Siirry pääsisältöön

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira (1976)


"Fedja-setä, kissa ja koira" on lastenkirjaklassikko jonka olen tiennyt olevan olemassa mutta josta en sitten sen enempää tiennytkään kuin nimen. Koska oma tyttöni on juuri sopivassa ääneenlukuiässä, yritänkin nyt paikkailla näitä aukkoja sivistyksessäni. Luimme juuri kesällä esimerkiksi Maija Poppasen ja tällä hetkellä luemme Pinokkiota sen alkuperäisversiona. Kiirettä tosin pitää jos aion kaikki lastenklassikot ehtiä kahlata läpi ennen kuin lapsi kasvaa liian vanhaksi iltasatuilemaan...

Eduard Uspenski oli kirjailijana tuttu, hän on nimittäin "seikkaillut" Hannu Mäkelän omaelämäkerrallisissa teoksissa. Ja nimenomaan siis seikkaillut, Uspenski kun vaikuttaa olevan varsin persoonallinen tapaus. Mäkelä on myös kirjoittanut Eduard Uspenskista elämäkerran "Eetu". Mäkelä muuten löysi tämän kirjan alunperin Moskovan kirjamessuilta 1974 toimiessaan silloin Otavan kustannuspäällikkönä ja kirja julkaistiin Suomessa pari vuotta myöhemmin Martti Anhavan suomennoksena.

Monen muun lukijan tavoin luulin, että kirja kertoisi jostakin vanhasta sedästä (boooring...!!) mutta heti ensiriviltä selviää, että päähenkilö onkin pieni poika, jota pikkuvanhuutensa takia kutsutaan sedäksi. Fedja-sedän äiti ei suostu ottamaan kotiin kissaa ja niinpä eläinrakas Fedja-setä päättää muuttaa pois kotoa. Joukkoon liittyy mukaan vielä Musti-koira ja näin syntyy kirjan nimen kolmikko.

Kirjassa on paljon lämmintä huumoria ja sanailua joka näyttää uppavan täysillä myös nykyajan lapsiin. Esimerkiksi kohtaus, jossa kolmikko yrittää keksiä nimeä vastasyntyneelle vasikalle, piti meillä lukea monta kertaa:

Musti mietti ja mietti mutta ei keksinyt yhtään mitään. Ja se päätti:
- Minä kirjoitan ensimmäisen sanan joka päähän pälähtää.
Ja sen päähän pälähti sana "teekannu". Se kirjoittikin sen paperille ja oli oikein tyytyväinen. Teekannu - koirasta se oli hyvä nimi. Siinä oli jotakin jaloa, espanjalaista. Ja kun ruvettiin nostamaan nimeä hatusta, nostettiin tietenkin tuo Teekannu. Kissa voihkaisi:
- No on siinä nimi! Voisi yhtä hyvin olla Paistinpannu tai Pakki. Olisit saman tien nimittänyt sen Liemikauhaksi.


Kirjassa esiintyy vanhoja neuvostoajan käsitteitä, jotka minulle 70-luvun lapselle olivat tuttuja mutta omalle lapselle piti tietysti selittää niin miliisit kuin arbuusitkin. Joissakin kohdin pistin tosin mutkat suoriksi ja vaihdoin esimerkiksi "kolhoositalonpojan" tutummaksi "maanviljelijäksi". Lisäksi kirjassa on hienovaraista satiiria sen ajan neuvostobyrokratiaa kohtaan joka näin 40 vuotta myöhemmin huvitti aikuislukijaa. Tosin jäi sellainen tunne, että siellä rivien välissä olisi ollut enemmänkin yhteiskuntakritiikkiä jos sitä ulkopuolinen olisi osannut etsiä. Neuvostoviranomaiset joka tapauksessa löysivät kirjasta paljonkin sanottavaa sillä Uspenski ei saanut julkaista kymmeneen vuoteen tämän kirjan ilmestymisen jälkeen.

Kirjan teema - yksin asuva tai karkuteille lähtenyt pieni lapsi - on aika yleinen lastenkirjallisuudessa mutta se tuntuu koskettavan lapsilukijaa todella syvältä. Ja vaikka ajatus yksinasumisesta on lapsen mieltä kutkuttava ajatus niin tässäkin tarinassa huokaisimme helpotuksesta kun äiti ja isä lopulta löysivät Fedja-sedän.

"Fedja-setä, kissa ja koira" oli todella ikimuistoinen lukukokemus sekä minulle että 7-vuotiaalle! Tässä kirjastosta lainaamassani kirjassa oli muuten mukana myös myöhemmin ilmestyneet jatko-osat mutta pari lukua jatkettuamme emme kuitenkaan saaneet samanlaista tuntumaa kuin oli ensimmäisessä kirjassa.

**
Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
Otava 2008 uusintapainos nimellä "Fedja-setä"
Suomennos: Martti Anhava
Kuvitus Gennadi Kalinovski
Kirjastokappale

Kommentit

  1. Olipa mukava lukea teidän kummankin lukukokemuksesta, ja minulle oli ihan uutta tuo, miten kirja tuotiin Moskovasta suomeksi käännettäväksi ja julkaistavaksi. Ja tuota hienoista yhteiskuntakritiikkiä olin minäkin tapahtumien kerronnassa tunnistavani.

    VastaaPoista
  2. Mutta ihmeen hyvin kirja on säilynyt ajan hampaalta, vain parissa kohtaa piti vähän "retusoida":-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…