Siirry pääsisältöön

Palmun alla luettua



Elokuu muuttui kuin vaivihkaa syyskuuksi ja loma on ihana muisto vain. Pohjolan kesä oli tänä vuonna varsin suotuisa kaikille lukutoukille, kylmä ja sateinen sää antoi luvalliset olosuhteet kaivautua viltin alle kirjapinon seuraan.

Viimeisen lomaviikon vietin perheeni kanssa Istriassa, Kroatian pohjoisosassa. Viikko jakautui melko tasaisesti uima-altaan vierellä makoiluun ja iltaisiin kävelyretkiin Adrianmeren rannalla. Merete Mazzarellan "Elämän tarkoitus" osoittautui käytännölliseksi lukemiseksi allaselämän hälinään. Mazzarella kirjoittaa pohdiskelevasti ja ajatuksia herättävästi mutta tekstin sisälle on jätetty lukijalle tilaa pysähtyä ja miettiä omaa kantaansa kuhunkin esille otettuun kysymykseen.

Hiukan jäin epäilemään kuinka paljon kirjan sisältö vastaa varsinaisesti nimessään luvattuun aiheeseen mutta kirjansa lopussa Mazzarella mitätöi kaikki yritykset edes yrittää vastata kysymykseen mikä on elämän tarkoitus:

"Jag tror inte att vi oupphörligen ska fundera på livets mening. I det ögonblick man frågar sig vad meningen med ens liv är stannar man upp, får ett värderande avstånd till det man kanske glatt och belåtet varit fullt uppslukad av. Det är som att försöka mäta sin kärlek till en annan människa, kanske en partner: i det ögonblick man börjar mäta känslan sjunker temperaturen."

Tämän lähemmäksi "totuutta" emme pääse tämän kirjan avulla mutta sen sijaan Mazzarella jakaa monta mielenkiintoista kirjavinkkiä. Kirjailijan tavoin uskon minäkin, että juuri kirjallisuus auttaa meitä selvittämään elämän eri osa-alueita ja ihmisluontoa ja ymmärtämään, kuten Mazzarella sanoo, "mitä tarkoittaa olla ihminen". Mazzarella on kirjassaan käynyt läpi näitä ihmisenä olemisen eri osa-alueita ja juuri sopivan kevyesti. Palmun alla syttyi taas monta lamppua!


Vaikeammin sulateltava kirja oli puolestaan angolalaisen José Eduardo Agualusan palkittu, toistaiseksi vielä suomentamaton teos "Teoria Geral do Esquecimento". Tätä kirjaa ei pidä lukea ihmishälinässä vaan vaikkapa hiljaisessa erämaamökissä. Kirja on petollisen kevyen näköinen mutta vaatii lukijaltaan täydellisen läsnäolon.

Jouduin aivan ensimmäiseksi päivittämään tietoni Angolasta, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat. Neilikkavallankumouksen jälkimainingeissa 1974 Portugal alkaa vetäytyä hallisemastaan Angolasta ja sen tuloksena maassa syttyy sisällissota joka päättyy vasta 2002. Koko tämän ajan, 28 vuotta, Ludo-niminen nainen asuu linnoittautuneena asuntoonsa Angolan pääkaupungissa Luandassa. Ruokavarastojensa loputtua hän pyydystää kyyhkysiä timanttien avulla. Tulentekoa varten hän käyttää jokaikisen asunnostaan löytyvän puunpalasen huonekaluja myöten. Lopulta jäljellä on typötyhjä asunto jonka seiniä peittävät Ludon kirjoittamat tekstit.

Dagarna rinner iväg som om de vore vatten. Jag har inte fler anteckningsböcker att skriva i. Jag har inte heller fler kulspetspennor. Jag skriver på väggarna, korta verser med bitar av kol.

Jag sparar på maten, vattnet, elden och adjektiven.

Tarina etenee monen kertojan kautta. Henkilöiden kohtalot limittyvät toisiinsa yllättävin juonenkääntein ja lukija saa olla todella tarkkaavainen, että pysyy kärryillä. Kirjailija ei selvitä sen kummemmin historiallisia faktoja ja ne kannattaakin selvittää itselleen tarinan edetessä jotta ymmärtää kirjan tapahtumat.

Toivottavasti Agualusan teos käännetään myös suomeksi jolloin luen sen ehdottomasti uudelleen ja pidän huolen, ettei ympärillä ole sillä kertaa ihmishälinää. Lukukokemukseni jäi hajanaiseksi ja itse tarina osin käsittämättömäksi mutta epäilen vahvasti, että vika oli tällä kertaa lukijassa eikä kirjassa!

Lomaviikkomme jokailtainen spektaakkeli - auringonlasku!
**
Merete Mazzarella: Om livets mening
Schildts & Söderströms 2017

José Eduardo Agualusa: En allmän teori om glömska
(Teoria Geral do Esquecimento 2012)
Ruotsiksi kääntänyt: Irene Anderberg
Leopard Förlag 2017


Kommentit

  1. Oletpa lukenut hyviä kirjoja lomalla! Minulla on tuo Mazzarella lukematta. Sitaattisi houkuttelee lukemaan sen.

    Hienot kuvat!
    Auringonlaskut ja nousut merellä ovat hypnoottista katsottavaa. Meillä oli viimeksi Espanjan matkallamme tapana tuijottaa auringonnousuja aamiaisella istuessamme. Asustimme korkealla yhdeksännessä kerroksessa, kaupunki heräili ja meren takaa nousi aurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mazzarella oli hienoa lomaseuraa! Agualusa-parka ei puolestaan viihtynyt...

      Nauratti jo viimeisenä iltana kun piti taas jälleen kerran näpsäistä noin sata uutta kuvaa auringonlaskusta. Maagista!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle