Siirry pääsisältöön

Hannu Mäkelä: Onnen maa - L. Onervan elämä ja runot (2007)


Viimeksi lukupiirissä puhuimme runojen lukemisesta. Jotkut hehkuttivat omia suosikkejaan (Södergran, Viita), toiset taas tyrmäsivät runot täysin koska eivät "ymmärrä" niistä mitään. Kuulin itseni yhtäkkiä julistavan itsevarmana, että eihän runoja tarvitse ymmärtää, kunhan vain "antautuu niiden tunnelmaan". Ja pah, nuo sanat olin valmis pyörtämään jo pari päivää myöhemmin.

Käsiini osui nimittäin sattumalta Hannu Mäkelän kirja L. Onervan elämästä ja runoudesta jonka luin työreissuni lentomatkoilla. Ja kyllä se vain on niin, että runoista nauttii todella vasta kun ne "ymmärtää". Hannu Mäkelän kirjaa voinkin suositella kaikille "lukisin runoja jos ymmärtäisin"-arkailijoille, tässä on kirja teille! Mäkelä johdattaa meidät lukijat lempeästi mutta päättäväisesti läpi koko L. Onervan elämän selittäen Onervan elämänkaaren vaiheet ja yhdistäen ne samalla Onervan runouteen. Lopputulos on maaginen!

Olin todella liikuttunut tämän kirjan luettuani, Onervan elämä ja kohtalo liikutti minua syvästi. Vaikka olen lukenut muitakin kirjoja hänestä niin vasta tämä hänen runoudestaan kertova kirja sai minut ymmärtämään kaiken sen kaipuun, traagisuuden ja korkealle tähtäävät päämäärät joita Onerva kantoi sisällään. Mikä nainen, mikä elämä! 

Valokuva L. Onervasta ja Madetojasta Yölauluja-kirjasta.

Mäkelä kuvaa asianmukaisesti Onervan onnettomat miessuhteet mutta nostaa kuitenkin mielestäni oikein etusijalle sen kaikista suurimman vääryyden eli Onervan sulkemisen mielisairaalaan. Aikalaisten todistusten mukaan Onerva ei ollut "mielisairas" saati dementikkokaan minkä Mäkelä pystyy mielestään päättelemään myös Onervan senaikaisista kirjoituksista ja korkeatasoisista käännöstöistä. Mäkelä myös kritisoi aiemmin julkaistua kokoelmaa Onervan ja aviomiehensä Madetojan välisestä kirjeenvaihdosta (Yölauluja, SKS 2006) josta välittyy harhaanjohtava kuva parin avioliitosta. Molemmat kärsivät alkoholismista mutta Mäkelän mukaan muistinmenetys koski lähinnä Madetojaa. Lisäksi Madetojan aktiivista osuutta Onervan mielisairaalaan sulkemisessa on aikaisemmin vähätelty.

Ja sitten on Leino! Siitä suhteesta Mäkelä kirjoitti jo ennen tätä teosta (Nalle ja Moppe, Otava 2003) jota suosittelen myös. Mäkelähän on kirjoittanut Eino Leinosta paljon ja oli kai vain ajan kysymys milloin hän syventyisi Onervan ja Leinon väliseen suhteeseen. Leino, Onervan "jättipalleroinen" ja ainaisen huolen kohde, ei pystynyt vastaamaan Onervan rakkaudenkaipuuseen vaan jäi ikuiseksi haavekuvaksi.

Haaveeksi jäi myös oma lapsi ja äidiksi tuleminen, josta Onerva kirjoitti runoissaan liikuttavasti. Tätäkään en olisi ehkä osannut ymmärtää niin syvällisesti jollei Mäkelä olisi ollut vierellä osoittamassa sormellaan:

Myöhemmin kokoelmasta löytyy myös runo Äiti, jossa L. Onerva tahtoo määritellä äidin osan totuttua äitiyttä laveammin, jotta itsekin mahtuisi käsitteen piiriin. Runo alkaa suoraan siitä:

    On äiti jokainen,
    ken elämän vain jollekin on antanut,
    se liekö sitten lihaa, verta, - hataraa elonunta ihmisen
    tai kenties eksynyt vain ajatus
    hyvyydestä ja uhrimielestä sydämen.
    On äiti - hyvä nainen jokainen.

Onnellinen se runoilija joka saa käydä läpi samanlaisen lempeän "mankelin" kuin L. Onerva tässä Mäkelän kirjassa! Näin lämmintä ja sydämellistä tekstiä saa harvoin lukea ja tämä kirja L. Onervasta tulee säilymään mielessäni pitkään.

**
Hannu Mäkelä: Onnen maa. L. Onervan elämä ja runot.
Minerva 2007
Kirjastokappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…