Siirry pääsisältöön

Reko Lundán: Rinnakkain (2004)




Kirjahyllystä osui yhtäkkiä silmiini kirja, jonka olin lukenut joskus aikoja sitten mutta joka herätti välittömästi muistoja. Kirjailija Reko Lundán (1969-2006) oli oman ikäpolveni lupaava kirjailija, jonka nimi oli jatkuvasti tapetilla vuosituhannen vaihteessa. Lundán tunnettiin vähäosaisten puolustajana ja näytelmissään hän käsitteli ajankohtaisia, arkojakin aiheita. Viimeiseksi teokseksi jäi hänen yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoittama "Viikkoja, kuukausia", jossa aviopari kirjoittaa fiktion kautta Lundánin sairastamasta syövästä. Lundán menehtyi aivosyöpään vain 37-vuotiaana.

Lundán oli tunnettu erityisesti teatterityöstään mutta hän julkaisi myös kolme romaania. "Rinnakkain" ilmestyi 2004 ja sen päähenkilö on 37-vuotias Jarmo Koponen. Kirja elää vahvasti ilmestymisensä aikaa. Eletään vuotta 2003 ja punaisena aikajanana koko läpi tarinan kulkee Irakin sota. Sitä seurataan tv:tä ja siitä puhutaan.

Illalla yritimme puhua muusta. Mietimme, mikä erotti tämän sodan edellisestä Irakin sodasta 90-luvun alussa.
- Värit, Kirsi keksi. - Sillon kaikki uutismatsku oli semmosta vihreetä ja kuvaa halko keltaset valojuovat. Nyt on punasta ja muita värejä. Muutenkin paljon selvempää kuvaa.

Toinen Jarmon elämää mittaava jana on vuosi, jonka Kirsi-vaimo tulee työskentelemään Brysselissä. Jarmo tuntee mustasukkaisuutta ja pelkää Kirsin tapaavan siellä uuden miehen. Lisäksi miestä kismittää Kirsin menestyminen työurallaan, oma työvoimaohjaajan työ kun ei ole niitä kaikken "seksikkäimpiä". Jarmo jää kotiin kahden lapsen kanssa mutta se ei tunnu olevan ongelma, lapset hoituvat kaiken muun ohessa.

Vittu se lähtee Brysseliin ja se on sillä finito tää liitto! Sieltä tulee uutta huippuvirkaa liukuhihnalta.

Kotirintamallakin alkaa tapahtua: ensin rivitalon saunatiloista löytyy hometta ja samaan aikaan paljastuu, että naapuritontille ollaan perustamassa asuntolaa. Rivitalon asukkaat perustavat kansalaisliikkeen asuntolan perustamista vastaan. Lundán havainnollistaa nimby-ilmiötä koomisinkin keinoin mutta saattaa naapurikiistan lopulta varsin hollywoodmaiseen päätökseen.

Kaiken tämän edellä mainitun lisäksi Jarmo ehtii ihastua nuorempaan naiseen ja sairastuu lopulta masennukseen. Aineksia tässä romaanissa on siis moneen ja Lundán on kieltämättä välillä vähän hukassakin kaiken tekstimateriaalinsa keskellä, puhumattakaan päähenkilöstään Jarmosta. Mutta toisaalta, tällaistahan se elämä on - välillä sitä draamaa nyt vain on enemmän.

Lundánin teatteritausta näkyy kirjan dialogissa, joka on runsasta ja nasevaa. Itse asiassa tämä muistutti tyyliltään hyvinkin paljon Anna-Leena Härkösen tekstejä. Molempien romaanihenkilöt sanailevat humoristisesti ja välillä roisistikin. Osa Lundánin henkilöistä jää kuitenkin turhan sivullisiksi, jopa niin että yhtäkkiä pelästyin mihin vanhempi lapsista mahtoi kadota. 10-vuotias tytär viihtyykin eniten naapuritytön luona ja Lundán keskittyy kuvaamaan Jarmon suhdetta taaperoikäiseen poikaansa.

Kirja on aikamatka vuosituhannen alkuvuosiin - aikaan, jolloin lamavuodet oli jo selätetty ja monet olivat lähdössä Brysseliin töihin. Jarmolla on kaikki onnellisen elämän rakennuspalikat - perhe, koti ja työ - mutta hän ei saa otetta elämäänsä. Kriisien kautta mies kuitenkin lopulta onnistuu saamaan perspektiiviä elämäänsä ja kirjan lopun dialogi Jarmon ja pojan välillä saa lukijan uskomaan, että kaikki päättyy lopulta hyvin. Ehkäpä tätä voisi kutsua selviytymistarinaksikin.

Tää on ollu itse asiassa ihan kauhea vuosi. Miten mä selvisin tästä? Jonkin on pakko muuttua. Ei ihminen voi elää näin kaukana itsestään koko elämäänsä. Mun on pakko muuttua.

Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa tämä Reko Lundánin teos oli valittu edustamaan vuotta 2004. Suosittelen lukemaan Kirjainten virrassa -blogin tarkkanäköisen kirjoituksen romaanista. Toinen osuva arvio kirjasta löytyy Suketuksen blogista.

**
Reko Lundán: Rinnakkain
WSOY 2004

Helmet-lukuhaaste: 33. Selviytymistarina

Kommentit

  1. Reko Lundanin kirjat herättävät minussa hyvin vahvoja tunteita ja muistoja. En tiedä, voinko milloinkaan palata lukemaan niitä. Aikamatkasta tämä varmasti käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuosta ajasta on kulunut vain noin 15 vuotta niin se tuntuu ikuisuudelta! Kuulosti hassulta sellainenkin yksityiskohta, että ajoreittiä selvitettäessä kirjan henkilöt ottivat esille puhelinluettelon karttasivut :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu