Siirry pääsisältöön

Lomaseuralaiseni Eeva Lennon


Yksi tämän kesän mieleenpainuvimpia lukuelämyksiä oli Suomesta kirja-alesta löytämäni Eeva Lennonin muistelmateos "Eeva Lennon, Lontoo". Vietin Lennonin parissa muutaman kesäisen aamiaishetken ja itse asiassa kirja olisi saanut olla kaksinverroin paksumpi, yhteisiä aamujamme oli aivan liian vähän!

Eeva Lennon on totisesti elänyt jännittävän ja mielenkiintoisen elämän! No ihan nyt vain esimerkiksi sellainen pieni detalji, että hän muina naisina istuu samassa kahvilassa Jean-Paul Sartren kanssa! Tai että hän voi heittää Kekkosesta anekdootin, joka paljastaa miehen armottomasti sovinistiseksi. Aloin kirjaa lukiessani kaivaa kuumeisesti omien muistojeni laarin pohjalta jotain herkullista jälkipolville kerrottavaa mutta joudun tuottamaan pettymyksen. Sekä itselleni että sille jälkipolvelle...

Lennon kertoo ihailtavan yksityiskohtaisesti lapsuudestaan ja kouluajastaan Helsingissä sekä tietysti kaikista ottamuksistaan toimittajansa uran aikana. Lennonin muisteluista avautuu kuitenkin eteen maailma, joka (Luojan kiitos!!) on jo kadonnut. Lukijana minulta pääsee syvä helpotuksen huokaus, että olen itse saanut elää naisena tässä myöhemmässä ajassa. Kiitos Eeva ja kumppanit, että menitte edeltämme ja raivasitte tietä!

Tällä kirjalla tekisikin mieli pamauttaa päähän pariakin poliitikkoa, jotka vaativat "Suomea takaisin". Ai sitäkö, jossa koulunkäyntimahdollisuuden takasi vain perheen varallisuus tai stipendi? Tai jossa abortin sai kahden lääkärin lausunnon jälkeen mutta vain kalliilla hinnalla? Tai sen Suomen, josta nuorten oli vaikea päästä ulkomaille töihin muuten kuin maataloustöihin tai au pairiksi?

Tai saati sitten jos tapasit ulkomaalaisen, jonka kanssa halusit mennä naimisiin. Lennon kertoo jopa tavanneensa suomalaisen virkamiehen, joka tunnusti tietoisesti hankaloittaneensa suomalaisten avioliittoihin vaadittavaa paperisotaa "kun meikäläiset naiset niin harkitsemattomasti solmivat avioliittoja ulkomaalaisten kanssa".

Lennon tekee hienon katsauksen perheensä sadan vuoden mittaiseen historiaan ja esille nousee osin nostalginenkin Suomi-kuva mutta tämän kirjan myötä kristallisoituvat ennen kaikkea ne arvot, jotka meitä suomalaisiakin vievät eurooppalaisina eteenpäin: tasa-arvo, koulutus ja kansainvälisyys.

Kiitos mielenkiintoisesta lomaseurasta, Eeva Lennon!

**
Eeva Lennon: Eeva Lennon, Lontoo
Karisto 2018

Helmet-lukuhaaste 2019: 12. Kirja liityy Isoon-Britanniaan

Kommentit

  1. Varsinkin toimittajien kannattaa kirjoittaa muistelmansa. He ovat usein eläneet mielenkiintoisia vaiheita, päässeet työssään näkemään enemmän kuin moni ja lisäksi he osaavat kirjoittaa. Minustakin tämä oli tosi kiinnostava kirja. Eva Lennonin muistan hyvin myös osana arki-iltojen uutislähetyksiä menneinä vuosikymmeninä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lennon oli lisäksi asettanut riman todella korkealle ja hienosti sen ylittikin, mielestäni kirjan rakenne toimi hyvin ja oli mielenkiintoista saada taustatietoa maailmantapahtumista Lennonin henkilökohtaisen historian rinnalle. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...