Siirry pääsisältöön

Täytän tänään kymmenen!

 


Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan, että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen. 

Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan? En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti. 

Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen. 

Muistojen polku siis, olkaa hyvä!

2015

Koska blogini avautui joulukuussa ei ensimmäiseltä vuodelta ole kuin kaksi kirjoitusta. Mutta otetaan se ensimmäinen, jonka nyt ilokseni huomaan olleen Anja Snellmannin silloin tuore teos "Antautuminen". Snellmania olen lukenut säännöllisesti ja hän on myös niitä harvoja kirjailijoita, joita luen uudestaan. Mutta ihan purematta en hänen teoksiaan niele: myös tämä vuonna 2015 ilmestynyt teos on saanut minut ärsyyntymään. Snellman on kuin "ärsyttävä isosisko" ja "ärsyttävä itsetietoisuudessaan". Hihi... Mutta isosiskoja luetaan ja kuunnellaan, sillä heiltähän se totuus (usein niin kipeä) löytyy...

2016

Vuonna 2016 kirjoitinkin jo sitten peräti 58 postausta! Nostettakoon sieltä nyt esiin toinen paljon lukemani kirjailija, Hannu Mäkelä, jonka seurassa luin L. Onervan runoja. "Onnellinen se runoilija, joka saa käydä läpi samanlaisen lempeän mankelin" kuin L. Onerva tässä Mäkelän kirjassa "Onnen maa. L. Onervan elämä ja runot". Muistan edelleen olleeni aivan mykistynyt siitä elämäntarinasta, jonka Mäkelä kirjassaan piirtää esiin. 

2017

Rakastan kirjoja tosielämän ihmistarinoista ja vuoden 2017 kirjapostauksia selatessani löydän erään vahvasti mieleeni jääneen kirjan. Feministi-ikonin Susan Faludin isä ottaa yhteyttä tyttäreensä vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen ja kertoo olevansa nyt nainen. Kuka tahansa muu kuin Faludi olisi tyytynyt kuvaamaan kirjan alussa esiteltyä shokkiuutista ja niitä myllertäviä tunteita jotka syntyvät vanhan isän yllättävästä päätöksestä tehdä sukupuolenvaihdosleikkaus. Faludille juuri tämä muutos tuntuu kuitenkin olevan suhteellisen helppo hyväksyä. Tytärtä hämmentää toki lapsuuden macho-isän näkeminen naisena mutta Susania ärsyttää ennen kaikkea isän alleviivaama naisellisuus ja "heikommaksi sukupuoleksi" heittäytyminen. Feministi Faludi ei voi käsittää mistä tämä isän uusi identiteetti kumpuaa.

2018

Jotkut kirjat jäävät onneksi ensimmäisen lukukerran jälkeen sinne hyllyyn pötköttelemään, sillä joskus niille saattaa osua kohdalle uusi lukukerta. Reko Lundánia luimme paljon vuosituhannen vaihteessa ja hän oli myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Valitettavasti Lundán kuoli jo nuorena aivosyöpään. ”Rinnakkain" ilmestyi 2004 ja sen päähenkilö on 37-vuotias Jarmo Koponen. Kirja elää vahvasti ilmestymisensä aikaa. Eletään vuotta 2003 ja punaisena aikajanana koko läpi tarinan kulkee Irakin sota. Sitä seurataan tv:stä ja siitä puhutaan. Lundánin teatteritausta näkyy kirjan dialogissa, joka on runsasta ja nasevaa. Itse asiassa tämä muistutti tyyliltään hyvinkin paljon Anna-Leena Härkösen tekstejä. Molempien henkilöhahmot sanailevat humoristisesti ja välillä roisistikin. Kirja on aikamatka vuosituhannen alkuvuosiin - aikaan, jolloin lamavuodet oli jo selätetty ja monet olivat lähdössä Brysseliin töihin. Minä puolestani innostuin muuttamaan tänne Tukholmaan.

2019

Vuonna 2019 elämääni astui uusi suosikkikirjailija. Luin Maggie O'Farrellilta saman tien kaksi kirjaa ja pidin erityisesti muistelmiksi luokitellusta kirjasta ”I am, I am, I am”. Siinä O’Farrell kertoo 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! O'Farrellilla näyttää itse asiassa olevan varsin aktiivinen suhde Kuoleman kanssa. 45-vuotiaan elämässä on ollut ällistyttävän monta läheltäpiti-tilannetta, tosin monet näistä O'Farrellin kuvaamista tilanteista voidaan luokitella ehkä ns. "oisvoinu"-kategoriaan. Loppujen lopuksihan kukaan ei kuole kirjan kuluessa, lukuunottamatta keskenmenossa menehtyvää sikiötä.

