Siirry pääsisältöön

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)


Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puolison kuolema ei nimittäin tullut täysin yllätyksenä. Kirjan minä kertoo rakkaustarinan, joka alkaa nopeasti ja etenee, jos mahdollista, vielä nopeammin. Kertoja, nainen, on varma: hän on tavannut elämänsä miehen. He muuttavat nopeasti yhteen ja pian nainen ymmärtää, että hän haluaa lapsen. Nyt.

Mutta mies ei ole yhtä varma. Hän pitää naisesta ja viihtyy tämän seurassa, pitkän ajan jälkeen hän jopa tunnustaa rakastavansa. Lukija tunnistaa kyllä tyypin, mies on selvästikin hitaasti lämpiävää sorttia. Mutta hän on myös raa'an rehellinen. Mies ei ole varma jaksaisiko hän lapsiperheen elämää. Nainen ei ymmärrä, hänhän ottaisi joka tapauksessa suurimman hoitovastuun ensimmäisinä kuukausina.

Erinäisten neuvottelujen jälkeen mies suostuu, lapsi saa tulla ja nainen lohduttaa että todennäköisesti siinä menisi kuitenkin aikaa. Molempien järkytykseksi raskaus saa alkunsa nopeasti. Suurempi järkytys on se, että vauva osoittautuu koliikkivauvaksi ja perheen elämä pyörii täysin vauvan nukkumisen ja imetyksen aikatauluttamana. Eräänä päivänä imettäessään vauvaa nainen saa mieheltä sähköpostiviestin, kesken työpäivän lähetetyn: "Siltä varalta, että heitän hanskat tiskiin. Tietokoneeni salasana on: ivan2014. Yksityiskohtainen lista löytyy tiedostot/jos kuolen.rtf. Toivotaan, että kaikki käy hyvin!"

Setterwall kirjoittaa vahvasti ja maanisen intensiivisesti ja paikoin häkellyttävän avoimesti itseään säästämättä. Lukijankin tekisi mieli jo toppuutella kun nainen ohjaa suhdetta haluamaansa suuntaan. Asuntoja myydään ja ostetaan aina sen mukaan kun parin elämä naisen mielestä tarvitsee uudet puitteet. Mies viihtyisi parhaiten pienessä kämpässään kuluneine sohvineen läppäri sylissään. Setterwall kuljettaa tarinaa pikajunan voimalla kohti lukijan jo tietämää käännekohtaa. Eräänä yönä miehen sydän pysähtyy. Hän ei oikeasti jaksanut.

Tästä kirjasta jäi paljon mieleeni mutta erityisesti vaikutuin siitä kuinka Setterwallin perhe ja ystävät pitivät huolen, ettei kirjan kertojan tarvinnut olla hetkeäkään yksin ensimmäisten viikkojen aikana. He siivoavat asunnosta kuoleman jäljet ja pakkaavat avopuolison vaatteet ja tavarat pois näkyvistä, kantavat nyt ylimääräiseksi jääneen sängyn pois ja sisustavat makuuhuoneen uudestaan. He tekevät ruuan, pyykkäävät, siivoavat, istuvat ja kuuntelevat, leikkivät vauvan kanssa, tulevat tueksi hautaustoimistoon.

Vaikka paikoin kirjassa olen haistavinani viitteitä fiktioon niin juuri tämän toivon olevan täysin kirjailijan omaa kokemusta. Tällaisesta tukiverkosta useimmat meistä voivat vain haaveilla mutta lupaan itse tehdä parhaani seuraavan kerran kun joku ystäväpiiristäni menettää lähiomaisensa.

Det spelar ingen roll vem som kommer så länge någon kommer. Familjen och vännerna jobbar i tysthet och med fast beslutsamhet att hålla mig över ytan. De städar och putsar, lagar mat och handlar, granskar mina skåp och fyller dem utan att fråga vad jag vill ha. De vet att jag inte har någon aning om vad jag vill ha, i alla fall inte under rådande utbud. Det jag vill ha kan jag aldrig få tillbaka och det försöker vi att prata så lite som möjligt om.

**
Carolina Setterwall: Låt oss hoppas på det bästa
(Ilmestyy suomeksi 2019 nimellä "Toivotaan parasta" Otavan kustantamana)
Albert Bonniers förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjassa muutetaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…