Siirry pääsisältöön

Uusi kirjailijatuttavuus ja brittienglannin kertausta


Huomenna alkaa vihdoinkin kauan odottamani Lontoon-matka! Reissu varattiin ystävän kanssa jo viime kevänä ja sitä on fiilistelty tässä välillä kerran jos toisenkin. Ja jotta voisin konverseerata mahdollisimman sujuvasti brittienglanniksi luin matkan alla hyllystäni löytyvän kirjailijan Maggie O'Farrellin teoksen 'The Distance Between Us'. Olen joskus näemmä ostanut parikin kirjaa häneltä, olisinko lukenut jostakin sen verran ylistävän arvostelun että olen siltä istumalta päättänyt satsata tähän brittikirjailijaan...

Ja hyvä satsaus se olikin. Kirja vie välittömästi mukanaan ja voin todeta, että O'Farrell todella osaa tarinan kertomisen jalon taidon! Romaani kertoo kahden nuoren rakkaustarinan mutta heidän ympärilleen muodostuu tiheä verkko sisarista, vanhemmista, isovanhemmista, tädeistä, enoista, ystävistä.. O'Farrell onnistuu kuitenkin pitämään kudelman hyppysissään ja lukijan varpaillaan. Jo alusta asti on nimittäin selvää, että tarinan kuluessa tulee paljastumaan salaisuus jos toinenkin.

Tarina alkaa kahdesta rinnakkaisesta tapahtumasarjasta. Stella kohtaa Lontoossa menneisyyden haamun ja Jake taas puolestaan joutuu kotikonnuillaan Hong Kongissa dramaattiseen onnettomuuteen. Sekä Stella että Jake pakenevat kiperää tilannetta ja sattuvat lopulta samaan paikkaan. Ja eihän se mikään yllätys ole, että parin välille syntyy jännite.

O'Farrell kertoo kuitenkin tämän nykyhetkeen ajoittuvan tarinan rinnalla katkelmia aiemmista tapahtumista. Näissä kohtauksissa pääparina on Stella ja hänen vanhempi sisarensa Nina. He ovat puoliksi italialaisia, puoliksi skotlantilaisia mikä jo sinänsä herättää koulukavereiden huomion. Mutta on muutakin ja sen O'Farrell paljastaa vasta kirjan loppuvaiheilla - suuren salaisuuden, jota Stella ja Nina ovat kantaneet mukanaan koko elämänsä.

Jake tries to picture Stella at eight. He sees a thin child with an anxious face and small, clenched hands. 'She did it,' Nina had whispered to him, 'for me. Can you imagine?' Jake finds that he can't, he can't imagine it at all. He cannot for a moment even begin to appreciate what must have made her do it - he's not sure he could ever bear to know. The class bully. It makes him furious for her, makes him want to fold her hands in his and take her somewhere far away.

O'Farrellin tekstiä on nautinto lukea! Henkilökuvaus on herkullinen (esimerkiksi Stellan ja Ninan äidin ystävä Evie!) ja tapahtumat kuvataan jännittävästi lomittain ja epäkronologisesti. Kirjailija ei paljasta kaikkea heti vaan jättää lukijan useammankin kerran miettimään, että mitähän tämäkin nyt mahtaa tarkoittaa.

Kirjan lopussa tosin petyn hieman sillä O'Farrell sortuu mielestäni ihan turhaan klassiseen hiiri ja kissa -leikkiin: rakastaa, ei rakasta.... Sitä paitsi kukaan ei ole onnistunut siinä asetelmassa yhtä hyvin kuin Charlotte Brontë aikoinaan Kotiopettajatteren romaanissaan. Väärinkäsityksiä, salaisuuksia, yllätyksiä - lopulta kaikki päättyy kuitenkin hyvin vaikka senhän me lukijat toki arvasimme.

Joka tapauksessa vahva tarina O'Farrellilta ja tulen ehdottomasti lukemaan lisää häneltä. Sitä paitsi meille suomalaisille kirjailijalla on erityinen paikka sydämessään mikä näkyy myös esimerkiksi juuri tässä romaanissa. Jostain luen, että O'Farrell on lomaillut Suomessa perheensä kanssa ja että matka on tehnyt kirjailijaan lähtemättömän vaikutuksen. Niinpä Suomi on mukana, eikä minään eksoottisena tekijänä vaan ihan muina miehinä tarinassa esiintyvänä paikkana. Ihan niinkuin pitääkin!

**
Maggie O'Farrell: The Distance Between Us
Tinder Press 2005
Helmet-lukuhaaste: 6. Rakkausromaani

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle