Antti Tuuri:Aavan meren tuolla puolen

Tätä uusinta Antti Tuurin kirjaa lukiessani kävi aluksi hauska kommellus. Aloin lukea kirjaa kuin Tuurin perinteistä äijä-romaania ja ensihämmennyksen jälkeen ilahduin: Tuurihan on kirjoittanut tähän varsin modernin homoparin! Lisäksi mies tuntuu olevan joustava ihmissuhteissaan, huolehtii edelleen edellisen miehensä aikuisesta lapsesta joka kaiken lisäksi kutsuu tätä leikkisästi "äidiksi"... hetkinen... onko tämä oikeasti Antti Tuuria??

Selvisi sitten, että en ollut huomannut ensimmäisen osan nimeä, joka oli yksiselitteisesti alkuosan kertojaminän nimi - "Kaija". Takaisin siis tuttuun ja turvalliseen Tuuri-kerrontaan, hyvästit jännittävälle ruotsinsuomalaiselle homoparille.

Kirjan juonesta kertoo enemmän esimerkiksi Tuijata, itse otan esille tässä vain sen seikan mikä minua häiritsi kirjassa eniten.

Olen asunut kohta 20 vuotta Ruotsissa mutta tämä Tuurin kuvaama Ruotsi on minulle vieras. Tai Tuurin kuvaama ruotsinsuomalainen Ruotsi. Tuurin henkilöhahmot tuntuvat määrittelevän itsensä ennen kaikkea maahanmuuttajaidentiteetin kautta mutta oma kokemukseni on, että maahanmuuttajuudesta puhutaan yllättävän vähän. Siis meidän maahanmuuttajien kesken.

Monet suomalaiset ovat täällä sujuvasti kahden maan kansalaisia. Mutta kun ollaan Ruotsissa, ollaan sitä täysillä. Sellaista suunsoittoa kuin Tuurin kirjassa harrastetaan en ole kokenut täällä. Lisäksi muista maista muuttaneiden kanssa puhutaan asiasta vieläkin vähemmän. En ole koskaan kysynyt naapureiltani - saati täysin ventovieraalta ihmiseltä - miksi tai miten he ovat tänne saapuneet eivätkä he ole kommentoineet minun suomalaistaustaani millään tavalla. Tuurin henkilöiden päähänpinttymä maahanmuuttajista tuntui minusta todella oudolta.

"Aavan meren tuolla puolen" on selvästikin kirjoittanut Suomessa asuva kirjailija. Tätä on kirjoitettu ehkä enemmän lehtiotsikoiden kuin omien kokemusten pohjalta. Kirjaa voivat perussuomalaiset lukea ja myhäillä: "Näin siinä käy, katsokaa vain Ruotsin varoittavaa esimerkkiä". Jossain vaiheessa mietin, että kannattaisiko tätä sittenkin lukea kuin Paasilinnaa tai kuin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista, huumorilla? Mutta ei sittenkään, taidan olla 20 vuoden jälkeen liian kiinnittynyt ruotsalaiseen todellisuuteen jotta voisin pitää tätä edes hauskana.

Tuuri on kertonut haastatelleensa ruotsinsuomalaisia ja tutustuneensa ruotsinsuomalaisten historiaan. Sen tiedon hän tuo myös esille tässä kirjassa ja tämä onkin tiivis tietoisku. Tämähän voisi olla suorastaan kuin Ruotsinsuomalaisen keskusliiton tilaustyö! Mutta kirjan suppea näkökulma tuo esiin sen Ruotsille hyvin tyypillisen piirteen, joka usein unohtuu Suomessa käytävissä keskusteluissa. Ei ole yhtä Ruotsia, ei edes kahta. Ja myös ruotsinsuomalaisuutta löytyy useaa sorttia. Tämä Tuurin kuvaama ei ole minun sorttiani.

**
Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen
Otava 2018

Helmet-lukuhaaste 2019: 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Kirjankansibingo 2019: Mies

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Lue lisää

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia. Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Lue lisää

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä, katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Lue lisää

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass. Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...