Mrs Karlsson lukee...

Eilen saimme kuulla uutisen George Michaelin äkillisestä kuolemasta. "Taas yksi tähti poissa!" Tähtiä lähtee mutta harvat heistä kuitenkaan jäävät loistamaan kollektiiviseen tajuntaamme kuten esimerkiksi Elvis tai Marilyn. Mutta yhden soisin jäävän muistoihimme - ei kohtalonsa vuoksi vaan nimenomaan musiikillisen suuruutensa vuoksi. Amy Winehouse on edelleen suuri arvoitus. Mistä sielujensa syövereistä hän ammensi kaiken sen lyriikan, musiikin ja käsittämättömän vivahteikkaan äänensä? Hänhän oli julkisuuteen tullessaan vielä käytännöllisesti katsoen lapsi mutta kuulosti jo kaiken nähneeltä. I can't play myself again I should just be my own best friend Not fuck myself in the head With stupid men... Amy astui elämääni vasta pari vuotta kuolemansa jälkeen kun satuin näkemään televisiossa konserttinauhoituksen Amyn uran alkuvaiheilta. Siihen asti olin mielessäni yhdistänyt Amy Winehousen "siihen julkkislaulajaan joka kuoli huumeisiin" mutta yhtäkkiä seis

Joulu! Nyt se on täällä taas, halusimme tai emme. Itse nautin joulusta mutta ymmärrän heitä joille se aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Jouluun latautuu niin paljon odotuksia ja vaatimuksia joten ei ihme, että joskus menee pieleen. Anne Enrightin romaani The Green Road (ei vielä suomennettu) rakentuu perinteisen "jouluksi kotiin"- teeman ympärille. Kirja jakautuu kahteen osaan, jotka on nimetty "Leaving" ja "Coming home".  Kirjassa on mielenkiintoinen rakenne, se alkaa nimittäin viidellä novellin tyyppisellä luvulla, joissa kussakin esitellään yksi kirjan henkilöistä. Lisäksi kirjailija on valinnut novelleille eri ajat ja paikat mikä tuo tehokkaasti esille kirjan "hajonneen perheen" asetelman. Aloitusnovelli kuvaa perheen nuorimmaista Hannaa lapsuudenkodissa vuonna 1980, jolloin perhe on vielä alkuperäisessä koossa. Seuraavassa novellissa olemme New Yorkissa ja vuodessa 1991. Papin uraa suunnitellut Dan on muuttanut kaupunkiin ja yrittää koti

Tänään olen viuhtonut tuulispäänä jotta saisin kodin joulusiistiksi ja aaton pakolliset laatikot paistettua. Urakka on nyt ohi ja voinkin näin keskittyä enemmän fiilistelyyn! Lapsen kanssa olemme tunnelmoineet jo ensimmäisestä adventista lähtien lukemalla Viirun ja Pesosen jouluvalmisteluista. Stressiltä ei välty Pesonenkaan vaikka puuhat ovatkin hiukan toisenlaiset... Miten ihmeessä selviän kaikesta, hän ajatteli huolissaan. Kuinka osaan  rakentaa pukin joka koputtaa ovelle ja astuu eteiseen, menee vierashuoneeseen  ja sanoo: "Onko täällä kilttejä kissoja?", jättää sitten paketin ja pääsee ulos  Viirun huomaamatta että pukki oli pelkkä kone? Ei käy. Kaikkea on liian kanssa. Minun on kerrottava kissalle ettei pukkia ole olemassakaan, muuten en selviä tästä urakasta. En aluksi oikein lämmennyt Pesoselle ja Viirulle kun luimme ensimmäisiä kirjoja lapsen kanssa. En osannut edes keksiä sopivaa ääntä Viirulle! Mutta sitten katsoimme viime jouluna SVT:n vanhan joulukalenteri

