Antti Tuuri:Aavan meren tuolla puolen

Tätä uusinta Antti Tuurin kirjaa lukiessani kävi aluksi hauska kommellus. Aloin lukea kirjaa kuin Tuurin perinteistä äijä-romaania ja ensihämmennyksen jälkeen ilahduin: Tuurihan on kirjoittanut tähän varsin modernin homoparin! Lisäksi mies tuntuu olevan joustava ihmissuhteissaan, huolehtii edelleen edellisen miehensä aikuisesta lapsesta joka kaiken lisäksi kutsuu tätä leikkisästi "äidiksi"... hetkinen... onko tämä oikeasti Antti Tuuria??

Selvisi sitten, että en ollut huomannut ensimmäisen osan nimeä, joka oli yksiselitteisesti alkuosan kertojaminän nimi - "Kaija". Takaisin siis tuttuun ja turvalliseen Tuuri-kerrontaan, hyvästit jännittävälle ruotsinsuomalaiselle homoparille.

Kirjan juonesta kertoo enemmän esimerkiksi Tuijata, itse otan esille tässä vain sen seikan mikä minua häiritsi kirjassa eniten.

Olen asunut kohta 20 vuotta Ruotsissa mutta tämä Tuurin kuvaama Ruotsi on minulle vieras. Tai Tuurin kuvaama ruotsinsuomalainen Ruotsi. Tuurin henkilöhahmot tuntuvat määrittelevän itsensä ennen kaikkea maahanmuuttajaidentiteetin kautta mutta oma kokemukseni on, että maahanmuuttajuudesta puhutaan yllättävän vähän. Siis meidän maahanmuuttajien kesken.

Monet suomalaiset ovat täällä sujuvasti kahden maan kansalaisia. Mutta kun ollaan Ruotsissa, ollaan sitä täysillä. Sellaista suunsoittoa kuin Tuurin kirjassa harrastetaan en ole kokenut täällä. Lisäksi muista maista muuttaneiden kanssa puhutaan asiasta vieläkin vähemmän. En ole koskaan kysynyt naapureiltani - saati täysin ventovieraalta ihmiseltä - miksi tai miten he ovat tänne saapuneet eivätkä he ole kommentoineet minun suomalaistaustaani millään tavalla. Tuurin henkilöiden päähänpinttymä maahanmuuttajista tuntui minusta todella oudolta.

"Aavan meren tuolla puolen" on selvästikin kirjoittanut Suomessa asuva kirjailija. Tätä on kirjoitettu ehkä enemmän lehtiotsikoiden kuin omien kokemusten pohjalta. Kirjaa voivat perussuomalaiset lukea ja myhäillä: "Näin siinä käy, katsokaa vain Ruotsin varoittavaa esimerkkiä". Jossain vaiheessa mietin, että kannattaisiko tätä sittenkin lukea kuin Paasilinnaa tai kuin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista, huumorilla? Mutta ei sittenkään, taidan olla 20 vuoden jälkeen liian kiinnittynyt ruotsalaiseen todellisuuteen jotta voisin pitää tätä edes hauskana.

Tuuri on kertonut haastatelleensa ruotsinsuomalaisia ja tutustuneensa ruotsinsuomalaisten historiaan. Sen tiedon hän tuo myös esille tässä kirjassa ja tämä onkin tiivis tietoisku. Tämähän voisi olla suorastaan kuin Ruotsinsuomalaisen keskusliiton tilaustyö! Mutta kirjan suppea näkökulma tuo esiin sen Ruotsille hyvin tyypillisen piirteen, joka usein unohtuu Suomessa käytävissä keskusteluissa. Ei ole yhtä Ruotsia, ei edes kahta. Ja myös ruotsinsuomalaisuutta löytyy useaa sorttia. Tämä Tuurin kuvaama ei ole minun sorttiani.

**
Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
Otava 2018

Helmet-lukuhaaste 2019: 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Kirjankansibingo 2019: Mies

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lue lisää

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...