Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Ennustaja (1994)

Kun opiskelin 90-luvulla kirjallisuutta, opettajani pisti kirjallisuuskritiikin kurssilla kaksi kirjaa eteeni ja käski tehdä niistä arviot. Toiminnan miehenä hän myös soitti paikallisradioon ja sanoi, että täältä tulee nyt yksi opiskelija tekemään teille pari juttua. Niin menin ja ääni vavisten luin lyhyet juttuni nauhalle. Arvioni eivät olleet kovin myönteisiä mutta en kyllä tiedä sitäkään lähettikö kyseinen asema niitä koskaan aalloillaan. Nuo kaksi kirjaa olivat sen syksyn uutuuskirjoja, Markku Ropposen Kuolemanuni ja Pirjo Hassisen esikoisteos Joel. Ja vuosi oli siis 1991.


Hassinen ei silloin minua, nuorta kirjallisuudenopiskelijaa, vakuuttanut mutta olen häntä kuitenkin lukenut aina epäsäännöllisen säännöllisesti. Mitään sen kummempia muistikuvia en hänen kirjoistaan ole onnistunut saamaan mutta tunnustan hänen taitonsa hyvänä kirjoittajana. Jotenkin vain hänen teoksensa eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet sitä vau-elämystä, jota hyvältä kirjalta odottaa.


Kirjastosta löysin tällä kertaa Hassisen alkupään tuotannosta romaanin "Ennustaja". Kirja oli ensi katsomaltakin taattua Hassista - vahvaa kielenkäyttöä, mielenkiintoinen tarina, naiset pääosassa ja erotiikkaakin näytti olevan sopivassa määrin. Alku lähti hiukan tahmeasti liikkeelle mutta jossain siinä 90 sivun jälkeen tunsin, että nyt alkaa tapahtua. Henkilöt alkoivat elää ja ymmärsin lukea kirjaa tarkasti sillä aikatasot sekoittuvat tarinassa vähän väliä. Myös unen ja valveen tilat limittyvät toisiinsa ja jos lukee huolimattomasti joutuu helposti hakoteille.


Kirjan loppu ei ollut ihan niin järisyttävä kuin olisin odottanut mutta toisaalta tämän kirjan tapahtumat ovat enemmän päähenkilön sisällä tapahtuvaa kehitystä kuin ulkoisia juonikuvioita. Kirja kuvaa eniten päähenkilön Iiriksen ja tämän äidin välistä suhdetta ja Iiriksen vapautumista äidin ohjaksista itsenäiseksi. Tähän äidin ja tyttären suhteeseen liittyy myös kirjan nimi. Kirjan mieshahmot jäävätkin sitten  aika heiveröisiksi, tämä on ennen kaikkea naisten maailma.


"Ennustaja" on hyvä kesälomakirja, nopea lukea vaikka vaatiikin keskittymistä. Hassisen kieli on mehevää ja aistillisen herkullista ja juoni todellakin tavanomaisesta poikkeava. Tämä kirja pistää pään pyörälle vähäksi aikaa - mistä tässä on kysymys?! Suosittelen siis lämpimästi kesäisiin lukuhetkiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...