Siirry pääsisältöön

Anne Enright: The Green Road (2015)


Joulu! Nyt se on täällä taas, halusimme tai emme. Itse nautin joulusta mutta ymmärrän heitä joille se aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Jouluun latautuu niin paljon odotuksia ja vaatimuksia joten ei ihme, että joskus menee pieleen.

Anne Enrightin romaani The Green Road (ei vielä suomennettu) rakentuu perinteisen "jouluksi kotiin"- teeman ympärille. Kirja jakautuu kahteen osaan, jotka on nimetty "Leaving" ja "Coming home".  Kirjassa on mielenkiintoinen rakenne, se alkaa nimittäin viidellä novellin tyyppisellä luvulla, joissa kussakin esitellään yksi kirjan henkilöistä. Lisäksi kirjailija on valinnut novelleille eri ajat ja paikat mikä tuo tehokkaasti esille kirjan "hajonneen perheen" asetelman.

Aloitusnovelli kuvaa perheen nuorimmaista Hannaa lapsuudenkodissa vuonna 1980, jolloin perhe on vielä alkuperäisessä koossa. Seuraavassa novellissa olemme New Yorkissa ja vuodessa 1991. Papin uraa suunnitellut Dan on muuttanut kaupunkiin ja yrittää kotiutua aids-epidemian haavoittamaan homoyhteisöön. Constancen saamme tavata 1997. Hän asuu edelleen lähellä äitiään ja on perustanut oman perheen. Perheen toinen poika Emmet on avustustyöntekijänä Afrikassa, jossa hänet kuvataan Malissa vuonna 2002. Lopuksi saamme tavata vielä perheen äidin Rosaleenin perheen kodissa 2005.

Toisessa osassa perheen lapset tulevat viettämään joulua kotipaikkakunnalleen. Äiti on ilmoittanut myyvänsä talon, jossa hän asuu nyt yksin perheen isän kuoltua, joten tämä olisi viimeinen joulu lapsuudenkodissa. Tarinan taustalla häilyy se varjo, jonka me lukijat jälkiviisaana osaamme jo arvata - kiinteistökauppa käy vielä kuumana ja tästä kultasuonesta haluaa Rosaleenkin osansa.

Mutta kaikki nämä ulkoiset tapahtumat ovat vain rekvisiittaa Enrightin romaanissa. Pääosaan nousevat perheenjäsenten väliset jännitteet ja perheen sisäinen dynamiikka, erityisesti suhteessa äitiin. Enright kuvaa pirullisen taitavasti ne pienet kommentit ja silmäykset, jotka hallitsevat perheenjäsenten välisiä suhteita. Lisäksi pidin erityisesti siitä miten kirjailija myös jättää kertomatta, jolloin lukijan on itse mietittävä mahdollisia selityksiä aukkokohdille. Harvoin haluan lukea kirjoja uudestaan mutta tämä kirja suorastaan vaatii sitä!

Kirjan lopussa, itse joulupäivänä, tapahtuu käänne, jolloin perhe joutuu unohtamaan erimielisyytensä ja kokoamaan voimansa. Enright onnistuu välttämään turhan sentimentaalisuuden ja pystyy pitämään jännitteen loppuun asti.

She looked on her children as though we were a wonder to her, and indeed we were a bit of a wonder to ourselves. We had been, for those hours on the dark mountainside, a force. A family.

LUKURAUHAISAA JOULUA!

**
Anne Enright: The Green Road
Jonathan Cape. London 2015
Kirjastokappale

Kommentit

  1. Luin joku aika sitten Enrightin romaanin The Forgotten Waltz ja aiemmin olen lukenut häneltä The Gathering. Kumpaankaan en oikein päässyt sisään tai jotenkin niin, että vaikka olivatkin sinänsä hienoja, niin jotain jäi puuttumaan.

    Tässä kirjassa rakenne vaikuttaa tosi kiinnostavalta, joten pitänee antaa Enrightille vielä kolmas mahdollisuus. Jos tämänkin kanssa käy huonosti, niin sitten annan olla ja keskityn toiseen irlantilaiseen eli Edna O'Brieniin, jolta olen lukenut vasta yhden kirjan, mutta se salpasi hengen.

    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Rauhallista joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. En ole aikaisemin lukenut Enrightiltä mitään mutta luin arvion ruotsinnoksesta ja kiinnostuin. Tykkään tällaisista perhehässäkkäkirjoista! Osa henkilöistä oli selvästikin kirjailijalle rakkaampia kuin toiset, erityisesti Dan ja Constance joista haluaisin lukea kokonaiset romaanit pelkästään heistä.

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän sinä tästä kirjoitit! Pidin myös tässä kovasti tuosta kuvailemastasi kommenttien ja silmäysten pirullisen tarkasta kuvaamisesta. Siinä Enright vaikuttaa olevan taitava. Ja joulun aikaan tämä oli varsin sopiva teos, vaikkei nyt mikään hilpeä olekaan.

    VastaaPoista
  5. Piti vähän sulatella tätä kirjaa :) Jossain wikipedia-artikkelissa Enrightiä kuvailtiin myös "zeitgeist-kirjailijaksi" ja se pisti silmään tässä kirjassa. Ja joulukirja tosiaan, ihan hyvää vastapainoa tällaisena realistisempana joulutarinana!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…