Siirry pääsisältöön

Pinnalla pysymisen tärkeydestä


Hellekesän uutisia ovat olleet jälleen lukuisat hukkumisonnettomuudet, sekä Suomessa että Ruotsissa. Varsinkin lasten hukkumiskuolemat saavat aina sydämen sykkyrälle. Edelleen muistan kuinka hysteerisesti valvoin taannoin omaa uimataidotonta taaperoani. Ja mikä ilonaihe oli koko perheelle kun lapsi oppi uimaan! Yksi iso huolenaihe vähemmän...

Niina Hakalahti on nimennyt tämän vuonna 2008 ilmestyneen romaaninsa juuri tämän tärkeän kansalaistaidon mukaan mutta hän leikittelee termillä ja laittaa sen kirjassaan merkitsemään sekä konkreettista uimataitoa että abstraktimpaa elämänhallintataitoa, taitoa pysyä pinnalla.

Hakalahti kertoo tarinassaan joukosta ihmisiä, jotka räpistelevät kukin tahoillaan ja yrittävät saada elämän ohjakset hallintaansa. Aviopari Erkki ja Kristiina ovat tarinan keskushenkilöt, heillä elämä onkin pahiten kallellaan. Erkki on töissä pankissa mutta työ ei suju eikä pahemmin edes maistu voimakkaiden aggressiokohtausten vuoksi. Kristiina on kotiäiti, joka yrittää opiskella samalla kun pistää kaikkensa peliin kasvattaakseen ainokaisensa Santerin rakkauden ja turvallisuuden ilmapiirissä. Tuloksena on kuitenkin pieni kotihirviö...

Vastapainona tarinassa on Kristiinan äiti-ystävä Marja, joka hallitsee lapsikatrastaan ja taloudellista ahdinkoaan näennäisen rauhallisesti. Mutta sekin on lopulta vain kulissia. Tarinan ainoa selviytyjä on turkkilainen Ahmet, joka pyörittää oma pizzeriaa. Hän päättää kirjan alussa mennä uimakouluun selättääkseen lapsesta asti kärsimänsä vesipelon. Myöhemmin tarinan kuluessa Ahmet kytkeytyy ratkaisevalla hetkellä sekä Erkkiin että Marjaan.

Niina Hakalahti oli minulle täysin uusi kirjailijanimi mutta tulen ehdottomasti lukemaan häntä enemmän! Tarina oli hurjan hauska ja vaikka monin paikoin Hakalahti vetää överiksi niin tarina pysyy kuitenkin hienosti kasassa. Kirjailija kritisoi monia vanhemmuuteen ja perhe-elämään liitettyjä kiiltokuvia, jotka harvoin toimivat oikeassa elämässä.

Kulissielämä aiheuttaa epävarmuutta ja kun oma sisäinen ääni on kadoksissa voi helposti painua pinnan alle. Hakalahti antaa kuitenkin henkilöhahmoilleen mahdollisuuden kehittyä ihmisenä ja ainakin yksi heistä tarttuukin lopulta tähän mahdollisuuteen.

Tämä kirja oli yksi oman hyllyni "hyllynlämmittäjistä", jotka pakkasin mukaan Suomen lomallemme. Olimme vuokranneet tällä kertaa vanhan opettajan asunnon entisestä kyläkoulusta ja nautimme vanhan ajan maalaistunnelmasta. Ehdimme sekä retkeillä että lukea ja sään jumalatkin olivat totisesti puolellamme.

Nyt loma jatkuu vielä täällä kotona Tukholmassa ja vaikka ohjelmassa on rästiinjääneitä kotitöitä niin tarkoitus on raivata myös kirjahyllyä ja lukea joitakin sen uumeniin unohtuneita helmiä. Sillä vaikka olen tietoisesti siirtynyt käyttämään pääosin kirjastoja niin varsinkin näiltä Suomen-reissuilta löytyy yleensä kirjoja kotiin tuomisiksi. Ja osa niistä osoittautuu varmasti taas hienoiksi yllätyksiksi kuten tämä Niina Hakalahden kirja!

Lomakotimme kiikkustuoli iltavalaistuksessa

**
Niina Hakalahti: Uimataito
Tammi 2008

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Elegia31/7/19 08:40

    Olen lukenut Uimataidon joskus kymmenen vuotta sitten (piti ihan tarkistaa, haha) ja pidin kirjasta muutamia tympiintymisiä lukuun ottamatta. Tuolloin jo mietin, että haluan lukea lisää Hakalahdelta mutta en ole vielä lukenut.

    Oi kuinka kauniisti iltavalo kultaa lomakodin keinutuolin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee31/7/19 11:23

      Se oli oiva lomakirja, tykkään tämän tyyppisestä huumorista!/Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....
5 kommenttia
Lue lisää

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...
2 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...
16 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää