Siirry pääsisältöön

Suvi Ahola: Ystäviä ja kirjoja (2015)

Suvi Aholan kirjan ulkoasu pettää. Kannessa viiniä naukkailevat ja kirjoja hymyillen selaavat tyylikkäät naiset menee hiukan överiksi mutta kirjan sisältö on onneksi sitten jalat maassa -asenteella kirjoitettu. Tämä on kirja lukupiireistä ja niissä suosituista kirjoista. Kirjassa on myös ruokaohjeita eri lukupiireiltä, monissa piireissä nimittäin ruoka tuntuu olevan yllättävänkin suuressa roolissa. Varsinainen sillisalaatti siis tämä kirja mutta se toimii!

Kirjassa esitellään kymmenen kirjapiiriä, joiden jäsenet ovat enimmäkseen naisia mutta joukossa on myös yksi miespiiri. Itse piirien toiminta on aika samankaltaista mutta mielenkiintoisin osa näistä kuvauksista on juuri se jossa kerrotaan kuinka kukin piiri on saanut alkunsa. Hyviä vinkkejä omaa lukupiiriä haikaaville!

Esittelyjen välissä Ahola kirjoittaa kirjoista jotka ovat olleet lukupiirien suosiossa. Näitä kirja-arvioita on helppo käyttää oman lukemisensa tukena ja inspiraationa, Ahola kirjoittaa usein myös kirjan taustoista ja yhteyksistä muuhun kirjallisuuteen. Kirjaa oli mukava lukea kaunokirjallisuuden välissä ja saada Aholan analyyseista mallia siihen miten omaakin lukemistaan voisi paremmin jäsentää.

Ja sitten ne ruokavinkit! Monet kirjassa esitellyt lukupiirit saavat innoitusta illan tarjoiluun käsiteltävän kirjan aihepiiristä mikä saisi kyllä tämän emännän viettämään useammankin unettoman yön. Onneksi omalla lukupiirilläni ei ole näin korkeita tavoitteita! Mutta kirjan vinkit ovat hauskoja lukea ja yhtä jo ehdin kokeillakin suurella menestyksellä. Tämä kirjassa esitelty "Pariisilainen omenakakku Virosta" sai perheeltä täydet pisteet!

Taikina:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
3 munaa
3 rkl ruokaöljyä
1 dl maitoa tai piimää
800 g omenalohkoja

Kuorrute:
3/4 dl sokeria
1 muna
50 g voita sulatettuna

Lämmitä uuni 200-asteiseksi

Vuoraa halkaisijaltaan 24 sentin kakkuvuoka leivinpaperilla.

Sekoita jauhot, sokerit, leivinjauhe ja suola kulhossa ja lisää munat, öljy ja maito tai piimä. Sekoita taikinaksi (pallovispilä sopii tähän hyvin).

Lisää omenalohkot taikinaan ja kaada taikina vuokaan.

Paista 35-40 minuuttia.

Levite kuorrute pinnalle ja paista vielä 10 minuuttia.

Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä, kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera tarjottuna.

Kommentit

  1. Tuon kannen perusteella en ehkä kirjaa valitsisi luettavaksi. Lukupiireihin en ole koskaan vielä osallistunut, joten niistä lukeminen voisi olla mielenkiintoista. Herkkureseptit varmaan pitäisi jättää väliin, ettei laihdutus mene plörinäksi. Hienoa, että omenakakku maistui :D

    Tiia

    VastaaPoista
  2. Tätä kirjaa on varmasti hauskempi lukea jos on ollut joskus mukana lukupiirissä mitä muuten suosittelen jos vain löytyy samanhenkinen porukka!

    VastaaPoista
  3. Minäkään en ole koskaan osallistunut lukupiiriin, vaikka esim. kirjastolla niitä on tarjolla useampia. En vain ole kokenut luontevaksi mennä juttelemaan kirjoista outojen ihmisten kanssa :D. Omenapiirakan ohje kuulostaa tosi hyvältä! Omenapiirakka on minulle suurta herkkua näin syksyisin, vaniljakastikkeen kera. :)

    VastaaPoista
  4. Ilahdun aina uusista omenapiirakkaohjeista, sitä tulee tosiaan tehtyä näin syksyisin useammankin kerran! Sen oman lukupiirin löytäminen voi olla vaikeaa, siinä täytyy kuitenkin henkilökemiat jollakin tavalla kohdata. Ongelma näissä ystävien piireissä on se, että jutustelu siirtyy helposti ihan toisille raiteille :-) Olen joskus ajatellutkin, että pitäisi kokeilla "anonyymimpää", esim. juuri kirjaston lukupiiriä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle