Siirry pääsisältöön

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

 


Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen. 

What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances.

Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti. 

Calm lives?!

Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloista, avioliitto oli lisäksi ainoa keino taata turvaisa aikuiselämä.  Joten jos vain joku sopivan oloinen nuori mies (tai vanhempikin!) karautti hevosellaan näköpiiriin, siitä alkoi välittömästi kiihkeä spekulointi. 

Myös Jane Austenin oma elämä (kannattaa katsoa kiitetty draamadokumentti (Jane Austen: Rise of a Genius) todistaa tästä naista syrjivästä yhteiskuntajärjestyksestä. Austenin isän kuoltua perheen naiset, äiti ja kaksi tytärtä, jäivät pennittömiksi ja täysin perheen poikien armoille. Cassandra-siskon sulhanen oli kuollut ennen kuin pari ehti avioitua ja Janen ensimmäinen rakkaus oli ylhäisemmästä luokasta, joka ei hyväksynyt Janea sukuun. 

Jane alkoi kirjoittaa tarinoita ensin perheensä huvitukseksi ja sai paljon tukea etenkin isältään. Isä yritti myös saada tyttärensä romaanin julkaistuksi, mutta tuloksetta. Isän kuoleman jälkeen Jane ymmärtää, että ainoa keino säällisen elannon ansaitsemiseen oli saada romaanit julkaistua. Jane pistää kaiken peliin - ja loppu on historiaa.

Austen on jo kauan tunnustettu osaksi maailmankirjallisuuden kaanonia. Eikä Austenin lukijakunta ole rajoittunut pelkästään naisiin: 1900-luvun alussa syntyi mielenkiintoinen ilmiö kun oppineet miehet muodostivat oman fanikerhon, "janeitistit". 

Termi "janeitism" syntyi todennäköisesti Rudyard Kiplingin samannimisessä novellissa, jossa hän kertoo joukosta ensimmäisen maailman sodan sotilaita, jotka lukevat Jane Austenia. Kipling itse totesi vuonna 1915, että mitä enemmän hän lukee Jane Austenia, sitä enemmän hän "ihailee, kunnioittaa ja tuntee hartautta".

Ja yhä vain Jane Austen vaikuttaa meidänkin aikamme kirjallisuuteen. Nykyään niin suosittu trooppi Enemies to lovers saa alkunsa Austenin romaanista Ylpeys ja Ennakkoluulo. Elisabethin ja Darcyn rakkaustarina saa myöhemmin uuden modernin twistin Bridget Jonesin kautta.

Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomioni kiinnittyy Elisabeth Bennetin äitiin, Rouva Bennetiin. Muistattehan tuon koomisen hahmon, joka hermoilee ja stressaa tytärtensä avioliittokuvioita. Carol Shields kysyy kirjassaan Jane Austen olemmeko me lukijat olleet epäoikeudenmukaisia juuri Rouva Bennetin suhteen. 

Shieldsin mukaan Rouva Bennetin voisi nähdä myös "järkähtämättömänä realistina". Hän ymmärtää mihin perikatoon tyttäret - ja hän tytärten mukana - voi joutua aviomiehen kuollessa, jos talousasiat eivät ole kunnossa. Perheen isää, Herra Bennetiä, asia ei näy vaivaavan. Ei siis ihme, että Rouva Bennetillä hermo on kireällä. Ja Jane Austenin äidistä tiedetään, että myös hän hermoili tyttäriensä avioliittomahdollisuuksista.

Olemmeko lopulta edes päässeet kovinkaan pitkälle 1800-luvun avioliittomarkkinoista? Kuten Ruotsin television Babel-kirjallisuusohjelman toimittaja Jessika Gedin huomauttaa, meillä on nykyisten deittisovellusten kautta varsin samanlainen arviointijärjestelmä, jota ohjaavat raha ja status. Lisäksi vahvat poliittiset voimat haluavat rajoittaa naisen asemaa. Jane Austen olisi varmasti löytänyt kirjojen aiheita myös tästä ajasta.

Lopuksi vielä tunnustus: en ole lukenut yhtäkään Jane Austenin kirjaa. Sen sijaan olen nähnyt lähes kaikki filmatisoinnit, joten tarinat ja henkilöhahmot ovat tuttuja. Mutta saan nyt siis iloita siitä, että minulla on vielä koko Austenin kirjallinen tuotanto odottamassa!

**

Carol Shields: Jane Austen (suomentanut Maria Lyytinen, Ajatus Kirjat 2007)




Kommentit

  1. Oi, miten paljon lukuiloa sinulla onkaan edessäsi! Austenin koko tuotanto ihkaensimmäistä kertaa. Vaikka moni filmatisointi hieno onkin, eivät ne vedä vertoja kirjoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan Austeniin myös kirjallisesti! Aloitin Emmasta!

      Poista
  2. 250 vuotta! Olen lukenut joitain Austenin kirjoja uudelleen ja katsonut myös elokuvia ja sarjoja uudelleen. Aika hyvin valotat rouva Bennetin asemaa ja hänen huoltaan tyttöjen naimisiin saattamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tuoreen dokumenttisarjan Austenin elämästä ja ymmärsin kuinka vaikea se naisen asema tuohon aikaan olikaan. Austen käsittelee aihetta paljolti huumorin ja ironian kautta, mutta onhan se ollut todella traaginen paikka.

      Poista
  3. Hyvin olet perillä Austenin tuotannosta. Kyllä Austenin tuotantoon perehtyy myös elokuvista, jopa melkein paremmin. Olen katsonut kaiken ja moneen kertaan ja aion katsoa edelleen.
    Olen kyllä lukenut kirjatkin, mutta elokuvat ja tv-sarjat ovat niin hyvin tehtyjä, että katson niitä mielelläni.
    Nyt kiinnostaa tuo elämäkertakirja. Olen myös Carol Shieldsin fanittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brittiläiset filmatisoinnit ovat todellisia helmiä! En ole oikein edes osannut kaivata niitä alkuperäisiä kirjoja, mutta haluan kuitenkin syventää tätä Austen-tuntemustani eli luku-urakka odottaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...