Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014)


Tulipas upeasti päätettyä tämä kirjavuoteni 2017! Olin toki Tommi Kinnusen esikoisesta kuullut paljon hyvää mutta en ollut sitä aktiivisesti käsiini etsinyt. Nyt se kuitenkin kirjaston hyllyllä köllötteli ja kieltämättä ensimmäinen ajatukseni oli, että "täytyy kai se tuokin kirja lukea". Paljon kehutuilla kirjoilla on tuo kumma stigma. Ja pahin pelko on tietysti se, että jos ei sitten pidäkään kirjasta vaikka "kaikki muut" rakastavat sitä.

Nyt kävi niin onnellisesti, että rakastuin kirjaan välittömästi! Kaikki täsmäsi - kerronta, kieli, rakenne, henkilöt... Koukutuin välittömästi ja Kinnunen pisti lisää pökköä pesään jättämällä arvoituksia sinne tänne kerronnan lomaan. Tämä oli todella jännittävä ja kiehtova sukutarina!

Neljäntienristeystä lukiessa mieleeni tulivat esimerkiksi Oksasen Puhdistus ja Minna Rytisalon Lempi, joissa myös käsitellään perheen ja suvun vaiettua salaisuutta. Petos ja sen selviäminen aivan viime sivuilla on näissä kaikissa kolmessa kantava teema.

Kinnunen kirjoittaa mutkatonta mutta kuitenkin niin rikasta kieltä, että kirja on todellinen makupala. Ja mikä parasta, nyt vasta kuulin että Kinnusen toinen teos Lopotti onkin jatko-osa tälle esikoiselle. Varaus on jo tehty kirjastoon...

Helmet-lukuhaasteessa on näin vuoden viimeisenä päivänä vielä kaksi kohtaa täyttämättä. Oseanilaista kirjailijaa en Kinnusesta saa millään konstilla, sen sijaan kirja lisää hyvinvointiani. Itse asiassa kirja sai minut hyvälle tuulelle jo pari vuotta sitten kun näin sen oslolaisessa kirjakaupassa suositushyllylle nostettuna!


Näin hienon kotimaisen romaanin luettuaan ei voi kuin hyvillä mielin pistää vuoden 2017 kirjankannet kiinni ja odotella uutta kirjavuotta 2018 alkavaksi. Hyvää Uutta Vuotta, kaikki kirjaystäväni!

**
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
WSOY 2014

Helmet-lukuhaaste: 4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi1/1/18 07:52

    Minustakin tämä oli tosi hyvä kirja! Mutta totta kyllä, että jos kaikki hehkuttavat hirveästi jostain kirjasta, minullekin tulee joskus kumman vastahakoinen olo siihen tutustumisen suhteen. Enkä tietysti aina pidäkään siitä mistä "kaikki muut" pitävät, mutta on sentään paljon poikkeuksiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson11/1/18 20:42

      Minulla on hirveä trauma siitä Ferrantesta, väkipakolla sain luettua ensimmäisen osan... /Mari

      Poista
  2. Unknown11/1/18 18:42

    Tommi Kinnunen on viimevuosien ilahduttavin uusi kirjailija. Sekä Neljän tien risteys että Lopotti olivat antoisia lukukokemuksia. Toivottavasti tulee samaa laatua jatkossa. Pidän siitä, että Kinnunen ei kirjoita lukijan mieliksi vaan tuntuu pysyy koko ajan itselleen uskollisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson11/1/18 20:40

      Kävin juuri hakemassa Lopotin ja se on jo hyvää vauhtia etenemässä 😊 Olen samaa mieltä kanssasi, näin vahvan oman äänen omaavaa kirjailijaa on nautinto lukea ja jännittävä seurata miten teokset kehittyvät! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...
15 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...
16 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...
13 kommenttia
Lue lisää