Siirry pääsisältöön

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

 

Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista. Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi. 

Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää!

Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen.

Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua! 

Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle, jotka kertoivat usein hajamuistoja elämänsä varrelta. Kannan niitä tarinoita nyt mukanani, vaikka haikealta tuntuukin ajatella, että juuri näiden kahden lapsettoman ja perheettömän naisen huikeat elämät sammuvat sitten kun on minun vuoroni lähteä. Kukaan ei sen jälkeen enää vie niitä muistoja eteenpäin.

Nanette Kottaraisen elämä on nyt kuitenkin - ainakin hajanaisin osin - kirjan kansien välissä. Nanette on toki fiktiivinen hahmo, mutta Weselius antaa hänen edustaa kaikkia niitä yksinäisiä vanhoja rouvia, joita me nuoremmat emme arkikiireessämme enää edes noteeraa. Eeva Kilpihän siitä niin upeasti muistutti kirjoittaessaan runonsa "Kun mummot kuolevat". Niin, älkäämme unohtako, että sitä ennen nämä samaiset mummot ovat olleet intohimoisia. 

Samassa pinossa Weseliuksen kirjan kanssa - Tukholman Suomi-Instituutin kirjaston satoa - odotteli Heini Junkkaalan kirja Pirkko Saisiosta. Olen vannoutunut Saisio-fani, luen kaiken häneltä ilmestyvän ja monet kirjoista myös useamman kerran. Tätä kirjaa olin todella odottanut, varsinkin kun ymmärsin, että kirjassa kuuluu vahvasti Saision oma ääni.

Vaan milloin sen ehtisi lukea? Kirjassahan on melkein tuhat sivua! Ja painaakin ties kuinka monta kiloa.

Mutta sitten tässä syyskuun alussa iski paha stressikausi ja aloin heräillä keskellä yötä. Mikä avuksi?

Asettelin Saision syliini ja aloin plärätä. Olen nyt muutaman unettoman yön aikana edennyt noin neljänneksen, mikä Saision aikajanalla tarkoittaa, että olemme tällä hetkellä Kallion yhteiskoulussa. Se on aikaa, jolloin teini-Saisio ymmärtää ryhtyvänsä kirjailijaksi ja hän alkaa kirjoittaa määrätietoisemmin. Silloin syntyvät ensimmäiset novellit, joita hän tarjoaa myös julkaistavaksi. Vielä ei ole kuitenkaan tärpännyt...

Tosin kun lukee näitä teini-Saision omaperäisiä ja kekseliäitä kouluaineita ja novelleja ymmärtää välittömästi, että tätä kirjailijan uraa ei olisi voinut estää mikään. Saisio tarkkailee ympäristöään ja kanssaihmisiään niin tarkasti, että hän vielä vuosikymmenien päästäkin pystyy siteeraamaan sanatarkasti vanhempiensa sanomisia. Ja kaikkea tätä vuosikymmenten aikana keräämäänsä materiaalia hän on käyttänyt myös tuotannossaan. Ensimmäinen ajatukseni tätä kirjaa lukiessani onkin, että nytpä täytyy lukea ne saisiot - taas - uudestaan!

Onneksi tätä Heini Junkkaalan upeasti kokoamaa elämäkertaa on vielä monta kiloa jäljellä, joten unettomia öitä saa tulla vaikka kuinka monta. Kunhan vain kirjasto ei ala vaatia omaansa takaisin. Tosin suosittelen kaikille unettomuudesta kärsiville ja Saisioista pitäville, että hankitte tämän kirjan omaan hyllyyn. Mikään ei lohduta yksinäisinä yön hetkinä niin kuin nämä tuokiokuvat erään intohimoisesti elämään suhtautuvan vanhemman naisen elämästä. The World According to Pirkko Saisio...

**

Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva (WSOY 2023)

Heini Junkkaala: Pirkko Saisio.Sopimaton (WSOY 2023)






Tunnisteet:

Kommentit

  1. Marjatta Mentula21/9/24 15:48

    Kävin varaamassa Nimettömän, mutta tuota Heini Junkkaalan kirjoittamaa Saision elämäkertaa tuskin jaksan.
    Saisio kirjoitti elämäkerrallisissa kirjoissaan lyhyesti, mutta viimeisimmässä, Passiossa, todella laveasti. Pidän hänellä kyllä molemmista tyyleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee21/9/24 17:12

      Mutta käy ainakin vilkaisemassa tuota Saisio-kirjaa, olen aika varma että saattaisit pitää siitä 😀 Siinä on todella hienoa ajankuvaa ja sitten aina niin viihdyttävää Saision tarinointia, jota itse voisin lukea vaikka kuinka pitkään.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...
24 kommenttia
Lue lisää

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...
18 kommenttia
Lue lisää