Hannu Mäkelä: Onnen maa - L. Onervan elämä ja runot (2007)

Viimeksi lukupiirissä puhuimme runojen lukemisesta. Jotkut hehkuttivat omia suosikkejaan (Södergran, Viita), toiset taas tyrmäsivät runot täysin koska eivät "ymmärrä" niistä mitään. Kuulin itseni yhtäkkiä julistavan itsevarmana, että eihän runoja tarvitse ymmärtää, kunhan vain "antautuu niiden tunnelmaan". Ja pah, nuo sanat olin valmis pyörtämään jo pari päivää myöhemmin.

Käsiini osui nimittäin sattumalta Hannu Mäkelän kirja L. Onervan elämästä ja runoudesta jonka luin työreissuni lentomatkoilla. Ja kyllä se vain on niin, että runoista nauttii todella vasta kun ne "ymmärtää". Hannu Mäkelän kirjaa voinkin suositella kaikille "lukisin runoja jos ymmärtäisin"-arkailijoille, tässä on kirja teille! Mäkelä johdattaa meidät lukijat lempeästi mutta päättäväisesti läpi koko L. Onervan elämän selittäen Onervan elämänkaaren vaiheet ja yhdistäen ne samalla Onervan runouteen. Lopputulos on maaginen!

Olin todella liikuttunut tämän kirjan luettuani, Onervan elämä ja kohtalo liikutti minua syvästi. Vaikka olen lukenut muitakin kirjoja hänestä niin vasta tämä hänen runoudestaan kertova kirja sai minut ymmärtämään kaiken sen kaipuun, traagisuuden ja korkealle tähtäävät päämäärät joita Onerva kantoi sisällään. Mikä nainen, mikä elämä!

Valokuva L. Onervasta ja Madetojasta Yölauluja-kirjasta.

Mäkelä kuvaa asianmukaisesti Onervan onnettomat miessuhteet mutta nostaa kuitenkin mielestäni oikein etusijalle sen kaikista suurimman vääryyden eli Onervan sulkemisen mielisairaalaan. Aikalaisten todistusten mukaan Onerva ei ollut "mielisairas" saati dementikkokaan minkä Mäkelä pystyy mielestään päättelemään myös Onervan senaikaisista kirjoituksista ja korkeatasoisista käännöstöistä. Mäkelä myös kritisoi aiemmin julkaistua kokoelmaa Onervan ja aviomiehensä Madetojan välisestä kirjeenvaihdosta (Yölauluja, SKS 2006) josta välittyy harhaanjohtava kuva parin avioliitosta. Molemmat kärsivät alkoholismista mutta Mäkelän mukaan muistinmenetys koski lähinnä Madetojaa. Lisäksi Madetojan aktiivista osuutta Onervan mielisairaalaan sulkemisessa on aikaisemmin vähätelty.

Ja sitten on Leino! Siitä suhteesta Mäkelä kirjoitti jo ennen tätä teosta (Nalle ja Moppe, Otava 2003) jota suosittelen myös. Mäkelähän on kirjoittanut Eino Leinosta paljon ja oli kai vain ajan kysymys milloin hän syventyisi Onervan ja Leinon väliseen suhteeseen. Leino, Onervan "jättipalleroinen" ja ainaisen huolen kohde, ei pystynyt vastaamaan Onervan rakkaudenkaipuuseen vaan jäi ikuiseksi haavekuvaksi.

Haaveeksi jäi myös oma lapsi ja äidiksi tuleminen, josta Onerva kirjoitti runoissaan liikuttavasti. Tätäkään en olisi ehkä osannut ymmärtää niin syvällisesti jollei Mäkelä olisi ollut vierellä osoittamassa sormellaan:

Myöhemmin kokoelmasta löytyy myös runo Äiti, jossa L. Onerva tahtoo määritellä äidin osan totuttua äitiyttä laveammin, jotta itsekin mahtuisi käsitteen piiriin. Runo alkaa suoraan siitä:

On äiti jokainen,

ken elämän vain jollekin on antanut,

se liekö sitten lihaa, verta, - hataraa elonunta ihmisen

tai kenties eksynyt vain ajatus

hyvyydestä ja uhrimielestä sydämen.

On äiti - hyvä nainen jokainen.

Onnellinen se runoilija joka saa käydä läpi samanlaisen lempeän "mankelin" kuin L. Onerva tässä Mäkelän kirjassa! Näin lämmintä ja sydämellistä tekstiä saa harvoin lukea ja tämä kirja L. Onervasta tulee säilymään mielessäni pitkään.

Hannu Mäkelä: Onnen maa. L. Onervan elämä ja runot.

Minerva 2007

Kirjastokappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lue lisää

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan. Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille! Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...