Siirry pääsisältöön

Sofi Oksanen: Norma (2015)




On kirjoja. Ja sitten on Sofi Oksasen kirjoittamia kirjoja. Ja jos sattuu olemaan se jälkimmäinen kirja niin odotukset ovat korkealla. Oksanen, meidän seuraava Nobelkirjailijamme! Kysymys on enää vain milloin hän sen Nobelinsa saa käydä hakemassa Tukholmasta.

Olin tätä kirjaa itsekin jo odottanut mutta Suomesta kantautuneet arvostelut olivat aika laimeita joten pistin kirjan odotuslistalle. Tänä syksynä Norma sitten julkaistiin täällä Ruotsissa ja media antoi Oksaselle paljon palstatilaa. Hänhän on täällä suosittu vieras ja haastateltava koska  ruotii maailmanpoliittista tilannetta terävin sanoin. Esimerkiksi juuri olleilla Göteborgin kirjamessuilla Oksanen oli näyttävästi esillä.

Mutta sitten tulivat täkäläiset arvostelut... Niistä pystyi aistimaan  kuinka todella oltiin odotettu sitä suurta romaania mutta pettymys oli enemmän kuin käsin kosketeltava. Kuten eräs arvostelija asian ilmaisi: kirja on kuin se hyvännäköinen mies baaritiskillä joka suunsa avattuaan osoittautuu pelkäksi kauniiksi ulkokuoreksi. Ei sillä mitään sanottavaa ollutkaan.

Näiden odotuksien saattelemana sitten varasin vihdoin kirjan lähikirjastostani ja ajattelin, että kyllä tämä nyt pitää kahlata läpi. Onhan se sentään Oksasen kirjoittama... Mutta miten kävikään, luin kirjan nopeasti ja jopa pidin siitä! Sanon nyt heti suoraan, ettei Norma todellakaan yllä Oksasen aikaisempien kirjojen tasolle mutta ei se nyt mikään huono kirjakaan ole. Se on vain...vähän erilainen!

Oksanen on kirjoittanut sadun ja dekkarin yhdistelmän. Kirjan teema on hyvin omalaatuinen puhumattakaan sen päähenkilöstä. Normalla on nimittäin suvussa esiintyvä geenivirhe jonka vuoksi hänen tukkansa kasvaa hallitsemattoman nopeasti. Lisäksi hän pystyy hiusten kautta aistimaan muiden ihmisten terveydentiloja, sairauksia ja heidän nauttimiansa ravintoaineita. Norman äiti Anita on tietysti huolissaan tyttärestään ja ennen kaikkea tämän tulevaisuudesta. Normahan ei tässä tilassa pysty esimerkiksi elämään normaalia perhe-elämää. Mutta Anita luulee keksineensä keinon auttaakseen Normaa ja näin hän joutuu vedetyksi mukaan rikollispiiriin joka käy kauppaa sekä irtohiuksilla että vuokrakohduilla.

Koska luen tällä hetkellä paljon kirjoja lapseni kanssa, oli helppo lukea kirjaa satuna. Oksanen onkin kertonut, että kirjan lähtökohtana oli Rapunzel-satu. Asetelmat olivat tutut lapsen kanssa luetuista satukirjoista - hyvä vastaan paha. Romantiikkaakin kirjassa esiintyi yllättäen loppuosassa mutta siinä Oksanen ei onnistunut kovin hyvin. Intohimo jäi aika laimeaksi. Ylipäänsä kirja jäi aika haaleaksi kokemukseksi, henkilöt eivät tuntuneet todellisilta vaan paperisilta satuhahmoilta. Juonen kuljettamisessa Oksanen sen sijaan onnistuu mistä osoituksena siis se, että luin kirjan nopeasti koska oli yksinkertaisesti pakko saada tietää miten tarina päättyy.

Kirjassa on paljon asiaa ja moraalisia kannanottoja. Yksi kirjan peruskysymyksiä on se, miten naiset ovat kautta historian tehneet kauppaa oman kehonsa tuotteilla mutta aina ne kuitenkin päätyvät miesten hallitsemaksi kaupankäynniksi. Nainen tuottaa, mies rahastaa. Ruotsalainen media on keskittynyt haastatteluissa ja arvioissa juuri tähän kirjan teemaan.

Oksanen saa todennäköisesti nyt vielä odottaa sitä Nobeliansa muutaman vuoden, Norma ei sitä ainakaan nopeuttanut. Mutta ihan luettava kirja tämä on. Musiikkitermejä lainatakseni tämä taisi olla sellainen etydi, kirjailijan sormiharjoitus. Ehkäpä sieltä on seuraavaksi tulossa massiivisempi teos?

Kommentit

  1. Olen lukenut Oksaselta vain tämän Norman (niiden aiempien, isojen kirjojen aiheet eivät ole tuntuneet kovin itselle läheisiltä) ja pidin tästä tosi paljon. Juuri tuo sadun ja dekkarin yhdistelmä (ehkä voisi maagiseksi realismiksi sanoa?) toimi minulle, joten kyllä tämä oli niin minun kirjani. Toivon jopa Normalle jatko-osaa. :)

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa nyt kun sanot niin kyllä, jatko-osa olisi todella mielenkiintoinen lukea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...