Siirry pääsisältöön

Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja (2016)

En koskaan tavannut Kekkosta mutta hänen kotinsa tunnen läpikotaisin, olin nimittäin siellä aikojen alussa jonkin aikaa museo-oppaana. Maarit Tyrkön Kekkoskirjat olen siis hankkinut käsiini niin pian kuin täkäläinen kirjasto ne ehti ostaa. Ja varsinkin tämä Tyrkön muistelmien kakkososa on herättänyt paljon muistoja Tamminiemestä, talo on nimittäin yksi kirjan "päähenkilöistä".

Tunnelma Tamminiemessä oli epävirallisen leppoisa ja jouluinen. Valot loistivat kirkkaasti suuressa kristallikruunussa, ikkunoista avautui luminen maisema kohti meren jäätä ja Seurasaarta. Joulukukat tuoksuivat huumaavasti. Juhla ja joulun rauha olivat selvästi astuneet sisään taloon.

Aivan ensimmäiseksi täytyy todeta, että Tyrkön kirja on aikamoinen sekahedelmäsoppa. Alkumetreillä meinasi iskeä epätoivo jo piintyneeseen Kekkosfaniinkin kun kirjassa luetellaan sikin sokin verenpainelukemia, kalasaaliita, hiihtokilometrejä ja aamiaisia/lounaita/päivällisiä. Mutta pikkuhiljaa tekstistä alkaa muodostua kuva UK:sta ja hänen arkirutiineistaan. Ja se oli ainakin itselleni se kiehtovin anti tässä kirjassa. Herranen aika niitä aterioita! Olin useammankin kuin kerran vesi kielellä kun Tyrkkö raportoi Aimi Sotamaan Kekkoselle valmistamista aterioista tämän vieraillessa ystäviensä luona Laukaassa. Myös Tamminiemessä pidettiin presidentistä hyvää huolta. Tyrkkö mainitsee usein hovimestarit ja taloudenhoitajan Essun eli Ester Markkolan. Essu hieroi ja rasvasi Kekkosen jalkoja ja kielsi myös lähtemästä ulos hiihtolenkille jos ilma ei ollut suotuisa.

UK: " Minulla on kaksi ihmistä, joihin voin luottaa 1) Ester, Tamminiemen kaikki kaikessa ja 2) sinä, mutta vasta tarkkojen ohjeitten jälkeen..."

Tyrkkö kuvaa Kekkosen viimeiset vuodet piinallisen tarkasti. Sieltä näkyy vanhenevan miehen epätoivoinen kamppailu hiihtokilometrejä keräten. Kalastus oli toinen intohimoinen harrastus ja kalaretkiä tehtiin saman tutun porukan kanssa. "Meijän porukka" kuten ryhmä kutsui itseään Tyrkön mukaan. Vastapuolella oli A, "Idän tietäjä", eli Anita Hallama jota porukka yritti vältellä parhaansa mukaan. Tyrkkö ei myöskään peittele kielteistä suhtautumistaan, ajoittain saaden minut lukijana vaivaantuneeksi. Ihan kaikkea ei ehkä olisi tarvinnut paljastaa, varsinkin kun Kekkonen itse tuntuu kuitenkin olleen hienotunteinen naisystäviään kohtaan.

Mutta Tyrkköä tuntuu velvoittaneen Kekkosen pyyntö kirjoittaa hänestä "kirja ihmisenä". Niinpä tässä on sitten listattu koko se ihmisen elämän kirjo, vatsantoiminnoista ihmissuhdehässäkkään. Ihmetyttää todella Tyrkön systemaattinen tapa työskennellä, hänhän siis piti esimerkiksi puhelinpäiväkirjaa johon kirjasi käymänsä puhelut ja tämän ansiosta meillä on nyt luettavana Kekkosen kanssa käydyt puhelut sanatarkasti lähes neljänkymmenen vuoden takaa. Puhelinlinjat ovat käyneet kuumina ja Tyrkkö oli itsekin ihastunut ajatukseen, että hänen numeronsa oli tallennettu suoranumerona Kekkosen työpuhelimeen.

Mikä sitten oli Tyrkön ja Kekkosen välinen suhde? Kirjailija itse huomauttaa, että Kekkosen aikaan presidentillä ei ollut vielä tiedotuksesta vastaavaa henkilökuntaa, niinpä Tyrkkö pikku hiljaa täytti tuon selvästi kaivatun toiminnon. Hänen kauttaan otettiin yhteyttä, tunnusteltiin mahdollisuuksia haastatteluihin ja Tyrkkö avusti esimerkiksi puheiden kirjoittamisessa. Mutta kirjan sivuilta välittyy myös vanhenevan miehen joutsenlaulu -  haave rakkaudesta, rakastamisesta vaikka on tiennyt sen olevankin epärealistinen. Kyseessä oli selvästikin läheinen ystävyys johon kuuluivat aamuiset ja iltamyöhäiset puhelinsoitot joissa käytiin läpi päivän tapahtumia. Arkista rakkautta siis. Tyrkkö toteaa lakonisesti olleensa "pollyanna, lotta ja martta".

Kello 16.30 ajelin Tamminiemeen. UK istui yläkerrassa avonaisen parvekkeen oven suussa (ja nautti vielä hetken lämmittävästä auringosta). Kohensin hänen ympärillään olevaa huopaa ja levitin rasvaa poskiin. Join puoli kuppia kahvia ja lähdin sen jälkeen yhteisestä sopimuksesta hakemaan kirjaan tulevan viimeisen luonnosluvun.

Kirjan todellinen ansio on sen loppuosassa, jossa päiväkirjamaisen tarkasti selviää kuinka nopeasti Kekkosen tilanne lopulta huononi. Paljonhan on spekuloita sillä olisiko Kekkosen pitänyt vetäytyä jo aikaisemmin ja Tyrkön mukaan hän todellakin suunnitteli eläkkeellejäämistään. Kohtauksia oli harvakseltaan jo 70-luvun alussa mutta ne menivät nopeasti ohi. Kunnes sitten surullisenkuuluisa kalastusmatka Islantiin sai presidentin terveydentilan romahtamaan. Tyrkön kuvaus kohtaamisesta, jolloin presidentti ei enää tunnistanut Tyrkköä, on pitkän ystävyyden lyhyt ja kylmä päätöspiste.

Lopuksi täytyy vielä kiittää Maarit Tyrkköä siitä, että hän sai kirjallaan kiven vierähtämään sydämeltäni. Kaikki nämä vuodet olen nimittäin miettinyt erästä opastustani jolloin yhdessä ryhmässä kysyttiin soittiko Kekkonen mitään soitinta. Kerroin, että Kekkonen soitti huuliharppua jolloin sain vastaani kolmekymmentä epäuskoista katsetta. Niinkö todella? Mielessäni yritin muistella mistä olinkaan nyt sellaisen tiedonjyvän onnistunut noukkimaan ja kyselin vielä opastuksen jälkeen kollegoiltani mutta kukaan ei tuollaista muistanut kuulleensa. Mutta mitä luinkaan sivulta 141:

Välillä laulettiin ulkomuistista ja välillä otettiin Riskilän laulukirjat esille. Presidentti viihtyi, rentoutui ja oli niin  hyvällä tuulella, että kaivoi saranahuuliharppunsa esille ja piti konsertin.

I rest my case...

Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja
WSOY 2016
Kirjastokappale

Kommentit

  1. Onpa sinullakin aika hienoja, harvinaisia muistoja Kekkosesta. Minua, Kekkosen ajan lasta ja nuorta on ottanut päästä viime aikojen yksisilmäinen ja armoton kritiikki Kekkosta kohtaan, jota varsinkin nykyiset keski-ikäiset toimittajat harjoittavat. Olihan hänellä sisäpolitiikassa ylilyöntejä ja omavaltaisuutta, mutta kyllä hän oli myös älykäs ja määrätietoinen presidentti, sivistynyt ja hyvä puhuja, esimerkiksi.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä kieltämättä on usein Kekkosta ikävä kun nykypolitiikkaa seuraa 😣 Sivistystä ja älykkyyttähän ei nykyään pidetä enää oikein missään arvossa...

    VastaaPoista
  3. Täällä myös yksi Kekkosen arvostaja.
    Mietin vain tarkoittiko Kekkonen ihan tällaista kirjaa, kun pyysi Tyrkköä kirjoittamaan itsestään "kirjan ihmisenä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdin! Tämän kirjan ansiot ovat Tyrkön keräämissä dokumenteissa mutta osan olisin jättänyt pois, myös osan Tyrkön omista vähän naiveistakin pohdinnoista.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…