Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira (1976)

"Fedja-setä, kissa ja koira" on lastenkirjaklassikko jonka olen tiennyt olevan olemassa mutta josta en sitten sen enempää tiennytkään kuin nimen. Koska oma tyttöni on juuri sopivassa ääneenlukuiässä, yritänkin nyt paikkailla näitä aukkoja sivistyksessäni. Luimme juuri kesällä esimerkiksi Maija Poppasen ja tällä hetkellä luemme Pinokkiota sen alkuperäisversiona. Kiirettä tosin pitää jos aion kaikki lastenklassikot ehtiä kahlata läpi ennen kuin lapsi kasvaa liian vanhaksi iltasatuilemaan...

Eduard Uspenski oli kirjailijana tuttu, hän on nimittäin "seikkaillut" Hannu Mäkelän omaelämäkerrallisissa teoksissa. Ja nimenomaan siis seikkaillut, Uspenski kun vaikuttaa olevan varsin persoonallinen tapaus. Mäkelä on myös kirjoittanut Eduard Uspenskista elämäkerran "Eetu". Mäkelä muuten löysi tämän kirjan alunperin Moskovan kirjamessuilta 1974 toimiessaan silloin Otavan kustannuspäällikkönä ja kirja julkaistiin Suomessa pari vuotta myöhemmin Martti Anhavan suomennoksena.

Monen muun lukijan tavoin luulin, että kirja kertoisi jostakin vanhasta sedästä (boooring...!!) mutta heti ensiriviltä selviää, että päähenkilö onkin pieni poika, jota pikkuvanhuutensa takia kutsutaan sedäksi. Fedja-sedän äiti ei suostu ottamaan kotiin kissaa ja niinpä eläinrakas Fedja-setä päättää muuttaa pois kotoa. Joukkoon liittyy mukaan vielä Musti-koira ja näin syntyy kirjan nimen kolmikko.

Kirjassa on paljon lämmintä huumoria ja sanailua joka näyttää uppavan täysillä myös nykyajan lapsiin. Esimerkiksi kohtaus, jossa kolmikko yrittää keksiä nimeä vastasyntyneelle vasikalle, piti meillä lukea monta kertaa:

Musti mietti ja mietti mutta ei keksinyt yhtään mitään. Ja se päätti:
- Minä kirjoitan ensimmäisen sanan joka päähän pälähtää.
Ja sen päähän pälähti sana "teekannu". Se kirjoittikin sen paperille ja oli oikein tyytyväinen. Teekannu - koirasta se oli hyvä nimi. Siinä oli jotakin jaloa, espanjalaista. Ja kun ruvettiin nostamaan nimeä hatusta, nostettiin tietenkin tuo Teekannu. Kissa voihkaisi:
- No on siinä nimi! Voisi yhtä hyvin olla Paistinpannu tai Pakki. Olisit saman tien nimittänyt sen Liemikauhaksi.

Kirjassa esiintyy vanhoja neuvostoajan käsitteitä, jotka minulle 70-luvun lapselle olivat tuttuja mutta omalle lapselle piti tietysti selittää niin miliisit kuin arbuusitkin. Joissakin kohdin pistin tosin mutkat suoriksi ja vaihdoin esimerkiksi "kolhoositalonpojan" tutummaksi "maanviljelijäksi". Lisäksi kirjassa on hienovaraista satiiria sen ajan neuvostobyrokratiaa kohtaan joka näin 40 vuotta myöhemmin huvitti aikuislukijaa. Tosin jäi sellainen tunne, että siellä rivien välissä olisi ollut enemmänkin yhteiskuntakritiikkiä jos sitä ulkopuolinen olisi osannut etsiä. Neuvostoviranomaiset joka tapauksessa löysivät kirjasta paljonkin sanottavaa sillä Uspenski ei saanut julkaista kymmeneen vuoteen tämän kirjan ilmestymisen jälkeen.

Kirjan teema - yksin asuva tai karkuteille lähtenyt pieni lapsi - on aika yleinen lastenkirjallisuudessa mutta se tuntuu koskettavan lapsilukijaa todella syvältä. Ja vaikka ajatus yksinasumisesta on lapsen mieltä kutkuttava ajatus niin tässäkin tarinassa huokaisimme helpotuksesta kun äiti ja isä lopulta löysivät Fedja-sedän.

"Fedja-setä, kissa ja koira" oli todella ikimuistoinen lukukokemus sekä minulle että 7-vuotiaalle! Tässä kirjastosta lainaamassani kirjassa oli muuten mukana myös myöhemmin ilmestyneet jatko-osat mutta pari lukua jatkettuamme emme kuitenkaan saaneet samanlaista tuntumaa kuin oli ensimmäisessä kirjassa.

**
Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
Otava 2008 uusintapainos nimellä "Fedja-setä"
Suomennos: Martti Anhava
Kuvitus Gennadi Kalinovski
Kirjastokappale