Tämä viikko meni kirjojen osalta vähän harakoille. Luin kyllä paljonkin mutta mikään ei iskenyt ja lukeminen tuntui työläältä. Kirjapinossa odottivat päällimmäisinä kaksi kirjaa, joiden lukemista todella odotin mutta molemmissa jouduin luovuttamaan jo 50 sivun jälkeen. Elena Ferranten "Min fantastiska väninna" (Loistava ystäväni) iskettiin käteeni lukupiirissä, jossa peräti kaksi piiriläistä keskusteli siitä innostuneesti. Kirja oli kuulemma paras kirja aikoihin! Niinpä aloin lukea suurin odotuksin, halusin todella uppoutua sisälle tähän napolilaiseen maailmaan ja kahden ystävättären elämään. Mutta ei, aika pian jouduin toteamaan, että teksti on aivan liian tiivistä minun makuuni. Kirjailija kirjoittaa toki elävästi ja tarkasti mutta ei jätä lukijalle tilaa omiin tulkintoihin. Kaikki tarjoillaan valmiiksi aseteltuna ja tarkasti raportoiden. Lisäksi minua häiritsee jo kirjan alkuasetelma - kuinka kukaan voi kirjoittaa omasta lapsuudestaan näin yksityiskohtaisesti kun ajas

Kirjastomme piskuiselta suomenkieliseltä osastolta osui silmiini Sari Vuoriston kirja. Hetkinen, enkös ole lukenut Vuoristoa aiemminkin ja peräti pitänytkin? Kyllä vain, kotoa löytyi jostakin alelaatikosta ostamani novellikokoelma "Säätiedotus merenkulkijoille" (2008) jonka avausnovelli "Sumu" on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Vuoristo kirjoittaa kaunista ja soinnikasta suomea ja tarinat ovat kuin akvarelleja, jotka jättävät lukijan mieleen tunnemuiston pitkäksi aikaa. Myös tämä nyt lukemani "Loppu hyvin" on aihepiiriltään merellinen. Kaikki alkaa Jäämereltä: Minä opin Jäämeressä uimaan.      Minulla on siitä selvä muistikuva, laihoista käsistä jotka lohkaisivat vettä, ja kuinka vesi ympäröi ensiksi nilkat.      Mutta: höpöhöpö, ne sanovat. Mitä sinä nyt oikein puhut, ethän sinä ole millään voinut, usko jo. Höpö höpö, emmehän me ole koskaan edes olleet siellä. Karoliinalla on muisto, joka on seurannut häntä koko elämän. Jäämeri ei jätä häntä ra

Luin Pirjo Hassisen Sauna Paradisin jo muutama viikko sitten joten se on saanut muhia mielessä ennen tätä postausta. Ja mikä on ollut muhiessa, kirja sisältää nimittäin paljon sellaista joka vaatii ihmettelyä ja pohdintaa. Hassisen teoksilla on tapana jättää lukijansa miettimään, että mitä tulikaan luettua ja niin myös tässä. Ehdin jo aikaisemmassa postauksessa  julistaa, että jos luette vain yhden hassisen niin lukekaa 'Sano että haluat' mutta ei, perun nyt sanani. Lukekaa tämä! Sauna Paradisissa Hassinen on onnistunut terävöittämään niitä kirjojensa hienoja ominaisuuksia jotka joskus menevät vähän ylikin. Tällä kertaa eivät mene vaan pitävät tarinan hallitusti kasassa. Hassinen ei ole kirjoittanut kirjaansa sata lasissa vaan lukijalla on mahdollisuus pysyä hengästymättä vauhdissa mukana. Olen myös joidenkin kirjojen kohdalla moittinut Hassisen henkilöhahmoja, varsinkin miessellaisia, pinnallisuudesta. Olen kaivannut sitä tunnetta kun jokin henkilö menee "ihon alle

