Siirry pääsisältöön

Äidin kaipuu - Sally Field: In Pieces


Sally Fieldin omaelämäkerta ilmestyi harmillisesti tänä samaisena syksynä kuin Michellen Obaman ylistetty kirja mutta Fieldiä on kuitenkin näkynyt kiitettävän paljon eri haastatteluohjelmissa. Itse sain kuulla kirjasta nähtyäni Christiane Amanpourin haastattelun ja pyysinkin kirjastoa saman tien hankkimaan kirjan. Tässä se nyt on ja sain lukea kirjan vieläpä aivan uutukaisena. (Saanko muuten taas kerran mainita kuinka paljon rakastan pohjoismaista kirjastosysteemiä?!)

Sally Field on minulle se hollywood-näyttelijä, joka vilahtaa aina siellä täällä persoonallisissa ja voimakkaissa naisrooleissa. Olen ihaillut hänen ammattitaitoaan mutta en ole tainnut koskaan katsoa mitään elokuvaa tai tv-sarjaa nimenomaan Fieldin takia. Tämä kirja muutti asenteeni, nyt haluan nähdä kaiken mitä Field on urallaan tehnyt!

Field kertoo kirjassaan perinteiseen tyyliin elämästään kronologisesti lapsuudesta lähtien. Fieldin äiti oli näyttelijä, joka ei kuitenkaan koskaan tehnyt sitä lopullista läpimurtoa Hollywoodissa. Sen sijaan hän tapasi avioeronsa jälkeen uranousussa olleen stuntmanin ja näyttelijän ja hetken aikaa uusperhe eli loisteliasta elämää.

Isäpuolen ura kuitenkin hiipui, perhe muutti yhä vaatimattomampiin taloihin ja Fieldin äiti alkoholisoitui. Lisäksi Field paljastaa tässä kirjassaan, että isäpuoli käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen. Tämän trauman Field painaa muistinsa perukoille, josta sen lopulta uskaltaa kaivaa esille ratkaisevalla hetkellä ja saa asian käsiteltyä äitinsä kanssa. Tarinalla on siis tällä kertaa onnellinen loppu.

Field oli aktiivinen koulun näytelmäkerhossa, jossa hän oppi jo varhain luomaan näyttelemisen avulla oman pakopaikkansa yksinäisestä ja karusta arjesta. Ensimmäisen roolityönsä Field teki tv-sarjassa "Gidget", jossa hän näytteli surffausta ja poikia rakastavaa teinityttöä. Sarja ei kuitenkaan menestynyt ensimmäistä kautta pidemmälle mutta Fieldille kehitettiin uusi rooli, josta tulikin lopulta riesa uraansa aloittavalle nuorelle näyttelijälle.

"The Flying Nun" -sarjassa Field näytteli - sanamukaisesti - lentävää nunnaa. Field sanoi aluksi tiukasti ei mielestään typerälle roolille mutta taipui lopulta painostukseen. Ratkaisevat sanat tulivat Hollywoodin koko paletin nähneeltä isäpuolelta, joka uhkasi että Field tuskin tulisi saamaan uusia tarjouksia. Fieldin suurin pelko oli jäädä työttömäksi ja rahattomaksi, joten hän päätti ottaa vastaan roolin.

Field näytteli kolme vuotta lentävää nunnaa mutta sai kantaa roolihahmonsa leimaa pitkään sen jälkeenkin. Hän haaveili vaativammista rooleista ja hakeutui legendaarisen Lee Strasbergin oppiin tämän näyttelijästudiolle. Elokuvarooleja tuli pikkuhiljaa mutta Field sai tehdä kaikkensa saadakseen ohjaajat vakuuttumaan kyvyistään. Välillä myös makuuhuoneen kautta.

Field omistaa suuren osan kirjastaan vanhemmilleen ja erityisesti äidilleen. Oman äidin huomion hakeminen on ollut suuri trauma Fieldin elämässä ja sitä suurempi pettymys hänelle itselleen oli huomata, ettei hän lopulta ollut itsekään kovin läsnäoleva vanhempi omille pojilleen. Field ei päästäkään itseään helpolla kirjassaan vaan on valmis käsittelemään myös epäonnistumisiaan.

Why is it easier for me to write about the times in my life that felt humiliating or shameful? Is it because those are the things that haunt me? Do I hold on to those dark times as a badge of honor, are they my identity? The moments of triumph stay with me but speak so softly that they're hard to hear - and even harder to talk about.

Fieldin kirja antaa mielenkiintoisen ajankuvauksen 50- ja 60-lukujen Yhdysvalloista ja samalla  näyttelijän omasta kuoppaisesta urakehityksestä. Sitkeydellä ja periksiantamattomuudella Field on lopulta saavuttanut asemansa elokuvanäyttelijöiden huippukastissa.

Mutta kirja on kuitenkin ennen kaikkea henkilökohtainen kehityskertomus ja lopputulos kaikesta siitä työstä, jota Field on tehnyt itsetuntemuksensa hyväksi. Kirja onkin nautinnollista luettavaa sillä Field ei peittele eikä selittele. Hän tietää missä teki virheitä ja on ottanut niistä opikseen.

Kirjan lopun katarsis tytär-äiti-suhteessa on kuin onnellinen Hollywood-loppu koko tarinalle mutta tämäkin käänne tuntuu Fieldin kertomana aidolta ja otan vain kiitollisena vastaan seuraavan elämänohjeen:

What I do know is this: How you care for your child from the time they are born until they're eighteen is important, but who you are as a person and parent for as long as you live also counts, and counts one hell of a lot.

**

Sally Field: In Pieces
Grand Central Publishing 2018

Helmet-lukuhaaste: 11. Kirjassa käy hyvin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...