Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Sano että haluat (2009)



Tässä se on! Jos aiot lukea vain yhden kirjan Pirjo Hassiselta niin olkoon se tämä vuonna 2009 ilmestynyt "Sano että haluat". 410 sivua omaperäisiä kielikuvia, erotiikkaa, seksiäkin ja ennen kaikkea sekavaa ihmissuhdehässäkkää. Ainoa Hassiselle ominainen teema joka tästä puuttuu on monimutkainen äiti-tytär-suhde mutta muuten tämä kirja on paraatiesimerkki Hassisen sanataiteesta.

Kirja muistuttaa perusrakenteeltaan dekkaria - yksi päähenkilöistä on kadonnut ja löytyy myöhemmin kuolleena joten läpi koko kirjan kulkee klassinen whodunnit-asetelma. Päähenkilö Laura alkaa sitä jopa osaltaan selvittää. Mutta tämä ei ole kuitenkaan kirjan suurin kysymys vaan lähinnä sivujuonne. Sillä Hassisen mielessä on paljon suuremmat kysymykset.

Halusin kolmannen lapsen. Halusin raskausajan. Halusin tuntea kivun, jota ei päässyt huutamallakaan pakoon, sen kun norsu lähtee laskeutumaan koko painollaan alas kohti reisien väliä ja alkaa kaivaa luisella otsallaan ulostuloa. Halusin tuntea poskeani vasten pienet, vielä vieraat kasvot, ja kantaa lapseni hyvin palvelleessa kastemekossa kirkkoon, jonka uskoa tenttaavat ja vaativat seinät eivät mahtaisi minulle mitään, sillä olin täynnä rakkautta.

Kirjan perusteema on halu, intohimo. Kirjan henkilöt pyörivät oman halun kohteensa ympärillä sokeina näkemättä ympärillään sitä mikä voisi tarjota heille ehkä jopa paljon enemmän. Kirjassa unelmoidaan mm. ruokaelämyksistä, siitä ensimmäisestä täydellisestä seksikokemuksesta, rakkaudesta ja vauvasta. Lukija lähestulkoon tukahtuu kaikkien niiden unelmien alle, jotka kirjassa vyörytetään esiin. Beetasalpaajat siis käden ulottuville!

Hassinen on paikoin liiankin runsas, puolessa välin kirjaa olin jo aivan varma että kirja päätyy täydelliseen mahalaskuun. Mutta kirjailija onnistuu kokoamaan romaanin ainekset tyylikkääseen loppuun, vaikkakin ehkä harmittavan pliisuun. Kun näin monta sivua pidetään mittaria satasessa niin olisi odottanut jotain tajunnan räjäyttävää ratkaisua. Mutta sekin on tyypillistä Hassista, romaanien loput jäävät yleensä aina vähän avoimiksi ja ikäänkuin hiipuvat loppua kohti.

En voi kuin jälleen kerran ihailla Hassisen tyyliä ja kielikuvien kekseliäisyyttä. Tosin se voi välillä kääntyä liiallisuuteen, miten nämä romaanihahmot muka joka hetki pystyvät ajattelemaan näin kaunokirjallisesti, joka ikisestä arkisesta hetkestä? Mutta suotakoon se heille tässä kirjallisessa todellisuudessa jossa nyt sattuvat elämään. Lukijana voin vain kiitollisena ottaa vastaan jokaisen tuoreen ja omaperäisen kielikuvan.

Ruislinnun piha kukki. Essi hengitti ilmaa, joka oli yön jäljiltä viileää, ja ajatteli että Jimissä oli samaa kuin toukokuisissa aamuissa. Toukokuu liitettiin nuoriin tyttöihin, mutta varhaisissa aamuissa, kun kukat olivat vielä aivan kuin kädet silmillä ja ruoho jähmettynyt ihmettelemään kasvuaan - siinä oli Jimi.

Kommentit

  1. Intohimo on kirjan teemana aina kiinnostava. :D
    Jäimme seurailemaan blogiasi
    Tiia

    VastaaPoista
  2. Hassinen käsittelee sitä teemaa useammassakin kirjassaan, kannattaa tutustua hänen tuotantoonsa jos ette ole vielä lukeneet! Mukava saada teidät seuraajiksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...