2020

Sitten ollaankin jo ensimmäisessä koronavuodessa! Sain kotona etätöitä tehdessäni idean, että voisin alkaa harjoitella koulusaksaani netistä löytyvien opettajien avustuksella. Sittemmin löysin yliopiston etänä pitämät kurssit ja… tilanne pääsi eskaloitumaan niin pitkälle, että parhaillaan kirjoitan kandidaatin opinnäytettäni saksan kielessä. Mutta siitä lisää myöhemmin, syksyllä 2020 fiilistelin vielä luettuani ensimmäisen saksankielisen romaanini, joka oli Bernhard Schlinkin Olga. Kirja kertoo erään saksalaisnaisen tarinan, joka mukailee samalla Saksan 1900-luvun historiaa. Löysin sitten hyllystäni myös jo yhden aiemmin lukemani Schlinkin menestysteoksen ’Lukijan’, josta on tehty myös elokuva.

2021

Toisen koronakesän vietin Eeva Joenpellon Lohja-sarjan parissa - kuten niin moni muukin, sillä 2021 oli Joenpellon syntymän 100-vuotismerkkivuosi. Tai oikeammin sanottuna: vietin sen kesän äänikirjan lukijan Liisamaija Laaksosen seurassa. En ole yleensä mikään äänikirjojen ystävä, mutta Laaksosen luenta meni luihin ja ytimiin ja varsinkin Salmen ja Gröönrooskan osuudet halusin kuunnella Laaksosen lukemana. Laaksonen tekee tästä yhden naisen radioteatterin - jokainen henkilö saa oman äänensä, painotuksensa, huokauksensa...  En itse asiassa edes ymmärtänyt Joenpellon kerronnan mestarillisuutta ennen kuin Laaksonen näytti minulle miten tätä tekstiä on luettava. Jos lukee liian nopeasti, jää helposti paitsi kaikista rivien välisistä merkityksistä. Ja se kirjan huumorikin on usein juuri siellä hiukan takaviistossa.

2022

Ja sitten oli aika putkahtaa ulos koronakuplasta! Mieli suorastaan janosi virikkeitä ja uusia ajatuksia ja juuri tähän saumaan kohdalle osui Mia Kankimäen kirja "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin". Hiukan naurattaa kun luen tätä arviotani nyt jälkeenpäin, olen ollut selvästikin henkisesti nuivettunut lähes kahden vuoden etätyöputken jäljiltä. Kankimäki sai minut kummalliseen luovuuden olotilaan, jolloin tekisi mieli vain lukea kirjoja, käydä näyttelyissä, istua baareissa puhumassa satunnaisten ihmisten kanssa ja imeä itseensä vaikutteita. 


2023
Silloin tällöin ihmettelen kirjailijoita, jotka eivät tunnu välittävän henkilöhahmoistaan. Se välittyy kyllä lukijalle kun joku henkilö jää oman onnensa nojaan. Mutta Bernardine Evariston ”Mr Loverman” ei saanut minua huolestumaan. Evaristo pitää huolta kaikista henkilöistään, vaikka nämä ovat kaikinpuolin hyvin ristiriitaisia persoonia. Ja mikä parasta, Evaristolla on ollut selvästikin hauskaa kirjaa kirjoittaessaan. Olisin oikeasti halunnut hypätä kirjan sisään ja pysähtyä hetkeksi juttusille Barryn, Mr. Lovermanin, kanssa. Minulle tuli itse asiassa tunne, että kirjailija on paljolti kirjoittanut tähän hahmoon myös itseänsä, niin lämpimästi Barry meille lukijoille esitellään. 

2024

Kuten on jo käynyt ilmi, rakastan elämäkertoja. Ja kokemukseni vahvalla rintaäänellä sanoisin, että parhaat elämäkerrat löytyvät teatterialan ihmisiltä. Eikä haittaa vaikka kirjassa olisi yli tuhat sivua, vähempi ei riittäisikään kun on esimerkiksi Pirkko Saisiosta kyse. Heini Junkkaala on paketoinut kaiken hienosti ja tämä tiiliskivi oli näköjään ollut seuranani vuosi sitten syksyllä kun stressi herätteli minua öisin. Saisio piti seuraa eikä mikään lohduta yksinäisinä yön hetkinä niin kuin nämä tuokiokuvat erään elämään intohimoisesti suhtautuvan ihmisen elämästä. The World According to Pirkko Saisio...

