Siirry pääsisältöön

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira (1976)


"Fedja-setä, kissa ja koira" on lastenkirjaklassikko jonka olen tiennyt olevan olemassa mutta josta en sitten sen enempää tiennytkään kuin nimen. Koska oma tyttöni on juuri sopivassa ääneenlukuiässä, yritänkin nyt paikkailla näitä aukkoja sivistyksessäni. Luimme juuri kesällä esimerkiksi Maija Poppasen ja tällä hetkellä luemme Pinokkiota sen alkuperäisversiona. Kiirettä tosin pitää jos aion kaikki lastenklassikot ehtiä kahlata läpi ennen kuin lapsi kasvaa liian vanhaksi iltasatuilemaan...

Eduard Uspenski oli kirjailijana tuttu, hän on nimittäin "seikkaillut" Hannu Mäkelän omaelämäkerrallisissa teoksissa. Ja nimenomaan siis seikkaillut, Uspenski kun vaikuttaa olevan varsin persoonallinen tapaus. Mäkelä on myös kirjoittanut Eduard Uspenskista elämäkerran "Eetu". Mäkelä muuten löysi tämän kirjan alunperin Moskovan kirjamessuilta 1974 toimiessaan silloin Otavan kustannuspäällikkönä ja kirja julkaistiin Suomessa pari vuotta myöhemmin Martti Anhavan suomennoksena.

Monen muun lukijan tavoin luulin, että kirja kertoisi jostakin vanhasta sedästä (boooring...!!) mutta heti ensiriviltä selviää, että päähenkilö onkin pieni poika, jota pikkuvanhuutensa takia kutsutaan sedäksi. Fedja-sedän äiti ei suostu ottamaan kotiin kissaa ja niinpä eläinrakas Fedja-setä päättää muuttaa pois kotoa. Joukkoon liittyy mukaan vielä Musti-koira ja näin syntyy kirjan nimen kolmikko.

Kirjassa on paljon lämmintä huumoria ja sanailua joka näyttää uppavan täysillä myös nykyajan lapsiin. Esimerkiksi kohtaus, jossa kolmikko yrittää keksiä nimeä vastasyntyneelle vasikalle, piti meillä lukea monta kertaa:

Musti mietti ja mietti mutta ei keksinyt yhtään mitään. Ja se päätti:
- Minä kirjoitan ensimmäisen sanan joka päähän pälähtää.
Ja sen päähän pälähti sana "teekannu". Se kirjoittikin sen paperille ja oli oikein tyytyväinen. Teekannu - koirasta se oli hyvä nimi. Siinä oli jotakin jaloa, espanjalaista. Ja kun ruvettiin nostamaan nimeä hatusta, nostettiin tietenkin tuo Teekannu. Kissa voihkaisi:
- No on siinä nimi! Voisi yhtä hyvin olla Paistinpannu tai Pakki. Olisit saman tien nimittänyt sen Liemikauhaksi.


Kirjassa esiintyy vanhoja neuvostoajan käsitteitä, jotka minulle 70-luvun lapselle olivat tuttuja mutta omalle lapselle piti tietysti selittää niin miliisit kuin arbuusitkin. Joissakin kohdin pistin tosin mutkat suoriksi ja vaihdoin esimerkiksi "kolhoositalonpojan" tutummaksi "maanviljelijäksi". Lisäksi kirjassa on hienovaraista satiiria sen ajan neuvostobyrokratiaa kohtaan joka näin 40 vuotta myöhemmin huvitti aikuislukijaa. Tosin jäi sellainen tunne, että siellä rivien välissä olisi ollut enemmänkin yhteiskuntakritiikkiä jos sitä ulkopuolinen olisi osannut etsiä. Neuvostoviranomaiset joka tapauksessa löysivät kirjasta paljonkin sanottavaa sillä Uspenski ei saanut julkaista kymmeneen vuoteen tämän kirjan ilmestymisen jälkeen.

Kirjan teema - yksin asuva tai karkuteille lähtenyt pieni lapsi - on aika yleinen lastenkirjallisuudessa mutta se tuntuu koskettavan lapsilukijaa todella syvältä. Ja vaikka ajatus yksinasumisesta on lapsen mieltä kutkuttava ajatus niin tässäkin tarinassa huokaisimme helpotuksesta kun äiti ja isä lopulta löysivät Fedja-sedän.

"Fedja-setä, kissa ja koira" oli todella ikimuistoinen lukukokemus sekä minulle että 7-vuotiaalle! Tässä kirjastosta lainaamassani kirjassa oli muuten mukana myös myöhemmin ilmestyneet jatko-osat mutta pari lukua jatkettuamme emme kuitenkaan saaneet samanlaista tuntumaa kuin oli ensimmäisessä kirjassa.

**
Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
Otava 2008 uusintapainos nimellä "Fedja-setä"
Suomennos: Martti Anhava
Kuvitus Gennadi Kalinovski
Kirjastokappale

Kommentit

  1. Olipa mukava lukea teidän kummankin lukukokemuksesta, ja minulle oli ihan uutta tuo, miten kirja tuotiin Moskovasta suomeksi käännettäväksi ja julkaistavaksi. Ja tuota hienoista yhteiskuntakritiikkiä olin minäkin tapahtumien kerronnassa tunnistavani.

    VastaaPoista
  2. Mutta ihmeen hyvin kirja on säilynyt ajan hampaalta, vain parissa kohtaa piti vähän "retusoida":-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…