Siirry pääsisältöön

Uusi kirjailijatuttavuus ja brittienglannin kertausta


Huomenna alkaa vihdoinkin kauan odottamani Lontoon-matka! Reissu varattiin ystävän kanssa jo viime kevänä ja sitä on fiilistelty tässä välillä kerran jos toisenkin. Ja jotta voisin konverseerata mahdollisimman sujuvasti brittienglanniksi luin matkan alla hyllystäni löytyvän kirjailijan Maggie O'Farrellin teoksen 'The Distance Between Us'. Olen joskus näemmä ostanut parikin kirjaa häneltä, olisinko lukenut jostakin sen verran ylistävän arvostelun että olen siltä istumalta päättänyt satsata tähän brittikirjailijaan...

Ja hyvä satsaus se olikin. Kirja vie välittömästi mukanaan ja voin todeta, että O'Farrell todella osaa tarinan kertomisen jalon taidon! Romaani kertoo kahden nuoren rakkaustarinan mutta heidän ympärilleen muodostuu tiheä verkko sisarista, vanhemmista, isovanhemmista, tädeistä, enoista, ystävistä.. O'Farrell onnistuu kuitenkin pitämään kudelman hyppysissään ja lukijan varpaillaan. Jo alusta asti on nimittäin selvää, että tarinan kuluessa tulee paljastumaan salaisuus jos toinenkin.

Tarina alkaa kahdesta rinnakkaisesta tapahtumasarjasta. Stella kohtaa Lontoossa menneisyyden haamun ja Jake taas puolestaan joutuu kotikonnuillaan Hong Kongissa dramaattiseen onnettomuuteen. Sekä Stella että Jake pakenevat kiperää tilannetta ja sattuvat lopulta samaan paikkaan. Ja eihän se mikään yllätys ole, että parin välille syntyy jännite.

O'Farrell kertoo kuitenkin tämän nykyhetkeen ajoittuvan tarinan rinnalla katkelmia aiemmista tapahtumista. Näissä kohtauksissa pääparina on Stella ja hänen vanhempi sisarensa Nina. He ovat puoliksi italialaisia, puoliksi skotlantilaisia mikä jo sinänsä herättää koulukavereiden huomion. Mutta on muutakin ja sen O'Farrell paljastaa vasta kirjan loppuvaiheilla - suuren salaisuuden, jota Stella ja Nina ovat kantaneet mukanaan koko elämänsä.

Jake tries to picture Stella at eight. He sees a thin child with an anxious face and small, clenched hands. 'She did it,' Nina had whispered to him, 'for me. Can you imagine?' Jake finds that he can't, he can't imagine it at all. He cannot for a moment even begin to appreciate what must have made her do it - he's not sure he could ever bear to know. The class bully. It makes him furious for her, makes him want to fold her hands in his and take her somewhere far away.

O'Farrellin tekstiä on nautinto lukea! Henkilökuvaus on herkullinen (esimerkiksi Stellan ja Ninan äidin ystävä Evie!) ja tapahtumat kuvataan jännittävästi lomittain ja epäkronologisesti. Kirjailija ei paljasta kaikkea heti vaan jättää lukijan useammankin kerran miettimään, että mitähän tämäkin nyt mahtaa tarkoittaa.

Kirjan lopussa tosin petyn hieman sillä O'Farrell sortuu mielestäni ihan turhaan klassiseen hiiri ja kissa -leikkiin: rakastaa, ei rakasta.... Sitä paitsi kukaan ei ole onnistunut siinä asetelmassa yhtä hyvin kuin Charlotte Brontë aikoinaan Kotiopettajatteren romaanissaan. Väärinkäsityksiä, salaisuuksia, yllätyksiä - lopulta kaikki päättyy kuitenkin hyvin vaikka senhän me lukijat toki arvasimme.

Joka tapauksessa vahva tarina O'Farrellilta ja tulen ehdottomasti lukemaan lisää häneltä. Sitä paitsi meille suomalaisille kirjailijalla on erityinen paikka sydämessään mikä näkyy myös esimerkiksi juuri tässä romaanissa. Jostain luen, että O'Farrell on lomaillut Suomessa perheensä kanssa ja että matka on tehnyt kirjailijaan lähtemättömän vaikutuksen. Niinpä Suomi on mukana, eikä minään eksoottisena tekijänä vaan ihan muina miehinä tarinassa esiintyvänä paikkana. Ihan niinkuin pitääkin!

**
Maggie O'Farrell: The Distance Between Us
Tinder Press 2005
Helmet-lukuhaaste: 6. Rakkausromaani

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Akateemisen eron käsikirja

Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään. Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään". Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lu...