Siirry pääsisältöön

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)


Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta.

David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'.

David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka kertoi niistä avoimesti myös Ritzille.

She always wants the world to think that not only is everything hunky-dory but everything is absolutely totally glorious. She couldn't be richer, she couldn't be happier, she couldn't be living a more satisfying life. (---) At the same time , she's trying to sell herself that reality. But, believe me, honey, her reality ain't real. (Franklinin pitkäaikainen agentti Ruth Bowen)

Franklin kasvoi Detroitissa baptistipapin perheessä. Isä C. L. Franklin oli maankuulu saarnaaja, jota tultiin kuuntelemaan sankoin joukoin. Aretha ja perheen muut lapset seurasivat mukana ja varsinkin Arethasta tuli jo hyvin nuorena saarnatilaisuuksien vetonumero. Gospel oli Arethan ensimmäinen musiikillinen rakkaus, joka kulki mukana koko pitkän uran ajan.

Saarnaajaisän yksityiselämä oli ajoittain varsin villiä mutta kaikki neljä lasta muistelivat isäänsä loppuun asti lämmöllä. Ritzin kirjassa tulee useasti esiin se kuinka isä palvoi lapsiaan ja kannusti heitä etenemään elämässä. Mutta Aretha oli isän lemmikki. Isä ymmärsi tyttärensä olevan todellinen luonnonlahjakkuus ja tiesi tämän menevän vielä pitkälle. Franklin aloittikin keikkailun heti kun kynnelle kykeni. Vauhtia eivät pahemmin hidastaneet edes teiniraskaudet. Ensimmäisen lapsensa Franklin sai vain 12-vuotiaana!

Franklinin ura oli pitkä ja koukeroinen. Siihen ehti sisältyä sekä huippukohtia että suvantoja. Kaikki Fritzin haastattelemat kollegat olivat samaa mieltä: "Ree" oli käsittämättömän lahjakkuus, joka sai yleisön itkemään vaikka olisi sitten laulanut puhelinluettelon keltaisia sivuja. Mutta ongelmana oli Arethan varsin oikukas ja voimakastahtoinen luonne. Kun hän sai jotain päähänsä, sitä ei käännetty.

Franklinin pakkomielle oli löytää aina uusia hittejä. Monen kollegan mielestä hittimetsästys meni usein metsään pelkästään Franklinin jääräpäisyyden vuoksi. Jos joku kollega oli tehnyt hitin, Franklin oli varma että hän voisi coverillaan tehdä siitä vielä suuremman hitin. Näin kävi kuitenkin harvoin.

Arethalle ei sanottu vastaan, sen saivat kokea niin sisarukset kuin kollegat. Tosin kaikki tiesivät, että jossain vaiheessa puheyhteydet palautuisivat eikä kiistoja otettu vakavasti. Monet nuoremmat muusikot ja tuottajat tosin saivat aina järkytyksekseen huomata, että työskentely Franklinin kanssa ei ollut helppoa. Franklin tiesi tarkalleen mitä halusi ja kuinka äänen pitäisi kulkea. Hän oli oman äänensä ainoa tuottaja, muita hän ei kuunnellut.

When it came to producing Aretha's vocals it was the same as Ray Charles. I didn't say a word. She didn't need my critique. She didn't need anyone's critique. Her taste in vocal riffs and licks was absolutely flawless. She was only twenty-four and yet had the poise, authority, and confidence of someone who had been singing for sixty years. Her voice was young and vital, but it also came from a place of ancient secret wisdom. (Jerry Wexler, Atlantic Recordsin tuottaja)

Ja sitten ne miesasiat... niihinkin Fritz uhraa kirjassaan monen monituista sivua sillä miehet olivat Franklinin elämän suola. Franklin oli naimisissa kahdesti ja lapsia syntyi neljä, jokaisella heistä oli kuitenkin eri isä. Suuria rakkauksia oli moniakin mutta se suurin rakkaus jäi ehkä kuitenkin kokematta. Loppuvaiheessa Franklin jopa keksi kuvitteellisia miesystäviä, joista hän kertoi luottotoimittajilleen.

Aretha Franklin oli musiikillinen luonnonvoima, jota suurempaa tuskin on nähty. Ritzin kirjan sisältämät anekdootit ja tarinat ovat tietysti mielenkiintoisia ja selittävätkin jonkin verran myös Franklinin musiikillista uraa. Mutta jos haluatte oikeasti tutustua Frankliniin riittää kun kuuntelee hänen musiikkiaan. Sieltä löytynee se todellinen ja aito Aretha.

She transformed her extreme pain to extreme beauty. That's my sister's gift. She had it as a child and has never lost it, not for a second. (Franklinin sisko Erma Franklin)

**
David Ritz: Respect. The Life of Aretha Franklin
Little, Brown and Company 2014

Helmet-lukuhaaste: 20. Taiteilijaelämäkerta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...