Antti Tuuri:Aavan meren tuolla puolen

Tätä uusinta Antti Tuurin kirjaa lukiessani kävi aluksi hauska kommellus. Aloin lukea kirjaa kuin Tuurin perinteistä äijä-romaania ja ensihämmennyksen jälkeen ilahduin: Tuurihan on kirjoittanut tähän varsin modernin homoparin! Lisäksi mies tuntuu olevan joustava ihmissuhteissaan, huolehtii edelleen edellisen miehensä aikuisesta lapsesta joka kaiken lisäksi kutsuu tätä leikkisästi "äidiksi"... hetkinen... onko tämä oikeasti Antti Tuuria??

Selvisi sitten, että en ollut huomannut ensimmäisen osan nimeä, joka oli yksiselitteisesti alkuosan kertojaminän nimi - "Kaija". Takaisin siis tuttuun ja turvalliseen Tuuri-kerrontaan, hyvästit jännittävälle ruotsinsuomalaiselle homoparille.

Kirjan juonesta kertoo enemmän esimerkiksi Tuijata, itse otan esille tässä vain sen seikan mikä minua häiritsi kirjassa eniten.

Olen asunut kohta 20 vuotta Ruotsissa mutta tämä Tuurin kuvaama Ruotsi on minulle vieras. Tai Tuurin kuvaama ruotsinsuomalainen Ruotsi. Tuurin henkilöhahmot tuntuvat määrittelevän itsensä ennen kaikkea maahanmuuttajaidentiteetin kautta mutta oma kokemukseni on, että maahanmuuttajuudesta puhutaan yllättävän vähän. Siis meidän maahanmuuttajien kesken.

Monet suomalaiset ovat täällä sujuvasti kahden maan kansalaisia. Mutta kun ollaan Ruotsissa, ollaan sitä täysillä. Sellaista suunsoittoa kuin Tuurin kirjassa harrastetaan en ole kokenut täällä. Lisäksi muista maista muuttaneiden kanssa puhutaan asiasta vieläkin vähemmän. En ole koskaan kysynyt naapureiltani - saati täysin ventovieraalta ihmiseltä - miksi tai miten he ovat tänne saapuneet eivätkä he ole kommentoineet minun suomalaistaustaani millään tavalla. Tuurin henkilöiden päähänpinttymä maahanmuuttajista tuntui minusta todella oudolta.

"Aavan meren tuolla puolen" on selvästikin kirjoittanut Suomessa asuva kirjailija. Tätä on kirjoitettu ehkä enemmän lehtiotsikoiden kuin omien kokemusten pohjalta. Kirjaa voivat perussuomalaiset lukea ja myhäillä: "Näin siinä käy, katsokaa vain Ruotsin varoittavaa esimerkkiä". Jossain vaiheessa mietin, että kannattaisiko tätä sittenkin lukea kuin Paasilinnaa tai kuin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista, huumorilla? Mutta ei sittenkään, taidan olla 20 vuoden jälkeen liian kiinnittynyt ruotsalaiseen todellisuuteen jotta voisin pitää tätä edes hauskana.

Tuuri on kertonut haastatelleensa ruotsinsuomalaisia ja tutustuneensa ruotsinsuomalaisten historiaan. Sen tiedon hän tuo myös esille tässä kirjassa ja tämä onkin tiivis tietoisku. Tämähän voisi olla suorastaan kuin Ruotsinsuomalaisen keskusliiton tilaustyö! Mutta kirjan suppea näkökulma tuo esiin sen Ruotsille hyvin tyypillisen piirteen, joka usein unohtuu Suomessa käytävissä keskusteluissa. Ei ole yhtä Ruotsia, ei edes kahta. Ja myös ruotsinsuomalaisuutta löytyy useaa sorttia. Tämä Tuurin kuvaama ei ole minun sorttiani.

**
Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
Otava 2018

Helmet-lukuhaaste 2019: 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Kirjankansibingo 2019: Mies

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lue lisää

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ranskattaretko eivät muka liho?

Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...