Siirry pääsisältöön

Kun kirja ei maistu


Tämä viikko meni kirjojen osalta vähän harakoille. Luin kyllä paljonkin mutta mikään ei iskenyt ja lukeminen tuntui työläältä. Kirjapinossa odottivat päällimmäisinä kaksi kirjaa, joiden lukemista todella odotin mutta molemmissa jouduin luovuttamaan jo 50 sivun jälkeen.

Elena Ferranten "Min fantastiska väninna" (Loistava ystäväni) iskettiin käteeni lukupiirissä, jossa peräti kaksi piiriläistä keskusteli siitä innostuneesti. Kirja oli kuulemma paras kirja aikoihin! Niinpä aloin lukea suurin odotuksin, halusin todella uppoutua sisälle tähän napolilaiseen maailmaan ja kahden ystävättären elämään. Mutta ei, aika pian jouduin toteamaan, että teksti on aivan liian tiivistä minun makuuni. Kirjailija kirjoittaa toki elävästi ja tarkasti mutta ei jätä lukijalle tilaa omiin tulkintoihin. Kaikki tarjoillaan valmiiksi aseteltuna ja tarkasti raportoiden. Lisäksi minua häiritsee jo kirjan alkuasetelma - kuinka kukaan voi kirjoittaa omasta lapsuudestaan näin yksityiskohtaisesti kun ajasta on kulunut jo vuosikymmeniä?

I början stod jag gömd bakom ett hörn och kikade fram för att se om Lila kom. När jag såg att hon inte rörde sig ur fläcken tvingade jag mig att gå bort till henne, räckte henne stenar och kastade jag också. Men jag gjorde det utan övertygelse, som så mycket annat jag har gjort i mitt liv utan att vara övertygad, jag har alltid haft en viss distans till mina handlingar.

Seuraavaksi otin pinosta Jari Tervon uusimman, "Matriarkan", josta olin lähettänyt ostopyynnön kirjastooni ja niinpä sain sen täysin iskemättömänä. Olin kuullut Tervon puhuvan uusimmastaan Turun kirjamessuilla ja hän onnistui todella herättämään kiinnostukseni kirjaan ja sen aiheeseen. Olin vain unohtanut yhden seikan - vaikka rakastan Tervoa silloin kun hän on äänessä esimerkiksi Uutisvuodossa niin en voi sietää hänen kirjojaan! Muistin sen sitten noin kymmenen sivun jälkeen...

Loviisa Skotti parahti. Hänen pohkeessaan hekkuman harjalla veti suonta. Naakka heräsi yhdistettyyn kiima- ja piinahuutoon halkovaraston katolla. Vai liekö tuo varis. Lapsenpäästäjä kuljetti lystimehunsa maustamia sormia sylistään silmiensä eteen ja nyyhkäisi, kun näki niitten surkastuneen jumalallisesta kalukkuudestaan maallisiksi tikuiksi.

Ehkä se on tuo Tervon käyttämä huumori joka ei sekään anna hengähdystilaa lukijalle. Jokaikinen sana on viimeiseen merkitykseen asti ladattu ja lopulta tekstiä ei enää jaksa kahlata eteenpäin.

Niinpä olikin todellinen nautinto kun avasin Emmi Itärannan "Teemestarin kirjan". Siihen pujahdin heti sisään ja annoin sanojen soljua vapaasti mieleni läpi.

Tänä aamuna tyhjensin lopun veden leilistä pataan, hain kuivattua turvetta vajasta teemajaan ja asetin tulensytyttimen tulisijan vieteen. Ajattelin isää, jonka toiveita vastaan olin rikkonut, ja ajattelin äitiä, joka ei koskaan nähnyt päivää, jolloin minusta tuli teemestari.
   Ajattelin Sanjaa. Toivoin, että hän oli jo siellä, minne minä olin lähdössä.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin... Lukuiloa neljänteen adventtiin!

Kommentit

  1. Tervo näyttää menneen tyylissään todella raskaaseen suuntaan. Tuo kuulostaa jotenkin Katja Ketun sanastolta. Eräs ystäväni sanoi Matriarkasta samaa mitä sinä, hänkin taisi lopettaa sen kesken. Harmi, Tervo on itse kokenut Matriarkan pääteoksekseen. En ole lukenut vielä kirjaa, mutta aion kyllä.

    Teemestarin kirja on ihana. Se tarjoaa suvantoja, on rauhallista ja jotenkin lähes harrasta.

    VastaaPoista
  2. Toisaalta muistelen edelleen Tervon Kallellaan-kirjaa, joka todella liikutti minua. Pidin myös osittain Laylasta, siis juuri niistä osista joissa Tervo ei yritä olla hauska :)

    VastaaPoista
  3. Minä en ole saanut yhtäkään Tervoa luettua kokonaan. Olen kyllä yrittänyt, mutta tyylinsä ei vain iske. Tosin viimosimmasta kokeilusta on aikaa, joten ehkä olen muuttunut. Ei vaan jotenkin innosta ja vielä vähemmän nyt tuon sitaattisi jälkeen. :D

    Ferranten lukemista pohdin edelleen: on niin paljon muuta luettavaa, että on pakko karsia jostain eli ei ainakaan kuulu lähitulevaisuuden lukuihin. Itäranta sen sijaan kiinnostaa ihan aidosti!

    VastaaPoista
  4. Itärantaa suosittelen todella! Vähän epäilin ensin kun luin jostain, että se olisi scifiä ja scifi taas ei ole minun lajini ollenkaan. Mutta tämä on sellaista "erilaista" scifiä :)

    Minua harmittaa tuo Tervo koska haluaisin oikeasti pitää hänen kirjoistaan! Pidän hänen "hahmostaan", siis sitä jota esittää julkisuudessa, mutta nämä kirjat ovat aivan liikaa :( /Mari

    VastaaPoista
  5. Teemestarin kirja on yksi parhaista lukemistani kirjoista. Kieli, tunnelma ja maailma tekivät vaikutuksen.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, tämä on suorastaan maaginen lukuelämys!

    VastaaPoista
  7. Pidän kovasti Tervon elämäkertaromaaneista Esikoinen ja Pyrstötähti. Niissä on lempeää huumoria ja hyvää ajankuvaa eikä niitä koukeroisia juonikuvioita, mistä en joissain hänen kirjoissaan pidä, mm. Laylassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...