Siirry pääsisältöön

Syyskuun lastenkirjakimara

Meillä luetaan joka ilta kuusivuotiaan kanssa iltasatu, joka toinen ilta suomeksi ja joka toinen ruotsiksi. Kirjoja siis kuluu ja kirjastosta niitä lähtee mukaan aina iso pino. Koska suomen kieli on Ruotsissa virallinen vähemmistökieli saavat kirjastot määrärahaa suomenkielisen kirjallisuuden hankkimiseen. Meidän kotikirjastossakin on ihan kiitettävä määrä lastenkirjallisuutta mutta ah onnea kun päästään käymään Tukholman Suomi-Instituutin kirjastossa!






Tässä makupaloja loppukesän ja alkusyksyn iltasaduistamme:




Sinikka Nopola & Tiina Nopola (kuvitus Aino Havukainen & Sami Toivonen): Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö (2007)


Risto Räppääjä on sarjana aika epätasainen, jotkut kirjoista ovat täysosumia ja toiset taas harmillisen teennäisiä. Tämänkertainen iltasatu-kirjamme "Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö" oli jotain siltä väliltä - itse juoni oli aika heppoinen mutta sitä paikkasi onnistunut huumori. Vähän jännittäväkin se oli 6veen mielestä. Mutta missä on Elvi Räppääjä?!






Riina Katajavuori, Riikka Toivanen, Maiju Tokola (kuvitus Christel Rönns): Meidän pihan perhesoppa (2015)


Voi apua, joskus pitäisi katsoa tarkemmin mitä kirjastosta ottaa mukaansa, varsinkin jos haluaa valmistautua selittämään lapselle ns. elämän perusasioita. "Meidän pihan perhesoppa" kertoo erilaisista perhekuvioista ja siinä sinänsä ei ollut mitään ongelmaa mutta yhtäkkiä sivun käännettyäni olin tilanteessa, että piti selittää 6veelle miten lapset saavat alkunsa. Erilainen iltasatu tällä kertaa!


Kerttu Ruuska (kuvitus Nadja Sarell): Elsa ja Lauri matkustavat (2015)


Kerttu Ruuskan ja Nadja Sarellin "Elsa ja Lauri matkustavat" ei ole varmastikaan mitään eksoottista luettavaa nykylapsille, päinvastoin. Kirjan viehätys on siinä, että lapsi tunnistaa siitä lentomatkustamisen jokaisen vaiheen, turvatarkastuksesta lentokoneen turbulenssiin. Kirjassa käydään koko prosessi tarkasti läpi mutta siinä juuri on myös kirjan heikkous - se on nimittäin vähän tylsä... Meille riitti yksi lukemiskerta.


Pilvipaimen. Marjatta Kurenniemen kauneimmat sadut (kuvittanut Maija Karma) (1976)


Tämän kesän suosituin iltasatukirja oli Marjatta Kurenniemen saduista koottu Pilvipaimen. Kirja on ilmestynyt jo 1976 mutta se toimii edelleen, sadut ovat ajattomia ja mielenkiintoisia nykylapsenkin lukea. Sadut ovat myös sopivan pituisia juuri iltasaduiksi. Lisänä Maija Karman nostalginen kuvitus josta tulee mieleen oma lapsuus.




P.L. Travers: Maija Poppanen (Suomennos Jaana Kapari-Jatta, kuvittanut Marika Maijala) (2010)


Nyt kun saan lukea lapselle ääneen kirjoja otan kaikki irti ja luen paljon kirjoja joita en jostain syystä itse koskaan lapsena lukenut. Yksi niistä kirjoista on Maija Poppanen jonka satuin löytämään kirjastosta uutena käännöksenä (Jaana Kapari-Jatta). Pirteä kuvitus on Marika Maijalan käsialaa. Täytyy myöntää, että olin aika hämmentynyt kirjan luettuani, kirjassa oli nimittäin hyvin vähän itse Maija Poppasesta ja se vähäkin oli melkoisen tylsää luettavaa. Maija joko niiskutti, ärtyili tai peilaili itseään näyteikkunoista. Mutta kirjassa tapahtuikin sitten paljon muuta jännää ja tämä oli todella hauska iltasatukirja 6veen mielestä.

Kommentit

  1. Suosikkini näistä ovat Meidän pihan perhesoppa ja Pilvipaimen. Elsa ja Lauri näyttää ihan 70-luvun järkevältä opastuskirjalta tyyliin Teemu leipoo, Tiina lääkärissä jne. Suomen televisiossa on mennyt tositv-ohjelma Ummikko ulkomailla, jossa kotimaassa pysytelleitä ihmisiä lähetetään ulkomaille ja seurataan, miten selviävät ihan lentokentän vaiheista lähtien. Tämä voisi olla heille hyvä opaskirja.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, todella oiva kirja ummikoille! Pilvipaimen oli yllätys että se oli säästynyt ajan hampaalta näinkin hyvin. Onkohan siitä otettu uusintapainos? Jos ei niin pitäisi vinkata kustantajaa. Ne sadut olivat niin ihanan vanhanaikaisia mutta eivät missään nimessä tylsiä. Yhtenä iltana iltasatua kuunnellut 14veekin palasi vielä parin päivän päästä kuulemaansa satuun ja se jos mikä on hyvä merkki!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen lukenut ihan itsekseni tuon uuden suomennoksen Maija Poppasesta. Olin jopa hieman järkyttynyt, kun nimet oli suomennettu eikä kirja oikein vastannut muistikuviani lapsuuteni Poppasesta. :) Kuvituskin oli vähän outo, joten minusta kirja ei saanut ystävää. Pitäisi etsiä jostain ne vanhemmat Poppas-suomennokset. :)

    VastaaPoista
  4. En ole nähnyt edes sitä elokuvaa Maija Poppasesta joten en voinut verrata mihinkään muuhun kuin siihen jostain nappaamaani mielikuvaan, että Maija olisi ollut henkilönä vähän sympaattisempi :-) Mutta se vanha käännös olisi tosiaankin hyvä myös lukea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...