Siirry pääsisältöön

Ilkka Remes: Ruttokellot (2000)

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani!

Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo.

Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana.

Olen suoraan sanoen ällistynyt, että Suomessakin osataan kirjoittaa tämän tason thrillereitä. Olenhan minä Michael Crichtonini ja Tom Clancyni lukenut eikä Ilkka Remes heidän rinnalla jää paljoakaan varjoon, ainakaan tämän kirjan perusteella. Ja Dan Brownia lukeneet arvostanevat Remeksen suhteellisen eläväistä henkilökuvausta.

Niin, niistä henkilökuvauksista... Tätä kirjallisuudenlajia lukiessa täytyy pitää mielessä, että nyt mennään juonen ehdoilla ja henkilöt saavat kompuroida kyydissä parhaan kykynsä mukaan. Mitään psykologisia syväluotauksia ei siis ole luvassa. Remes kuitenkin yrittää luoda jonkin sortin profilointia aina sopivin väliajoin.

Johanna lusikoi mekaanisin ottein viimeiset pussikeiton rippeet lautaseltaan suuhunsa ja huuhtoi suolaisen, keinotekoisen maun vesihörpyllä.

Kirjan suomalainen naissivuhahmo Nina kuvataan ilman sen kummempia krumeluureja, liekö tämä sitten se ihannenaisen prototyyppi:

Hänellä oli suora ryhti, pitkät tummina kiiltävät hiukset ja hyvä vartalo, joka pysyi kunnossa ilman kuntoilua ja painontarkkailua.

En lähde tässä kritisoimaan Remeksen naishahmoja sillä eivät ne mieshahmotkaan sen suurempiin analyyseihin innosta. Kirjan sankaritar, poliisipsykologi Johanna Vahtera olisi kuitenkin kaivannut vähän lisätaustoitusta. Kirjassa kyllä viitataan Johannan ongelmiin luoda pysyvämpiä ihmissuhteita ja koko tarinan kantava kysymys on Johannan ammatillinen epäonnistuminen jonka hän haluaa hyvittää ratkaisemalla jutun. Mutta jotenkin nämä langat jäävät irrallisiksi. Lopussa joka tapauksessa liikutuin kun Johanna vihdoin  "antoi kyynelten tulla". Löytyihän sieltä sittenkin vähän inhimillisyyttä!

Entäpä sitten se juonipuoli? Koska en ole asiantuntija millään kirjassa esiintyvällä osa-alueella niin nielaisin koko paketin pureksimatta enkä tietenkään löytänyt mitään epäuskottavaa. Kaikki yksityiskohdat tuntuivat täysin loogisilta ja tarina eteni kuin pikajuna. Hämmennyksekseni kirjailija kuitenkin viimeisellä sivulla kirjoittaa loppukaneettinaan, että "monet todellisilta vaikuttavat faktat tässä kirjassa ovat mielikuvitukseni tuotetta, ja monet sepitetyiltä näyttävät asiat ovat totta". Jaaha...

Nyt sitten kipin kapin kirjastoon lainaamaan seuraava Remes. Mitä mahdatte suositella?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu