Siirry pääsisältöön

Syyskuun lastenkirjakimara

Meillä luetaan joka ilta kuusivuotiaan kanssa iltasatu, joka toinen ilta suomeksi ja joka toinen ruotsiksi. Kirjoja siis kuluu ja kirjastosta niitä lähtee mukaan aina iso pino. Koska suomen kieli on Ruotsissa virallinen vähemmistökieli saavat kirjastot määrärahaa suomenkielisen kirjallisuuden hankkimiseen. Meidän kotikirjastossakin on ihan kiitettävä määrä lastenkirjallisuutta mutta ah onnea kun päästään käymään Tukholman Suomi-Instituutin kirjastossa!






Tässä makupaloja loppukesän ja alkusyksyn iltasaduistamme:




Sinikka Nopola & Tiina Nopola (kuvitus Aino Havukainen & Sami Toivonen): Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö (2007)


Risto Räppääjä on sarjana aika epätasainen, jotkut kirjoista ovat täysosumia ja toiset taas harmillisen teennäisiä. Tämänkertainen iltasatu-kirjamme "Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö" oli jotain siltä väliltä - itse juoni oli aika heppoinen mutta sitä paikkasi onnistunut huumori. Vähän jännittäväkin se oli 6veen mielestä. Mutta missä on Elvi Räppääjä?!






Riina Katajavuori, Riikka Toivanen, Maiju Tokola (kuvitus Christel Rönns): Meidän pihan perhesoppa (2015)


Voi apua, joskus pitäisi katsoa tarkemmin mitä kirjastosta ottaa mukaansa, varsinkin jos haluaa valmistautua selittämään lapselle ns. elämän perusasioita. "Meidän pihan perhesoppa" kertoo erilaisista perhekuvioista ja siinä sinänsä ei ollut mitään ongelmaa mutta yhtäkkiä sivun käännettyäni olin tilanteessa, että piti selittää 6veelle miten lapset saavat alkunsa. Erilainen iltasatu tällä kertaa!


Kerttu Ruuska (kuvitus Nadja Sarell): Elsa ja Lauri matkustavat (2015)


Kerttu Ruuskan ja Nadja Sarellin "Elsa ja Lauri matkustavat" ei ole varmastikaan mitään eksoottista luettavaa nykylapsille, päinvastoin. Kirjan viehätys on siinä, että lapsi tunnistaa siitä lentomatkustamisen jokaisen vaiheen, turvatarkastuksesta lentokoneen turbulenssiin. Kirjassa käydään koko prosessi tarkasti läpi mutta siinä juuri on myös kirjan heikkous - se on nimittäin vähän tylsä... Meille riitti yksi lukemiskerta.


Pilvipaimen. Marjatta Kurenniemen kauneimmat sadut (kuvittanut Maija Karma) (1976)


Tämän kesän suosituin iltasatukirja oli Marjatta Kurenniemen saduista koottu Pilvipaimen. Kirja on ilmestynyt jo 1976 mutta se toimii edelleen, sadut ovat ajattomia ja mielenkiintoisia nykylapsenkin lukea. Sadut ovat myös sopivan pituisia juuri iltasaduiksi. Lisänä Maija Karman nostalginen kuvitus josta tulee mieleen oma lapsuus.




P.L. Travers: Maija Poppanen (Suomennos Jaana Kapari-Jatta, kuvittanut Marika Maijala) (2010)


Nyt kun saan lukea lapselle ääneen kirjoja otan kaikki irti ja luen paljon kirjoja joita en jostain syystä itse koskaan lapsena lukenut. Yksi niistä kirjoista on Maija Poppanen jonka satuin löytämään kirjastosta uutena käännöksenä (Jaana Kapari-Jatta). Pirteä kuvitus on Marika Maijalan käsialaa. Täytyy myöntää, että olin aika hämmentynyt kirjan luettuani, kirjassa oli nimittäin hyvin vähän itse Maija Poppasesta ja se vähäkin oli melkoisen tylsää luettavaa. Maija joko niiskutti, ärtyili tai peilaili itseään näyteikkunoista. Mutta kirjassa tapahtuikin sitten paljon muuta jännää ja tämä oli todella hauska iltasatukirja 6veen mielestä.

Kommentit

  1. Suosikkini näistä ovat Meidän pihan perhesoppa ja Pilvipaimen. Elsa ja Lauri näyttää ihan 70-luvun järkevältä opastuskirjalta tyyliin Teemu leipoo, Tiina lääkärissä jne. Suomen televisiossa on mennyt tositv-ohjelma Ummikko ulkomailla, jossa kotimaassa pysytelleitä ihmisiä lähetetään ulkomaille ja seurataan, miten selviävät ihan lentokentän vaiheista lähtien. Tämä voisi olla heille hyvä opaskirja.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, todella oiva kirja ummikoille! Pilvipaimen oli yllätys että se oli säästynyt ajan hampaalta näinkin hyvin. Onkohan siitä otettu uusintapainos? Jos ei niin pitäisi vinkata kustantajaa. Ne sadut olivat niin ihanan vanhanaikaisia mutta eivät missään nimessä tylsiä. Yhtenä iltana iltasatua kuunnellut 14veekin palasi vielä parin päivän päästä kuulemaansa satuun ja se jos mikä on hyvä merkki!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen lukenut ihan itsekseni tuon uuden suomennoksen Maija Poppasesta. Olin jopa hieman järkyttynyt, kun nimet oli suomennettu eikä kirja oikein vastannut muistikuviani lapsuuteni Poppasesta. :) Kuvituskin oli vähän outo, joten minusta kirja ei saanut ystävää. Pitäisi etsiä jostain ne vanhemmat Poppas-suomennokset. :)

    VastaaPoista
  4. En ole nähnyt edes sitä elokuvaa Maija Poppasesta joten en voinut verrata mihinkään muuhun kuin siihen jostain nappaamaani mielikuvaan, että Maija olisi ollut henkilönä vähän sympaattisempi :-) Mutta se vanha käännös olisi tosiaankin hyvä myös lukea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...