Siirry pääsisältöön

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)


Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta.

David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'.

David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka kertoi niistä avoimesti myös Ritzille.

She always wants the world to think that not only is everything hunky-dory but everything is absolutely totally glorious. She couldn't be richer, she couldn't be happier, she couldn't be living a more satisfying life. (---) At the same time , she's trying to sell herself that reality. But, believe me, honey, her reality ain't real. (Franklinin pitkäaikainen agentti Ruth Bowen)

Franklin kasvoi Detroitissa baptistipapin perheessä. Isä C. L. Franklin oli maankuulu saarnaaja, jota tultiin kuuntelemaan sankoin joukoin. Aretha ja perheen muut lapset seurasivat mukana ja varsinkin Arethasta tuli jo hyvin nuorena saarnatilaisuuksien vetonumero. Gospel oli Arethan ensimmäinen musiikillinen rakkaus, joka kulki mukana koko pitkän uran ajan.

Saarnaajaisän yksityiselämä oli ajoittain varsin villiä mutta kaikki neljä lasta muistelivat isäänsä loppuun asti lämmöllä. Ritzin kirjassa tulee useasti esiin se kuinka isä palvoi lapsiaan ja kannusti heitä etenemään elämässä. Mutta Aretha oli isän lemmikki. Isä ymmärsi tyttärensä olevan todellinen luonnonlahjakkuus ja tiesi tämän menevän vielä pitkälle. Franklin aloittikin keikkailun heti kun kynnelle kykeni. Vauhtia eivät pahemmin hidastaneet edes teiniraskaudet. Ensimmäisen lapsensa Franklin sai vain 12-vuotiaana!

Franklinin ura oli pitkä ja koukeroinen. Siihen ehti sisältyä sekä huippukohtia että suvantoja. Kaikki Fritzin haastattelemat kollegat olivat samaa mieltä: "Ree" oli käsittämättömän lahjakkuus, joka sai yleisön itkemään vaikka olisi sitten laulanut puhelinluettelon keltaisia sivuja. Mutta ongelmana oli Arethan varsin oikukas ja voimakastahtoinen luonne. Kun hän sai jotain päähänsä, sitä ei käännetty.

Franklinin pakkomielle oli löytää aina uusia hittejä. Monen kollegan mielestä hittimetsästys meni usein metsään pelkästään Franklinin jääräpäisyyden vuoksi. Jos joku kollega oli tehnyt hitin, Franklin oli varma että hän voisi coverillaan tehdä siitä vielä suuremman hitin. Näin kävi kuitenkin harvoin.

Arethalle ei sanottu vastaan, sen saivat kokea niin sisarukset kuin kollegat. Tosin kaikki tiesivät, että jossain vaiheessa puheyhteydet palautuisivat eikä kiistoja otettu vakavasti. Monet nuoremmat muusikot ja tuottajat tosin saivat aina järkytyksekseen huomata, että työskentely Franklinin kanssa ei ollut helppoa. Franklin tiesi tarkalleen mitä halusi ja kuinka äänen pitäisi kulkea. Hän oli oman äänensä ainoa tuottaja, muita hän ei kuunnellut.

When it came to producing Aretha's vocals it was the same as Ray Charles. I didn't say a word. She didn't need my critique. She didn't need anyone's critique. Her taste in vocal riffs and licks was absolutely flawless. She was only twenty-four and yet had the poise, authority, and confidence of someone who had been singing for sixty years. Her voice was young and vital, but it also came from a place of ancient secret wisdom. (Jerry Wexler, Atlantic Recordsin tuottaja)

Ja sitten ne miesasiat... niihinkin Fritz uhraa kirjassaan monen monituista sivua sillä miehet olivat Franklinin elämän suola. Franklin oli naimisissa kahdesti ja lapsia syntyi neljä, jokaisella heistä oli kuitenkin eri isä. Suuria rakkauksia oli moniakin mutta se suurin rakkaus jäi ehkä kuitenkin kokematta. Loppuvaiheessa Franklin jopa keksi kuvitteellisia miesystäviä, joista hän kertoi luottotoimittajilleen.

Aretha Franklin oli musiikillinen luonnonvoima, jota suurempaa tuskin on nähty. Ritzin kirjan sisältämät anekdootit ja tarinat ovat tietysti mielenkiintoisia ja selittävätkin jonkin verran myös Franklinin musiikillista uraa. Mutta jos haluatte oikeasti tutustua Frankliniin riittää kun kuuntelee hänen musiikkiaan. Sieltä löytynee se todellinen ja aito Aretha.

She transformed her extreme pain to extreme beauty. That's my sister's gift. She had it as a child and has never lost it, not for a second. (Franklinin sisko Erma Franklin)

**
David Ritz: Respect. The Life of Aretha Franklin
Little, Brown and Company 2014

Helmet-lukuhaaste: 20. Taiteilijaelämäkerta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...