Sari Vuoristo: Loppu hyvin (2006)

Kirjastomme piskuiselta suomenkieliseltä osastolta osui silmiini Sari Vuoriston kirja. Hetkinen, enkös ole lukenut Vuoristoa aiemminkin ja peräti pitänytkin? Kyllä vain, kotoa löytyi jostakin alelaatikosta ostamani novellikokoelma "Säätiedotus merenkulkijoille" (2008) jonka avausnovelli "Sumu" on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Vuoristo kirjoittaa kaunista ja soinnikasta suomea ja tarinat ovat kuin akvarelleja, jotka jättävät lukijan mieleen tunnemuiston pitkäksi aikaa.

Myös tämä nyt lukemani "Loppu hyvin" on aihepiiriltään merellinen. Kaikki alkaa Jäämereltä:

Minä opin Jäämeressä uimaan.
     Minulla on siitä selvä muistikuva, laihoista käsistä jotka lohkaisivat vettä, ja kuinka vesi ympäröi ensiksi nilkat.
     Mutta: höpöhöpö, ne sanovat. Mitä sinä nyt oikein puhut, ethän sinä ole millään voinut, usko jo. Höpö höpö, emmehän me ole koskaan edes olleet siellä.

Karoliinalla on muisto, joka on seurannut häntä koko elämän. Jäämeri ei jätä häntä rauhaan vaikka perhe väittää kaiken olevan vain mielikuvitusta. Aikuisena Karoliina saa vihdoin tietää häntä koskevan suuren salaisuuden ja välit äitiin katkeaa. Äiti on valehdellut, pimittänyt totuuden mutta pahin petos on se kuinka äiti on mitätöinyt Karoliinan vahvimman lapsuudenmuiston. Totuuden paljastuttua Karoliinan on koottava lapsuutensa palaset uudelleen yhteen.

"Loppu hyvin" on psykologisen tarkasti kirjoitettu kuvaus perhesuhteista ja erityisesti sisarten välisestä tasapainoilusta. Kirjan teema, petos, kytee jossakin pinnan alla muuttumatta kuitenkaan koskaan avoimeksi kismaksi. Tarinan kulkua avataan eri näkökulmista jolloin lukija saa mahdollisuuden luoda oman mielipiteensä tapahtuneesta. Ja lopussa, kuten kirjan nimikin lupaa, Karoliina tekee sovinnon menneisyytensä kanssa. Klassisesti tämä tapahtuu kun hän synnyttää oman lapsen.

Vastaavia perhesalaisuuksia on maailma pullollaan ja kuten kirjassa, aina niitä ei pystytä selvittämään aikuismaisen asiallisesti. Elämä kulkee kulkuaan ja mikä oli tarkoitus kertoa jääkin kaiken elämisen tohinassa sanomatta. Tarkoituksella tai sitten ilman sen kummempaa tarkoitusperää. Vuoriston kirja on hieno todistus yhdestä prosessista, jossa tehty saadaan korjattua ja osapuolet lähestyvät toisiaan ymmärryksen kautta. Kirjan sanoma lienee kuitenkin selvä: kertokaa hyvät vanhemmat lapsillenne jo näiden ollessa pieniä kaikki mikä kerrottava on!

Yritin muuten löytää lisätietoja kirjailijasta itsestään mutta nähtävästi häneltä ei ole ilmestynyt uutta teosta vuoden 2010 jälkeen. Listalta löytyy kuitenkin kahdeksan teosta ja muun muassa Runeberg-ehdokkuus. Kahden lukemani kirjan jälkeen aion ehdottomasti tutustua myös muuhun tuotantoon!

**
Sari Vuoristo: Loppu hyvin
Gummerus 2006
Kirjastokappale