Siirry pääsisältöön

Äidin kaipuu - Sally Field: In Pieces


Sally Fieldin omaelämäkerta ilmestyi harmillisesti tänä samaisena syksynä kuin Michellen Obaman ylistetty kirja mutta Fieldiä on kuitenkin näkynyt kiitettävän paljon eri haastatteluohjelmissa. Itse sain kuulla kirjasta nähtyäni Christiane Amanpourin haastattelun ja pyysinkin kirjastoa saman tien hankkimaan kirjan. Tässä se nyt on ja sain lukea kirjan vieläpä aivan uutukaisena. (Saanko muuten taas kerran mainita kuinka paljon rakastan pohjoismaista kirjastosysteemiä?!)

Sally Field on minulle se hollywood-näyttelijä, joka vilahtaa aina siellä täällä persoonallisissa ja voimakkaissa naisrooleissa. Olen ihaillut hänen ammattitaitoaan mutta en ole tainnut koskaan katsoa mitään elokuvaa tai tv-sarjaa nimenomaan Fieldin takia. Tämä kirja muutti asenteeni, nyt haluan nähdä kaiken mitä Field on urallaan tehnyt!

Field kertoo kirjassaan perinteiseen tyyliin elämästään kronologisesti lapsuudesta lähtien. Fieldin äiti oli näyttelijä, joka ei kuitenkaan koskaan tehnyt sitä lopullista läpimurtoa Hollywoodissa. Sen sijaan hän tapasi avioeronsa jälkeen uranousussa olleen stuntmanin ja näyttelijän ja hetken aikaa uusperhe eli loisteliasta elämää.

Isäpuolen ura kuitenkin hiipui, perhe muutti yhä vaatimattomampiin taloihin ja Fieldin äiti alkoholisoitui. Lisäksi Field paljastaa tässä kirjassaan, että isäpuoli käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen. Tämän trauman Field painaa muistinsa perukoille, josta sen lopulta uskaltaa kaivaa esille ratkaisevalla hetkellä ja saa asian käsiteltyä äitinsä kanssa. Tarinalla on siis tällä kertaa onnellinen loppu.

Field oli aktiivinen koulun näytelmäkerhossa, jossa hän oppi jo varhain luomaan näyttelemisen avulla oman pakopaikkansa yksinäisestä ja karusta arjesta. Ensimmäisen roolityönsä Field teki tv-sarjassa "Gidget", jossa hän näytteli surffausta ja poikia rakastavaa teinityttöä. Sarja ei kuitenkaan menestynyt ensimmäistä kautta pidemmälle mutta Fieldille kehitettiin uusi rooli, josta tulikin lopulta riesa uraansa aloittavalle nuorelle näyttelijälle.

"The Flying Nun" -sarjassa Field näytteli - sanamukaisesti - lentävää nunnaa. Field sanoi aluksi tiukasti ei mielestään typerälle roolille mutta taipui lopulta painostukseen. Ratkaisevat sanat tulivat Hollywoodin koko paletin nähneeltä isäpuolelta, joka uhkasi että Field tuskin tulisi saamaan uusia tarjouksia. Fieldin suurin pelko oli jäädä työttömäksi ja rahattomaksi, joten hän päätti ottaa vastaan roolin.

Field näytteli kolme vuotta lentävää nunnaa mutta sai kantaa roolihahmonsa leimaa pitkään sen jälkeenkin. Hän haaveili vaativammista rooleista ja hakeutui legendaarisen Lee Strasbergin oppiin tämän näyttelijästudiolle. Elokuvarooleja tuli pikkuhiljaa mutta Field sai tehdä kaikkensa saadakseen ohjaajat vakuuttumaan kyvyistään. Välillä myös makuuhuoneen kautta.

Field omistaa suuren osan kirjastaan vanhemmilleen ja erityisesti äidilleen. Oman äidin huomion hakeminen on ollut suuri trauma Fieldin elämässä ja sitä suurempi pettymys hänelle itselleen oli huomata, ettei hän lopulta ollut itsekään kovin läsnäoleva vanhempi omille pojilleen. Field ei päästäkään itseään helpolla kirjassaan vaan on valmis käsittelemään myös epäonnistumisiaan.

Why is it easier for me to write about the times in my life that felt humiliating or shameful? Is it because those are the things that haunt me? Do I hold on to those dark times as a badge of honor, are they my identity? The moments of triumph stay with me but speak so softly that they're hard to hear - and even harder to talk about.

Fieldin kirja antaa mielenkiintoisen ajankuvauksen 50- ja 60-lukujen Yhdysvalloista ja samalla  näyttelijän omasta kuoppaisesta urakehityksestä. Sitkeydellä ja periksiantamattomuudella Field on lopulta saavuttanut asemansa elokuvanäyttelijöiden huippukastissa.

Mutta kirja on kuitenkin ennen kaikkea henkilökohtainen kehityskertomus ja lopputulos kaikesta siitä työstä, jota Field on tehnyt itsetuntemuksensa hyväksi. Kirja onkin nautinnollista luettavaa sillä Field ei peittele eikä selittele. Hän tietää missä teki virheitä ja on ottanut niistä opikseen.

Kirjan lopun katarsis tytär-äiti-suhteessa on kuin onnellinen Hollywood-loppu koko tarinalle mutta tämäkin käänne tuntuu Fieldin kertomana aidolta ja otan vain kiitollisena vastaan seuraavan elämänohjeen:

What I do know is this: How you care for your child from the time they are born until they're eighteen is important, but who you are as a person and parent for as long as you live also counts, and counts one hell of a lot.

**

Sally Field: In Pieces
Grand Central Publishing 2018

Helmet-lukuhaaste: 11. Kirjassa käy hyvin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen