Siirry pääsisältöön

Hyvästi sairas elokuu!


Saako valittaa? Koko elokuu meni sairastellessa, ensin neljän päivän kaatoflunssa ja sen perään nyt jo yli kolme viikkoa kestänyt helvetillinen yskä. Saan kadulla päät kääntymään kun "yskähdän", mikä kuulostaa siltä kuin olisin 50 vuotta ketjupolttanut keuhkoahtaumapotilas. Avokonttorin työkaverini kysyvät hienotunteisesti eikö se yskä nyt vieläkään ole parantunut...

Draamaa tähän on tuonut myös terveyskeskusseikkailuni. Ruotsissahan on niin sanotusti vapaa valinta mitä tulee terveyskeskuksiin mikä käytännössä kuitenkin usein tarkoittaa sitä, että aikoja on vaikea saada. Kaiken sairastelun ohessa tein ilmoituksen potilasasiamiehelle (patientnämnden) terveyskeskukseni ajanvaraushenkilön asiattomasta käytöksestä, jonka jälkeen totesin että olen siltä osin polttanut kaikki sillat ja edessä on uuden terveyskeskuksen etsiminen.

Mutta mikä yllätys kun pääsin uudelle lääkärilleni, joka osoittautui oikeaksi  vanhanajan lääkäriksi (nimen perusteella veikkaan häntä bulgarialaissyntyiseksi). Tämä uusi lääkäri oli niin myötätuntoinen kuullessaan järkyttävän yskäni, että olen nyt ollut viimeisen vuorokauden suorastaan liikuttuneessa tilassa. Kyllä viisikymppisen naisen paras ystävä on kuitenkin huomaavainen lääkäri!

Mutta ei mitään niin pahaa jottei jotain hyvääkin: ehdin nyt vihdoin katsoa loppuun aikoinaan kesken jättämäni tv-sarjan Girls. Muistan kun aikoinaan aivan sattumalta näin ensimmäisen jakson tuosta sarjasta ja tuijotin suu auki, suorastaan äimän käkenä. Lena Dunhamin estoton itsensä paljastaminen oli todella vapauttavaa katseltavaa enkä saanut silmiäni irti hänen takamuksestaan, reisistään tai rinnoistaan. Nehän näyttivät ihan samalta kuin meikäläisen vastaavat ruumiinosat!

Luin tähän samaan syssyyn myös hyllyssäni olleen Lena Dunhamin esseeteoksen Not That Kind Of Girl,  jossa Dunham kertoo eri aihepiirien kautta oman kasvutarinansa. Kirjassa on itse asiassa yllättävän vähän Dunhamin julkisuuteen tuoneesta tv-sarjasta tai sen tekemisestä. Dunham lähinnä viittaa siihen lyhyesti pitkin kirjaa, esimerkiksi oliko seksikohtausten tekeminen vaikeaa (ei ollut, Dunham näkee kehonsa tässä yhteydessä vain välineenä) tai kun hän kertoo ystävistään jolloin käy ilmi, että Jessaa esittävä Jemima Kirke onkin Dunhamin lapsuudenystäviä.

Vaikka olen Dunhamia "hiukkasen" vanhempi, kirja liikuttaa minua kuitenkin vahvasti. Dunham kertoo aseistariisuvan avoimesti kaikista lapsuuden fobioistaan ja traumoistaan, joihin hänelle haettiin apua useilta terapeuteilta. Dunham on myös kertonut avoimesti sairastamastaan endometrioosista. Sittemmin kirjan kirjoittamisen jälkeen hän on juuri endometrioosin aiheuttamien kipujen vuoksi poistattanut kohtunsa - tieto, joka tuntuu todella surulliselta kun luen Dunhamin kirjassaan kertovan useaan otteeseen kuinka kovasti hän toivoo saavansa lapsia. Myös Girls-sarjan päätösjakso saa tämän luettuani syvemmän merkityksen.

Dunhamin kirja on yhtä vapauttava kuin Girls-sarjakin. Nuoruus on aikaa, jolloin tulee tehtyä kaikenlaisia enemmän tai vähemmän onnistuneita päätöksiä ja osaa niistä saattaa muistella vielä näin vanhempanakin häpeän puna poskillaan. Mutta Dunhamin asenne on riemastuttavan selkeä: virheitä tulee tehtyä mutta ne kuuluvat "pakettiin" eikä niistä  tarvitse edes vaieta. Varsinkin jos voi tällä tavoin estää jonkun muun tekevän samaa virhettä.

Lena Dunham pääsi mukaan reissukirjaksi kun teimme perheen kanssa kesän viimeisen retken. Heinäkuussa siivotessani kirjahyllyä löysin erään kirjan välistä hotellin lahjakortin, jonka olin saanut joululahjaksi 2016 ja jonka luulin jo lopullisesti kadonneen. Suureksi ällistyksekseni lahjakortti olikin vielä voimassa kokonaiset kolme viikkoa!

Hotelliksi valikoitui trendikkään lähimatkailun hengessä Tukholman saaristossa sijaitseva Frederiksborgin linnoituksen hotelli. Tämän paikan tunnistavat varmasti kaikki, jotka ovat matkustaneet laivalla Tukholmaan sillä tämä syvä ja kapea salmi on ainoana isojen laivojen kulkuväylänä kaikkien risteilyalusten pakollinen reitti. Retkemme kohokohtiin kuuluikin risteilyalusten bongailu!

**
Lena Dunham: Not That Kind of Girl: A Young Woman Tells You What She's "Learned"
Random House 2014

Helmet-Lukuhaaste: 45. Kirjan nimessä on kieltosana




Kommentit

  1. Voi sinua, toivottavasti pääset kokonaan eroon tuosta yskästä. Minulla on ollut samanlaisia yskiä ja olen kuvaillutkin niitä lääkärille juuri samoin sanoin, vanhan tupakoijan keuhkoahtaumana . Asia korjautui minulla, kun astmalääkitystä lisättiin.

    Onpa hauska tuo lahjakorttiseikkailu! Hyvä, että löysit sen kortin nyt eikä myöhemmin.

    Kiinnostuin heti Lena Dunhamin kasvutarinasta ja lähdi kirjaston sivuille tutkimaan. Kirjan nimi on hassusti suomeksi Sellainen tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Toivon totisesti ettei tämä yskä jää pitkäaikaiseksi kaveriksi. Nyt jännittää miten käy ensi viikon Lontoon-reissuni, liput on sekä teatteriin että konserttiin mutta ne jäävät väliin jos ei yskä ole laantunut siihen mennessä :(

      Onpa tosiaan oudosti suomennettu kirjan nimi! Siinähän menee koko kirjan idea ihan päälaelleen... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...