Siirry pääsisältöön

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)


Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puolison kuolema ei nimittäin tullut täysin yllätyksenä. Kirjan minä kertoo rakkaustarinan, joka alkaa nopeasti ja etenee, jos mahdollista, vielä nopeammin. Kertoja, nainen, on varma: hän on tavannut elämänsä miehen. He muuttavat nopeasti yhteen ja pian nainen ymmärtää, että hän haluaa lapsen. Nyt.

Mutta mies ei ole yhtä varma. Hän pitää naisesta ja viihtyy tämän seurassa, pitkän ajan jälkeen hän jopa tunnustaa rakastavansa. Lukija tunnistaa kyllä tyypin, mies on selvästikin hitaasti lämpiävää sorttia. Mutta hän on myös raa'an rehellinen. Mies ei ole varma jaksaisiko hän lapsiperheen elämää. Nainen ei ymmärrä, hänhän ottaisi joka tapauksessa suurimman hoitovastuun ensimmäisinä kuukausina.

Erinäisten neuvottelujen jälkeen mies suostuu, lapsi saa tulla ja nainen lohduttaa että todennäköisesti siinä menisi kuitenkin aikaa. Molempien järkytykseksi raskaus saa alkunsa nopeasti. Suurempi järkytys on se, että vauva osoittautuu koliikkivauvaksi ja perheen elämä pyörii täysin vauvan nukkumisen ja imetyksen aikatauluttamana. Eräänä päivänä imettäessään vauvaa nainen saa mieheltä sähköpostiviestin, kesken työpäivän lähetetyn: "Siltä varalta, että heitän hanskat tiskiin. Tietokoneeni salasana on: ivan2014. Yksityiskohtainen lista löytyy tiedostot/jos kuolen.rtf. Toivotaan parasta!"

Setterwall kirjoittaa vahvasti ja maanisen intensiivisesti ja paikoin häkellyttävän avoimesti itseään säästämättä. Lukijankin tekisi mieli jo toppuutella kun nainen ohjaa suhdetta haluamaansa suuntaan. Asuntoja myydään ja ostetaan aina sen mukaan kun parin elämä naisen mielestä tarvitsee uudet puitteet. Mies viihtyisi parhaiten pienessä kämpässään kuluneine sohvineen läppäri sylissään. Setterwall kuljettaa tarinaa pikajunan voimalla kohti lukijan jo tietämää käännekohtaa. Eräänä yönä miehen sydän pysähtyy. Hän ei oikeasti jaksanut.

Tästä kirjasta jäi paljon mieleeni mutta erityisesti vaikutuin siitä kuinka Setterwallin perhe ja ystävät pitivät huolen, ettei kirjan kertojan tarvinnut olla hetkeäkään yksin ensimmäisten viikkojen aikana. He siivoavat asunnosta kuoleman jäljet ja pakkaavat avopuolison vaatteet ja tavarat pois näkyvistä, kantavat nyt ylimääräiseksi jääneen sängyn pois ja sisustavat makuuhuoneen uudestaan. He tekevät ruuan, pyykkäävät, siivoavat, istuvat ja kuuntelevat, leikkivät vauvan kanssa, tulevat tueksi hautaustoimistoon.

Vaikka paikoin kirjassa olen haistavinani viitteitä fiktioon niin juuri tämän toivon olevan täysin kirjailijan omaa kokemusta. Tällaisesta tukiverkosta useimmat meistä voivat vain haaveilla mutta lupaan itse tehdä parhaani seuraavan kerran kun joku ystäväpiiristäni menettää lähiomaisensa.

Det spelar ingen roll vem som kommer så länge någon kommer. Familjen och vännerna jobbar i tysthet och med fast beslutsamhet att hålla mig över ytan. De städar och putsar, lagar mat och handlar, granskar mina skåp och fyller dem utan att fråga vad jag vill ha. De vet att jag inte har någon aning om vad jag vill ha, i alla fall inte under rådande utbud. Det jag vill ha kan jag aldrig få tillbaka och det försöker vi att prata så lite som möjligt om.

**
Carolina Setterwall: Låt oss hoppas på det bästa
(Ilmestyy suomeksi 2019 nimellä "Toivotaan parasta" Otavan kustantamana)
Albert Bonniers förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjassa muutetaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...