Siirry pääsisältöön

Gillian Flynn: Kiltti tyttö (2012)



Tänä vuonna taisi käydä niin, että sekä lomasäiden että lomakirjojen osalta huippukunto osui jo kuukausi ennen varsinaista lomaa. Lomaanhan kuuluu aina se kevyehkö jännäri, jota voi lueskella muun lomapuuhastelun ohessa ja tämä Gillian Flynnin Kiltti tyttö (Gone Girl) täyttää ne vaatimukset mennen tullen. Luin kirjan englanniksi mikä osoittautui hyväksi sattumaksi, muista kirjablogeista kun nimittäin huomasin monen moittineen suomennoksen heikkoa tasoa. Englanniksi tarina eteni sujuvasti ja dialogi oli näpsäkkää sanailua, joka viihdytti. Varasinkin seuraavan Flynnin kirjan myös englanninkielisenä.

Siltä varalta, että sattuisi olemaan muitakin kuin minä, jotka emme olleet edes kuulleet tästä muutaman vuoden takaisesta menestyskirjasta, niin en tässä sen kummemmin lähde tarinaa availemaan. Kirja toimii paremmin jos ei tiedä etukäteen mitään tarinan asetelmista. Sen verran kuitenkin paljastan, että kirjan pääpari on Nick ja Amy, New Yorkista Nickin kotiseudulle Missouriin muuttanut aviopari joka tarinan alkaessa valmistautuu viettämään viidettä hääpäiväänsä. Samana päivänä Amy kuitenkin  katoaa...

Isn't that what every marriage is, anyway? Just a lengthy game of he-said, she-said?

Flynn kertoo erään avioliiton tarinan mutta vetää juonen käänteet sen verran kaakkoon, että juuri tämän avioparin liittoon on ehkä vaikea samastua. Sen sijaan tarinassa on paljon viitteitä nykymaailman menoon, piikikkäitäkin sellaisia. Flynn ei säästele mediaa, kirjassa on herkullisen karmivia näytteitä miten media järjestää oman "oikeudenkäyntinsä" ja ihmiset jakaantuvat eri leireihin, puolesta ja vastaan.

Myös vuoden 2008 jälkeinen lama on tärkeä osa juonta, sekä Nick että Amy jäävät nimittäin työttömiksi omista hyvinpalkatuista mediamaailman töistään. Nick ostaa kaksoissisarensa kanssa baarin ja haaveilee kirjailijan työstä, katkeruus vaivaa kuitenkin miehen mieltä:

I had a job for eleven years and then I didn't, it was that fast. All around the country, magazines began shuttering, succumbing to a sudden infection brought on by the busted economy. Writers (my kind of writers: aspiring novelists, ruminative thinkers, people whose brains don't work quick enough to blog or link or tweet, basically old, stubborn blowhards) were through.

Kirja jakantuu kolmeen osaan, jotka kukin tarjoavat yllättävän käänteen juonen kulkuun. Kirjassa on n. 460 sivua, joten paljon ehtii virrata vettä Missisippi-joessa ennen kuin koko kuvio selviää. Sivuihin mahtuu myös tyhjäkäyntiä ja muutama turhan  tuntuinen sivuhenkilökin mutta kokonaisuutena kirja toimii hyvin ja koukuttaa tiukasti.

Koska kirjan loppu jäi hiukan avonaiseksi, lainasin kirjastosta samaan syssyyn kirjan elokuvaversion. Laskin sen varaan, että Hollywoodissa kirjan loppu olisi varmasti väännetty rautalangasta selväksi jokaiselle. Mutta ei, loppu jäi myös filmiversiossa hämmentävästi levälleen. Eikä filmi muutenkaan tuonut mitään lisäarvoa tarinalle muutamaa herkullista näyttelijäsuoritusta lukuun ottamatta. Joten jos pitää valita, lukekaa mieluummin kirja!

**
Gillian Flynn: Gone Girl (2012)
(Kiltti tyttö)

Helmet-lukuhaaste: 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä (suomenkielisessä käännöksessä)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...