Siirry pääsisältöön

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)


Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puolison kuolema ei nimittäin tullut täysin yllätyksenä. Kirjan minä kertoo rakkaustarinan, joka alkaa nopeasti ja etenee, jos mahdollista, vielä nopeammin. Kertoja, nainen, on varma: hän on tavannut elämänsä miehen. He muuttavat nopeasti yhteen ja pian nainen ymmärtää, että hän haluaa lapsen. Nyt.

Mutta mies ei ole yhtä varma. Hän pitää naisesta ja viihtyy tämän seurassa, pitkän ajan jälkeen hän jopa tunnustaa rakastavansa. Lukija tunnistaa kyllä tyypin, mies on selvästikin hitaasti lämpiävää sorttia. Mutta hän on myös raa'an rehellinen. Mies ei ole varma jaksaisiko hän lapsiperheen elämää. Nainen ei ymmärrä, hänhän ottaisi joka tapauksessa suurimman hoitovastuun ensimmäisinä kuukausina.

Erinäisten neuvottelujen jälkeen mies suostuu, lapsi saa tulla ja nainen lohduttaa että todennäköisesti siinä menisi kuitenkin aikaa. Molempien järkytykseksi raskaus saa alkunsa nopeasti. Suurempi järkytys on se, että vauva osoittautuu koliikkivauvaksi ja perheen elämä pyörii täysin vauvan nukkumisen ja imetyksen aikatauluttamana. Eräänä päivänä imettäessään vauvaa nainen saa mieheltä sähköpostiviestin, kesken työpäivän lähetetyn: "Siltä varalta, että heitän hanskat tiskiin. Tietokoneeni salasana on: ivan2014. Yksityiskohtainen lista löytyy tiedostot/jos kuolen.rtf. Toivotaan parasta!"

Setterwall kirjoittaa vahvasti ja maanisen intensiivisesti ja paikoin häkellyttävän avoimesti itseään säästämättä. Lukijankin tekisi mieli jo toppuutella kun nainen ohjaa suhdetta haluamaansa suuntaan. Asuntoja myydään ja ostetaan aina sen mukaan kun parin elämä naisen mielestä tarvitsee uudet puitteet. Mies viihtyisi parhaiten pienessä kämpässään kuluneine sohvineen läppäri sylissään. Setterwall kuljettaa tarinaa pikajunan voimalla kohti lukijan jo tietämää käännekohtaa. Eräänä yönä miehen sydän pysähtyy. Hän ei oikeasti jaksanut.

Tästä kirjasta jäi paljon mieleeni mutta erityisesti vaikutuin siitä kuinka Setterwallin perhe ja ystävät pitivät huolen, ettei kirjan kertojan tarvinnut olla hetkeäkään yksin ensimmäisten viikkojen aikana. He siivoavat asunnosta kuoleman jäljet ja pakkaavat avopuolison vaatteet ja tavarat pois näkyvistä, kantavat nyt ylimääräiseksi jääneen sängyn pois ja sisustavat makuuhuoneen uudestaan. He tekevät ruuan, pyykkäävät, siivoavat, istuvat ja kuuntelevat, leikkivät vauvan kanssa, tulevat tueksi hautaustoimistoon.

Vaikka paikoin kirjassa olen haistavinani viitteitä fiktioon niin juuri tämän toivon olevan täysin kirjailijan omaa kokemusta. Tällaisesta tukiverkosta useimmat meistä voivat vain haaveilla mutta lupaan itse tehdä parhaani seuraavan kerran kun joku ystäväpiiristäni menettää lähiomaisensa.

Det spelar ingen roll vem som kommer så länge någon kommer. Familjen och vännerna jobbar i tysthet och med fast beslutsamhet att hålla mig över ytan. De städar och putsar, lagar mat och handlar, granskar mina skåp och fyller dem utan att fråga vad jag vill ha. De vet att jag inte har någon aning om vad jag vill ha, i alla fall inte under rådande utbud. Det jag vill ha kan jag aldrig få tillbaka och det försöker vi att prata så lite som möjligt om.

**
Carolina Setterwall: Låt oss hoppas på det bästa
(Ilmestyy suomeksi 2019 nimellä "Toivotaan parasta" Otavan kustantamana)
Albert Bonniers förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjassa muutetaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...