Siirry pääsisältöön

Hannu Mäkelä: Onnen maa - L. Onervan elämä ja runot (2007)


Viimeksi lukupiirissä puhuimme runojen lukemisesta. Jotkut hehkuttivat omia suosikkejaan (Södergran, Viita), toiset taas tyrmäsivät runot täysin koska eivät "ymmärrä" niistä mitään. Kuulin itseni yhtäkkiä julistavan itsevarmana, että eihän runoja tarvitse ymmärtää, kunhan vain "antautuu niiden tunnelmaan". Ja pah, nuo sanat olin valmis pyörtämään jo pari päivää myöhemmin.

Käsiini osui nimittäin sattumalta Hannu Mäkelän kirja L. Onervan elämästä ja runoudesta jonka luin työreissuni lentomatkoilla. Ja kyllä se vain on niin, että runoista nauttii todella vasta kun ne "ymmärtää". Hannu Mäkelän kirjaa voinkin suositella kaikille "lukisin runoja jos ymmärtäisin"-arkailijoille, tässä on kirja teille! Mäkelä johdattaa meidät lukijat lempeästi mutta päättäväisesti läpi koko L. Onervan elämän selittäen Onervan elämänkaaren vaiheet ja yhdistäen ne samalla Onervan runouteen. Lopputulos on maaginen!

Olin todella liikuttunut tämän kirjan luettuani, Onervan elämä ja kohtalo liikutti minua syvästi. Vaikka olen lukenut muitakin kirjoja hänestä niin vasta tämä hänen runoudestaan kertova kirja sai minut ymmärtämään kaiken sen kaipuun, traagisuuden ja korkealle tähtäävät päämäärät joita Onerva kantoi sisällään. Mikä nainen, mikä elämä! 

Valokuva L. Onervasta ja Madetojasta Yölauluja-kirjasta.

Mäkelä kuvaa asianmukaisesti Onervan onnettomat miessuhteet mutta nostaa kuitenkin mielestäni oikein etusijalle sen kaikista suurimman vääryyden eli Onervan sulkemisen mielisairaalaan. Aikalaisten todistusten mukaan Onerva ei ollut "mielisairas" saati dementikkokaan minkä Mäkelä pystyy mielestään päättelemään myös Onervan senaikaisista kirjoituksista ja korkeatasoisista käännöstöistä. Mäkelä myös kritisoi aiemmin julkaistua kokoelmaa Onervan ja aviomiehensä Madetojan välisestä kirjeenvaihdosta (Yölauluja, SKS 2006) josta välittyy harhaanjohtava kuva parin avioliitosta. Molemmat kärsivät alkoholismista mutta Mäkelän mukaan muistinmenetys koski lähinnä Madetojaa. Lisäksi Madetojan aktiivista osuutta Onervan mielisairaalaan sulkemisessa on aikaisemmin vähätelty.

Ja sitten on Leino! Siitä suhteesta Mäkelä kirjoitti jo ennen tätä teosta (Nalle ja Moppe, Otava 2003) jota suosittelen myös. Mäkelähän on kirjoittanut Eino Leinosta paljon ja oli kai vain ajan kysymys milloin hän syventyisi Onervan ja Leinon väliseen suhteeseen. Leino, Onervan "jättipalleroinen" ja ainaisen huolen kohde, ei pystynyt vastaamaan Onervan rakkaudenkaipuuseen vaan jäi ikuiseksi haavekuvaksi.

Haaveeksi jäi myös oma lapsi ja äidiksi tuleminen, josta Onerva kirjoitti runoissaan liikuttavasti. Tätäkään en olisi ehkä osannut ymmärtää niin syvällisesti jollei Mäkelä olisi ollut vierellä osoittamassa sormellaan:

Myöhemmin kokoelmasta löytyy myös runo Äiti, jossa L. Onerva tahtoo määritellä äidin osan totuttua äitiyttä laveammin, jotta itsekin mahtuisi käsitteen piiriin. Runo alkaa suoraan siitä:

    On äiti jokainen,
    ken elämän vain jollekin on antanut,
    se liekö sitten lihaa, verta, - hataraa elonunta ihmisen
    tai kenties eksynyt vain ajatus
    hyvyydestä ja uhrimielestä sydämen.
    On äiti - hyvä nainen jokainen.

Onnellinen se runoilija joka saa käydä läpi samanlaisen lempeän "mankelin" kuin L. Onerva tässä Mäkelän kirjassa! Näin lämmintä ja sydämellistä tekstiä saa harvoin lukea ja tämä kirja L. Onervasta tulee säilymään mielessäni pitkään.

**
Hannu Mäkelä: Onnen maa. L. Onervan elämä ja runot.
Minerva 2007
Kirjastokappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...