Anja Snellman: Lähestyminen (2016)

Anja Snellmanin uusin saa minut hieman nostalgiseksi. Edellinen kirja Antautuminen oli nimittäin ihan ensimmäinen blogipostaukseni! Aloitin silloin kehumalla kirjastojani täällä Tukholmassa ja näin haluan tehdä myös tällä kertaa. Kuulin Anja Snellmanin puhuvan kirjastaan Turun kirjamessuilla ja pistinkin saman tien hankintapyynnön kotikirjastoni suomenkieliselle kirjastonhoitajalle. Ja nyt, pari kuukautta myöhemmin, kirja on kädessäni.

Snellman kertoi kirjastaan Turun kirjamessuilla todella mielenkiintoa herättävästi. Ymmärsin että kirja olisi monitasoinen, niinkuin onkin mutta kirja on ennen kaikkea kirja - Anja Snellmanista... Tai siitä Snellmanin näköisestä kirjailija-terapeutista, jolla on talo Kreetalla, kaksi tytärtä ja avioero. Eikä siinä mitään, kirja on kiinnostava ja teksti miellyttävää luettavaa mutta ennakko-odotuksissani odotin kirjalta jotain paljon enemmän.

Snellmanin teksti on täydellisen kaunista, harkittua, symmetristä ja loppuunajateltua. Siinä on myös sen heikkous - tekstistä on vaikea saada otetta koska siinä ei ole pienintäkään merkkiä rosoisuudesta. Kirjassa kuvattu kirjailijan perhe kirmaa Kreetan hiekkarannoilla kuin matkatoimiston tv-mainoksessa ja kirjailija itse syö olohuoneessaan paljaat jalat lasipöydän päällä artisokansydämiä ja Kalamatas-oliiveja "Kalamakin Sofian savipajan sinivalkoisilta lautasilta" - klassinen instagram-lavastus! Hetken leikin ajatuksella, että kirjailijapariskunnan nimet olisivatkin Eila ja Rampe (tulkitkaa tämä kunnianosoituksena Sinikka Nopolalle!) satunimiltä kuulostavien Tindran ja Edin sijaan.

Ile Zorbas Ojanen, joka lienee tarkoitettu kirjan päähenkilöksi, jää aika haaleaksi vaikka paikoin häntä kuvataankin rankan realistisesti. Mutta kaikki tämä nähdään kirjan minän silmin ja Ile jää harmi kyllä statistin rooliin. Olen toisaalta todella vaikuttunut siitä kuinka paljon Snellman saa tähän pieneen, 143-sivuiseen kirjaansa mahtumaan tasoja ja aineksia joista kaikista voisi kirjoittaa monen monta uutta kirjaa. Kertojaminän kokema keskenmeno on yksi koko kirjan läpikantavia aiheita ja siitä Snellman kirjoittaa kauniisti ja kaihoisasti. Mutta jälleen kerran jään ihmettelemään miksi se ei minua kosketa...

Pidin kirjan laiva-symboliikasta - kuinka huumeklinikan nimi on Titanic samalla kun kertojaminä seuraa upean Karibian-risteilijän valmistumista ja lopulta sen ylvästä liukumista pois telakalta. Joidenkin laiva uppoaa, toisilla se kantaa pitkälle.

Telakka kumisee, aluksen sydänäänet kiihtyvät, neitsytmatka lähestyy päivä päivältä. Naapurihuoneessa Titanicin uusi diakoni harjoittelee pian eläkkeelle jäävän papin kanssa joululauluja. Olen pitänyt nuorelle diakonille suomi-nisti-suomi-kielenopetusta. Opareita, teloja, barbeja, hän on toistanut perässäni ja painanut mieleensä millaisista substansseista on kysymys.

**
Anja Snellman: Lähestyminen
WSOY 2016
Kirjastokappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Lue lisää

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Lue lisää

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Lue lisää

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Lue lisää

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…