Siirry pääsisältöön

Hyvästi sairas elokuu!


Saako valittaa? Koko elokuu meni sairastellessa, ensin neljän päivän kaatoflunssa ja sen perään nyt jo yli kolme viikkoa kestänyt helvetillinen yskä. Saan kadulla päät kääntymään kun "yskähdän", mikä kuulostaa siltä kuin olisin 50 vuotta ketjupolttanut keuhkoahtaumapotilas. Avokonttorin työkaverini kysyvät hienotunteisesti eikö se yskä nyt vieläkään ole parantunut...

Draamaa tähän on tuonut myös terveyskeskusseikkailuni. Ruotsissahan on niin sanotusti vapaa valinta mitä tulee terveyskeskuksiin mikä käytännössä kuitenkin usein tarkoittaa sitä, että aikoja on vaikea saada. Kaiken sairastelun ohessa tein ilmoituksen potilasasiamiehelle (patientnämnden) terveyskeskukseni ajanvaraushenkilön asiattomasta käytöksestä, jonka jälkeen totesin että olen siltä osin polttanut kaikki sillat ja edessä on uuden terveyskeskuksen etsiminen.

Mutta mikä yllätys kun pääsin uudelle lääkärilleni, joka osoittautui oikeaksi  vanhanajan lääkäriksi (nimen perusteella veikkaan häntä bulgarialaissyntyiseksi). Tämä uusi lääkäri oli niin myötätuntoinen kuullessaan järkyttävän yskäni, että olen nyt ollut viimeisen vuorokauden suorastaan liikuttuneessa tilassa. Kyllä viisikymppisen naisen paras ystävä on kuitenkin huomaavainen lääkäri!

Mutta ei mitään niin pahaa jottei jotain hyvääkin: ehdin nyt vihdoin katsoa loppuun aikoinaan kesken jättämäni tv-sarjan Girls. Muistan kun aikoinaan aivan sattumalta näin ensimmäisen jakson tuosta sarjasta ja tuijotin suu auki, suorastaan äimän käkenä. Lena Dunhamin estoton itsensä paljastaminen oli todella vapauttavaa katseltavaa enkä saanut silmiäni irti hänen takamuksestaan, reisistään tai rinnoistaan. Nehän näyttivät ihan samalta kuin meikäläisen vastaavat ruumiinosat!

Luin tähän samaan syssyyn myös hyllyssäni olleen Lena Dunhamin esseeteoksen Not That Kind Of Girl,  jossa Dunham kertoo eri aihepiirien kautta oman kasvutarinansa. Kirjassa on itse asiassa yllättävän vähän Dunhamin julkisuuteen tuoneesta tv-sarjasta tai sen tekemisestä. Dunham lähinnä viittaa siihen lyhyesti pitkin kirjaa, esimerkiksi oliko seksikohtausten tekeminen vaikeaa (ei ollut, Dunham näkee kehonsa tässä yhteydessä vain välineenä) tai kun hän kertoo ystävistään jolloin käy ilmi, että Jessaa esittävä Jemima Kirke onkin Dunhamin lapsuudenystäviä.

Vaikka olen Dunhamia "hiukkasen" vanhempi, kirja liikuttaa minua kuitenkin vahvasti. Dunham kertoo aseistariisuvan avoimesti kaikista lapsuuden fobioistaan ja traumoistaan, joihin hänelle haettiin apua useilta terapeuteilta. Dunham on myös kertonut avoimesti sairastamastaan endometrioosista. Sittemmin kirjan kirjoittamisen jälkeen hän on juuri endometrioosin aiheuttamien kipujen vuoksi poistattanut kohtunsa - tieto, joka tuntuu todella surulliselta kun luen Dunhamin kirjassaan kertovan useaan otteeseen kuinka kovasti hän toivoo saavansa lapsia. Myös Girls-sarjan päätösjakso saa tämän luettuani syvemmän merkityksen.

Dunhamin kirja on yhtä vapauttava kuin Girls-sarjakin. Nuoruus on aikaa, jolloin tulee tehtyä kaikenlaisia enemmän tai vähemmän onnistuneita päätöksiä ja osaa niistä saattaa muistella vielä näin vanhempanakin häpeän puna poskillaan. Mutta Dunhamin asenne on riemastuttavan selkeä: virheitä tulee tehtyä mutta ne kuuluvat "pakettiin" eikä niistä  tarvitse edes vaieta. Varsinkin jos voi tällä tavoin estää jonkun muun tekevän samaa virhettä.

Lena Dunham pääsi mukaan reissukirjaksi kun teimme perheen kanssa kesän viimeisen retken. Heinäkuussa siivotessani kirjahyllyä löysin erään kirjan välistä hotellin lahjakortin, jonka olin saanut joululahjaksi 2016 ja jonka luulin jo lopullisesti kadonneen. Suureksi ällistyksekseni lahjakortti olikin vielä voimassa kokonaiset kolme viikkoa!

Hotelliksi valikoitui trendikkään lähimatkailun hengessä Tukholman saaristossa sijaitseva Frederiksborgin linnoituksen hotelli. Tämän paikan tunnistavat varmasti kaikki, jotka ovat matkustaneet laivalla Tukholmaan sillä tämä syvä ja kapea salmi on ainoana isojen laivojen kulkuväylänä kaikkien risteilyalusten pakollinen reitti. Retkemme kohokohtiin kuuluikin risteilyalusten bongailu!

**
Lena Dunham: Not That Kind of Girl: A Young Woman Tells You What She's "Learned"
Random House 2014

Helmet-Lukuhaaste: 45. Kirjan nimessä on kieltosana




Kommentit

  1. Voi sinua, toivottavasti pääset kokonaan eroon tuosta yskästä. Minulla on ollut samanlaisia yskiä ja olen kuvaillutkin niitä lääkärille juuri samoin sanoin, vanhan tupakoijan keuhkoahtaumana . Asia korjautui minulla, kun astmalääkitystä lisättiin.

    Onpa hauska tuo lahjakorttiseikkailu! Hyvä, että löysit sen kortin nyt eikä myöhemmin.

    Kiinnostuin heti Lena Dunhamin kasvutarinasta ja lähdi kirjaston sivuille tutkimaan. Kirjan nimi on hassusti suomeksi Sellainen tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Toivon totisesti ettei tämä yskä jää pitkäaikaiseksi kaveriksi. Nyt jännittää miten käy ensi viikon Lontoon-reissuni, liput on sekä teatteriin että konserttiin mutta ne jäävät väliin jos ei yskä ole laantunut siihen mennessä :(

      Onpa tosiaan oudosti suomennettu kirjan nimi! Siinähän menee koko kirjan idea ihan päälaelleen... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle