Siirry pääsisältöön

Kaukana kavala maailma

 


Seis maailma, tahdon ulos! Nyt riitti ilmastonmuutokset, koronat ja sodat - lähdin Mia Kankimäen kanssa Kiotoon! Matkaoppaanamme toimi tuhatluvun taitteessa elänyt hovinainen ja kirjailija Sei Shonagon. Mahtava reissu! Hengailtiin baareissa, temppelien puutarhoissa, teehuoneissa, kirjastoissa, katseltiin kirsikkapuiden kukkimista, hermoiltiin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta, tehtiin pieni sivuretki Thaimaan Pattayalle ja juostiin kantapäät rakoilla Tokion ihmisvilinässä. Voiko täydellisempää lomaa ollakaan!

Välillä kävin vilkaisemassa BBC:n ja CNN:n vakavailmeisiä uutislähetyksiä, mutta palasin aina nopeasti Kankimäen seuraan. Meillä oli hauskaa! Naurettiin hassuille sattumuksille, sille japanilaismiehelle joka tenttasi Kankimäen suomalaisuutta kysymällä kuinka monta tuntia menee junalla Helsingistä Jyväskylään tai kun satunnainen tuttava luuli Kankimäen tutkimuksen kohteena olevan Pillow Bookin tarkoittavan sen tunnetumpaa muotoa eli pornografista kirjallisuutta.

En olisi kyllä halunnut olla paikan päällä kun tapahtui se suuri maanjäristys. Onko siitäkin muka jo 11 vuotta? Kyllä vain ja huomenna 11. maaliskuuta on peräti vuosipäivä. Onneksi sain kokea tämän turvallisesti Kankimäen kirjan kautta, olisin ollut varmasti aivan paniikissa. Niin oli Kankimäkikin, mutta se sopi toisaalta hyvin kirjan juonenkulkuun.

Yritin täällä mietiskellä, että mitä kirjallisuudenlajia tämä kirja edustaa. Tietokirja tämä ei oikeastaan ole kuin ehkä osittain. Elämäkertaa tässä on kyllä myös. Omaelämäkerta tämä sen sijaan on aika paljonkin. Takakannessa kerrotaan, että kirja oli valittu vuoden 2013 matkakirjaksi. Okei, sitäkin se on kieltämättä.

Mutta oikeastihan tämä on siis tyylipuhdas haahuilukirja! (Saanen tässä yhteydessä viitata edelliseen blogipostaukseeni, joka käsitteli kirjahaahuilua, mikä taas selittänee sen, miksi valitsin tämän kirjan juuri tässä ja nyt.)

Kankimäki on loistava kirjailija! Hän on nimittäin kirjoittanut juuri tismalleen sellaisen kirjan, jonka itse kirjoittaisin - jos saisin aikaiseksi. Nyt ei onneksi enää tarvitse kirjoittaa sitä omaa kirjaa, koska se on jo siis pistetty kansien väliin.

Yritin muuten eilen selittää sveitsiläiselle työkaverilleni iltapäiväkahvitellessamme millaisen kirjan pauloissa elän tällä hetkellä. Työkaverini on oikea kirjailija, jo kaksi dekkaria julkaissut ja kolmattakin pukkaa, joten halusin jakaa tämän kokemukseni juuri hänen kanssaan.

Selitin jotain "vaaleanpunaisesta kuplasta" ja "ajatushautomosta". Kerroin, että tämä kirja saa minut kummalliseen luovuuden olotilaan, jolloin tekisi mieli vain lukea kirjoja, käydä näyttelyissä, istua baareissa puhumassa satunnaisten ihmisten kanssa ja imeä itseensä vaikutteita. Tämä kahden vuoden koronakotoilu on oikeasti imenyt mieleni täysin kuiviin ja kirjaimellisesti janoan uusia virikkeitä. 

En halua kertoa oikeastaan enempää kirjan sisällöstä sillä tämä kirja pitää lukea ilman mitään ennakkokäsityksiä. Täytyy vain päättää, että nyt pakkaan repun ja lähden Kankimäen matkaan - wherever it takes me. 

PS. Tein myös oikean matkan: kävin ensimmäistä kertaa Helsingissä kahteen ja puoleen vuoteen! Saatiin mahdutettua ohjelmaan Ateneum, Oodi, Suomenlinna, Hesburger ja Hanna Bergholmin ensi-iltaelokuva Pahanhautoja. Näillä virikkeillä elänkin taas muutaman viikon!







**

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013)

Kommentit

  1. Jatka vain haahuilua ja siitä raportoimista, näitä on ihana lukea! Olen joskus silmäillyt tätä teosta, mutta en ole kuitenkaan tarttunut. Japani ei varsinaisesti ole mielenkiinnonkohteeni. Nyt mietin, että jos sittenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kannattaa ainakin vilkaista josko tämä kiinnostaisi sinuakin. Tämä on ennen kaikkea kirja elämisen jalosta taidosta 😀 (Ja kiitos kauniista sanoista, Anki!)

      Poista
  2. Ihana kirja. Hankin ensin itselleni teoksen Naiset joita ajattelen öisin, josta tuli minulle voimakirja. Sitten yritin pitkään löytää Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, sillä se oli loppuunmyyty. Onneksi tuli uusi painos ja sain kirjan itselleni. Ihana kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo "Naiset joita.." on tietysti listalla 😀 Mutta ajattelin odottaa hiukan sen kanssa, koska tämä eka kirja oli täydellinen knock-out!

      Poista
  3. Tämä oli ah niin ihastuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja yllätti minut täysin! En ollut tajunnut minkälainen helmi tämä on.

      Poista
  4. Minuun tämä kirja vaikutti samoin! Se aiheutti valtavan inspisvyöryn ja jotenkin huumasi olon muutenkin. Hassua, koska olin aloitellut kirjaa kerran aiemminkin, mutta se jäi kesken kunnes sitten toisella kerralla se vei mukanaan.

    Todella vaikea tosiaan tunkea tätä mihinkään lokeroon. Itse koin tämän eräänlaisena matkapäiväkirjana ja tässä matkan määrittelen myös symbolisella tasolla. Kerrassaan upea kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, hauska kuulla, että kirja sai sinussa aikaan samanlaisen reaktion! Harvoin saa tällaista inspiraatiota kokea, harvinaislaatuinen kirja!

      Poista
  5. No tämäpä kuulostaa mahtavalta kirjalta! Kirjahaahuilu ja haahuilu ylipäätään on parasta elämässä. Kiitos suosituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja ilmestyi jo 10 vuotta sitten ja nyt ihan sattumalta nappasin sen kirjastosta mukaani - onneksi!!

      Poista
  6. Olipa ihana postaus ja ihanan tuntuinen kirjakin! Tähän mennessä en jostain syystä ollut kiinnostunut tästä kirjasta, vaikka se on ollut paljon esillä, mutta nyt alkoi tuntua, että pakko saada lukea! Haahuilu on minustakin ihanaa, ja kaikenlaisen inspiraation toivotan mielelläni tervetulleeksi. Kiva kun olet myös päässyt käymään Helsingissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja yllätti täysin! Lainasin sen oikeastaan ihan sattumalta, en kiinnostunut myöskään sen perusteella mitä olin kirjasta aiemmin nopeasti kuullut. Mutta kun aloin lukea niin se puhutteli minua ihan ensisivuilta lähtien. Kirjaa lukiessa ei saa tosin olla kiire, kerronta on nimittäin aika verkkaista 🤭

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...