Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Ennustaja (1994)

Kun opiskelin 90-luvulla kirjallisuutta, opettajani pisti kirjallisuuskritiikin kurssilla kaksi kirjaa eteeni ja käski tehdä niistä arviot. Toiminnan miehenä hän myös soitti paikallisradioon ja sanoi, että täältä tulee nyt yksi opiskelija tekemään teille pari juttua. Niin menin ja ääni vavisten luin lyhyet juttuni nauhalle. Arvioni eivät olleet kovin myönteisiä mutta en kyllä tiedä sitäkään lähettikö kyseinen asema niitä koskaan aalloillaan. Nuo kaksi kirjaa olivat sen syksyn uutuuskirjoja, Markku Ropposen Kuolemanuni ja Pirjo Hassisen esikoisteos Joel. Ja vuosi oli siis 1991.


Hassinen ei silloin minua, nuorta kirjallisuudenopiskelijaa, vakuuttanut mutta olen häntä kuitenkin lukenut aina epäsäännöllisen säännöllisesti. Mitään sen kummempia muistikuvia en hänen kirjoistaan ole onnistunut saamaan mutta tunnustan hänen taitonsa hyvänä kirjoittajana. Jotenkin vain hänen teoksensa eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet sitä vau-elämystä, jota hyvältä kirjalta odottaa.


Kirjastosta löysin tällä kertaa Hassisen alkupään tuotannosta romaanin "Ennustaja". Kirja oli ensi katsomaltakin taattua Hassista - vahvaa kielenkäyttöä, mielenkiintoinen tarina, naiset pääosassa ja erotiikkaakin näytti olevan sopivassa määrin. Alku lähti hiukan tahmeasti liikkeelle mutta jossain siinä 90 sivun jälkeen tunsin, että nyt alkaa tapahtua. Henkilöt alkoivat elää ja ymmärsin lukea kirjaa tarkasti sillä aikatasot sekoittuvat tarinassa vähän väliä. Myös unen ja valveen tilat limittyvät toisiinsa ja jos lukee huolimattomasti joutuu helposti hakoteille.


Kirjan loppu ei ollut ihan niin järisyttävä kuin olisin odottanut mutta toisaalta tämän kirjan tapahtumat ovat enemmän päähenkilön sisällä tapahtuvaa kehitystä kuin ulkoisia juonikuvioita. Kirja kuvaa eniten päähenkilön Iiriksen ja tämän äidin välistä suhdetta ja Iiriksen vapautumista äidin ohjaksista itsenäiseksi. Tähän äidin ja tyttären suhteeseen liittyy myös kirjan nimi. Kirjan mieshahmot jäävätkin sitten  aika heiveröisiksi, tämä on ennen kaikkea naisten maailma.


"Ennustaja" on hyvä kesälomakirja, nopea lukea vaikka vaatiikin keskittymistä. Hassisen kieli on mehevää ja aistillisen herkullista ja juoni todellakin tavanomaisesta poikkeava. Tämä kirja pistää pään pyörälle vähäksi aikaa - mistä tässä on kysymys?! Suosittelen siis lämpimästi kesäisiin lukuhetkiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...