Siirry pääsisältöön

Amy


Eilen saimme kuulla uutisen George Michaelin äkillisestä kuolemasta. "Taas yksi tähti poissa!" Tähtiä lähtee mutta harvat heistä kuitenkaan jäävät loistamaan kollektiiviseen tajuntaamme kuten esimerkiksi Elvis tai Marilyn. Mutta yhden soisin jäävän muistoihimme - ei kohtalonsa vuoksi vaan nimenomaan musiikillisen suuruutensa vuoksi.

Amy Winehouse on edelleen suuri arvoitus. Mistä sielujensa syövereistä hän ammensi kaiken sen lyriikan, musiikin ja käsittämättömän vivahteikkaan äänensä? Hänhän oli julkisuuteen tullessaan vielä käytännöllisesti katsoen lapsi mutta kuulosti jo kaiken nähneeltä.

I can't play myself again
I should just be my own best friend
Not fuck myself in the head
With stupid men...

Amy astui elämääni vasta pari vuotta kuolemansa jälkeen kun satuin näkemään televisiossa konserttinauhoituksen Amyn uran alkuvaiheilta. Siihen asti olin mielessäni yhdistänyt Amy Winehousen "siihen julkkislaulajaan joka kuoli huumeisiin" mutta yhtäkkiä seisoin suu auki television edessä. Se tyttöhän osasikin oikeasti laulaa! Ja mikä ääni... Hankin Amyn isän kirjoittaman kirjan tyttärestään ja järkytyin. Isä kertoi koko tarinan lapsuutta ja huumetaistelua myöten. Amyn itsetuhoisuus tuntui käsittämättömältä.

I don't ever want to drink again
I just need a friend
I'm not gonna spend ten weeks
Have everyone think I'm on the mend.
And it's not just my pride
It's just till these tears have dried.

Mutta palaset loksahtivat paikoilleen vasta kun näin Asif Kapadian dokumenttielokuvan "Amy". Se paikkaa kaikki ne aukkokohdat, jotka isä oli - nyt ymmärrettävistä syistä - jättänyt pois omasta kirjastaan. Amy oli kärsinyt jo lapsena masennuksesta ja bulimiasta saamatta niihin kunnon apua. Viimeinen tikki oli vanhempien avioero, jolloin isän läsnäolo Amyn elämässä väheni. Amy tunsi jääneensä tuuliajolle ja otti ohjat omiin käsiinsä.

Suurin tragedia lienee kuitenkin ollut se, että Amy oli sielunpohjiaan myöten lauluntekijä ja jazzmuusikko. Kuten Tony Bennett sanoo dokumentissa, Amy ei ollut suurten lavojen artisti vaan Ella Fitgeraldin ja Billie Holidayn veroinen intiimien klubien esiintyjä. Amyn henkivartija kertoi Amyn jopa sanoneen, että antaisi pois lauluäänensä jos vain saisi kävellä rauhassa kadulla. Hänelle julkisuus ja menestys olivat musiikintekemisen varjopuolia.

Näin dokumentin eilen toistamiseen ja kaivoin hyllystä esiin myös Mitch Winehousen kirjan. Suosittelen Kapadian Amy-elokuvaa, jossa on paljon videomateriaalia Amysta itsestään "puhuvien päiden" sijaan. Amyn isän kirjaa en suosittele muuten kuin pinttyneimmille faneille. Mutta kuunnelkaa Amy Winehousea ja muistakaa hänet!

Kaikkia liian varhain lähteneitä tähtiä muistaen... "When I am laid, am laid in earth, may my wrongs create. No trouble, no trouble in thy breast. Remember me, remember me, but ah! Forget my fate..."





**
Amy Winehouse: Tears Dry On Their Own
Amy Winehouse: Rehab

Mitch Winehouse: My Daughter Amy (2013)

Asif Kapadia: Amy (2015)

Henry Purcell: Didon valitus oopperasta 'Dido ja Aeneas'

Kommentit

  1. Dokumentti on varmasti mielenkiintoista katsottavaa, koska no... Amy. En ole varsinainen fani, joten kirja ei ehkä iskisi, mutta Amyn ääni. Pitääkin kuunnella pitkästä aikaa :)
    Tiia

    VastaaPoista
  2. Filmiä suosittelen jos olet vähääkään kiinnostunut! Se Amy jonka itse muistan on se nuori uran alkuvaiheen Amy, joka onneksi on paljon esillä dokumentissä./ Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…