2025
Tämän vuoden sykähdyttävimmät lukukokemukset kokoan yhteen tässä pian vuoden päättyessä, mutta voin jo paljastaa että siellä on tarjolla teatterimaailman elämäkertoja, amerikkalaisen feministi-ikonin elämänfilosofiaa, suomalaisen mieskirjailijan (harvinainen vieras blogissani) viipyilevää kerrontaa ja ainakin yksi takinkääntö. 

Kirjablogini jatkaa tällä juurakkoisella polullaan - kiitos, että luet kanssani!

***
Kuvissa näkyy fyysisiä polkuja, joita pitkin kuljen säännöllisesti:
Älvesta, Alby
Harbro, Tumba
Frescati, Tukholman Yliopisto
Flottsbro, Huddinge
Karlavägen, Tukholma

Kuva tytöstä ja joulukuusesta: Museovirasto/valokuvaaja Aarne Pietinen


Kommentit

  1. Onnittelut 10-vuotiaalle! Blogisi uudet jutut ilahduttavat aina, ihania välähdyksiä Tukholmasta ja innostuneita kirjakokemuksia.

    Kuuntelen usein SvenskaYlen ohjelmia arkihommia tehdessäni. Sieltä otin vinkin uudesta tv-dokumentista: Antti Jalava, Författaren som hatade svenskan. Katsoin sen ja mietin, että tuon Asfaltblomman voisin lukea klassikkohaasteeseen. Ja nyt näen, että sinä olet sen lukenut juuri samaan haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!! On aina mukava vaihtaa kuulumisia kanssasi näiden blogiemme kautta.

      Lue ihmeessä Asfalttikukka klassikkohaasteeseen! Sitä on luettu aivan liian vähän ja vielä vähemmän kirjoitettu. Oma klassikkohaastepostaukseni on yksi luetuimpia kirjoituksiani, joten tilausta on myös uusille arvioille. Olisi todella mielenkiintoista kuulla minkälaisen vaikutelman se antaa siellä Suomessa. Meille ruotsinsuomalaisillehan se on se klassikkojen klassikko 😀

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut 10-vuotiaalle blogillesi. Se on jo pitkä aika, ja siitä on hyvä jatkaa. Ihania kuvia!
    Hyvää joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli ja mukavaa kun pistäydyit lukemassa muistelujani 😊 Hyvää joulun odotusta!!

      Poista
  3. Onnittelut ensimmäisistä pyöreistä vuosista!

    Tottakai bloggaillaan... minäkin seurasin yhtä Insta-keskustelua, jossa haikailtiin vanhan Instan perään (minä en tiedä siitä mitään, enkä paljon nykyisestäkään) ja hahmoteltiin ihanteellista kirjakeskustelualustaa. No, mutta hehän kuvasivat BLOGIN!
    Olen yrittänyt käydä siellä Instassa kertomassa blogin paremmuutta, tärkeimpänä se, että täällä kaikki säilyy ja näkyy myöhemminkin.

    Onnittelut myös upeasti edenneistä saksanopinnoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta!!

      En ole oikein vielä edes ymmärtänyt, miten siellä instassa pääsee keskustelemaan kirjoista. Tuntuu vain sellaisilta hutaisuilta ne kommentit. Ja vähän liikaa ylisanoja - pari kertaa olen erehtynyt lukemaan kirjan, jota "kaikki" kehuvat instassa ja jälkeen päin olen sitten tajunnut, että kyseessä taisikin olla kustantajan mainoskikka. Käyn nykyään katsomassa vain blogeista, jos haluan rehellisiä arvioita 😀

      Poista
    2. Juuri noin minäkin koen. Se on kaupallisempi alusta kuin blogit. Kaikki menee nopeasti ohi ja eihän sinne kirjoitusta mahdu kuin osa normaalista blogijutusta.
      Kuvaavaa on se, että siellä tykätään sydämellä kuvasta.

      Poista
  4. Paljon onnea kymmenvuotiaalle!
    Sinun blogissasi on aina ilo vierailla. Onneksi meitä bloggaajia on vielä jäljellä, eivätkä kaikki ole siirtyneet Instaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Margit! Ja kiitos kun käyt kylässä 😊 Pidetään blogimme elossa, ehkä meidän aika taas koittaa!

      Poista
  5. Onnea 10-vuotiaalle! Kun mää ite täytin 10, sain synttärilahjaksi prinsessa Diana -paperinuken! Ikimuistoinen lahja oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura!! Ooh, Diana-paperinukke kelpaisi kyllä tällekin 10-vuotiaalle, olen ikuinen Diana-fani 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...