Siirry pääsisältöön

Hyvästi sairas elokuu!


Saako valittaa? Koko elokuu meni sairastellessa, ensin neljän päivän kaatoflunssa ja sen perään nyt jo yli kolme viikkoa kestänyt helvetillinen yskä. Saan kadulla päät kääntymään kun "yskähdän", mikä kuulostaa siltä kuin olisin 50 vuotta ketjupolttanut keuhkoahtaumapotilas. Avokonttorin työkaverini kysyvät hienotunteisesti eikö se yskä nyt vieläkään ole parantunut...

Draamaa tähän on tuonut myös terveyskeskusseikkailuni. Ruotsissahan on niin sanotusti vapaa valinta mitä tulee terveyskeskuksiin mikä käytännössä kuitenkin usein tarkoittaa sitä, että aikoja on vaikea saada. Kaiken sairastelun ohessa tein ilmoituksen potilasasiamiehelle (patientnämnden) terveyskeskukseni ajanvaraushenkilön asiattomasta käytöksestä, jonka jälkeen totesin että olen siltä osin polttanut kaikki sillat ja edessä on uuden terveyskeskuksen etsiminen.

Mutta mikä yllätys kun pääsin uudelle lääkärilleni, joka osoittautui oikeaksi  vanhanajan lääkäriksi (nimen perusteella veikkaan häntä bulgarialaissyntyiseksi). Tämä uusi lääkäri oli niin myötätuntoinen kuullessaan järkyttävän yskäni, että olen nyt ollut viimeisen vuorokauden suorastaan liikuttuneessa tilassa. Kyllä viisikymppisen naisen paras ystävä on kuitenkin huomaavainen lääkäri!

Mutta ei mitään niin pahaa jottei jotain hyvääkin: ehdin nyt vihdoin katsoa loppuun aikoinaan kesken jättämäni tv-sarjan Girls. Muistan kun aikoinaan aivan sattumalta näin ensimmäisen jakson tuosta sarjasta ja tuijotin suu auki, suorastaan äimän käkenä. Lena Dunhamin estoton itsensä paljastaminen oli todella vapauttavaa katseltavaa enkä saanut silmiäni irti hänen takamuksestaan, reisistään tai rinnoistaan. Nehän näyttivät ihan samalta kuin meikäläisen vastaavat ruumiinosat!

Luin tähän samaan syssyyn myös hyllyssäni olleen Lena Dunhamin esseeteoksen Not That Kind Of Girl,  jossa Dunham kertoo eri aihepiirien kautta oman kasvutarinansa. Kirjassa on itse asiassa yllättävän vähän Dunhamin julkisuuteen tuoneesta tv-sarjasta tai sen tekemisestä. Dunham lähinnä viittaa siihen lyhyesti pitkin kirjaa, esimerkiksi oliko seksikohtausten tekeminen vaikeaa (ei ollut, Dunham näkee kehonsa tässä yhteydessä vain välineenä) tai kun hän kertoo ystävistään jolloin käy ilmi, että Jessaa esittävä Jemima Kirke onkin Dunhamin lapsuudenystäviä.

Vaikka olen Dunhamia "hiukkasen" vanhempi, kirja liikuttaa minua kuitenkin vahvasti. Dunham kertoo aseistariisuvan avoimesti kaikista lapsuuden fobioistaan ja traumoistaan, joihin hänelle haettiin apua useilta terapeuteilta. Dunham on myös kertonut avoimesti sairastamastaan endometrioosista. Sittemmin kirjan kirjoittamisen jälkeen hän on juuri endometrioosin aiheuttamien kipujen vuoksi poistattanut kohtunsa - tieto, joka tuntuu todella surulliselta kun luen Dunhamin kirjassaan kertovan useaan otteeseen kuinka kovasti hän toivoo saavansa lapsia. Myös Girls-sarjan päätösjakso saa tämän luettuani syvemmän merkityksen.

Dunhamin kirja on yhtä vapauttava kuin Girls-sarjakin. Nuoruus on aikaa, jolloin tulee tehtyä kaikenlaisia enemmän tai vähemmän onnistuneita päätöksiä ja osaa niistä saattaa muistella vielä näin vanhempanakin häpeän puna poskillaan. Mutta Dunhamin asenne on riemastuttavan selkeä: virheitä tulee tehtyä mutta ne kuuluvat "pakettiin" eikä niistä  tarvitse edes vaieta. Varsinkin jos voi tällä tavoin estää jonkun muun tekevän samaa virhettä.

Lena Dunham pääsi mukaan reissukirjaksi kun teimme perheen kanssa kesän viimeisen retken. Heinäkuussa siivotessani kirjahyllyä löysin erään kirjan välistä hotellin lahjakortin, jonka olin saanut joululahjaksi 2016 ja jonka luulin jo lopullisesti kadonneen. Suureksi ällistyksekseni lahjakortti olikin vielä voimassa kokonaiset kolme viikkoa!

Hotelliksi valikoitui trendikkään lähimatkailun hengessä Tukholman saaristossa sijaitseva Frederiksborgin linnoituksen hotelli. Tämän paikan tunnistavat varmasti kaikki, jotka ovat matkustaneet laivalla Tukholmaan sillä tämä syvä ja kapea salmi on ainoana isojen laivojen kulkuväylänä kaikkien risteilyalusten pakollinen reitti. Retkemme kohokohtiin kuuluikin risteilyalusten bongailu!

**
Lena Dunham: Not That Kind of Girl: A Young Woman Tells You What She's "Learned"
Random House 2014

Helmet-Lukuhaaste: 45. Kirjan nimessä on kieltosana




Kommentit

  1. Voi sinua, toivottavasti pääset kokonaan eroon tuosta yskästä. Minulla on ollut samanlaisia yskiä ja olen kuvaillutkin niitä lääkärille juuri samoin sanoin, vanhan tupakoijan keuhkoahtaumana . Asia korjautui minulla, kun astmalääkitystä lisättiin.

    Onpa hauska tuo lahjakorttiseikkailu! Hyvä, että löysit sen kortin nyt eikä myöhemmin.

    Kiinnostuin heti Lena Dunhamin kasvutarinasta ja lähdi kirjaston sivuille tutkimaan. Kirjan nimi on hassusti suomeksi Sellainen tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Toivon totisesti ettei tämä yskä jää pitkäaikaiseksi kaveriksi. Nyt jännittää miten käy ensi viikon Lontoon-reissuni, liput on sekä teatteriin että konserttiin mutta ne jäävät väliin jos ei yskä ole laantunut siihen mennessä :(

      Onpa tosiaan oudosti suomennettu kirjan nimi! Siinähän menee koko kirjan idea ihan päälaelleen... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...