Siirry pääsisältöön

Reko Lundán: Rinnakkain (2004)




Kirjahyllystä osui yhtäkkiä silmiini kirja, jonka olin lukenut joskus aikoja sitten mutta joka herätti välittömästi muistoja. Kirjailija Reko Lundán (1969-2006) oli oman ikäpolveni lupaava kirjailija, jonka nimi oli jatkuvasti tapetilla vuosituhannen vaihteessa. Lundán tunnettiin vähäosaisten puolustajana ja näytelmissään hän käsitteli ajankohtaisia, arkojakin aiheita. Viimeiseksi teokseksi jäi hänen yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoittama "Viikkoja, kuukausia", jossa aviopari kirjoittaa fiktion kautta Lundánin sairastamasta syövästä. Lundán menehtyi aivosyöpään vain 37-vuotiaana.

Lundán oli tunnettu erityisesti teatterityöstään mutta hän julkaisi myös kolme romaania. "Rinnakkain" ilmestyi 2004 ja sen päähenkilö on 37-vuotias Jarmo Koponen. Kirja elää vahvasti ilmestymisensä aikaa. Eletään vuotta 2003 ja punaisena aikajanana koko läpi tarinan kulkee Irakin sota. Sitä seurataan tv:tä ja siitä puhutaan.

Illalla yritimme puhua muusta. Mietimme, mikä erotti tämän sodan edellisestä Irakin sodasta 90-luvun alussa.
- Värit, Kirsi keksi. - Sillon kaikki uutismatsku oli semmosta vihreetä ja kuvaa halko keltaset valojuovat. Nyt on punasta ja muita värejä. Muutenkin paljon selvempää kuvaa.

Toinen Jarmon elämää mittaava jana on vuosi, jonka Kirsi-vaimo tulee työskentelemään Brysselissä. Jarmo tuntee mustasukkaisuutta ja pelkää Kirsin tapaavan siellä uuden miehen. Lisäksi miestä kismittää Kirsin menestyminen työurallaan, oma työvoimaohjaajan työ kun ei ole niitä kaikken "seksikkäimpiä". Jarmo jää kotiin kahden lapsen kanssa mutta se ei tunnu olevan ongelma, lapset hoituvat kaiken muun ohessa.

Vittu se lähtee Brysseliin ja se on sillä finito tää liitto! Sieltä tulee uutta huippuvirkaa liukuhihnalta.

Kotirintamallakin alkaa tapahtua: ensin rivitalon saunatiloista löytyy hometta ja samaan aikaan paljastuu, että naapuritontille ollaan perustamassa asuntolaa. Rivitalon asukkaat perustavat kansalaisliikkeen asuntolan perustamista vastaan. Lundán havainnollistaa nimby-ilmiötä koomisinkin keinoin mutta saattaa naapurikiistan lopulta varsin hollywoodmaiseen päätökseen.

Kaiken tämän edellä mainitun lisäksi Jarmo ehtii ihastua nuorempaan naiseen ja sairastuu lopulta masennukseen. Aineksia tässä romaanissa on siis moneen ja Lundán on kieltämättä välillä vähän hukassakin kaiken tekstimateriaalinsa keskellä, puhumattakaan päähenkilöstään Jarmosta. Mutta toisaalta, tällaistahan se elämä on - välillä sitä draamaa nyt vain on enemmän.

Lundánin teatteritausta näkyy kirjan dialogissa, joka on runsasta ja nasevaa. Itse asiassa tämä muistutti tyyliltään hyvinkin paljon Anna-Leena Härkösen tekstejä. Molempien romaanihenkilöt sanailevat humoristisesti ja välillä roisistikin. Osa Lundánin henkilöistä jää kuitenkin turhan sivullisiksi, jopa niin että yhtäkkiä pelästyin mihin vanhempi lapsista mahtoi kadota. 10-vuotias tytär viihtyykin eniten naapuritytön luona ja Lundán keskittyy kuvaamaan Jarmon suhdetta taaperoikäiseen poikaansa.

Kirja on aikamatka vuosituhannen alkuvuosiin - aikaan, jolloin lamavuodet oli jo selätetty ja monet olivat lähdössä Brysseliin töihin. Jarmolla on kaikki onnellisen elämän rakennuspalikat - perhe, koti ja työ - mutta hän ei saa otetta elämäänsä. Kriisien kautta mies kuitenkin lopulta onnistuu saamaan perspektiiviä elämäänsä ja kirjan lopun dialogi Jarmon ja pojan välillä saa lukijan uskomaan, että kaikki päättyy lopulta hyvin. Ehkäpä tätä voisi kutsua selviytymistarinaksikin.

Tää on ollu itse asiassa ihan kauhea vuosi. Miten mä selvisin tästä? Jonkin on pakko muuttua. Ei ihminen voi elää näin kaukana itsestään koko elämäänsä. Mun on pakko muuttua.

Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa tämä Reko Lundánin teos oli valittu edustamaan vuotta 2004. Suosittelen lukemaan Kirjainten virrassa -blogin tarkkanäköisen kirjoituksen romaanista. Toinen osuva arvio kirjasta löytyy Suketuksen blogista.

**
Reko Lundán: Rinnakkain
WSOY 2004

Helmet-lukuhaaste: 33. Selviytymistarina

Kommentit

  1. Reko Lundanin kirjat herättävät minussa hyvin vahvoja tunteita ja muistoja. En tiedä, voinko milloinkaan palata lukemaan niitä. Aikamatkasta tämä varmasti käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuosta ajasta on kulunut vain noin 15 vuotta niin se tuntuu ikuisuudelta! Kuulosti hassulta sellainenkin yksityiskohta, että ajoreittiä selvitettäessä kirjan henkilöt ottivat esille puhelinluettelon karttasivut :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…