Siirry pääsisältöön

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)


Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puolison kuolema ei nimittäin tullut täysin yllätyksenä. Kirjan minä kertoo rakkaustarinan, joka alkaa nopeasti ja etenee, jos mahdollista, vielä nopeammin. Kertoja, nainen, on varma: hän on tavannut elämänsä miehen. He muuttavat nopeasti yhteen ja pian nainen ymmärtää, että hän haluaa lapsen. Nyt.

Mutta mies ei ole yhtä varma. Hän pitää naisesta ja viihtyy tämän seurassa, pitkän ajan jälkeen hän jopa tunnustaa rakastavansa. Lukija tunnistaa kyllä tyypin, mies on selvästikin hitaasti lämpiävää sorttia. Mutta hän on myös raa'an rehellinen. Mies ei ole varma jaksaisiko hän lapsiperheen elämää. Nainen ei ymmärrä, hänhän ottaisi joka tapauksessa suurimman hoitovastuun ensimmäisinä kuukausina.

Erinäisten neuvottelujen jälkeen mies suostuu, lapsi saa tulla ja nainen lohduttaa että todennäköisesti siinä menisi kuitenkin aikaa. Molempien järkytykseksi raskaus saa alkunsa nopeasti. Suurempi järkytys on se, että vauva osoittautuu koliikkivauvaksi ja perheen elämä pyörii täysin vauvan nukkumisen ja imetyksen aikatauluttamana. Eräänä päivänä imettäessään vauvaa nainen saa mieheltä sähköpostiviestin, kesken työpäivän lähetetyn: "Siltä varalta, että heitän hanskat tiskiin. Tietokoneeni salasana on: ivan2014. Yksityiskohtainen lista löytyy tiedostot/jos kuolen.rtf. Toivotaan parasta!"

Setterwall kirjoittaa vahvasti ja maanisen intensiivisesti ja paikoin häkellyttävän avoimesti itseään säästämättä. Lukijankin tekisi mieli jo toppuutella kun nainen ohjaa suhdetta haluamaansa suuntaan. Asuntoja myydään ja ostetaan aina sen mukaan kun parin elämä naisen mielestä tarvitsee uudet puitteet. Mies viihtyisi parhaiten pienessä kämpässään kuluneine sohvineen läppäri sylissään. Setterwall kuljettaa tarinaa pikajunan voimalla kohti lukijan jo tietämää käännekohtaa. Eräänä yönä miehen sydän pysähtyy. Hän ei oikeasti jaksanut.

Tästä kirjasta jäi paljon mieleeni mutta erityisesti vaikutuin siitä kuinka Setterwallin perhe ja ystävät pitivät huolen, ettei kirjan kertojan tarvinnut olla hetkeäkään yksin ensimmäisten viikkojen aikana. He siivoavat asunnosta kuoleman jäljet ja pakkaavat avopuolison vaatteet ja tavarat pois näkyvistä, kantavat nyt ylimääräiseksi jääneen sängyn pois ja sisustavat makuuhuoneen uudestaan. He tekevät ruuan, pyykkäävät, siivoavat, istuvat ja kuuntelevat, leikkivät vauvan kanssa, tulevat tueksi hautaustoimistoon.

Vaikka paikoin kirjassa olen haistavinani viitteitä fiktioon niin juuri tämän toivon olevan täysin kirjailijan omaa kokemusta. Tällaisesta tukiverkosta useimmat meistä voivat vain haaveilla mutta lupaan itse tehdä parhaani seuraavan kerran kun joku ystäväpiiristäni menettää lähiomaisensa.

Det spelar ingen roll vem som kommer så länge någon kommer. Familjen och vännerna jobbar i tysthet och med fast beslutsamhet att hålla mig över ytan. De städar och putsar, lagar mat och handlar, granskar mina skåp och fyller dem utan att fråga vad jag vill ha. De vet att jag inte har någon aning om vad jag vill ha, i alla fall inte under rådande utbud. Det jag vill ha kan jag aldrig få tillbaka och det försöker vi att prata så lite som möjligt om.

**
Carolina Setterwall: Låt oss hoppas på det bästa
(Ilmestyy suomeksi 2019 nimellä "Toivotaan parasta" Otavan kustantamana)
Albert Bonniers förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjassa muutetaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...