Siirry pääsisältöön

Uusi kirjailijatuttavuus ja brittienglannin kertausta


Huomenna alkaa vihdoinkin kauan odottamani Lontoon-matka! Reissu varattiin ystävän kanssa jo viime kevänä ja sitä on fiilistelty tässä välillä kerran jos toisenkin. Ja jotta voisin konverseerata mahdollisimman sujuvasti brittienglanniksi luin matkan alla hyllystäni löytyvän kirjailijan Maggie O'Farrellin teoksen 'The Distance Between Us'. Olen joskus näemmä ostanut parikin kirjaa häneltä, olisinko lukenut jostakin sen verran ylistävän arvostelun että olen siltä istumalta päättänyt satsata tähän brittikirjailijaan...

Ja hyvä satsaus se olikin. Kirja vie välittömästi mukanaan ja voin todeta, että O'Farrell todella osaa tarinan kertomisen jalon taidon! Romaani kertoo kahden nuoren rakkaustarinan mutta heidän ympärilleen muodostuu tiheä verkko sisarista, vanhemmista, isovanhemmista, tädeistä, enoista, ystävistä.. O'Farrell onnistuu kuitenkin pitämään kudelman hyppysissään ja lukijan varpaillaan. Jo alusta asti on nimittäin selvää, että tarinan kuluessa tulee paljastumaan salaisuus jos toinenkin.

Tarina alkaa kahdesta rinnakkaisesta tapahtumasarjasta. Stella kohtaa Lontoossa menneisyyden haamun ja Jake taas puolestaan joutuu kotikonnuillaan Hong Kongissa dramaattiseen onnettomuuteen. Sekä Stella että Jake pakenevat kiperää tilannetta ja sattuvat lopulta samaan paikkaan. Ja eihän se mikään yllätys ole, että parin välille syntyy jännite.

O'Farrell kertoo kuitenkin tämän nykyhetkeen ajoittuvan tarinan rinnalla katkelmia aiemmista tapahtumista. Näissä kohtauksissa pääparina on Stella ja hänen vanhempi sisarensa Nina. He ovat puoliksi italialaisia, puoliksi skotlantilaisia mikä jo sinänsä herättää koulukavereiden huomion. Mutta on muutakin ja sen O'Farrell paljastaa vasta kirjan loppuvaiheilla - suuren salaisuuden, jota Stella ja Nina ovat kantaneet mukanaan koko elämänsä.

Jake tries to picture Stella at eight. He sees a thin child with an anxious face and small, clenched hands. 'She did it,' Nina had whispered to him, 'for me. Can you imagine?' Jake finds that he can't, he can't imagine it at all. He cannot for a moment even begin to appreciate what must have made her do it - he's not sure he could ever bear to know. The class bully. It makes him furious for her, makes him want to fold her hands in his and take her somewhere far away.

O'Farrellin tekstiä on nautinto lukea! Henkilökuvaus on herkullinen (esimerkiksi Stellan ja Ninan äidin ystävä Evie!) ja tapahtumat kuvataan jännittävästi lomittain ja epäkronologisesti. Kirjailija ei paljasta kaikkea heti vaan jättää lukijan useammankin kerran miettimään, että mitähän tämäkin nyt mahtaa tarkoittaa.

Kirjan lopussa tosin petyn hieman sillä O'Farrell sortuu mielestäni ihan turhaan klassiseen hiiri ja kissa -leikkiin: rakastaa, ei rakasta.... Sitä paitsi kukaan ei ole onnistunut siinä asetelmassa yhtä hyvin kuin Charlotte Brontë aikoinaan Kotiopettajatteren romaanissaan. Väärinkäsityksiä, salaisuuksia, yllätyksiä - lopulta kaikki päättyy kuitenkin hyvin vaikka senhän me lukijat toki arvasimme.

Joka tapauksessa vahva tarina O'Farrellilta ja tulen ehdottomasti lukemaan lisää häneltä. Sitä paitsi meille suomalaisille kirjailijalla on erityinen paikka sydämessään mikä näkyy myös esimerkiksi juuri tässä romaanissa. Jostain luen, että O'Farrell on lomaillut Suomessa perheensä kanssa ja että matka on tehnyt kirjailijaan lähtemättömän vaikutuksen. Niinpä Suomi on mukana, eikä minään eksoottisena tekijänä vaan ihan muina miehinä tarinassa esiintyvänä paikkana. Ihan niinkuin pitääkin!

**
Maggie O'Farrell: The Distance Between Us
Tinder Press 2005
Helmet-lukuhaaste: 6. Rakkausromaani

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...