Siirry pääsisältöön

Uusi kirjailijatuttavuus ja brittienglannin kertausta


Huomenna alkaa vihdoinkin kauan odottamani Lontoon-matka! Reissu varattiin ystävän kanssa jo viime kevänä ja sitä on fiilistelty tässä välillä kerran jos toisenkin. Ja jotta voisin konverseerata mahdollisimman sujuvasti brittienglanniksi luin matkan alla hyllystäni löytyvän kirjailijan Maggie O'Farrellin teoksen 'The Distance Between Us'. Olen joskus näemmä ostanut parikin kirjaa häneltä, olisinko lukenut jostakin sen verran ylistävän arvostelun että olen siltä istumalta päättänyt satsata tähän brittikirjailijaan...

Ja hyvä satsaus se olikin. Kirja vie välittömästi mukanaan ja voin todeta, että O'Farrell todella osaa tarinan kertomisen jalon taidon! Romaani kertoo kahden nuoren rakkaustarinan mutta heidän ympärilleen muodostuu tiheä verkko sisarista, vanhemmista, isovanhemmista, tädeistä, enoista, ystävistä.. O'Farrell onnistuu kuitenkin pitämään kudelman hyppysissään ja lukijan varpaillaan. Jo alusta asti on nimittäin selvää, että tarinan kuluessa tulee paljastumaan salaisuus jos toinenkin.

Tarina alkaa kahdesta rinnakkaisesta tapahtumasarjasta. Stella kohtaa Lontoossa menneisyyden haamun ja Jake taas puolestaan joutuu kotikonnuillaan Hong Kongissa dramaattiseen onnettomuuteen. Sekä Stella että Jake pakenevat kiperää tilannetta ja sattuvat lopulta samaan paikkaan. Ja eihän se mikään yllätys ole, että parin välille syntyy jännite.

O'Farrell kertoo kuitenkin tämän nykyhetkeen ajoittuvan tarinan rinnalla katkelmia aiemmista tapahtumista. Näissä kohtauksissa pääparina on Stella ja hänen vanhempi sisarensa Nina. He ovat puoliksi italialaisia, puoliksi skotlantilaisia mikä jo sinänsä herättää koulukavereiden huomion. Mutta on muutakin ja sen O'Farrell paljastaa vasta kirjan loppuvaiheilla - suuren salaisuuden, jota Stella ja Nina ovat kantaneet mukanaan koko elämänsä.

Jake tries to picture Stella at eight. He sees a thin child with an anxious face and small, clenched hands. 'She did it,' Nina had whispered to him, 'for me. Can you imagine?' Jake finds that he can't, he can't imagine it at all. He cannot for a moment even begin to appreciate what must have made her do it - he's not sure he could ever bear to know. The class bully. It makes him furious for her, makes him want to fold her hands in his and take her somewhere far away.

O'Farrellin tekstiä on nautinto lukea! Henkilökuvaus on herkullinen (esimerkiksi Stellan ja Ninan äidin ystävä Evie!) ja tapahtumat kuvataan jännittävästi lomittain ja epäkronologisesti. Kirjailija ei paljasta kaikkea heti vaan jättää lukijan useammankin kerran miettimään, että mitähän tämäkin nyt mahtaa tarkoittaa.

Kirjan lopussa tosin petyn hieman sillä O'Farrell sortuu mielestäni ihan turhaan klassiseen hiiri ja kissa -leikkiin: rakastaa, ei rakasta.... Sitä paitsi kukaan ei ole onnistunut siinä asetelmassa yhtä hyvin kuin Charlotte Brontë aikoinaan Kotiopettajatteren romaanissaan. Väärinkäsityksiä, salaisuuksia, yllätyksiä - lopulta kaikki päättyy kuitenkin hyvin vaikka senhän me lukijat toki arvasimme.

Joka tapauksessa vahva tarina O'Farrellilta ja tulen ehdottomasti lukemaan lisää häneltä. Sitä paitsi meille suomalaisille kirjailijalla on erityinen paikka sydämessään mikä näkyy myös esimerkiksi juuri tässä romaanissa. Jostain luen, että O'Farrell on lomaillut Suomessa perheensä kanssa ja että matka on tehnyt kirjailijaan lähtemättömän vaikutuksen. Niinpä Suomi on mukana, eikä minään eksoottisena tekijänä vaan ihan muina miehinä tarinassa esiintyvänä paikkana. Ihan niinkuin pitääkin!

**
Maggie O'Farrell: The Distance Between Us
Tinder Press 2005
Helmet-lukuhaaste: 6. Rakkausromaani

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...