Siirry pääsisältöön

Rouva C, oletan?



Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti.

Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan.

Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asenneilmapiiriä. Naisen paikka oli kotona, piste. Uno Cygnaeus perusti kuitenkin Jyväskylään 1863 ensimmäisen opettajaseminaarin ja sitä kautta myös naiset saattoivat kouluttautua muuhunkin ammattiin kuin kätilön. Tosin itsestään selvänä pidettiin sitä, että avioiduttuaan nainen pysyisi kotona. Opettajattaren ammatti sopi vain naimattomille naisille.

Minna oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja pisti toimeksi kun näki epätasa-arvoisuutta. Hän kirjoitti salanimellä lehtiartikkeleita ja ajoi näin mm. raittiusaatetta. Ferdinandilla olikin hatussa pitelemistä kun seurasi rouvansa vauhdikasta menoa. Mutta Rytisalo tuo kirjassaan esiin myös toisen puolen Minnasta, vaikkakin vain aavistuksenomaisesti. Minnan mieliala ei ollut aina tasaisen puuhakas vaan väliin mahtui myös loivempia kausia. Mahtoiko hän olla masennukseen taipuvainen?

Rytisalo sai minut kiinnostumaan Minna Canthista aivan uudella tavalla ja haluaisinkin lukea seuraavaksi Minna Maijalan vuonna 2014 ilmestyneen elämäkerran "Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth". Myös Rytisalo on käyttänyt Maijalan kirjaa lähteenä kirjoittaessaan Rouva C. -romaaniaan mutta Rytisalon piirtämä Canthin elämänkaari päättyy siihen kun Minna palaa puolisonsa kuoleman jälkeen takaisin lapsuuden kotikaupunkiinsa Kuopioon. Nuorella leskellä on tällöin elinaikaa jäljellä vielä 17 vuotta ja näinä vuosina hän luo kirjallisen perintönsä.

Pidin Rytisalon romaanista ja nautin sen upeasta kielestä, jota ihailin jo Rytisalon esikoisromaanissa Lempi. Hiukan kuitenkin jäin kaipaamaan rosoisuutta ja särmää, jota varmasti löytyi Canthin elämästä enemmän kuin Rytisalo tässä uskaltaa tuoda esille. Juuri tämän vuoksi en ihan uskaltanut niellä Rytisalon näkemystä Minna Canthista. Onneksi edessämme on Canthin 175-juhlavuosi joten tulkintoja hänestä tulemme varmasti näkemään vielä monia.

**
Minna Rytisalo: Rouva C.
Gummerus 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

Kommentit

  1. Minusta Rouva C:ssä oli rohkeaa juuri tuo, että teos loppuu siihen, mistä moni muu soisi Minna Canthin huomionarvoisen elämän alkavan. Elämäkertoihin on syytä suhtautua aina tietyllä varauksella, ja olet varmasti oikeassa siinä, että rosoisuutta löytyi todellisen Minna Canthin elämästä varmasti enemmän. Elämäkerrat ovat aina tiettyjen valintojen tuloksia, eivätkä kerro kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sillä nuorta Minnaa on harvemmin tuotu esille, ja tämä Rytisalon romaani sai minut kiinnostumaan Canthin elämästä aivan toisella tavalla.

      Rytisalo kirjoittaa aivan käsittämättömän kaunista suomea mutta siitäkö johtuu, että traagisetkin tapahtumat Canthin elämässä jäivät helposti tuon kauniin kuoren peittoon eivätkä tuntuneet "tosilta". Välillä tuntui kuin olisin katsonut jotain tyyliteltyä historiallista pukudraamaa, jossa kulissit ovat paikoillaan mutta tarina tuntuu kovin näytellyltä. Mutta tämä siis ainoastaan parissa kohtaa, pääosin vain nautin Rytisalon upeasta kielestä! /Mari

      Poista
  2. Itse olen Canthin myöhemmästä urasta Kuopiossa saanut lukea ja kuulla niin paljon, että tämä nuoruudenpotretti on todella tervetullut lisä, ja varsinkin kuvaus synnyinkylästäni kiinnostaa, kun en ole Canthin omien juttujen lisäksi 1800-luvun puolisia paikalliskuvauksia lukenut. Rytisalon Lempi jäi kesken, koska mieleni ei ollut silloin valmis ottamaan vastaan sitä maalailevaa kieltä - toivon että tällä kertaa maltan antautua hänen poetiikalleen ja annan tarinan viedä. Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Minna Canthin suhteen niin neitseellistä maaperää, että kaikki tieto hänestä on minulle uutinen :) Ja mielestäni tämä Rouva C on kyllä mainio johdatus Canthin elämänvaiheisiin.

      Lempiä suosittelen lämpimästi, mielestäni se on kokonaisuutena jopa tätä Rouva C:tä onnistuneempi. /Mari

      Poista
  3. Kiva kun löysin blogisi, löysin sen Amman blogin perusteella. Kiva saada uusia blogikavereita. Minna C odottaa hyllyssä, se on meillä maaliskuun lukupiirin kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Teillä on hieno lukukomemus edessä ja varmasti mielenkiintoisia keskusteluja luvassa! /Mari

      Poista
  4. Pidin todella paljon Rouva C.:stä, juuri sen takia, etten ollut aiemmin oikein osannut antaa ajatustakaan nuorelle Minnalle. Päähäni luoma kuva Minna Canthista on hyvin jämäkkä ja superihmismäinen. Oli jotenkin lohduttavaa ajatella, että hänelläkin on ollut heikot hetkensä esimerkiksi ensimmäistä kertaa todella huonoissa oloissa asuvien ihmisten luona käydessään. Odotan innolla mitä kaikkea kiinnostavaa Canthin juhlavuosi meille vielä tarjoaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös korkeat odotukset juhlavuoden suhteen! Toivon, että vuoden lopulla tiedän Minnasta enemmän ja että on saatu hänet jalustalta alas "oikeaksi ihmiseksi". Uskon, että hän voisi oikeasti olla esikuva ja innoittava voima vielä tänäänkin. /Mari

      Poista
  5. Äh, minulla tämä kirja on edelleen lukematta, mutta toki vahvasti 2019 lukulistalla. Lempi oli ihan huikea.
    Tuota Canthin elämäkertaa jossain kohtaa aloittelin, mutta se jäi jostain syystä kesken heti alkuunsa. Pitänee yrittää uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin muuten nyt yhtäkkiä, että enhän ole lukenut pahemmin Canthilta itseltäänkään mitään... Täytyy tehdä tästä nyt oikeasti Canth-vuosi! /Mari

      Poista
  6. Pidin tästä kirjasta paljon. (En kuitenkaan niin paljon kuin Rytisalon esikoisesta.) Rouva C:n kohdalla on hyvä muistaa, että se on romaani, ei elämäkerta. Minusta on hienoa, että romaani kuvaa juuri nuorta Minnaa. Sitä rosoisuuttakin tässä näin ja luin. Näin juhlavuonna saamme runsaasti lisää Canth-kirjallisuutta ja lapsille suunnattu Minna! ilmestyi jo jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tätä kirjaa tosiaan ehkä liikaakin kuin elämäkertaa mutta aion nyt lukea enemmän Canthin elämästä, kiinnostukseni heräsi tämän Rouva C:n myötä! /Mari

      Poista
  7. Tämä on ihana romaani! Suosittelen myös Maijalan kirjaa, se todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Juhlavuonna saamme varmasti lukea vielä monia kiinnostavia teoksia ja tulkintoja Canthista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä löytänyt Maijalan kirjaa täältä Ruotsin kirjastoista mutta se saattaisikin olla yksi niitä kirjoja, jotka olisi hyvä omistaa omassa hyllyssä...? /Mari

      Poista
  8. Minua hävettää myöntää, että vaikka Canth on tietysti nimenä tuttu niin tiedän hänestä vain pintapuolisia asioita ja niitäkin pääpiirteittäin. Canth on kyllä alkanut nyt kiinnostaa ja erityisesti kiinnostaa tämä Rytisalon kirja ja osin siksi, että pidin niin kovasti Lempistä ja sen kielestä.

    Minulla on ongelmallinen suhtautuminen fiktiivisiin romaaneihin, joissa esikuvana on todellinen henkilö. Olen Tuulevin tapaan ymmärtänyt, että tässä nimeomaan on kyseessä fiktio ja se täytyy muistaa kirjaa lukeissa. Luin taannoin Frida Kahlosta kirjoitetun fiktiivisen romaanin ja se oli hämmentävä lukukokemus, kun piti muistuttaa itseään että kirjassa on fakta ja fiktio iloisesti sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden itse aina lukemaan tämän tyyppisiä kirjoja sillä mielialalla, että tapahtumat ovat todellisia. Sitten pitää muistuttaa itseään matkan varrella, että älä nyt kaikkea usko... Rytisalolla oli joissain kohdissa sen verran kevyt ote (en nyt haluaisi mainita sanaa "harlekiinimainen", mutta...) ja se toimi hyvänä muistutuksena siitä, että ehkä tämäkin on keksittyä. /Mari

      Poista
  9. Rouva C on erinomainen romaani, jo sellaisenaan mutta erityisesti pohjustamaan Minna Canth !75 -juhlavuotta. Onko tämän fiktion kuva todellisesta nuoresta Minnasta oikea vai ei, sitä varmasti kaikki kurjan lukeneet mietimme. Oli tai ei, mielenkiintoista kirjaa oli lukea. Pidin sitä yhtenä viime vuoden parhaista kotimaisista. Suosittelen myös lämpimästi Minna Maijalan Canth-elämäkerran lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta, Maijalan elämäkerta tosiaan kiinnostaa tämän Rytisalon kirjan jälkeen. Haluan tietää lisää Minnasta! /Mari

      Poista
  10. Minä luin tämän viime vuonna ja aloitin myös Maijalan elämäkertaa, mutta se jäi kesken (keskittyminen ei sillä hetkellä riittänyt, palannen myöhemmin sen pariin). Rouva C:n kuvaamaa aikakautta kurkattiin siinä mielestäni varsin pintapuolisesti, mikä vähän harmitti.

    Pidin itse Rouva C:stä paljon, vaikka se oli minulle paljon haastavampi kuin Lempi. Nautin polveilevasta kielestä, joka vaati totuttelua ja pidin myös siitä yhdenlaisesta Minnasta, joka kirjassa esiteltiin. Mielestäni bloggauksesi kuva on oivaltava, Rytisalon Minna on nähty yhdenlaisen peilin kautta ja tällainen kuva hänestä nyt on. Aion lukea Rouva C:n uudestaan tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan myös lukea Rouva C:n uudestaann kunhan ensin olen ehtinyt lukea jotain Canthilta itseltäänkin. Jossain nimittäin joku kertoi, että Rytisalo oli viitannut romaanissaan myös Canthin teoksiin. Se hienous meni minulta tietysti ihan ohi... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen