Siirry pääsisältöön

Annika ja minä



Nyt esittelen teille erään ruotsalaisnaisen joka on ollut henkinen tukeni viimeiset 16 vuotta eli koko Ruotsissa oloni ajan. Emme ole koskaan tavanneet vaikkakin eräässä vaiheessa menimme usein aamuisin töihin samalla tunnelbanalla. (Lisäksi luin tästä uudesta kirjasta, että meillä molemmilla on tiivis suhde sekä Skärholmenin ostoskeskukseen että Ruotsin itärannikolla sijaitsevaan Västervikin kaupunkiin.)

Annika tunkeutui tajuntaani jo pian tänne muutettuani. Muutin Tukholmaan 1. marraskuuta 2000 ja 8. tammikuuta 2001 lähetettiin ensimmäisen kerran "Lantz i P3". Siitäkös melu nousi, nuori nainen jolla oma huumoriohjelma radiossa! Ja mistä hän vitsaili: naisen elämästä, seksuaalisuudesta, kuukautisista!! Oliko mokomaa kuultu... Ja eihän hän oikeasti edes ollut hauska, väittivät (mies)kriitikot.

Jag har aldrig kunnat använda tampong.
Sådär, nu är det sagt.

Minua nauratti! Ja hauska sattuma oli myös se, että olimme samanikäisiä. Sitten Annika sai lapsia ja kirjoitti kirjan "9 1/2 månad" lapsiperheen "ihanuudesta" jonka luin muutamaa vuotta myöhemmin odottaessani omaa esikoistani. Yhtäkkiä Annika hävisi jonnekin, myöhemmin kuulin että hän oli sairaslomalla työuupumuksen vuoksi. Tämä samoihin aikoihin kun itse kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Annika ja minä <3

Nyt Annika ja minä olemme saavuttaneet 48 vuoden iän ja kokeneet ensimmäiset merkit vaihdevuosista. Paitsi että Annikalla todettiin samassa rytäkässä kohdunkaulansyöpä. Siitä kaikesta syntyi annikamaisesti kirja "Vad ska en flicka göra. Konsten att vara riktigt rädd". Lisäksi hän kertoi syövästään viime kesänä Ruotsin suosituimmassa radio-ohjelmassa "Sommar i P1".

Jag säger det här bara en gång: Jag var över fyrtio år innan jag insåg att jag inte längre var ung och begåvad. Inte konstigt att jag behövde professionell hjälp.

Lantzin kirja on oikeastaan kirja hänen koko tähänastisesta elämästään. Siihen sisältyvät lapsuus tukholmalaislähiössä, kolme vuotta Algeriassa isän työn takia, Madonna-wanna-be-vaihe, näyttelijähaaveet ja niiden kariutuminen ja lopulta pitkä ura Ruotsin radiossa ja ammattititteli "koomikko".

Mutta ennen kaikkea tämä on kirja vanhenemisesta. "Miten muka voin olla keski-ikäinen. Olen liian lyhyt viisikymppiseksi!". Lantz - kuten minäkään - ei voi ymmärtää, että onkin yhtäkkiä "keski-ikäinen".

För så är det ju, att vi alla vet att vi ska dö, men många av oss i länder med tillgång till rent vatten och fungerande sjukvård hamnar dessförinnan i det vi definierar som medelåldern. Men det är inget vi förbereder oss på. 

Lantz on parantumaton hypokondrikko, terveyskeskusten kanta-asiakas. Kirjan keskivaiheilla Lantz vitsailee menevänsä taas jälleen kerran gynekologin tarkastukseen mutta tuleekin takaisin uutispommi mukanaan - tutkimuksissa on havaittu solumuutoksia jotka saattavat merkitä syöpää. Kirjan loppuosa meneekin sitten tutkimuksissa ja hoidoissa joita Lantz kuvaa humoristiseen tyyliinsä mutta samalla sydäntäsärkevän rehellisesti.

Min mens har alltså upphört. Det är det absolut enda positiva med detta jag råkat ut för. Mensen som upphört. Jag har inte mens längre. Jag är mensfri. Jag och min mens har tagit en paus som aldrig kommer att ta slut. Prata med min mens och den kommer inte att lyssna för DEN FINNS INTE LÄNGRE!

Mutta varsinainen uutispommi jonka luen tästä kirjasta on tieto, että Annika Lantz on itse asiassa ruotsinsuomalainen! Tai tarkemmin ottaen ruotsinsuomenruotsalainen. Lantzin isä on nimittäin kotoisin Pohjanmaalta, Petolahdelta vaikkakin muutti Ruotsiin jo lapsena. Mutta tämä siis selittää Lantzin huumorin jota ei ole aina hyvällä täällä Ruotsissa katsottu. Suomalaista mustaa huumoriahan se! Sitä samaa, jota ruotsalaismieheni kutsuu niin kauniisti "brutaaliksi". Annikan ja minun matka jatkuu...

Annika Lantz: Vad ska en flicka göra? Konsten att vara riktigt rädd
Wahlström & Widstrand 2016

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…