Siirry pääsisältöön

Pinnalla pysymisen tärkeydestä


Hellekesän uutisia ovat olleet jälleen lukuisat hukkumisonnettomuudet, sekä Suomessa että Ruotsissa. Varsinkin lasten hukkumiskuolemat saavat aina sydämen sykkyrälle. Edelleen muistan kuinka hysteerisesti valvoin taannoin omaa uimataidotonta taaperoani. Ja mikä ilonaihe oli koko perheelle kun lapsi oppi uimaan! Yksi iso huolenaihe vähemmän...

Niina Hakalahti on nimennyt tämän vuonna 2008 ilmestyneen romaaninsa juuri tämän tärkeän kansalaistaidon mukaan mutta hän leikittelee termillä ja laittaa sen kirjassaan merkitsemään sekä konkreettista uimataitoa että abstraktimpaa elämänhallintataitoa, taitoa pysyä pinnalla.

Hakalahti kertoo tarinassaan joukosta ihmisiä, jotka räpistelevät kukin tahoillaan ja yrittävät saada elämän ohjakset hallintaansa. Aviopari Erkki ja Kristiina ovat tarinan keskushenkilöt, heillä elämä onkin pahiten kallellaan. Erkki on töissä pankissa mutta työ ei suju eikä pahemmin edes maistu voimakkaiden aggressiokohtausten vuoksi. Kristiina on kotiäiti, joka yrittää opiskella samalla kun pistää kaikkensa peliin kasvattaakseen ainokaisensa Santerin rakkauden ja turvallisuuden ilmapiirissä. Tuloksena on kuitenkin pieni kotihirviö...

Vastapainona tarinassa on Kristiinan äiti-ystävä Marja, joka hallitsee lapsikatrastaan ja taloudellista ahdinkoaan näennäisen rauhallisesti. Mutta sekin on lopulta vain kulissia. Tarinan ainoa selviytyjä on turkkilainen Ahmet, joka pyörittää oma pizzeriaa. Hän päättää kirjan alussa mennä uimakouluun selättääkseen lapsesta asti kärsimänsä vesipelon. Myöhemmin tarinan kuluessa Ahmet kytkeytyy ratkaisevalla hetkellä sekä Erkkiin että Marjaan.

Niina Hakalahti oli minulle täysin uusi kirjailijanimi mutta tulen ehdottomasti lukemaan häntä enemmän! Tarina oli hurjan hauska ja vaikka monin paikoin Hakalahti vetää överiksi niin tarina pysyy kuitenkin hienosti kasassa. Kirjailija kritisoi monia vanhemmuuteen ja perhe-elämään liitettyjä kiiltokuvia, jotka harvoin toimivat oikeassa elämässä.

Kulissielämä aiheuttaa epävarmuutta ja kun oma sisäinen ääni on kadoksissa voi helposti painua pinnan alle. Hakalahti antaa kuitenkin henkilöhahmoilleen mahdollisuuden kehittyä ihmisenä ja ainakin yksi heistä tarttuukin lopulta tähän mahdollisuuteen.

Tämä kirja oli yksi oman hyllyni "hyllynlämmittäjistä", jotka pakkasin mukaan Suomen lomallemme. Olimme vuokranneet tällä kertaa vanhan opettajan asunnon entisestä kyläkoulusta ja nautimme vanhan ajan maalaistunnelmasta. Ehdimme sekä retkeillä että lukea ja sään jumalatkin olivat totisesti puolellamme.

Nyt loma jatkuu vielä täällä kotona Tukholmassa ja vaikka ohjelmassa on rästiinjääneitä kotitöitä niin tarkoitus on raivata myös kirjahyllyä ja lukea joitakin sen uumeniin unohtuneita helmiä. Sillä vaikka olen tietoisesti siirtynyt käyttämään pääosin kirjastoja niin varsinkin näiltä Suomen-reissuilta löytyy yleensä kirjoja kotiin tuomisiksi. Ja osa niistä osoittautuu varmasti taas hienoiksi yllätyksiksi kuten tämä Niina Hakalahden kirja!

Lomakotimme kiikkustuoli iltavalaistuksessa

**
Niina Hakalahti: Uimataito
Tammi 2008

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Kommentit

  1. Olen lukenut Uimataidon joskus kymmenen vuotta sitten (piti ihan tarkistaa, haha) ja pidin kirjasta muutamia tympiintymisiä lukuun ottamatta. Tuolloin jo mietin, että haluan lukea lisää Hakalahdelta mutta en ole vielä lukenut.

    Oi kuinka kauniisti iltavalo kultaa lomakodin keinutuolin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli oiva lomakirja, tykkään tämän tyyppisestä huumorista!/Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle