Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Ennustaja (1994)

Kun opiskelin 90-luvulla kirjallisuutta, opettajani pisti kirjallisuuskritiikin kurssilla kaksi kirjaa eteeni ja käski tehdä niistä arviot. Toiminnan miehenä hän myös soitti paikallisradioon ja sanoi, että täältä tulee nyt yksi opiskelija tekemään teille pari juttua. Niin menin ja ääni vavisten luin lyhyet juttuni nauhalle. Arvioni eivät olleet kovin myönteisiä mutta en kyllä tiedä sitäkään lähettikö kyseinen asema niitä koskaan aalloillaan. Nuo kaksi kirjaa olivat sen syksyn uutuuskirjoja, Markku Ropposen Kuolemanuni ja Pirjo Hassisen esikoisteos Joel. Ja vuosi oli siis 1991.


Hassinen ei silloin minua, nuorta kirjallisuudenopiskelijaa, vakuuttanut mutta olen häntä kuitenkin lukenut aina epäsäännöllisen säännöllisesti. Mitään sen kummempia muistikuvia en hänen kirjoistaan ole onnistunut saamaan mutta tunnustan hänen taitonsa hyvänä kirjoittajana. Jotenkin vain hänen teoksensa eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet sitä vau-elämystä, jota hyvältä kirjalta odottaa.


Kirjastosta löysin tällä kertaa Hassisen alkupään tuotannosta romaanin "Ennustaja". Kirja oli ensi katsomaltakin taattua Hassista - vahvaa kielenkäyttöä, mielenkiintoinen tarina, naiset pääosassa ja erotiikkaakin näytti olevan sopivassa määrin. Alku lähti hiukan tahmeasti liikkeelle mutta jossain siinä 90 sivun jälkeen tunsin, että nyt alkaa tapahtua. Henkilöt alkoivat elää ja ymmärsin lukea kirjaa tarkasti sillä aikatasot sekoittuvat tarinassa vähän väliä. Myös unen ja valveen tilat limittyvät toisiinsa ja jos lukee huolimattomasti joutuu helposti hakoteille.


Kirjan loppu ei ollut ihan niin järisyttävä kuin olisin odottanut mutta toisaalta tämän kirjan tapahtumat ovat enemmän päähenkilön sisällä tapahtuvaa kehitystä kuin ulkoisia juonikuvioita. Kirja kuvaa eniten päähenkilön Iiriksen ja tämän äidin välistä suhdetta ja Iiriksen vapautumista äidin ohjaksista itsenäiseksi. Tähän äidin ja tyttären suhteeseen liittyy myös kirjan nimi. Kirjan mieshahmot jäävätkin sitten  aika heiveröisiksi, tämä on ennen kaikkea naisten maailma.


"Ennustaja" on hyvä kesälomakirja, nopea lukea vaikka vaatiikin keskittymistä. Hassisen kieli on mehevää ja aistillisen herkullista ja juoni todellakin tavanomaisesta poikkeava. Tämä kirja pistää pään pyörälle vähäksi aikaa - mistä tässä on kysymys?! Suosittelen siis lämpimästi kesäisiin lukuhetkiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...