Siirry pääsisältöön

Syyskuun lastenkirjakimara

Meillä luetaan joka ilta kuusivuotiaan kanssa iltasatu, joka toinen ilta suomeksi ja joka toinen ruotsiksi. Kirjoja siis kuluu ja kirjastosta niitä lähtee mukaan aina iso pino. Koska suomen kieli on Ruotsissa virallinen vähemmistökieli saavat kirjastot määrärahaa suomenkielisen kirjallisuuden hankkimiseen. Meidän kotikirjastossakin on ihan kiitettävä määrä lastenkirjallisuutta mutta ah onnea kun päästään käymään Tukholman Suomi-Instituutin kirjastossa!






Tässä makupaloja loppukesän ja alkusyksyn iltasaduistamme:




Sinikka Nopola & Tiina Nopola (kuvitus Aino Havukainen & Sami Toivonen): Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö (2007)


Risto Räppääjä on sarjana aika epätasainen, jotkut kirjoista ovat täysosumia ja toiset taas harmillisen teennäisiä. Tämänkertainen iltasatu-kirjamme "Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö" oli jotain siltä väliltä - itse juoni oli aika heppoinen mutta sitä paikkasi onnistunut huumori. Vähän jännittäväkin se oli 6veen mielestä. Mutta missä on Elvi Räppääjä?!






Riina Katajavuori, Riikka Toivanen, Maiju Tokola (kuvitus Christel Rönns): Meidän pihan perhesoppa (2015)


Voi apua, joskus pitäisi katsoa tarkemmin mitä kirjastosta ottaa mukaansa, varsinkin jos haluaa valmistautua selittämään lapselle ns. elämän perusasioita. "Meidän pihan perhesoppa" kertoo erilaisista perhekuvioista ja siinä sinänsä ei ollut mitään ongelmaa mutta yhtäkkiä sivun käännettyäni olin tilanteessa, että piti selittää 6veelle miten lapset saavat alkunsa. Erilainen iltasatu tällä kertaa!


Kerttu Ruuska (kuvitus Nadja Sarell): Elsa ja Lauri matkustavat (2015)


Kerttu Ruuskan ja Nadja Sarellin "Elsa ja Lauri matkustavat" ei ole varmastikaan mitään eksoottista luettavaa nykylapsille, päinvastoin. Kirjan viehätys on siinä, että lapsi tunnistaa siitä lentomatkustamisen jokaisen vaiheen, turvatarkastuksesta lentokoneen turbulenssiin. Kirjassa käydään koko prosessi tarkasti läpi mutta siinä juuri on myös kirjan heikkous - se on nimittäin vähän tylsä... Meille riitti yksi lukemiskerta.


Pilvipaimen. Marjatta Kurenniemen kauneimmat sadut (kuvittanut Maija Karma) (1976)


Tämän kesän suosituin iltasatukirja oli Marjatta Kurenniemen saduista koottu Pilvipaimen. Kirja on ilmestynyt jo 1976 mutta se toimii edelleen, sadut ovat ajattomia ja mielenkiintoisia nykylapsenkin lukea. Sadut ovat myös sopivan pituisia juuri iltasaduiksi. Lisänä Maija Karman nostalginen kuvitus josta tulee mieleen oma lapsuus.




P.L. Travers: Maija Poppanen (Suomennos Jaana Kapari-Jatta, kuvittanut Marika Maijala) (2010)


Nyt kun saan lukea lapselle ääneen kirjoja otan kaikki irti ja luen paljon kirjoja joita en jostain syystä itse koskaan lapsena lukenut. Yksi niistä kirjoista on Maija Poppanen jonka satuin löytämään kirjastosta uutena käännöksenä (Jaana Kapari-Jatta). Pirteä kuvitus on Marika Maijalan käsialaa. Täytyy myöntää, että olin aika hämmentynyt kirjan luettuani, kirjassa oli nimittäin hyvin vähän itse Maija Poppasesta ja se vähäkin oli melkoisen tylsää luettavaa. Maija joko niiskutti, ärtyili tai peilaili itseään näyteikkunoista. Mutta kirjassa tapahtuikin sitten paljon muuta jännää ja tämä oli todella hauska iltasatukirja 6veen mielestä.

Kommentit

  1. Suosikkini näistä ovat Meidän pihan perhesoppa ja Pilvipaimen. Elsa ja Lauri näyttää ihan 70-luvun järkevältä opastuskirjalta tyyliin Teemu leipoo, Tiina lääkärissä jne. Suomen televisiossa on mennyt tositv-ohjelma Ummikko ulkomailla, jossa kotimaassa pysytelleitä ihmisiä lähetetään ulkomaille ja seurataan, miten selviävät ihan lentokentän vaiheista lähtien. Tämä voisi olla heille hyvä opaskirja.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, todella oiva kirja ummikoille! Pilvipaimen oli yllätys että se oli säästynyt ajan hampaalta näinkin hyvin. Onkohan siitä otettu uusintapainos? Jos ei niin pitäisi vinkata kustantajaa. Ne sadut olivat niin ihanan vanhanaikaisia mutta eivät missään nimessä tylsiä. Yhtenä iltana iltasatua kuunnellut 14veekin palasi vielä parin päivän päästä kuulemaansa satuun ja se jos mikä on hyvä merkki!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen lukenut ihan itsekseni tuon uuden suomennoksen Maija Poppasesta. Olin jopa hieman järkyttynyt, kun nimet oli suomennettu eikä kirja oikein vastannut muistikuviani lapsuuteni Poppasesta. :) Kuvituskin oli vähän outo, joten minusta kirja ei saanut ystävää. Pitäisi etsiä jostain ne vanhemmat Poppas-suomennokset. :)

    VastaaPoista
  4. En ole nähnyt edes sitä elokuvaa Maija Poppasesta joten en voinut verrata mihinkään muuhun kuin siihen jostain nappaamaani mielikuvaan, että Maija olisi ollut henkilönä vähän sympaattisempi :-) Mutta se vanha käännös olisi tosiaankin hyvä myös lukea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...