Siirry pääsisältöön

Anja Snellman: Antautuminen (2015)

Aivan ensimmäiseksi rakkaudentunnustus nykyiselle kotikirjastolleni! Asun Tukholman eteläpuolella kunnassa, joka kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen ja niinpä myös kunnan kirjasto on velvoitettu hankkimaan suomenkielistä kirjallisuutta.

Käytännössä homma toimii näin: näen elokuussa kirjakaupassa Suomessa Anja Snellmannin uuden kirjan, en raaski ostaa kirjaa mutta laitan viestin kotikirjastoon, että tämän kirjan haluaisin. Muutaman viikon päästä saan viestin takaisin, että kirja on nyt hankittu ja odottaa minua lähimmässä kirjastossa. Kätevää!!

Sitten itse kirjaan. Anja Snellman ei saa minulta rakkaudentunnustusta mutta jotain meidän välillämme on. Olen lukenut melkein koko hänen tuotantonsa, osan kirjoista kahteenkin kertaan. Anja on useimmiten vähän ärsyttävä kaikessa itsetietoisuudessaan mutta kuitenkin sieltä hänen kirjoistaan löydän lähes aina jotain johon samastua. Todennäköisesti olen itsekin aika ärsyttävä ja itsetietoinen...

Tämä uusi kirja ei ollut poikkeus. Huokailin vähän väliä, että pitääkö sinun Anja mainita se Herman Hesse joka välissä mutta sitten tuli taas kohta joka oli niin minua. Erityisesti avioliiton kuvaus ja Anjan - yliherkän - raivoaminen perheelleen kun kotona ei ollut siistiä ja täydellistä järjestystä Anjan palattua kotiin reissuiltaan. Sama kohtaus toistuu meillä tasaisin väliajoin. Anja pukee sanoiksi täydellisesti sen mikä minuakin vaivaa aina silloin tällöin: "riitahakuisuus kuormittuessa".

Anja on vähän kuin se ärsyttävä isosisko, jota kuitenkin kuuntelee kun onhan se nähnyt maailmaakin niin paljon enemmän. Täysiä pisteitä en tällekään kirjalle anna mutta tiedän, että kun Anjan seuraava kirja ilmestyy niin täältä lähtee taas viesti kotikirjastolle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…