Helena Ruuska: Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija (2015)

Helena Ruuskan kirjaa lukiessa voivottelen - oi miksi ei tätä kirjaa ollut olemassa jo 90-luvulla kun tein opintoihin kuuluvaa harjoitustyötäni William Faulknerin vaikutuksesta Joenpellon teoksiin. En silloin vielä ymmärtänyt Joenpellon suuruutta mutta tämä Ruuskan elämänkerta avasi silmäni. Ja nyt en tarkoita pelkästään teoksia, ne puhukoon puolestaan vaan Joenpellon koko kirjailijanuraa siihen kuuluvine kaikkine sivujuonteineen. Ja ennen kaikkea hänen rohkeuttaan ja periksiantamattomuuttaan. Mikä nainen! Jo pelkästään kuvaus siitä miten Joenpelto rakennuttaa ison talonsa on vaikuttava ja liikuttavakin, Ruuska nimittäin liittää tämän talohaaveen Joenpellon isän historiaan.

70-luvulla Joenpeltoa tuli joka tuutista, sen ymmärsi sen ajan lapsikin. Joenpelto näkyi julkisuudessa tiuhaan mutta nyt ymmärrän, ettei hän siellä yksityiselämäänsä tilittänyt. Kuinka moni esimerkiksi tiesi, että Joenpelto joutui hautaamaan molemmat poikansa? Luin Ruuskan kirjaa kuin dekkaria, Joenpellon elämässä kun sattui ja tapahtui.

Ihastuin jo aiemmin Ruuskan kirjoittamaan elämäkertaan Marja-Liisa Vartiosta. Ruuskalla on todella sujuva kynä ja pettämätön tilannetaju, hän ei liiemmin sorru spekulointiinkaan (kuten elämäkertakollegansa Panu Rajala usein tekee). Tämä kirja taustoittaa todella tarkasti kaikki Joenpellon teokset ja osoittaa taas selvästi kuinka paljon kirjailija voi halutessaan ammentaa yksityiselämästään ilman, että lukija siitä edes tietää. Eikä tarvitsekaan tietää, hyvä teos kantaa aina itsensä ilman että taustoja tarvitsisi tietää. Mutta eittämättä se antaa lisäulottuvuutta kirjan tulkintaan kunhan ei mennä hakoteille ja sorruta ylitulkintaan.

Olen kyllä joenpeltoni lukenut mutta siitä on vierähtänyt jo yli 20 vuotta. On siis aika lukea ne uudestaan ja katsoa löytyykö niistä ainesta myös nykylukijalle. Äitini jäämistöstä löytyi kaksi joenpeltoa, niillä aloitetaan!