Siirry pääsisältöön

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

 

Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista. Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi. 

Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää!

Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen.

Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua! 

Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle, jotka kertoivat usein hajamuistoja elämänsä varrelta. Kannan niitä tarinoita nyt mukanani, vaikka haikealta tuntuukin ajatella, että juuri näiden kahden lapsettoman ja perheettömän naisen huikeat elämät sammuvat sitten kun on minun vuoroni lähteä. Kukaan ei sen jälkeen enää vie niitä muistoja eteenpäin.

Nanette Kottaraisen elämä on nyt kuitenkin - ainakin hajanaisin osin - kirjan kansien välissä. Nanette on toki fiktiivinen hahmo, mutta Weselius antaa hänen edustaa kaikkia niitä yksinäisiä vanhoja rouvia, joita me nuoremmat emme arkikiireessämme enää edes noteeraa. Eeva Kilpihän siitä niin upeasti muistutti kirjoittaessaan runonsa "Kun mummot kuolevat". Niin, älkäämme unohtako, että sitä ennen nämä samaiset mummot ovat olleet intohimoisia. 

Samassa pinossa Weseliuksen kirjan kanssa - Tukholman Suomi-Instituutin kirjaston satoa - odotteli Heini Junkkaalan kirja Pirkko Saisiosta. Olen vannoutunut Saisio-fani, luen kaiken häneltä ilmestyvän ja monet kirjoista myös useamman kerran. Tätä kirjaa olin todella odottanut, varsinkin kun ymmärsin, että kirjassa kuuluu vahvasti Saision oma ääni.

Vaan milloin sen ehtisi lukea? Kirjassahan on melkein tuhat sivua! Ja painaakin ties kuinka monta kiloa.

Mutta sitten tässä syyskuun alussa iski paha stressikausi ja aloin heräillä keskellä yötä. Mikä avuksi?

Asettelin Saision syliini ja aloin plärätä. Olen nyt muutaman unettoman yön aikana edennyt noin neljänneksen, mikä Saision aikajanalla tarkoittaa, että olemme tällä hetkellä Kallion yhteiskoulussa. Se on aikaa, jolloin teini-Saisio ymmärtää ryhtyvänsä kirjailijaksi ja hän alkaa kirjoittaa määrätietoisemmin. Silloin syntyvät ensimmäiset novellit, joita hän tarjoaa myös julkaistavaksi. Vielä ei ole kuitenkaan tärpännyt...

Tosin kun lukee näitä teini-Saision omaperäisiä ja kekseliäitä kouluaineita ja novelleja ymmärtää välittömästi, että tätä kirjailijan uraa ei olisi voinut estää mikään. Saisio tarkkailee ympäristöään ja kanssaihmisiään niin tarkasti, että hän vielä vuosikymmenien päästäkin pystyy siteeraamaan sanatarkasti vanhempiensa sanomisia. Ja kaikkea tätä vuosikymmenten aikana keräämäänsä materiaalia hän on käyttänyt myös tuotannossaan. Ensimmäinen ajatukseni tätä kirjaa lukiessani onkin, että nytpä täytyy lukea ne saisiot - taas - uudestaan!

Onneksi tätä Heini Junkkaalan upeasti kokoamaa elämäkertaa on vielä monta kiloa jäljellä, joten unettomia öitä saa tulla vaikka kuinka monta. Kunhan vain kirjasto ei ala vaatia omaansa takaisin. Tosin suosittelen kaikille unettomuudesta kärsiville ja Saisioista pitäville, että hankitte tämän kirjan omaan hyllyyn. Mikään ei lohduta yksinäisinä yön hetkinä niin kuin nämä tuokiokuvat erään intohimoisesti elämään suhtautuvan vanhemman naisen elämästä. The World According to Pirkko Saisio...

**

Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva (WSOY 2023)

Heini Junkkaala: Pirkko Saisio.Sopimaton (WSOY 2023)






Kommentit

  1. Kävin varaamassa Nimettömän, mutta tuota Heini Junkkaalan kirjoittamaa Saision elämäkertaa tuskin jaksan.
    Saisio kirjoitti elämäkerrallisissa kirjoissaan lyhyesti, mutta viimeisimmässä, Passiossa, todella laveasti. Pidän hänellä kyllä molemmista tyyleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta käy ainakin vilkaisemassa tuota Saisio-kirjaa, olen aika varma että saattaisit pitää siitä 😀 Siinä on todella hienoa ajankuvaa ja sitten aina niin viihdyttävää Saision tarinointia, jota itse voisin lukea vaikka kuinka pitkään.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...