Siirry pääsisältöön

Gillian Flynn: Kiltti tyttö (2012)



Tänä vuonna taisi käydä niin, että sekä lomasäiden että lomakirjojen osalta huippukunto osui jo kuukausi ennen varsinaista lomaa. Lomaanhan kuuluu aina se kevyehkö jännäri, jota voi lueskella muun lomapuuhastelun ohessa ja tämä Gillian Flynnin Kiltti tyttö (Gone Girl) täyttää ne vaatimukset mennen tullen. Luin kirjan englanniksi mikä osoittautui hyväksi sattumaksi, muista kirjablogeista kun nimittäin huomasin monen moittineen suomennoksen heikkoa tasoa. Englanniksi tarina eteni sujuvasti ja dialogi oli näpsäkkää sanailua, joka viihdytti. Varasinkin seuraavan Flynnin kirjan myös englanninkielisenä.

Siltä varalta, että sattuisi olemaan muitakin kuin minä, jotka emme olleet edes kuulleet tästä muutaman vuoden takaisesta menestyskirjasta, niin en tässä sen kummemmin lähde tarinaa availemaan. Kirja toimii paremmin jos ei tiedä etukäteen mitään tarinan asetelmista. Sen verran kuitenkin paljastan, että kirjan pääpari on Nick ja Amy, New Yorkista Nickin kotiseudulle Missouriin muuttanut aviopari joka tarinan alkaessa valmistautuu viettämään viidettä hääpäiväänsä. Samana päivänä Amy kuitenkin  katoaa...

Isn't that what every marriage is, anyway? Just a lengthy game of he-said, she-said?

Flynn kertoo erään avioliiton tarinan mutta vetää juonen käänteet sen verran kaakkoon, että juuri tämän avioparin liittoon on ehkä vaikea samastua. Sen sijaan tarinassa on paljon viitteitä nykymaailman menoon, piikikkäitäkin sellaisia. Flynn ei säästele mediaa, kirjassa on herkullisen karmivia näytteitä miten media järjestää oman "oikeudenkäyntinsä" ja ihmiset jakaantuvat eri leireihin, puolesta ja vastaan.

Myös vuoden 2008 jälkeinen lama on tärkeä osa juonta, sekä Nick että Amy jäävät nimittäin työttömiksi omista hyvinpalkatuista mediamaailman töistään. Nick ostaa kaksoissisarensa kanssa baarin ja haaveilee kirjailijan työstä, katkeruus vaivaa kuitenkin miehen mieltä:

I had a job for eleven years and then I didn't, it was that fast. All around the country, magazines began shuttering, succumbing to a sudden infection brought on by the busted economy. Writers (my kind of writers: aspiring novelists, ruminative thinkers, people whose brains don't work quick enough to blog or link or tweet, basically old, stubborn blowhards) were through.

Kirja jakantuu kolmeen osaan, jotka kukin tarjoavat yllättävän käänteen juonen kulkuun. Kirjassa on n. 460 sivua, joten paljon ehtii virrata vettä Missisippi-joessa ennen kuin koko kuvio selviää. Sivuihin mahtuu myös tyhjäkäyntiä ja muutama turhan  tuntuinen sivuhenkilökin mutta kokonaisuutena kirja toimii hyvin ja koukuttaa tiukasti.

Koska kirjan loppu jäi hiukan avonaiseksi, lainasin kirjastosta samaan syssyyn kirjan elokuvaversion. Laskin sen varaan, että Hollywoodissa kirjan loppu olisi varmasti väännetty rautalangasta selväksi jokaiselle. Mutta ei, loppu jäi myös filmiversiossa hämmentävästi levälleen. Eikä filmi muutenkaan tuonut mitään lisäarvoa tarinalle muutamaa herkullista näyttelijäsuoritusta lukuun ottamatta. Joten jos pitää valita, lukekaa mieluummin kirja!

**
Gillian Flynn: Gone Girl (2012)
(Kiltti tyttö)

Helmet-lukuhaaste: 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä (suomenkielisessä käännöksessä)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...