Anja Snellmanin uusin saa minut hieman nostalgiseksi. Edellinen kirja Antautuminen oli nimittäin ihan ensimmäinen blogipostaukseni! Aloitin silloin kehumalla kirjastojani täällä Tukholmassa ja näin haluan tehdä myös tällä kertaa. Kuulin Anja Snellmanin puhuvan kirjastaan Turun kirjamessuilla ja pistinkin saman tien hankintapyynnön kotikirjastoni suomenkieliselle kirjastonhoitajalle. Ja nyt, pari kuukautta myöhemmin, kirja on kädessäni. Snellman kertoi kirjastaan Turun kirjamessuilla todella mielenkiintoa herättävästi. Ymmärsin että kirja olisi monitasoinen, niinkuin onkin mutta kirja on ennen kaikkea kirja - Anja Snellmanista... Tai siitä Snellmanin näköisestä kirjailija-terapeutista, jolla on talo Kreetalla, kaksi tytärtä ja avioero. Eikä siinä mitään, kirja on kiinnostava ja teksti miellyttävää luettavaa mutta ennakko-odotuksissani odotin kirjalta jotain paljon enemmän. Snellmanin teksti on täydellisen kaunista, harkittua, symmetristä ja loppuunajateltua. Siinä on myös sen he

Tänään olen nauttinut täysin siemauksin valtionavusteisesta kulttuurista! Jos jokin asia on vielä pyhää täällä Ruotsinmaalla niin se on lastenkulttuuri. Lisätään siihen vielä aluepoliittisesti painottunut kulttuuribudjetti niin tällainen "syrjäkylienkin" asukas saa helposti osasensa kulttuurikakusta. Syrjäkylällä tarkoitan tässä tapauksessa suurkaupungin lähiötä, joka monessa muussa maassa jää helposti sivuun kulttuuritarjonnasta. Päivämme alkoi 10 minuutin metromatkalla Skärholmeniin jossa sijaitsee Tukholman kaupunginteatterin filiaali. En ollut siellä aikaisemmin käynytkään joten yllätyin iloisesti kun perillä odotti viihtyisästi sisustettu ja erityisesti lapsia ajatellen suunniteltu teatteriaula. Sieltä löytyi jopa  pieni hyllyllinen lastenkirjoja joita voi odotellessa lueskella. Meidät oli paikalle houkutellut alkysyksyllä loistavat arvostelut saanut esitys "Guldet". Lyhyesti tiivistäen kyseessä on 45 minuutin lastenteatteriesitys Wagnerin Reininkulta-oo

Nyt otetaan Ilkka Remes haltuun! Vuorossa on Remeksen esikoisromaani vuodelta 1997, Pääkallokehrääjä. Kirjan takakansi lupaa todella kutkuttavan asetelman - Suomi on ollut toisesta maailmansodasta lähtien  Neuvostoliiton miehittämä Suomen Demokraattinen Tasavalta mutta Tukholmassa asuva suomalaisemigrantti ja liikemies Heikki Ervasti on keksinyt keinon jolla vapauttaa Suomi. Remes käyttää tässä esikoisessa paljolti samoja aineksia kuin ensimmäisessä lukemassani remeksessä, Ruttokellot . Kuningasajatuksen saanut mies, jolla on myös rahaa toteuttaa suunnitelmansa. Paljon aseita, autoja ja lentokoneita. Jostain syystä näin tarinan mielessäni elokuvana eikä minä tahansa elokuvana vaan aitona Renny Harlin/Markus Selin-tuotantona! Tässähän on kaikki tyypilliset ainekset: autonrenkaiden kirskuntaa, aseiden räiskintää, isänmaallista paatosta (jääkärimarssi-soundtrack), yksiulotteisia naishahmoja ja tönkkö dialogi. Näin sieluni silmin jopa yhden slow motion- kohtauksen kun M15-ryhmä tekee

Viimeksi lukupiirissä puhuimme runojen lukemisesta. Jotkut hehkuttivat omia suosikkejaan (Södergran, Viita), toiset taas tyrmäsivät runot täysin koska eivät "ymmärrä" niistä mitään. Kuulin itseni yhtäkkiä julistavan itsevarmana, että eihän runoja tarvitse ymmärtää, kunhan vain "antautuu niiden tunnelmaan". Ja pah, nuo sanat olin valmis pyörtämään jo pari päivää myöhemmin. Käsiini osui nimittäin sattumalta Hannu Mäkelän kirja L. Onervan elämästä ja runoudesta jonka luin työreissuni lentomatkoilla. Ja kyllä se vain on niin, että runoista nauttii todella vasta kun ne "ymmärtää". Hannu Mäkelän kirjaa voinkin suositella kaikille "lukisin runoja jos ymmärtäisin"-arkailijoille, tässä on kirja teille! Mäkelä johdattaa meidät lukijat lempeästi mutta päättäväisesti läpi koko L. Onervan elämän selittäen Onervan elämänkaaren vaiheet ja yhdistäen ne samalla Onervan runouteen. Lopputulos on maaginen! Olin todella liikuttunut tämän kirjan luettuani,

"Fedja-setä, kissa ja koira" on lastenkirjaklassikko jonka olen tiennyt olevan olemassa mutta josta en sitten sen enempää tiennytkään kuin nimen. Koska oma tyttöni on juuri sopivassa ääneenlukuiässä, yritänkin nyt paikkailla näitä aukkoja sivistyksessäni. Luimme juuri kesällä esimerkiksi Maija Poppasen  ja tällä hetkellä luemme Pinokkiota sen alkuperäisversiona. Kiirettä tosin pitää jos aion kaikki lastenklassikot ehtiä kahlata läpi ennen kuin lapsi kasvaa liian vanhaksi iltasatuilemaan... Eduard Uspenski oli kirjailijana tuttu, hän on nimittäin "seikkaillut" Hannu Mäkelän omaelämäkerrallisissa teoksissa. Ja nimenomaan siis seikkaillut, Uspenski kun vaikuttaa olevan varsin persoonallinen tapaus. Mäkelä on myös kirjoittanut Eduard Uspenskista elämäkerran "Eetu". Mäkelä muuten löysi tämän kirjan alunperin Moskovan kirjamessuilta 1974 toimiessaan silloin Otavan kustannuspäällikkönä ja kirja julkaistiin Suomessa pari vuotta myöhemmin Martti Anhavan suomen

Tätä kirjoittaessani korvissa kaikuvat vielä Trumpin kannattajien huudot "Lock her in, lock her in" Trumpin pitäessä voitonpuhettaan. Trumphan oli kampanjansa aikana luvannut pistää Hillary Clintonin vankilaan sähköpostijupakan vuoksi. Se viha ja halveksunta, jota populistit kylvävät ympärilleen, ei ole mielestäni kaukana esimerkiksi ääri-islamistien vastaavasta toiminnasta. Viha lienee yksi perustunteista johon monet hakevat oikeutusta eri uskontojen tai poliittisten liikkeiden kautta. Myös Pirjo Hassinen on kertonut  tuntevansa vihaa mutta viha kohdistuu meidän kotoisiin persuihimme ja laajemmin oikeistopopulismiin. Tästä vihasta ja sen aiheuttamasta hämmennyksestä on syntynyt Kalmari. Kirjan keskushahmot ovat kolmikko Katja, Kaius ja Marke. Katja ja Kaius ovat ex-aviopari joita edelleen kuitenkin yhdistää vahva henkinen kumppanuus. Katja työskentelee sosiaalialalla mutta on vuorotteluvapaalla työuupumuksen vuoksi. Kaius, yllättävän perinnön avulla omassa asunnossaan

Ruotsissa vietettiin viime viikolla syyslomaa ja suuntasimme luonnollisesti auton nokan kohti Suomea. Mukava yllätys oli, että syyslomasta tulikin yllättäen talviloma ja Kotkassa vallitsi melkeinpä joulutunnelma! Tässä kuvassa ollaan tosin vielä Turussa mutta sielläkin oli jo maa valkeana. Kotimatkalla pakkasimme auton perinteisillä suomalaistuotteilla joita Ruotsissa ikävöimme, mm. sen tuhannen sortin puurohiutaleilla. Ruotsalaiset eivät ole mitään puurokansaa ja parhaat hiutaleet tulevat Suomesta. Mutta enpä malttanut olla ostamatta uusinta Remestä, nyt kun olen jo vannoutunut Remes-fani . En kerta kaikkiaan jaksa odottaa, että tämä uusi tulisi tänne paikalliskirjastooni! Lisäksi löysin tarjouksesta Kätilö-elokuvan - kirjaa en pystynyt lukemaan loppuun sen vahvan kielen takia (taidan olla vähän herkkis...) mutta kokeillaan menisikö tämä elokuvaversiona sulavammin. Matkan aikana sain myös luettua loppuun Pirjo Hassisen Kalmarin. Sitä ei valittu tällä kertaa Finlandia-

