Siirry pääsisältöön

Annika ja minä



Nyt esittelen teille erään ruotsalaisnaisen joka on ollut henkinen tukeni viimeiset 16 vuotta eli koko Ruotsissa oloni ajan. Emme ole koskaan tavanneet vaikkakin eräässä vaiheessa menimme usein aamuisin töihin samalla tunnelbanalla. (Lisäksi luin tästä uudesta kirjasta, että meillä molemmilla on tiivis suhde sekä Skärholmenin ostoskeskukseen että Ruotsin itärannikolla sijaitsevaan Västervikin kaupunkiin.)

Annika tunkeutui tajuntaani jo pian tänne muutettuani. Muutin Tukholmaan 1. marraskuuta 2000 ja 8. tammikuuta 2001 lähetettiin ensimmäisen kerran "Lantz i P3". Siitäkös melu nousi, nuori nainen jolla oma huumoriohjelma radiossa! Ja mistä hän vitsaili: naisen elämästä, seksuaalisuudesta, kuukautisista!! Oliko mokomaa kuultu... Ja eihän hän oikeasti edes ollut hauska, väittivät (mies)kriitikot.

Jag har aldrig kunnat använda tampong.
Sådär, nu är det sagt.

Minua nauratti! Ja hauska sattuma oli myös se, että olimme samanikäisiä. Sitten Annika sai lapsia ja kirjoitti kirjan "9 1/2 månad" lapsiperheen "ihanuudesta" jonka luin muutamaa vuotta myöhemmin odottaessani omaa esikoistani. Yhtäkkiä Annika hävisi jonnekin, myöhemmin kuulin että hän oli sairaslomalla työuupumuksen vuoksi. Tämä samoihin aikoihin kun itse kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Annika ja minä <3

Nyt Annika ja minä olemme saavuttaneet 48 vuoden iän ja kokeneet ensimmäiset merkit vaihdevuosista. Paitsi että Annikalla todettiin samassa rytäkässä kohdunkaulansyöpä. Siitä kaikesta syntyi annikamaisesti kirja "Vad ska en flicka göra. Konsten att vara riktigt rädd". Lisäksi hän kertoi syövästään viime kesänä Ruotsin suosituimmassa radio-ohjelmassa "Sommar i P1".

Jag säger det här bara en gång: Jag var över fyrtio år innan jag insåg att jag inte längre var ung och begåvad. Inte konstigt att jag behövde professionell hjälp.

Lantzin kirja on oikeastaan kirja hänen koko tähänastisesta elämästään. Siihen sisältyvät lapsuus tukholmalaislähiössä, kolme vuotta Algeriassa isän työn takia, Madonna-wanna-be-vaihe, näyttelijähaaveet ja niiden kariutuminen ja lopulta pitkä ura Ruotsin radiossa ja ammattititteli "koomikko".

Mutta ennen kaikkea tämä on kirja vanhenemisesta. "Miten muka voin olla keski-ikäinen. Olen liian lyhyt viisikymppiseksi!". Lantz - kuten minäkään - ei voi ymmärtää, että onkin yhtäkkiä "keski-ikäinen".

För så är det ju, att vi alla vet att vi ska dö, men många av oss i länder med tillgång till rent vatten och fungerande sjukvård hamnar dessförinnan i det vi definierar som medelåldern. Men det är inget vi förbereder oss på. 

Lantz on parantumaton hypokondrikko, terveyskeskusten kanta-asiakas. Kirjan keskivaiheilla Lantz vitsailee menevänsä taas jälleen kerran gynekologin tarkastukseen mutta tuleekin takaisin uutispommi mukanaan - tutkimuksissa on havaittu solumuutoksia jotka saattavat merkitä syöpää. Kirjan loppuosa meneekin sitten tutkimuksissa ja hoidoissa joita Lantz kuvaa humoristiseen tyyliinsä mutta samalla sydäntäsärkevän rehellisesti.

Min mens har alltså upphört. Det är det absolut enda positiva med detta jag råkat ut för. Mensen som upphört. Jag har inte mens längre. Jag är mensfri. Jag och min mens har tagit en paus som aldrig kommer att ta slut. Prata med min mens och den kommer inte att lyssna för DEN FINNS INTE LÄNGRE!

Mutta varsinainen uutispommi jonka luen tästä kirjasta on tieto, että Annika Lantz on itse asiassa ruotsinsuomalainen! Tai tarkemmin ottaen ruotsinsuomenruotsalainen. Lantzin isä on nimittäin kotoisin Pohjanmaalta, Petolahdelta vaikkakin muutti Ruotsiin jo lapsena. Mutta tämä siis selittää Lantzin huumorin jota ei ole aina hyvällä täällä Ruotsissa katsottu. Suomalaista mustaa huumoriahan se! Sitä samaa, jota ruotsalaismieheni kutsuu niin kauniisti "brutaaliksi". Annikan ja minun matka jatkuu...

Annika Lantz: Vad ska en flicka göra? Konsten att vara riktigt rädd
Wahlström & Widstrand 2016

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...