Siirry pääsisältöön

Lomaseuralaiseni Eeva Lennon


Yksi tämän kesän mieleenpainuvimpia lukuelämyksiä oli Suomesta kirja-alesta löytämäni Eeva Lennonin muistelmateos "Eeva Lennon, Lontoo". Vietin Lennonin parissa muutaman kesäisen aamiaishetken ja itse asiassa kirja olisi saanut olla kaksinverroin paksumpi, yhteisiä aamujamme oli aivan liian vähän!

Eeva Lennon on totisesti elänyt jännittävän ja mielenkiintoisen elämän! No ihan nyt vain esimerkiksi sellainen pieni detalji, että hän muina naisina istuu samassa kahvilassa Jean-Paul Sartren kanssa! Tai että hän voi heittää Kekkosesta anekdootin, joka paljastaa miehen armottomasti sovinistiseksi. Aloin kirjaa lukiessani kaivaa kuumeisesti omien muistojeni laarin pohjalta jotain herkullista jälkipolville kerrottavaa mutta joudun tuottamaan pettymyksen. Sekä itselleni että sille jälkipolvelle...

Lennon kertoo ihailtavan yksityiskohtaisesti lapsuudestaan ja kouluajastaan Helsingissä sekä tietysti kaikista ottamuksistaan toimittajansa uran aikana. Lennonin muisteluista avautuu kuitenkin eteen maailma, joka (Luojan kiitos!!) on jo kadonnut. Lukijana minulta pääsee syvä helpotuksen huokaus, että olen itse saanut elää naisena tässä myöhemmässä ajassa. Kiitos Eeva ja kumppanit, että menitte edeltämme ja raivasitte tietä!

Tällä kirjalla tekisikin mieli pamauttaa päähän pariakin poliitikkoa, jotka vaativat "Suomea takaisin". Ai sitäkö, jossa koulunkäyntimahdollisuuden takasi vain perheen varallisuus tai stipendi? Tai jossa abortin sai kahden lääkärin lausunnon jälkeen mutta vain kalliilla hinnalla? Tai sen Suomen, josta nuorten oli vaikea päästä ulkomaille töihin muuten kuin maataloustöihin tai au pairiksi?

Tai saati sitten jos tapasit ulkomaalaisen, jonka kanssa halusit mennä naimisiin. Lennon kertoo jopa tavanneensa suomalaisen virkamiehen, joka tunnusti tietoisesti hankaloittaneensa suomalaisten avioliittoihin vaadittavaa paperisotaa "kun meikäläiset naiset niin harkitsemattomasti solmivat avioliittoja ulkomaalaisten kanssa".

Lennon tekee hienon katsauksen perheensä sadan vuoden mittaiseen historiaan ja esille nousee osin nostalginenkin Suomi-kuva mutta tämän kirjan myötä kristallisoituvat ennen kaikkea ne arvot, jotka meitä suomalaisiakin vievät eurooppalaisina eteenpäin: tasa-arvo, koulutus ja kansainvälisyys.

Kiitos mielenkiintoisesta lomaseurasta, Eeva Lennon!

**
Eeva Lennon: Eeva Lennon, Lontoo
Karisto 2018

Helmet-lukuhaaste 2019: 12. Kirja liityy Isoon-Britanniaan

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Leena Laurila 16/9/19 18:57

    Varsinkin toimittajien kannattaa kirjoittaa muistelmansa. He ovat usein eläneet mielenkiintoisia vaiheita, päässeet työssään näkemään enemmän kuin moni ja lisäksi he osaavat kirjoittaa. Minustakin tämä oli tosi kiinnostava kirja. Eva Lennonin muistan hyvin myös osana arki-iltojen uutislähetyksiä menneinä vuosikymmeninä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson17/9/19 09:16

      Lennon oli lisäksi asettanut riman todella korkealle ja hienosti sen ylittikin, mielestäni kirjan rakenne toimi hyvin ja oli mielenkiintoista saada taustatietoa maailmantapahtumista Lennonin henkilökohtaisen historian rinnalle. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...
1 kommentti
Lue lisää

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...
23 kommenttia
Lue lisää

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...
15 kommenttia
Lue lisää

Akateemisen eron käsikirja

Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään. Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään". Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lu...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää