Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014)


Tulipas upeasti päätettyä tämä kirjavuoteni 2017! Olin toki Tommi Kinnusen esikoisesta kuullut paljon hyvää mutta en ollut sitä aktiivisesti käsiini etsinyt. Nyt se kuitenkin kirjaston hyllyllä köllötteli ja kieltämättä ensimmäinen ajatukseni oli, että "täytyy kai se tuokin kirja lukea". Paljon kehutuilla kirjoilla on tuo kumma stigma. Ja pahin pelko on tietysti se, että jos ei sitten pidäkään kirjasta vaikka "kaikki muut" rakastavat sitä.

Nyt kävi niin onnellisesti, että rakastuin kirjaan välittömästi! Kaikki täsmäsi - kerronta, kieli, rakenne, henkilöt... Koukutuin välittömästi ja Kinnunen pisti lisää pökköä pesään jättämällä arvoituksia sinne tänne kerronnan lomaan. Tämä oli todella jännittävä ja kiehtova sukutarina!

Neljäntienristeystä lukiessa mieleeni tulivat esimerkiksi Oksasen Puhdistus ja Minna Rytisalon Lempi, joissa myös käsitellään perheen ja suvun vaiettua salaisuutta. Petos ja sen selviäminen aivan viime sivuilla on näissä kaikissa kolmessa kantava teema.

Kinnunen kirjoittaa mutkatonta mutta kuitenkin niin rikasta kieltä, että kirja on todellinen makupala. Ja mikä parasta, nyt vasta kuulin että Kinnusen toinen teos Lopotti onkin jatko-osa tälle esikoiselle. Varaus on jo tehty kirjastoon...

Helmet-lukuhaasteessa on näin vuoden viimeisenä päivänä vielä kaksi kohtaa täyttämättä. Oseanilaista kirjailijaa en Kinnusesta saa millään konstilla, sen sijaan kirja lisää hyvinvointiani. Itse asiassa kirja sai minut hyvälle tuulelle jo pari vuotta sitten kun näin sen oslolaisessa kirjakaupassa suositushyllylle nostettuna!


Näin hienon kotimaisen romaanin luettuaan ei voi kuin hyvillä mielin pistää vuoden 2017 kirjankannet kiinni ja odotella uutta kirjavuotta 2018 alkavaksi. Hyvää Uutta Vuotta, kaikki kirjaystäväni!

**
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
WSOY 2014

Helmet-lukuhaaste: 4. Kirja lisää hyvinvointiasi

Kommentit

  1. Anonyymi1/1/18 07:52

    Minustakin tämä oli tosi hyvä kirja! Mutta totta kyllä, että jos kaikki hehkuttavat hirveästi jostain kirjasta, minullekin tulee joskus kumman vastahakoinen olo siihen tutustumisen suhteen. Enkä tietysti aina pidäkään siitä mistä "kaikki muut" pitävät, mutta on sentään paljon poikkeuksiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hirveä trauma siitä Ferrantesta, väkipakolla sain luettua ensimmäisen osan... /Mari

      Poista
  2. Tommi Kinnunen on viimevuosien ilahduttavin uusi kirjailija. Sekä Neljän tien risteys että Lopotti olivat antoisia lukukokemuksia. Toivottavasti tulee samaa laatua jatkossa. Pidän siitä, että Kinnunen ei kirjoita lukijan mieliksi vaan tuntuu pysyy koko ajan itselleen uskollisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin juuri hakemassa Lopotin ja se on jo hyvää vauhtia etenemässä 😊 Olen samaa mieltä kanssasi, näin vahvan oman äänen omaavaa kirjailijaa on nautinto lukea ja jännittävä seurata miten teokset kehittyvät! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle