Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Kalmari (2016)


Tätä kirjoittaessani korvissa kaikuvat vielä Trumpin kannattajien huudot "Lock her in, lock her in" Trumpin pitäessä voitonpuhettaan. Trumphan oli kampanjansa aikana luvannut pistää Hillary Clintonin vankilaan sähköpostijupakan vuoksi. Se viha ja halveksunta, jota populistit kylvävät ympärilleen, ei ole mielestäni kaukana esimerkiksi ääri-islamistien vastaavasta toiminnasta.

Viha lienee yksi perustunteista johon monet hakevat oikeutusta eri uskontojen tai poliittisten liikkeiden kautta. Myös Pirjo Hassinen on kertonut tuntevansa vihaa mutta viha kohdistuu meidän kotoisiin persuihimme ja laajemmin oikeistopopulismiin. Tästä vihasta ja sen aiheuttamasta hämmennyksestä on syntynyt Kalmari.

Kirjan keskushahmot ovat kolmikko Katja, Kaius ja Marke. Katja ja Kaius ovat ex-aviopari joita edelleen kuitenkin yhdistää vahva henkinen kumppanuus. Katja työskentelee sosiaalialalla mutta on vuorotteluvapaalla työuupumuksen vuoksi. Kaius, yllättävän perinnön avulla omassa asunnossaan lymyilevä "peräkammarinpoika", sattuu löytämään populistijohtaja Kalmarin nuoruudenvuosien päiväkirjan josta paljastuu järkyttävä tapahtuma. Kaius ymmärtää omaavansa aseen jolla syöstä vihaamansa Kalmari vallasta. Hän ylipuhuu Katjan mukaan "projektiin" ja mukaan löydetään vielä juorutoimittaja Marke. Seikkailu voi alkaa!

Se Kalmari oli kokonaan heidän, heidän oma maalitaulunsa ja voodoo-nukkensa ja paha pehmonsa. Katja näki Kalmarin ihon, joka maanalaisen parkkihallin valoissa oli harmaankalpea ja jonka jokaisesta huokosesta tunki maskuliinisuus, aikuisen miehen aamupäiväturpea pöhötys. Heidän kohteensa jatkoi matkaa autolle mustat kengät plankattuina, eleissään pitkään passatun herran helppo röyhkeys.

Hassinen on mestarijuonenkutoja ja tässäkin romaanissa verkko levittäytyy laajalle. Henkilöitä riittää joka lähtöön mutta jokaisella on oma tarkoituksensa. Katjan sisko, huumeriippuvainen Sari, jää mielestäni hiukan irralliseksi mutta peilaa tässä sosiaalityöntekijäsiskonsa huonoa omaatuntoa. Myös Katjan mies Arto jää laimeaksi mutta on selvä vastakohta Kaiukselle. Katjan suhde näihin kahteen mieheen vie ajatukset esimerkiksi jungilaisiin animus/anima-käsitteisiin tai taolaisiin perusvoimiin jin (Kaius) ja jang (Arto).

Kalmari on  monin tavoin tyypillistä Hassista mutta siitä jää kuitenkin uupumaan jotain. Se vimma ja kiihko, joka Hassisen tekstissä usein näkyy, on tässä kirjassa laimeampaa. Se on sääli sillä Hassisen tarinat ovat parhaimmillaan hengästyttävän intensiivisiä. Kirjasta paistaa läpi tietty varovaisuus minkä arvelisin juontavan juurensa kirjailijan hämmennyksestä omaa vihantunnettaan kohtaan. Onko tunne ollut niin pelottava, että sitä on pitänyt käsitellä varovaisemmin kuin kirjailijan aikaisempia aiheita?

Uskon kuitenkin, että Kalmari on kulmakivi Pirjo Hassisen tuotannossa mutta aihe vaatii selvästi vielä jatkokäsittelyä. Kirjassa on paljon tarkkanäköistä pohdintaa ja julmia ajankuvia mutta se sielunpalo, joka tekisi kirjasta mestariteoksen, jää puuttumaan.

Meissä suomalaisissa on tapahtunut muutos ihmisestä, joka odottaa luottavaisesti hyviä uutisia, ihmiseksi joka ainoastaan toivoo ettei tulisi huonoja, ja siihen me tyydymme. Meistä ei enää ole turvaa toisillemme, me emme enää voi luottaa siihen, että tuo tapaamani ihminen pitää minua ihmisenä!

Ilahduin muuten kun Hassinen tekee kirjassaan sivupolun tänne Ruotsiin ja luo yhdeksi sivuhahmoksi ruotsinsuomalaisen Virpi Kalmari-Onwudiwen. Pyrähdys on lyhyt mutta lämmittää sitäkin enemmän Ruotsissa asuvan suomalaisen sydäntä - meitä saisi käyttää mielellään useamminkin hahmoina suomalaisessa nykykirjallisuudessa! Myös kirjan loppukohtaus tapahtuu omissa kotimaisemissani täällä Tukholmassa.

"Det är aldrig för sent för kärleken", hän aloitti. Katja tunsi puun rungon vahvan pihkaisen tuoksun. Hän ei nähnyt, mutta aavisti että Kaius ja Marke puristivat toisiaan kädestä. Olisiko hullua, jos hänkin jännityksessään tarttuisi Kaiuksen käsipuoleen?

Kirjan loppuratkaisu, joka on yllättävän sovinnollinen,  haiskahtaa vahvasti klassiselta Hollywood-lopulta ja olin suoraan sanoen vähän pettynytkin. Mutta sitten ymmärsin: tämä lienee juuri se kirjan sanoma. Jos pahaa vastustaa pahalla, se tuottaa vain lisää pahaa. Korvissani alkoivat soida tutut sanat - "I have a dream..." Yritänkin nyt siis unohtaa nuo lynkkausmielialaa lietsovat "lock her in"-huudot ja kantaa mielessäni niitä sanoja jotka Martin Luther King lausui 53 vuotta sitten:

Let us not seek to satisfy our thirst for freedom by drinking from the cup of bitterness and hatred...


**
Pirjo Hassinen: Kalmari
Otava 2016
Arvostelukappale kustantajalta

Kommentit

  1. Vaikuttava, hieno bloggaus! ❤ Sait innostumaan kirjasta, ehkä jossain vaiheessa etsin tämän käsiini...

    P.S. Ekaa kertaa blogissasi, tulen uudestaankin! ❤

    VastaaPoista
  2. Kiitos!! Hassisen teokset menevät minulla aina niin sanotusti ihon alle :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…