Siirry pääsisältöön

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)


Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puolison kuolema ei nimittäin tullut täysin yllätyksenä. Kirjan minä kertoo rakkaustarinan, joka alkaa nopeasti ja etenee, jos mahdollista, vielä nopeammin. Kertoja, nainen, on varma: hän on tavannut elämänsä miehen. He muuttavat nopeasti yhteen ja pian nainen ymmärtää, että hän haluaa lapsen. Nyt.

Mutta mies ei ole yhtä varma. Hän pitää naisesta ja viihtyy tämän seurassa, pitkän ajan jälkeen hän jopa tunnustaa rakastavansa. Lukija tunnistaa kyllä tyypin, mies on selvästikin hitaasti lämpiävää sorttia. Mutta hän on myös raa'an rehellinen. Mies ei ole varma jaksaisiko hän lapsiperheen elämää. Nainen ei ymmärrä, hänhän ottaisi joka tapauksessa suurimman hoitovastuun ensimmäisinä kuukausina.

Erinäisten neuvottelujen jälkeen mies suostuu, lapsi saa tulla ja nainen lohduttaa että todennäköisesti siinä menisi kuitenkin aikaa. Molempien järkytykseksi raskaus saa alkunsa nopeasti. Suurempi järkytys on se, että vauva osoittautuu koliikkivauvaksi ja perheen elämä pyörii täysin vauvan nukkumisen ja imetyksen aikatauluttamana. Eräänä päivänä imettäessään vauvaa nainen saa mieheltä sähköpostiviestin, kesken työpäivän lähetetyn: "Siltä varalta, että heitän hanskat tiskiin. Tietokoneeni salasana on: ivan2014. Yksityiskohtainen lista löytyy tiedostot/jos kuolen.rtf. Toivotaan parasta!"

Setterwall kirjoittaa vahvasti ja maanisen intensiivisesti ja paikoin häkellyttävän avoimesti itseään säästämättä. Lukijankin tekisi mieli jo toppuutella kun nainen ohjaa suhdetta haluamaansa suuntaan. Asuntoja myydään ja ostetaan aina sen mukaan kun parin elämä naisen mielestä tarvitsee uudet puitteet. Mies viihtyisi parhaiten pienessä kämpässään kuluneine sohvineen läppäri sylissään. Setterwall kuljettaa tarinaa pikajunan voimalla kohti lukijan jo tietämää käännekohtaa. Eräänä yönä miehen sydän pysähtyy. Hän ei oikeasti jaksanut.

Tästä kirjasta jäi paljon mieleeni mutta erityisesti vaikutuin siitä kuinka Setterwallin perhe ja ystävät pitivät huolen, ettei kirjan kertojan tarvinnut olla hetkeäkään yksin ensimmäisten viikkojen aikana. He siivoavat asunnosta kuoleman jäljet ja pakkaavat avopuolison vaatteet ja tavarat pois näkyvistä, kantavat nyt ylimääräiseksi jääneen sängyn pois ja sisustavat makuuhuoneen uudestaan. He tekevät ruuan, pyykkäävät, siivoavat, istuvat ja kuuntelevat, leikkivät vauvan kanssa, tulevat tueksi hautaustoimistoon.

Vaikka paikoin kirjassa olen haistavinani viitteitä fiktioon niin juuri tämän toivon olevan täysin kirjailijan omaa kokemusta. Tällaisesta tukiverkosta useimmat meistä voivat vain haaveilla mutta lupaan itse tehdä parhaani seuraavan kerran kun joku ystäväpiiristäni menettää lähiomaisensa.

Det spelar ingen roll vem som kommer så länge någon kommer. Familjen och vännerna jobbar i tysthet och med fast beslutsamhet att hålla mig över ytan. De städar och putsar, lagar mat och handlar, granskar mina skåp och fyller dem utan att fråga vad jag vill ha. De vet att jag inte har någon aning om vad jag vill ha, i alla fall inte under rådande utbud. Det jag vill ha kan jag aldrig få tillbaka och det försöker vi att prata så lite som möjligt om.

**
Carolina Setterwall: Låt oss hoppas på det bästa
(Ilmestyy suomeksi 2019 nimellä "Toivotaan parasta" Otavan kustantamana)
Albert Bonniers förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjassa muutetaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen