Pirjo Hassinen: Ennustaja (1994)

Kun opiskelin 90-luvulla kirjallisuutta, opettajani pisti kirjallisuuskritiikin kurssilla kaksi kirjaa eteeni ja käski tehdä niistä arviot. Toiminnan miehenä hän myös soitti paikallisradioon ja sanoi, että täältä tulee nyt yksi opiskelija tekemään teille pari juttua. Niin menin ja ääni vavisten luin lyhyet juttuni nauhalle. Arvioni eivät olleet kovin myönteisiä mutta en kyllä tiedä sitäkään lähettikö kyseinen asema niitä koskaan aalloillaan. Nuo kaksi kirjaa olivat sen syksyn uutuuskirjoja, Markku Ropposen Kuolemanuni ja Pirjo Hassisen esikoisteos Joel. Ja vuosi oli siis 1991.

Hassinen ei silloin minua, nuorta kirjallisuudenopiskelijaa, vakuuttanut mutta olen häntä kuitenkin lukenut aina epäsäännöllisen säännöllisesti. Mitään sen kummempia muistikuvia en hänen kirjoistaan ole onnistunut saamaan mutta tunnustan hänen taitonsa hyvänä kirjoittajana. Jotenkin vain hänen teoksensa eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet sitä vau-elämystä, jota hyvältä kirjalta odottaa.

Kirjastosta löysin tällä kertaa Hassisen alkupään tuotannosta romaanin "Ennustaja". Kirja oli ensi katsomaltakin taattua Hassista - vahvaa kielenkäyttöä, mielenkiintoinen tarina, naiset pääosassa ja erotiikkaakin näytti olevan sopivassa määrin. Alku lähti hiukan tahmeasti liikkeelle mutta jossain siinä 90 sivun jälkeen tunsin, että nyt alkaa tapahtua. Henkilöt alkoivat elää ja ymmärsin lukea kirjaa tarkasti sillä aikatasot sekoittuvat tarinassa vähän väliä. Myös unen ja valveen tilat limittyvät toisiinsa ja jos lukee huolimattomasti joutuu helposti hakoteille.

Kirjan loppu ei ollut ihan niin järisyttävä kuin olisin odottanut mutta toisaalta tämän kirjan tapahtumat ovat enemmän päähenkilön sisällä tapahtuvaa kehitystä kuin ulkoisia juonikuvioita. Kirja kuvaa eniten päähenkilön Iiriksen ja tämän äidin välistä suhdetta ja Iiriksen vapautumista äidin ohjaksista itsenäiseksi. Tähän äidin ja tyttären suhteeseen liittyy myös kirjan nimi. Kirjan mieshahmot jäävätkin sitten aika heiveröisiksi, tämä on ennen kaikkea naisten maailma.

"Ennustaja" on hyvä kesälomakirja, nopea lukea vaikka vaatiikin keskittymistä. Hassisen kieli on mehevää ja aistillisen herkullista ja juoni todellakin tavanomaisesta poikkeava. Tämä kirja pistää pään pyörälle vähäksi aikaa - mistä tässä on kysymys?! Suosittelen siis lämpimästi kesäisiin lukuhetkiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon. Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Lue lisää

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä, katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Lue lisää

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass. Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Lue lisää

Akateemisen eron käsikirja

Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään. Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään". Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lu...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...