En koskaan tavannut Kekkosta mutta hänen kotinsa tunnen läpikotaisin, olin nimittäin siellä aikojen alussa jonkin aikaa museo-oppaana. Maarit Tyrkön Kekkoskirjat olen siis hankkinut käsiini niin pian kuin täkäläinen kirjasto ne ehti ostaa. Ja varsinkin tämä Tyrkön muistelmien kakkososa on herättänyt paljon muistoja Tamminiemestä, talo on nimittäin yksi kirjan "päähenkilöistä". Tunnelma Tamminiemessä oli epävirallisen leppoisa ja jouluinen. Valot loistivat kirkkaasti suuressa kristallikruunussa, ikkunoista avautui luminen maisema kohti meren jäätä ja Seurasaarta. Joulukukat tuoksuivat huumaavasti. Juhla ja joulun rauha olivat selvästi astuneet sisään taloon. Aivan ensimmäiseksi täytyy todeta, että Tyrkön kirja on aikamoinen sekahedelmäsoppa. Alkumetreillä meinasi iskeä epätoivo jo piintyneeseen Kekkosfaniinkin kun kirjassa luetellaan sikin sokin verenpainelukemia, kalasaaliita, hiihtokilometrejä ja aamiaisia/lounaita/päivällisiä. Mutta pikkuhiljaa tekstistä alkaa muodost

Nyt esittelen teille erään ruotsalaisnaisen joka on ollut henkinen tukeni viimeiset 16 vuotta eli koko Ruotsissa oloni ajan. Emme ole koskaan tavanneet vaikkakin eräässä vaiheessa menimme usein aamuisin töihin samalla tunnelbanalla. (Lisäksi luin tästä uudesta kirjasta, että meillä molemmilla on tiivis suhde sekä Skärholmenin ostoskeskukseen että Ruotsin itärannikolla sijaitsevaan Västervikin kaupunkiin.) Annika tunkeutui tajuntaani jo pian tänne muutettuani. Muutin Tukholmaan 1. marraskuuta 2000 ja 8. tammikuuta 2001 lähetettiin ensimmäisen kerran "Lantz i P3". Siitäkös melu nousi, nuori nainen jolla oma huumoriohjelma radiossa! Ja mistä hän vitsaili: naisen elämästä, seksuaalisuudesta, kuukautisista!! Oliko mokomaa kuultu... Ja eihän hän oikeasti edes ollut hauska, väittivät (mies)kriitikot. Jag har aldrig kunnat använda tampong. Sådär, nu är det sagt. Minua nauratti! Ja hauska sattuma oli myös se, että olimme samanikäisiä. Sitten Annika sai lapsia ja kirjoitti k

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani! Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo. Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana. Olen suoraan sanoen ällistynyt,

  Torni johon emme vielä tällä kertaa kiivenneet. Blogissani on ollut hiljaiseloa, lokakuu on mennyt nopeasti töiden ja lomailun merkissä. Mutta olen siinä välissä myös lukenut! Tällä hetkellä onkin monta kirjaa levällään ja koska periaatteeni on kirjoittaa vain kirjoista jotka olen lukenut kokonaan niin mitään blogipostattavaa ei ole ollut. Mutta viiden päivän loma Splitissä oli sen verran tuottoisa, että pian täälläkin näkyy taas liikettä.  Näkymä "Marjaniemen" huipulta.  Ensimmäinen kirja jonka sain luetuksi loppuun oli Ilkka Remeksen Ruttokellot. Kirjan juoni oli todella jännittävä ja vetävä ja sitä ahmin joka käänteessä. Tämä oli muuten ensimmäinen Remekseni! Olen myös jatkanut Pirjo Hassisen tuotannon läpikahlaamista ja nyt osuikin kohdalle oikea helmi, Sauna Paradis. Tätä kirjaa en halunnut missään nimessä lukea hötkyillen vaan nauttia hitaasti. Sauna Paradis on ehdottomasti paras tähän asti lukemistani Hassisen teoksista. Aikaisemmista kirjoista poik

