Siirry pääsisältöön

Lomaseuralaiseni Eeva Lennon


Yksi tämän kesän mieleenpainuvimpia lukuelämyksiä oli Suomesta kirja-alesta löytämäni Eeva Lennonin muistelmateos "Eeva Lennon, Lontoo". Vietin Lennonin parissa muutaman kesäisen aamiaishetken ja itse asiassa kirja olisi saanut olla kaksinverroin paksumpi, yhteisiä aamujamme oli aivan liian vähän!

Eeva Lennon on totisesti elänyt jännittävän ja mielenkiintoisen elämän! No ihan nyt vain esimerkiksi sellainen pieni detalji, että hän muina naisina istuu samassa kahvilassa Jean-Paul Sartren kanssa! Tai että hän voi heittää Kekkosesta anekdootin, joka paljastaa miehen armottomasti sovinistiseksi. Aloin kirjaa lukiessani kaivaa kuumeisesti omien muistojeni laarin pohjalta jotain herkullista jälkipolville kerrottavaa mutta joudun tuottamaan pettymyksen. Sekä itselleni että sille jälkipolvelle...

Lennon kertoo ihailtavan yksityiskohtaisesti lapsuudestaan ja kouluajastaan Helsingissä sekä tietysti kaikista ottamuksistaan toimittajansa uran aikana. Lennonin muisteluista avautuu kuitenkin eteen maailma, joka (Luojan kiitos!!) on jo kadonnut. Lukijana minulta pääsee syvä helpotuksen huokaus, että olen itse saanut elää naisena tässä myöhemmässä ajassa. Kiitos Eeva ja kumppanit, että menitte edeltämme ja raivasitte tietä!

Tällä kirjalla tekisikin mieli pamauttaa päähän pariakin poliitikkoa, jotka vaativat "Suomea takaisin". Ai sitäkö, jossa koulunkäyntimahdollisuuden takasi vain perheen varallisuus tai stipendi? Tai jossa abortin sai kahden lääkärin lausunnon jälkeen mutta vain kalliilla hinnalla? Tai sen Suomen, josta nuorten oli vaikea päästä ulkomaille töihin muuten kuin maataloustöihin tai au pairiksi?

Tai saati sitten jos tapasit ulkomaalaisen, jonka kanssa halusit mennä naimisiin. Lennon kertoo jopa tavanneensa suomalaisen virkamiehen, joka tunnusti tietoisesti hankaloittaneensa suomalaisten avioliittoihin vaadittavaa paperisotaa "kun meikäläiset naiset niin harkitsemattomasti solmivat avioliittoja ulkomaalaisten kanssa".

Lennon tekee hienon katsauksen perheensä sadan vuoden mittaiseen historiaan ja esille nousee osin nostalginenkin Suomi-kuva mutta tämän kirjan myötä kristallisoituvat ennen kaikkea ne arvot, jotka meitä suomalaisiakin vievät eurooppalaisina eteenpäin: tasa-arvo, koulutus ja kansainvälisyys.

Kiitos mielenkiintoisesta lomaseurasta, Eeva Lennon!

**
Eeva Lennon: Eeva Lennon, Lontoo
Karisto 2018

Helmet-lukuhaaste 2019: 12. Kirja liityy Isoon-Britanniaan

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Leena Laurila 16/9/19 18:57

    Varsinkin toimittajien kannattaa kirjoittaa muistelmansa. He ovat usein eläneet mielenkiintoisia vaiheita, päässeet työssään näkemään enemmän kuin moni ja lisäksi he osaavat kirjoittaa. Minustakin tämä oli tosi kiinnostava kirja. Eva Lennonin muistan hyvin myös osana arki-iltojen uutislähetyksiä menneinä vuosikymmeninä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson17/9/19 09:16

      Lennon oli lisäksi asettanut riman todella korkealle ja hienosti sen ylittikin, mielestäni kirjan rakenne toimi hyvin ja oli mielenkiintoista saada taustatietoa maailmantapahtumista Lennonin henkilökohtaisen historian rinnalle. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...
1 kommentti
Lue lisää

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...
2 kommenttia
Lue lisää

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...
15 kommenttia
Lue lisää

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...
24 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää