Siirry pääsisältöön

Sofi Oksanen: Norma (2015)




On kirjoja. Ja sitten on Sofi Oksasen kirjoittamia kirjoja. Ja jos sattuu olemaan se jälkimmäinen kirja niin odotukset ovat korkealla. Oksanen, meidän seuraava Nobelkirjailijamme! Kysymys on enää vain milloin hän sen Nobelinsa saa käydä hakemassa Tukholmasta.

Olin tätä kirjaa itsekin jo odottanut mutta Suomesta kantautuneet arvostelut olivat aika laimeita joten pistin kirjan odotuslistalle. Tänä syksynä Norma sitten julkaistiin täällä Ruotsissa ja media antoi Oksaselle paljon palstatilaa. Hänhän on täällä suosittu vieras ja haastateltava koska  ruotii maailmanpoliittista tilannetta terävin sanoin. Esimerkiksi juuri olleilla Göteborgin kirjamessuilla Oksanen oli näyttävästi esillä.

Mutta sitten tulivat täkäläiset arvostelut... Niistä pystyi aistimaan  kuinka todella oltiin odotettu sitä suurta romaania mutta pettymys oli enemmän kuin käsin kosketeltava. Kuten eräs arvostelija asian ilmaisi: kirja on kuin se hyvännäköinen mies baaritiskillä joka suunsa avattuaan osoittautuu pelkäksi kauniiksi ulkokuoreksi. Ei sillä mitään sanottavaa ollutkaan.

Näiden odotuksien saattelemana sitten varasin vihdoin kirjan lähikirjastostani ja ajattelin, että kyllä tämä nyt pitää kahlata läpi. Onhan se sentään Oksasen kirjoittama... Mutta miten kävikään, luin kirjan nopeasti ja jopa pidin siitä! Sanon nyt heti suoraan, ettei Norma todellakaan yllä Oksasen aikaisempien kirjojen tasolle mutta ei se nyt mikään huono kirjakaan ole. Se on vain...vähän erilainen!

Oksanen on kirjoittanut sadun ja dekkarin yhdistelmän. Kirjan teema on hyvin omalaatuinen puhumattakaan sen päähenkilöstä. Normalla on nimittäin suvussa esiintyvä geenivirhe jonka vuoksi hänen tukkansa kasvaa hallitsemattoman nopeasti. Lisäksi hän pystyy hiusten kautta aistimaan muiden ihmisten terveydentiloja, sairauksia ja heidän nauttimiansa ravintoaineita. Norman äiti Anita on tietysti huolissaan tyttärestään ja ennen kaikkea tämän tulevaisuudesta. Normahan ei tässä tilassa pysty esimerkiksi elämään normaalia perhe-elämää. Mutta Anita luulee keksineensä keinon auttaakseen Normaa ja näin hän joutuu vedetyksi mukaan rikollispiiriin joka käy kauppaa sekä irtohiuksilla että vuokrakohduilla.

Koska luen tällä hetkellä paljon kirjoja lapseni kanssa, oli helppo lukea kirjaa satuna. Oksanen onkin kertonut, että kirjan lähtökohtana oli Rapunzel-satu. Asetelmat olivat tutut lapsen kanssa luetuista satukirjoista - hyvä vastaan paha. Romantiikkaakin kirjassa esiintyi yllättäen loppuosassa mutta siinä Oksanen ei onnistunut kovin hyvin. Intohimo jäi aika laimeaksi. Ylipäänsä kirja jäi aika haaleaksi kokemukseksi, henkilöt eivät tuntuneet todellisilta vaan paperisilta satuhahmoilta. Juonen kuljettamisessa Oksanen sen sijaan onnistuu mistä osoituksena siis se, että luin kirjan nopeasti koska oli yksinkertaisesti pakko saada tietää miten tarina päättyy.

Kirjassa on paljon asiaa ja moraalisia kannanottoja. Yksi kirjan peruskysymyksiä on se, miten naiset ovat kautta historian tehneet kauppaa oman kehonsa tuotteilla mutta aina ne kuitenkin päätyvät miesten hallitsemaksi kaupankäynniksi. Nainen tuottaa, mies rahastaa. Ruotsalainen media on keskittynyt haastatteluissa ja arvioissa juuri tähän kirjan teemaan.

Oksanen saa todennäköisesti nyt vielä odottaa sitä Nobeliansa muutaman vuoden, Norma ei sitä ainakaan nopeuttanut. Mutta ihan luettava kirja tämä on. Musiikkitermejä lainatakseni tämä taisi olla sellainen etydi, kirjailijan sormiharjoitus. Ehkäpä sieltä on seuraavaksi tulossa massiivisempi teos?

Kommentit

  1. Olen lukenut Oksaselta vain tämän Norman (niiden aiempien, isojen kirjojen aiheet eivät ole tuntuneet kovin itselle läheisiltä) ja pidin tästä tosi paljon. Juuri tuo sadun ja dekkarin yhdistelmä (ehkä voisi maagiseksi realismiksi sanoa?) toimi minulle, joten kyllä tämä oli niin minun kirjani. Toivon jopa Normalle jatko-osaa. :)

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa nyt kun sanot niin kyllä, jatko-osa olisi todella mielenkiintoinen lukea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...