Självmord är en permanent lösning på ett tillfälligt problem. Muuttaessani Ruotsiin 16 vuotta sitten tilasin heti alkajaisiksi Dagens Nyheterin ja se on siitä lähtien ollut oma korkeakouluni ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja mielentilaan. Vakiolukemistani oli sunnuntaisin ilmestynyt pääkirjoittajatoimittajan Niklas Ekdalin kolumni joka mielestäni osui aina täsmälleen naulan kantaan. Kunnes sitten Ekdal ilmoitti lopettavansa lehdessä ja jatkavansa vapaana kirjoittajana. Siinä vaiheessa meidän tiemme erosivat kunnes tänä syksynä luin juuri ilmestyneestä kirjasta jossa Ekdal kertoo itsemurhayrityksestään. Ekdal, joka kaiken muun ohella on intohimoinen jalkapalloilija, lyö eräässä "ikämiesten" treenipelissä päänsä pahasti törmätessään toiseen pelaajaan. Ekdal palaa kotiin käymättä lääkärillä, tuntee olonsa huonoksi mutta uskoo saaneensa vain lievän aivotärähdyksen. Tästä alkaa yli vuoden mittainen piina jolloin Ekdal menettää työkykynsä lääkärien kuitenkaan löytämättä mitää

On kirjoja. Ja sitten on Sofi Oksasen kirjoittamia kirjoja. Ja jos sattuu olemaan se jälkimmäinen kirja niin odotukset ovat korkealla. Oksanen, meidän seuraava Nobelkirjailijamme! Kysymys on enää vain milloin hän sen Nobelinsa saa käydä hakemassa Tukholmasta. Olin tätä kirjaa itsekin jo odottanut mutta Suomesta kantautuneet arvostelut olivat aika laimeita joten pistin kirjan odotuslistalle. Tänä syksynä Norma sitten julkaistiin täällä Ruotsissa ja media antoi Oksaselle paljon palstatilaa. Hänhän on täällä suosittu vieras ja haastateltava koska  ruotii maailmanpoliittista tilannetta terävin sanoin. Esimerkiksi juuri olleilla Göteborgin kirjamessuilla Oksanen oli näyttävästi esillä. Mutta sitten tulivat täkäläiset arvostelut... Niistä pystyi aistimaan  kuinka todella oltiin odotettu sitä suurta romaania mutta pettymys oli enemmän kuin käsin kosketeltava. Kuten eräs arvostelija asian ilmaisi: kirja on kuin se hyvännäköinen mies baaritiskillä joka suunsa avattuaan osoittau

Suvi Aholan kirjan ulkoasu pettää. Kannessa viiniä naukkailevat ja kirjoja hymyillen selaavat tyylikkäät naiset menee hiukan överiksi mutta kirjan sisältö on onneksi sitten jalat maassa -asenteella kirjoitettu. Tämä on kirja lukupiireistä ja niissä suosituista kirjoista. Kirjassa on myös ruokaohjeita eri lukupiireiltä, monissa piireissä nimittäin ruoka tuntuu olevan yllättävänkin suuressa roolissa. Varsinainen sillisalaatti siis tämä kirja mutta se toimii! Kirjassa esitellään kymmenen kirjapiiriä, joiden jäsenet ovat enimmäkseen naisia mutta joukossa on myös yksi miespiiri. Itse piirien toiminta on aika samankaltaista mutta mielenkiintoisin osa näistä kuvauksista on juuri se jossa kerrotaan kuinka kukin piiri on saanut alkunsa. Hyviä vinkkejä omaa lukupiiriä haikaaville! Esittelyjen välissä Ahola kirjoittaa kirjoista jotka ovat olleet lukupiirien suosiossa. Näitä kirja-arvioita on helppo käyttää oman lukemisensa tukena ja inspiraationa, Ahola kirjoittaa usein myös kirjan taustois

Tässä se on! Jos aiot lukea vain yhden kirjan Pirjo Hassiselta niin olkoon se tämä vuonna 2009 ilmestynyt "Sano että haluat". 410 sivua omaperäisiä kielikuvia, erotiikkaa, seksiäkin ja ennen kaikkea sekavaa ihmissuhdehässäkkää. Ainoa Hassiselle ominainen teema joka tästä puuttuu on monimutkainen äiti-tytär-suhde mutta muuten tämä kirja on paraatiesimerkki Hassisen sanataiteesta. Kirja muistuttaa perusrakenteeltaan dekkaria - yksi päähenkilöistä on kadonnut ja löytyy myöhemmin kuolleena joten läpi koko kirjan kulkee klassinen whodunnit-asetelma. Päähenkilö Laura alkaa sitä jopa osaltaan selvittää. Mutta tämä ei ole kuitenkaan kirjan suurin kysymys vaan lähinnä sivujuonne. Sillä Hassisen mielessä on paljon suuremmat kysymykset. Halusin kolmannen lapsen. Halusin raskausajan. Halusin tuntea kivun, jota ei päässyt huutamallakaan pakoon, sen kun norsu lähtee laskeutumaan koko painollaan alas kohti reisien väliä ja alkaa kaivaa luisella otsallaan ulostuloa. Halusin tuntea p

Aika on arvokkainta mitä me voimme toisillemme antaa. Tällä sitaatilla Eeva Kilpi aloittaa sota-ajan muistelmiensa ensimmäisen osan. Itse evakkoperheen jälkeläisenä tunnistan tuon moton myös oman perheeni historiasta. Kun ne nyssäkät ja mööpelit jäivät aikoinaan Viipuriin, kahteenkin otteeseen, niin mitä meillä on jäljellä enää kuin toisemme ja yhdessä vietettävä aika. Eeva Kilpi kantaa mukanaan lapsuudestaan sitä arvokkainta. Mielessä on muistoja - vaikka osin hajanaisiakin - mutta niistä muodostuu lukijan eteen kokonainen maailma. Kilpi saa muutamin fraasein maalattua tunnelmakuvia "luovutetusta maasta", jossa perhe ja suku eli tiiviissä vuorovaikutuksessa. On kesä. On hellepäivä. Isä ja mummi kulkevat verkkaisesti, silloin osattiin vielä se taito. Molemmilla on kädet selän takana niin kuin kuninkaallisilla valokuvissa. He kulkevat rinnakkain edellä, minä heidän perässään. Mutta sitten tulee sota, jota on jo pidempään uumoiltu vaikka ei ihan täysin uskottu sen ma

Meillä luetaan joka ilta kuusivuotiaan kanssa iltasatu, joka toinen ilta suomeksi ja joka toinen ruotsiksi. Kirjoja siis kuluu ja kirjastosta niitä lähtee mukaan aina iso pino. Koska suomen kieli on Ruotsissa virallinen vähemmistökieli saavat kirjastot määrärahaa suomenkielisen kirjallisuuden hankkimiseen. Meidän kotikirjastossakin on ihan kiitettävä määrä lastenkirjallisuutta mutta ah onnea kun päästään käymään Tukholman Suomi-Instituutin kirjastossa! Tässä makupaloja loppukesän ja alkusyksyn iltasaduistamme: Sinikka Nopola & Tiina Nopola (kuvitus Aino Havukainen & Sami Toivonen): Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö (2007) Risto Räppääjä on sarjana aika epätasainen, jotkut kirjoista ovat täysosumia ja toiset taas harmillisen teennäisiä. Tämänkertainen iltasatu-kirjamme "Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö" oli jotain siltä väliltä - itse juoni oli aika heppoinen mutta sitä paikkasi onnistunut huumori. Vähän jännittäväkin se oli 6veen mielestä. Mutt