Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Sano että haluat (2009)



Tässä se on! Jos aiot lukea vain yhden kirjan Pirjo Hassiselta niin olkoon se tämä vuonna 2009 ilmestynyt "Sano että haluat". 410 sivua omaperäisiä kielikuvia, erotiikkaa, seksiäkin ja ennen kaikkea sekavaa ihmissuhdehässäkkää. Ainoa Hassiselle ominainen teema joka tästä puuttuu on monimutkainen äiti-tytär-suhde mutta muuten tämä kirja on paraatiesimerkki Hassisen sanataiteesta.

Kirja muistuttaa perusrakenteeltaan dekkaria - yksi päähenkilöistä on kadonnut ja löytyy myöhemmin kuolleena joten läpi koko kirjan kulkee klassinen whodunnit-asetelma. Päähenkilö Laura alkaa sitä jopa osaltaan selvittää. Mutta tämä ei ole kuitenkaan kirjan suurin kysymys vaan lähinnä sivujuonne. Sillä Hassisen mielessä on paljon suuremmat kysymykset.

Halusin kolmannen lapsen. Halusin raskausajan. Halusin tuntea kivun, jota ei päässyt huutamallakaan pakoon, sen kun norsu lähtee laskeutumaan koko painollaan alas kohti reisien väliä ja alkaa kaivaa luisella otsallaan ulostuloa. Halusin tuntea poskeani vasten pienet, vielä vieraat kasvot, ja kantaa lapseni hyvin palvelleessa kastemekossa kirkkoon, jonka uskoa tenttaavat ja vaativat seinät eivät mahtaisi minulle mitään, sillä olin täynnä rakkautta.

Kirjan perusteema on halu, intohimo. Kirjan henkilöt pyörivät oman halun kohteensa ympärillä sokeina näkemättä ympärillään sitä mikä voisi tarjota heille ehkä jopa paljon enemmän. Kirjassa unelmoidaan mm. ruokaelämyksistä, siitä ensimmäisestä täydellisestä seksikokemuksesta, rakkaudesta ja vauvasta. Lukija lähestulkoon tukahtuu kaikkien niiden unelmien alle, jotka kirjassa vyörytetään esiin. Beetasalpaajat siis käden ulottuville!

Hassinen on paikoin liiankin runsas, puolessa välin kirjaa olin jo aivan varma että kirja päätyy täydelliseen mahalaskuun. Mutta kirjailija onnistuu kokoamaan romaanin ainekset tyylikkääseen loppuun, vaikkakin ehkä harmittavan pliisuun. Kun näin monta sivua pidetään mittaria satasessa niin olisi odottanut jotain tajunnan räjäyttävää ratkaisua. Mutta sekin on tyypillistä Hassista, romaanien loput jäävät yleensä aina vähän avoimiksi ja ikäänkuin hiipuvat loppua kohti.

En voi kuin jälleen kerran ihailla Hassisen tyyliä ja kielikuvien kekseliäisyyttä. Tosin se voi välillä kääntyä liiallisuuteen, miten nämä romaanihahmot muka joka hetki pystyvät ajattelemaan näin kaunokirjallisesti, joka ikisestä arkisesta hetkestä? Mutta suotakoon se heille tässä kirjallisessa todellisuudessa jossa nyt sattuvat elämään. Lukijana voin vain kiitollisena ottaa vastaan jokaisen tuoreen ja omaperäisen kielikuvan.

Ruislinnun piha kukki. Essi hengitti ilmaa, joka oli yön jäljiltä viileää, ja ajatteli että Jimissä oli samaa kuin toukokuisissa aamuissa. Toukokuu liitettiin nuoriin tyttöihin, mutta varhaisissa aamuissa, kun kukat olivat vielä aivan kuin kädet silmillä ja ruoho jähmettynyt ihmettelemään kasvuaan - siinä oli Jimi.

Kommentit

  1. Intohimo on kirjan teemana aina kiinnostava. :D
    Jäimme seurailemaan blogiasi
    Tiia

    VastaaPoista
  2. Hassinen käsittelee sitä teemaa useammassakin kirjassaan, kannattaa tutustua hänen tuotantoonsa jos ette ole vielä lukeneet! Mukava saada teidät seuraajiksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle