Siirry pääsisältöön

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)


Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta.

David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'.

David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka kertoi niistä avoimesti myös Ritzille.

She always wants the world to think that not only is everything hunky-dory but everything is absolutely totally glorious. She couldn't be richer, she couldn't be happier, she couldn't be living a more satisfying life. (---) At the same time , she's trying to sell herself that reality. But, believe me, honey, her reality ain't real. (Franklinin pitkäaikainen agentti Ruth Bowen)

Franklin kasvoi Detroitissa baptistipapin perheessä. Isä C. L. Franklin oli maankuulu saarnaaja, jota tultiin kuuntelemaan sankoin joukoin. Aretha ja perheen muut lapset seurasivat mukana ja varsinkin Arethasta tuli jo hyvin nuorena saarnatilaisuuksien vetonumero. Gospel oli Arethan ensimmäinen musiikillinen rakkaus, joka kulki mukana koko pitkän uran ajan.

Saarnaajaisän yksityiselämä oli ajoittain varsin villiä mutta kaikki neljä lasta muistelivat isäänsä loppuun asti lämmöllä. Ritzin kirjassa tulee useasti esiin se kuinka isä palvoi lapsiaan ja kannusti heitä etenemään elämässä. Mutta Aretha oli isän lemmikki. Isä ymmärsi tyttärensä olevan todellinen luonnonlahjakkuus ja tiesi tämän menevän vielä pitkälle. Franklin aloittikin keikkailun heti kun kynnelle kykeni. Vauhtia eivät pahemmin hidastaneet edes teiniraskaudet. Ensimmäisen lapsensa Franklin sai vain 12-vuotiaana!

Franklinin ura oli pitkä ja koukeroinen. Siihen ehti sisältyä sekä huippukohtia että suvantoja. Kaikki Fritzin haastattelemat kollegat olivat samaa mieltä: "Ree" oli käsittämättömän lahjakkuus, joka sai yleisön itkemään vaikka olisi sitten laulanut puhelinluettelon keltaisia sivuja. Mutta ongelmana oli Arethan varsin oikukas ja voimakastahtoinen luonne. Kun hän sai jotain päähänsä, sitä ei käännetty.

Franklinin pakkomielle oli löytää aina uusia hittejä. Monen kollegan mielestä hittimetsästys meni usein metsään pelkästään Franklinin jääräpäisyyden vuoksi. Jos joku kollega oli tehnyt hitin, Franklin oli varma että hän voisi coverillaan tehdä siitä vielä suuremman hitin. Näin kävi kuitenkin harvoin.

Arethalle ei sanottu vastaan, sen saivat kokea niin sisarukset kuin kollegat. Tosin kaikki tiesivät, että jossain vaiheessa puheyhteydet palautuisivat eikä kiistoja otettu vakavasti. Monet nuoremmat muusikot ja tuottajat tosin saivat aina järkytyksekseen huomata, että työskentely Franklinin kanssa ei ollut helppoa. Franklin tiesi tarkalleen mitä halusi ja kuinka äänen pitäisi kulkea. Hän oli oman äänensä ainoa tuottaja, muita hän ei kuunnellut.

When it came to producing Aretha's vocals it was the same as Ray Charles. I didn't say a word. She didn't need my critique. She didn't need anyone's critique. Her taste in vocal riffs and licks was absolutely flawless. She was only twenty-four and yet had the poise, authority, and confidence of someone who had been singing for sixty years. Her voice was young and vital, but it also came from a place of ancient secret wisdom. (Jerry Wexler, Atlantic Recordsin tuottaja)

Ja sitten ne miesasiat... niihinkin Fritz uhraa kirjassaan monen monituista sivua sillä miehet olivat Franklinin elämän suola. Franklin oli naimisissa kahdesti ja lapsia syntyi neljä, jokaisella heistä oli kuitenkin eri isä. Suuria rakkauksia oli moniakin mutta se suurin rakkaus jäi ehkä kuitenkin kokematta. Loppuvaiheessa Franklin jopa keksi kuvitteellisia miesystäviä, joista hän kertoi luottotoimittajilleen.

Aretha Franklin oli musiikillinen luonnonvoima, jota suurempaa tuskin on nähty. Ritzin kirjan sisältämät anekdootit ja tarinat ovat tietysti mielenkiintoisia ja selittävätkin jonkin verran myös Franklinin musiikillista uraa. Mutta jos haluatte oikeasti tutustua Frankliniin riittää kun kuuntelee hänen musiikkiaan. Sieltä löytynee se todellinen ja aito Aretha.

She transformed her extreme pain to extreme beauty. That's my sister's gift. She had it as a child and has never lost it, not for a second. (Franklinin sisko Erma Franklin)

**
David Ritz: Respect. The Life of Aretha Franklin
Little, Brown and Company 2014

Helmet-lukuhaaste: 20. Taiteilijaelämäkerta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle