hän lopulta ollut itsekään kovin läsnäoleva vanhempi omille pojilleen. Field ei päästäkään itseään helpolla kirjassaan vaan on valmis käsittelemään myös epäonnistumisiaan.

Why is it easier for me to write about the times in my life that felt humiliating or shameful? Is it because those are the things that haunt me? Do I hold on to those dark times as a badge of honor, are they my identity? The moments of triumph stay with me but speak so softly that they're hard to hear - and even harder to talk about.

Fieldin kirja antaa mielenkiintoisen ajankuvauksen 50- ja 60-lukujen Yhdysvalloista ja samalla  näyttelijän omasta kuoppaisesta urakehityksestä. Sitkeydellä ja periksiantamattomuudella Field on lopulta saavuttanut asemansa elokuvanäyttelijöiden huippukastissa.

Mutta kirja on kuitenkin ennen kaikkea henkilökohtainen kehityskertomus ja lopputulos kaikesta siitä työstä, jota Field on tehnyt itsetuntemuksensa hyväksi. Kirja onkin nautinnollista luettavaa sillä Field ei peittele eikä selittele. Hän tietää missä teki virheitä ja on ottanut niistä opikseen.

Kirjan lopun katarsis tytär-äiti-suhteessa on kuin onnellinen Hollywood-loppu koko tarinalle mutta tämäkin käänne tuntuu Fieldin kertomana aidolta ja otan vain kiitollisena vastaan seuraavan elämänohjeen:

What I do know is this: How you care for your child from the time they are born until they're eighteen is important, but who you are as a person and parent for as long as you live also counts, and counts one hell of a lot.

**

Sally Field: In Pieces
Grand Central Publishing 2018

Helmet-lukuhaaste: 11. Kirjassa käy hyvin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj