Siirry pääsisältöön

Hyvästi sairas elokuu!


Saako valittaa? Koko elokuu meni sairastellessa, ensin neljän päivän kaatoflunssa ja sen perään nyt jo yli kolme viikkoa kestänyt helvetillinen yskä. Saan kadulla päät kääntymään kun "yskähdän", mikä kuulostaa siltä kuin olisin 50 vuotta ketjupolttanut keuhkoahtaumapotilas. Avokonttorin työkaverini kysyvät hienotunteisesti eikö se yskä nyt vieläkään ole parantunut...

Draamaa tähän on tuonut myös terveyskeskusseikkailuni. Ruotsissahan on niin sanotusti vapaa valinta mitä tulee terveyskeskuksiin mikä käytännössä kuitenkin usein tarkoittaa sitä, että aikoja on vaikea saada. Kaiken sairastelun ohessa tein ilmoituksen potilasasiamiehelle (patientnämnden) terveyskeskukseni ajanvaraushenkilön asiattomasta käytöksestä, jonka jälkeen totesin että olen siltä osin polttanut kaikki sillat ja edessä on uuden terveyskeskuksen etsiminen.

Mutta mikä yllätys kun pääsin uudelle lääkärilleni, joka osoittautui oikeaksi  vanhanajan lääkäriksi (nimen perusteella veikkaan häntä bulgarialaissyntyiseksi). Tämä uusi lääkäri oli niin myötätuntoinen kuullessaan järkyttävän yskäni, että olen nyt ollut viimeisen vuorokauden suorastaan liikuttuneessa tilassa. Kyllä viisikymppisen naisen paras ystävä on kuitenkin huomaavainen lääkäri!

Mutta ei mitään niin pahaa jottei jotain hyvääkin: ehdin nyt vihdoin katsoa loppuun aikoinaan kesken jättämäni tv-sarjan Girls. Muistan kun aikoinaan aivan sattumalta näin ensimmäisen jakson tuosta sarjasta ja tuijotin suu auki, suorastaan äimän käkenä. Lena Dunhamin estoton itsensä paljastaminen oli todella vapauttavaa katseltavaa enkä saanut silmiäni irti hänen takamuksestaan, reisistään tai rinnoistaan. Nehän näyttivät ihan samalta kuin meikäläisen vastaavat ruumiinosat!

Luin tähän samaan syssyyn myös hyllyssäni olleen Lena Dunhamin esseeteoksen Not That Kind Of Girl,  jossa Dunham kertoo eri aihepiirien kautta oman kasvutarinansa. Kirjassa on itse asiassa yllättävän vähän Dunhamin julkisuuteen tuoneesta tv-sarjasta tai sen tekemisestä. Dunham lähinnä viittaa siihen lyhyesti pitkin kirjaa, esimerkiksi oliko seksikohtausten tekeminen vaikeaa (ei ollut, Dunham näkee kehonsa tässä yhteydessä vain välineenä) tai kun hän kertoo ystävistään jolloin käy ilmi, että Jessaa esittävä Jemima Kirke onkin Dunhamin lapsuudenystäviä.

Vaikka olen Dunhamia "hiukkasen" vanhempi, kirja liikuttaa minua kuitenkin vahvasti. Dunham kertoo aseistariisuvan avoimesti kaikista lapsuuden fobioistaan ja traumoistaan, joihin hänelle haettiin apua useilta terapeuteilta. Dunham on myös kertonut avoimesti sairastamastaan endometrioosista. Sittemmin kirjan kirjoittamisen jälkeen hän on juuri endometrioosin aiheuttamien kipujen vuoksi poistattanut kohtunsa - tieto, joka tuntuu todella surulliselta kun luen Dunhamin kirjassaan kertovan useaan otteeseen kuinka kovasti hän toivoo saavansa lapsia. Myös Girls-sarjan päätösjakso saa tämän luettuani syvemmän merkityksen.

Dunhamin kirja on yhtä vapauttava kuin Girls-sarjakin. Nuoruus on aikaa, jolloin tulee tehtyä kaikenlaisia enemmän tai vähemmän onnistuneita päätöksiä ja osaa niistä saattaa muistella vielä näin vanhempanakin häpeän puna poskillaan. Mutta Dunhamin asenne on riemastuttavan selkeä: virheitä tulee tehtyä mutta ne kuuluvat "pakettiin" eikä niistä  tarvitse edes vaieta. Varsinkin jos voi tällä tavoin estää jonkun muun tekevän samaa virhettä.

Lena Dunham pääsi mukaan reissukirjaksi kun teimme perheen kanssa kesän viimeisen retken. Heinäkuussa siivotessani kirjahyllyä löysin erään kirjan välistä hotellin lahjakortin, jonka olin saanut joululahjaksi 2016 ja jonka luulin jo lopullisesti kadonneen. Suureksi ällistyksekseni lahjakortti olikin vielä voimassa kokonaiset kolme viikkoa!

Hotelliksi valikoitui trendikkään lähimatkailun hengessä Tukholman saaristossa sijaitseva Frederiksborgin linnoituksen hotelli. Tämän paikan tunnistavat varmasti kaikki, jotka ovat matkustaneet laivalla Tukholmaan sillä tämä syvä ja kapea salmi on ainoana isojen laivojen kulkuväylänä kaikkien risteilyalusten pakollinen reitti. Retkemme kohokohtiin kuuluikin risteilyalusten bongailu!

**
Lena Dunham: Not That Kind of Girl: A Young Woman Tells You What She's "Learned"
Random House 2014

Helmet-Lukuhaaste: 45. Kirjan nimessä on kieltosana




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Marjatta Mentula30/8/19 09:26

    Voi sinua, toivottavasti pääset kokonaan eroon tuosta yskästä. Minulla on ollut samanlaisia yskiä ja olen kuvaillutkin niitä lääkärille juuri samoin sanoin, vanhan tupakoijan keuhkoahtaumana . Asia korjautui minulla, kun astmalääkitystä lisättiin.

    Onpa hauska tuo lahjakorttiseikkailu! Hyvä, että löysit sen kortin nyt eikä myöhemmin.

    Kiinnostuin heti Lena Dunhamin kasvutarinasta ja lähdi kirjaston sivuille tutkimaan. Kirjan nimi on hassusti suomeksi Sellainen tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee30/8/19 09:55

      Kiitos, Marjatta! Toivon totisesti ettei tämä yskä jää pitkäaikaiseksi kaveriksi. Nyt jännittää miten käy ensi viikon Lontoon-reissuni, liput on sekä teatteriin että konserttiin mutta ne jäävät väliin jos ei yskä ole laantunut siihen mennessä :(

      Onpa tosiaan oudosti suomennettu kirjan nimi! Siinähän menee koko kirjan idea ihan päälaelleen... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...
2 kommenttia
Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...
8 kommenttia
Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...
4 kommenttia
Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...
14 kommenttia
Lue lisää

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...
4 kommenttia
Lue lisää