Siirry pääsisältöön

Reko Lundán: Rinnakkain (2004)




Kirjahyllystä osui yhtäkkiä silmiini kirja, jonka olin lukenut joskus aikoja sitten mutta joka herätti välittömästi muistoja. Kirjailija Reko Lundán (1969-2006) oli oman ikäpolveni lupaava kirjailija, jonka nimi oli jatkuvasti tapetilla vuosituhannen vaihteessa. Lundán tunnettiin vähäosaisten puolustajana ja näytelmissään hän käsitteli ajankohtaisia, arkojakin aiheita. Viimeiseksi teokseksi jäi hänen yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoittama "Viikkoja, kuukausia", jossa aviopari kirjoittaa fiktion kautta Lundánin sairastamasta syövästä. Lundán menehtyi aivosyöpään vain 37-vuotiaana.

Lundán oli tunnettu erityisesti teatterityöstään mutta hän julkaisi myös kolme romaania. "Rinnakkain" ilmestyi 2004 ja sen päähenkilö on 37-vuotias Jarmo Koponen. Kirja elää vahvasti ilmestymisensä aikaa. Eletään vuotta 2003 ja punaisena aikajanana koko läpi tarinan kulkee Irakin sota. Sitä seurataan tv:tä ja siitä puhutaan.

Illalla yritimme puhua muusta. Mietimme, mikä erotti tämän sodan edellisestä Irakin sodasta 90-luvun alussa.
- Värit, Kirsi keksi. - Sillon kaikki uutismatsku oli semmosta vihreetä ja kuvaa halko keltaset valojuovat. Nyt on punasta ja muita värejä. Muutenkin paljon selvempää kuvaa.

Toinen Jarmon elämää mittaava jana on vuosi, jonka Kirsi-vaimo tulee työskentelemään Brysselissä. Jarmo tuntee mustasukkaisuutta ja pelkää Kirsin tapaavan siellä uuden miehen. Lisäksi miestä kismittää Kirsin menestyminen työurallaan, oma työvoimaohjaajan työ kun ei ole niitä kaikken "seksikkäimpiä". Jarmo jää kotiin kahden lapsen kanssa mutta se ei tunnu olevan ongelma, lapset hoituvat kaiken muun ohessa.

Vittu se lähtee Brysseliin ja se on sillä finito tää liitto! Sieltä tulee uutta huippuvirkaa liukuhihnalta.

Kotirintamallakin alkaa tapahtua: ensin rivitalon saunatiloista löytyy hometta ja samaan aikaan paljastuu, että naapuritontille ollaan perustamassa asuntolaa. Rivitalon asukkaat perustavat kansalaisliikkeen asuntolan perustamista vastaan. Lundán havainnollistaa nimby-ilmiötä koomisinkin keinoin mutta saattaa naapurikiistan lopulta varsin hollywoodmaiseen päätökseen.

Kaiken tämän edellä mainitun lisäksi Jarmo ehtii ihastua nuorempaan naiseen ja sairastuu lopulta masennukseen. Aineksia tässä romaanissa on siis moneen ja Lundán on kieltämättä välillä vähän hukassakin kaiken tekstimateriaalinsa keskellä, puhumattakaan päähenkilöstään Jarmosta. Mutta toisaalta, tällaistahan se elämä on - välillä sitä draamaa nyt vain on enemmän.

Lundánin teatteritausta näkyy kirjan dialogissa, joka on runsasta ja nasevaa. Itse asiassa tämä muistutti tyyliltään hyvinkin paljon Anna-Leena Härkösen tekstejä. Molempien romaanihenkilöt sanailevat humoristisesti ja välillä roisistikin. Osa Lundánin henkilöistä jää kuitenkin turhan sivullisiksi, jopa niin että yhtäkkiä pelästyin mihin vanhempi lapsista mahtoi kadota. 10-vuotias tytär viihtyykin eniten naapuritytön luona ja Lundán keskittyy kuvaamaan Jarmon suhdetta taaperoikäiseen poikaansa.

Kirja on aikamatka vuosituhannen alkuvuosiin - aikaan, jolloin lamavuodet oli jo selätetty ja monet olivat lähdössä Brysseliin töihin. Jarmolla on kaikki onnellisen elämän rakennuspalikat - perhe, koti ja työ - mutta hän ei saa otetta elämäänsä. Kriisien kautta mies kuitenkin lopulta onnistuu saamaan perspektiiviä elämäänsä ja kirjan lopun dialogi Jarmon ja pojan välillä saa lukijan uskomaan, että kaikki päättyy lopulta hyvin. Ehkäpä tätä voisi kutsua selviytymistarinaksikin.

Tää on ollu itse asiassa ihan kauhea vuosi. Miten mä selvisin tästä? Jonkin on pakko muuttua. Ei ihminen voi elää näin kaukana itsestään koko elämäänsä. Mun on pakko muuttua.

Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa tämä Reko Lundánin teos oli valittu edustamaan vuotta 2004. Suosittelen lukemaan Kirjainten virrassa -blogin tarkkanäköisen kirjoituksen romaanista. Toinen osuva arvio kirjasta löytyy Suketuksen blogista.

**
Reko Lundán: Rinnakkain
WSOY 2004

Helmet-lukuhaaste: 33. Selviytymistarina

Kommentit

  1. Reko Lundanin kirjat herättävät minussa hyvin vahvoja tunteita ja muistoja. En tiedä, voinko milloinkaan palata lukemaan niitä. Aikamatkasta tämä varmasti käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuosta ajasta on kulunut vain noin 15 vuotta niin se tuntuu ikuisuudelta! Kuulosti hassulta sellainenkin yksityiskohta, että ajoreittiä selvitettäessä kirjan henkilöt ottivat esille puhelinluettelon karttasivut :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle