Siirry pääsisältöön

Rouva C, oletan?



Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti.

Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan.

Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asenneilmapiiriä. Naisen paikka oli kotona, piste. Uno Cygnaeus perusti kuitenkin Jyväskylään 1863 ensimmäisen opettajaseminaarin ja sitä kautta myös naiset saattoivat kouluttautua muuhunkin ammattiin kuin kätilön. Tosin itsestään selvänä pidettiin sitä, että avioiduttuaan nainen pysyisi kotona. Opettajattaren ammatti sopi vain naimattomille naisille.

Minna oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja pisti toimeksi kun näki epätasa-arvoisuutta. Hän kirjoitti salanimellä lehtiartikkeleita ja ajoi näin mm. raittiusaatetta. Ferdinandilla olikin hatussa pitelemistä kun seurasi rouvansa vauhdikasta menoa. Mutta Rytisalo tuo kirjassaan esiin myös toisen puolen Minnasta, vaikkakin vain aavistuksenomaisesti. Minnan mieliala ei ollut aina tasaisen puuhakas vaan väliin mahtui myös loivempia kausia. Mahtoiko hän olla masennukseen taipuvainen?

Rytisalo sai minut kiinnostumaan Minna Canthista aivan uudella tavalla ja haluaisinkin lukea seuraavaksi Minna Maijalan vuonna 2014 ilmestyneen elämäkerran "Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth". Myös Rytisalo on käyttänyt Maijalan kirjaa lähteenä kirjoittaessaan Rouva C. -romaaniaan mutta Rytisalon piirtämä Canthin elämänkaari päättyy siihen kun Minna palaa puolisonsa kuoleman jälkeen takaisin lapsuuden kotikaupunkiinsa Kuopioon. Nuorella leskellä on tällöin elinaikaa jäljellä vielä 17 vuotta ja näinä vuosina hän luo kirjallisen perintönsä.

Pidin Rytisalon romaanista ja nautin sen upeasta kielestä, jota ihailin jo Rytisalon esikoisromaanissa Lempi. Hiukan kuitenkin jäin kaipaamaan rosoisuutta ja särmää, jota varmasti löytyi Canthin elämästä enemmän kuin Rytisalo tässä uskaltaa tuoda esille. Juuri tämän vuoksi en ihan uskaltanut niellä Rytisalon näkemystä Minna Canthista. Onneksi edessämme on Canthin 175-juhlavuosi joten tulkintoja hänestä tulemme varmasti näkemään vielä monia.

**
Minna Rytisalo: Rouva C.
Gummerus 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

Kommentit

  1. Minusta Rouva C:ssä oli rohkeaa juuri tuo, että teos loppuu siihen, mistä moni muu soisi Minna Canthin huomionarvoisen elämän alkavan. Elämäkertoihin on syytä suhtautua aina tietyllä varauksella, ja olet varmasti oikeassa siinä, että rosoisuutta löytyi todellisen Minna Canthin elämästä varmasti enemmän. Elämäkerrat ovat aina tiettyjen valintojen tuloksia, eivätkä kerro kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sillä nuorta Minnaa on harvemmin tuotu esille, ja tämä Rytisalon romaani sai minut kiinnostumaan Canthin elämästä aivan toisella tavalla.

      Rytisalo kirjoittaa aivan käsittämättömän kaunista suomea mutta siitäkö johtuu, että traagisetkin tapahtumat Canthin elämässä jäivät helposti tuon kauniin kuoren peittoon eivätkä tuntuneet "tosilta". Välillä tuntui kuin olisin katsonut jotain tyyliteltyä historiallista pukudraamaa, jossa kulissit ovat paikoillaan mutta tarina tuntuu kovin näytellyltä. Mutta tämä siis ainoastaan parissa kohtaa, pääosin vain nautin Rytisalon upeasta kielestä! /Mari

      Poista
  2. Itse olen Canthin myöhemmästä urasta Kuopiossa saanut lukea ja kuulla niin paljon, että tämä nuoruudenpotretti on todella tervetullut lisä, ja varsinkin kuvaus synnyinkylästäni kiinnostaa, kun en ole Canthin omien juttujen lisäksi 1800-luvun puolisia paikalliskuvauksia lukenut. Rytisalon Lempi jäi kesken, koska mieleni ei ollut silloin valmis ottamaan vastaan sitä maalailevaa kieltä - toivon että tällä kertaa maltan antautua hänen poetiikalleen ja annan tarinan viedä. Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Minna Canthin suhteen niin neitseellistä maaperää, että kaikki tieto hänestä on minulle uutinen :) Ja mielestäni tämä Rouva C on kyllä mainio johdatus Canthin elämänvaiheisiin.

      Lempiä suosittelen lämpimästi, mielestäni se on kokonaisuutena jopa tätä Rouva C:tä onnistuneempi. /Mari

      Poista
  3. Kiva kun löysin blogisi, löysin sen Amman blogin perusteella. Kiva saada uusia blogikavereita. Minna C odottaa hyllyssä, se on meillä maaliskuun lukupiirin kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Teillä on hieno lukukomemus edessä ja varmasti mielenkiintoisia keskusteluja luvassa! /Mari

      Poista
  4. Pidin todella paljon Rouva C.:stä, juuri sen takia, etten ollut aiemmin oikein osannut antaa ajatustakaan nuorelle Minnalle. Päähäni luoma kuva Minna Canthista on hyvin jämäkkä ja superihmismäinen. Oli jotenkin lohduttavaa ajatella, että hänelläkin on ollut heikot hetkensä esimerkiksi ensimmäistä kertaa todella huonoissa oloissa asuvien ihmisten luona käydessään. Odotan innolla mitä kaikkea kiinnostavaa Canthin juhlavuosi meille vielä tarjoaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös korkeat odotukset juhlavuoden suhteen! Toivon, että vuoden lopulla tiedän Minnasta enemmän ja että on saatu hänet jalustalta alas "oikeaksi ihmiseksi". Uskon, että hän voisi oikeasti olla esikuva ja innoittava voima vielä tänäänkin. /Mari

      Poista
  5. Äh, minulla tämä kirja on edelleen lukematta, mutta toki vahvasti 2019 lukulistalla. Lempi oli ihan huikea.
    Tuota Canthin elämäkertaa jossain kohtaa aloittelin, mutta se jäi jostain syystä kesken heti alkuunsa. Pitänee yrittää uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin muuten nyt yhtäkkiä, että enhän ole lukenut pahemmin Canthilta itseltäänkään mitään... Täytyy tehdä tästä nyt oikeasti Canth-vuosi! /Mari

      Poista
  6. Pidin tästä kirjasta paljon. (En kuitenkaan niin paljon kuin Rytisalon esikoisesta.) Rouva C:n kohdalla on hyvä muistaa, että se on romaani, ei elämäkerta. Minusta on hienoa, että romaani kuvaa juuri nuorta Minnaa. Sitä rosoisuuttakin tässä näin ja luin. Näin juhlavuonna saamme runsaasti lisää Canth-kirjallisuutta ja lapsille suunnattu Minna! ilmestyi jo jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tätä kirjaa tosiaan ehkä liikaakin kuin elämäkertaa mutta aion nyt lukea enemmän Canthin elämästä, kiinnostukseni heräsi tämän Rouva C:n myötä! /Mari

      Poista
  7. Tämä on ihana romaani! Suosittelen myös Maijalan kirjaa, se todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Juhlavuonna saamme varmasti lukea vielä monia kiinnostavia teoksia ja tulkintoja Canthista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä löytänyt Maijalan kirjaa täältä Ruotsin kirjastoista mutta se saattaisikin olla yksi niitä kirjoja, jotka olisi hyvä omistaa omassa hyllyssä...? /Mari

      Poista
  8. Minua hävettää myöntää, että vaikka Canth on tietysti nimenä tuttu niin tiedän hänestä vain pintapuolisia asioita ja niitäkin pääpiirteittäin. Canth on kyllä alkanut nyt kiinnostaa ja erityisesti kiinnostaa tämä Rytisalon kirja ja osin siksi, että pidin niin kovasti Lempistä ja sen kielestä.

    Minulla on ongelmallinen suhtautuminen fiktiivisiin romaaneihin, joissa esikuvana on todellinen henkilö. Olen Tuulevin tapaan ymmärtänyt, että tässä nimeomaan on kyseessä fiktio ja se täytyy muistaa kirjaa lukeissa. Luin taannoin Frida Kahlosta kirjoitetun fiktiivisen romaanin ja se oli hämmentävä lukukokemus, kun piti muistuttaa itseään että kirjassa on fakta ja fiktio iloisesti sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden itse aina lukemaan tämän tyyppisiä kirjoja sillä mielialalla, että tapahtumat ovat todellisia. Sitten pitää muistuttaa itseään matkan varrella, että älä nyt kaikkea usko... Rytisalolla oli joissain kohdissa sen verran kevyt ote (en nyt haluaisi mainita sanaa "harlekiinimainen", mutta...) ja se toimi hyvänä muistutuksena siitä, että ehkä tämäkin on keksittyä. /Mari

      Poista
  9. Rouva C on erinomainen romaani, jo sellaisenaan mutta erityisesti pohjustamaan Minna Canth !75 -juhlavuotta. Onko tämän fiktion kuva todellisesta nuoresta Minnasta oikea vai ei, sitä varmasti kaikki kurjan lukeneet mietimme. Oli tai ei, mielenkiintoista kirjaa oli lukea. Pidin sitä yhtenä viime vuoden parhaista kotimaisista. Suosittelen myös lämpimästi Minna Maijalan Canth-elämäkerran lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta, Maijalan elämäkerta tosiaan kiinnostaa tämän Rytisalon kirjan jälkeen. Haluan tietää lisää Minnasta! /Mari

      Poista
  10. Minä luin tämän viime vuonna ja aloitin myös Maijalan elämäkertaa, mutta se jäi kesken (keskittyminen ei sillä hetkellä riittänyt, palannen myöhemmin sen pariin). Rouva C:n kuvaamaa aikakautta kurkattiin siinä mielestäni varsin pintapuolisesti, mikä vähän harmitti.

    Pidin itse Rouva C:stä paljon, vaikka se oli minulle paljon haastavampi kuin Lempi. Nautin polveilevasta kielestä, joka vaati totuttelua ja pidin myös siitä yhdenlaisesta Minnasta, joka kirjassa esiteltiin. Mielestäni bloggauksesi kuva on oivaltava, Rytisalon Minna on nähty yhdenlaisen peilin kautta ja tällainen kuva hänestä nyt on. Aion lukea Rouva C:n uudestaan tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan myös lukea Rouva C:n uudestaann kunhan ensin olen ehtinyt lukea jotain Canthilta itseltäänkin. Jossain nimittäin joku kertoi, että Rytisalo oli viitannut romaanissaan myös Canthin teoksiin. Se hienous meni minulta tietysti ihan ohi... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle