Pirjo Hassinen: Sauna Paradis (2014)

Luin Pirjo Hassisen Sauna Paradisin jo muutama viikko sitten joten se on saanut muhia mielessä ennen tätä postausta. Ja mikä on ollut muhiessa, kirja sisältää nimittäin paljon sellaista joka vaatii ihmettelyä ja pohdintaa. Hassisen teoksilla on tapana jättää lukijansa miettimään, että mitä tulikaan luettua ja niin myös tässä.

Ehdin jo aikaisemmassa postauksessa julistaa, että jos luette vain yhden hassisen niin lukekaa 'Sano että haluat' mutta ei, perun nyt sanani. Lukekaa tämä! Sauna Paradisissa Hassinen on onnistunut terävöittämään niitä kirjojensa hienoja ominaisuuksia jotka joskus menevät vähän ylikin. Tällä kertaa eivät mene vaan pitävät tarinan hallitusti kasassa. Hassinen ei ole kirjoittanut kirjaansa sata lasissa vaan lukijalla on mahdollisuus pysyä hengästymättä vauhdissa mukana.

Olen myös joidenkin kirjojen kohdalla moittinut Hassisen henkilöhahmoja, varsinkin miessellaisia, pinnallisuudesta. Olen kaivannut sitä tunnetta kun jokin henkilö menee "ihon alle" ja koskettaa syvästi. Tässä kirjassa se vihdoin tapahtuu, Hassinen kuvaa tarinan Laurin niin koskettavasti että olen häntä koko tämän syksyn kantanut mukanani. Olisiko taikatemppu sitten siinä, että kirjassa kuvataan päähenkilöiden muistumia lapsuudesta? Lapsen täydellinen luottamus ja usko vanhempiensa kaikkivoipaisuuteen tekee heistä haavoittuvaisia ja lukija, joka yhtäkkiä ymmärtää mitä on tapahtumassa, haluaisi palavasti rynnätä tarinan sisään ja pelastaa lapsen.

Tarinan juonta en halua paljastaa liikaa sillä kirjan lumo perustuu juuri siihen vähitellen hahmottuvaan tapahtumien kulkuun joka järkyttää sekä kirjan henkilöitä että lukijaa. Kaikki on jo elettyä ja koettua mutta tapahtumat lapsuudessaan kokenut Lauri on ne unohtanut. Hänellä on kuitenkin vahva tunne siitä, että on syyllinen isänsä kuolemaan. Isä katosi Laurin ollessa lapsi mutta isän hukkunut ruumis löydettiin myöhemmin vuosien kuluttua järvestä. Lauri pyytää apua kirjailija-Annelta, joka paria vuotta vanhempana ja samalla kadulla lapsuutensa asuneena jakaa Laurin kanssa unohdetun ajan ja paikan.

Minä muistan jokaisen talon ja pihan meidän kadullamme, Lauri oli sanonut naulakolla. - Mutta ihmisiä en, enkä syitä enkä seurauksia. Siksi minä pyydän sinulta apua. Muistamisessa.

Tehtävä osoittautuu vaikeaksi sillä Annen ja Laurin lapsuudenmuistot eivät näytä olevan päällekkäisiä vaan lähinnä limittyvät toistensa viereen. Ainoa yhteinen nimittäjä on Annen isän sauna jossa korttelin perheet käyvät viikottain saunomassa.

Muistoista syntyy kuitenkin kaiken kattava tilkkutäkki ja kirjan lopussa sekä Annella että Laurilla on kaiken mullistava kokemus. Lapsuus ei olekaan enää se sama minkä on luullut olevan.

**
Pirjo Hassinen: Sauna Paradis
Otava 2014
Kirjastokappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...