Sofi Oksanen: Norma (2015)

On kirjoja. Ja sitten on Sofi Oksasen kirjoittamia kirjoja. Ja jos sattuu olemaan se jälkimmäinen kirja niin odotukset ovat korkealla. Oksanen, meidän seuraava Nobelkirjailijamme! Kysymys on enää vain milloin hän sen Nobelinsa saa käydä hakemassa Tukholmasta.

Olin tätä kirjaa itsekin jo odottanut mutta Suomesta kantautuneet arvostelut olivat aika laimeita joten pistin kirjan odotuslistalle. Tänä syksynä Norma sitten julkaistiin täällä Ruotsissa ja media antoi Oksaselle paljon palstatilaa. Hänhän on täällä suosittu vieras ja haastateltava koska  ruotii maailmanpoliittista tilannetta terävin sanoin. Esimerkiksi juuri olleilla Göteborgin kirjamessuilla Oksanen oli näyttävästi esillä.

Mutta sitten tulivat täkäläiset arvostelut... Niistä pystyi aistimaan  kuinka todella oltiin odotettu sitä suurta romaania mutta pettymys oli enemmän kuin käsin kosketeltava. Kuten eräs arvostelija asian ilmaisi: kirja on kuin se hyvännäköinen mies baaritiskillä joka suunsa avattuaan osoittautuu pelkäksi kauniiksi ulkokuoreksi. Ei sillä mitään sanottavaa ollutkaan.

Näiden odotuksien saattelemana sitten varasin vihdoin kirjan lähikirjastostani ja ajattelin, että kyllä tämä nyt pitää kahlata läpi. Onhan se sentään Oksasen kirjoittama... Mutta miten kävikään, luin kirjan nopeasti ja jopa pidin siitä! Sanon nyt heti suoraan, ettei Norma todellakaan yllä Oksasen aikaisempien kirjojen tasolle mutta ei se nyt mikään huono kirjakaan ole. Se on vain...vähän erilainen!

Oksanen on kirjoittanut sadun ja dekkarin yhdistelmän. Kirjan teema on hyvin omalaatuinen puhumattakaan sen päähenkilöstä. Normalla on nimittäin suvussa esiintyvä geenivirhe jonka vuoksi hänen tukkansa kasvaa hallitsemattoman nopeasti. Lisäksi hän pystyy hiusten kautta aistimaan muiden ihmisten terveydentiloja, sairauksia ja heidän nauttimiansa ravintoaineita. Norman äiti Anita on tietysti huolissaan tyttärestään ja ennen kaikkea tämän tulevaisuudesta. Normahan ei tässä tilassa pysty esimerkiksi elämään normaalia perhe-elämää. Mutta Anita luulee keksineensä keinon auttaakseen Normaa ja näin hän joutuu vedetyksi mukaan rikollispiiriin joka käy kauppaa sekä irtohiuksilla että vuokrakohduilla.

Koska luen tällä hetkellä paljon kirjoja lapseni kanssa, oli helppo lukea kirjaa satuna. Oksanen onkin kertonut, että kirjan lähtökohtana oli Rapunzel-satu. Asetelmat olivat tutut lapsen kanssa luetuista satukirjoista - hyvä vastaan paha. Romantiikkaakin kirjassa esiintyi yllättäen loppuosassa mutta siinä Oksanen ei onnistunut kovin hyvin. Intohimo jäi aika laimeaksi. Ylipäänsä kirja jäi aika haaleaksi kokemukseksi, henkilöt eivät tuntuneet todellisilta vaan paperisilta satuhahmoilta. Juonen kuljettamisessa Oksanen sen sijaan onnistuu mistä osoituksena siis se, että luin kirjan nopeasti koska oli yksinkertaisesti pakko saada tietää miten tarina päättyy.

Kirjassa on paljon asiaa ja moraalisia kannanottoja. Yksi kirjan peruskysymyksiä on se, miten naiset ovat kautta historian tehneet kauppaa oman kehonsa tuotteilla mutta aina ne kuitenkin päätyvät miesten hallitsemaksi kaupankäynniksi. Nainen tuottaa, mies rahastaa. Ruotsalainen media on keskittynyt haastatteluissa ja arvioissa juuri tähän kirjan teemaan.

Oksanen saa todennäköisesti nyt vielä odottaa sitä Nobeliansa muutaman vuoden, Norma ei sitä ainakaan nopeuttanut. Mutta ihan luettava kirja tämä on. Musiikkitermejä lainatakseni tämä taisi olla sellainen etydi, kirjailijan sormiharjoitus. Ehkäpä sieltä on seuraavaksi tulossa massiivisempi teos?