Siirry pääsisältöön

Susan Faludi: In the Darkroom (2016)


"Now that I'm a lady, Bader fixes everything," she said. "Men have to help me. I don't lift a finger." My father gave me a pointed look. "It's one of the great advantages of being a woman," she said. "You write about disadvantages of being a woman, but I've only found advantages!"

Feministi-ikonin Susan Faludin isä ottaa yhteyttä tyttäreensä vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen ja kertoo olevansa nyt nainen, Stefánie Faludi. Faludi matkustaa tapaamaan isäänsä tämän kotikaupunkiin Budapestiin mielessään monta kysymystä, jotka ovat vaivanneet tytärtä lapsuudesta asti. Seuraavan 11 vuoden aikana tapaamisia tulee useita ja Faludi päättää kirjoittaa kirjan isästään. Tulos on ainutlaatuinen todistuskirja yhden ihmisen elämäntaipaleesta ja kameleonttimaisesta kyvystä muovata identiteettiään.

Kuka tahansa muu kuin Faludi olisi tyytynyt kuvaamaan kirjan alussa esiteltyä shokkiuutista ja niitä myllertäviä tunteita jotka syntyvät vanhan isän yllättävästä päätöksestä tehdä sukupuolenvaihdosleikkaus. Faludille juuri tämä muutos tuntuu kuitenkin olevan suhteellisen helppo hyväksyä. Isä on aina ollut arvoitus ja jätettyään perheensä isä ei ole pitänyt aktiivisesti yhteyttä tyttäreensä. Tytärtä hämmentää toki lapsuuden macho-isän näkeminen naisena mutta Susania ärsyttää ennen kaikkea isän alleviivaama naisellisuus ja "heikommaksi sukupuoleksi" heittäytyminen. Feministi Faludi ei voi käsittää mistä tämä isän uusi identiteetti kumpuaa.

Tämän kirjan myötä Faludi avaa meille historian aarrearkun, josta ammentamalla hän sitoo isänsä historian yhteen Unkarin historian, holokaustin ja transseksuaalisen liikkeen syntymisen kanssa. Kirjan lopussa lukija ei enää ihmettele 70+-miehen halua muuttaa sukupuoltaan vaan ymmärtää sen kaiken tapahtuneen jälkeen luonnolliseksi päätökseksi. Tosin Faludin tavoin olen samaa mieltä, että isä olisi päässyt helpommalla jos olisi uskaltautunut tarkastelemaan elämänhistoriaansa varhaisemmassa vaiheessa sillä sukupuolen vaihtamisessa saattoi sittenkin olla kyse lapsuuden traumojen aiheuttamien haavojen laastaroinnista.

En voi kuin ihailla Faludin kylmäpäisyyttä tämän kirjan aineiston käsittelyssä, tuloksena on nimittäin todellinen mestariteos. Faludi tuo toki esille omat lapsen tunteensa ja kertoo avoimesti ärtymyksen tunteensa. Mutta kokonaisuutena kirja on upea kunnianosoitus eräälle isälle, joka ei ehkä ollut maailman paras isä mutta, kuten niin usein, se "ainoa" isä. Kun ei muuta ole tarjolla niin tällä mennään.

Faludi yksinkertaisesti hyväksyy isänsä sellaisena kuin tämä on eikä hän kertaakaan esimerkiksi osoita halveksuntaa isänsä ulkomuotoa kohtaan (lukuunottamatta hämmentyneitä huomioita isän asustevalinnoista ja tyylivirheistä). Kirjan lopussa Faludi tuntuu myös antavan isälleen anteeksi kaiken menneen saatuaan koottua yhteen valtavan palapelin, joka koostuu vähintään kolmen identiteetin osasista. Isä syntyi Unkarissa juutalaisena Istvan Friedmanina, eli perheenisänä ja valokuvaajana Steven Faludina USA:ssa ja vihdoin viimeiset vuotensa lapsuuden kotikaupungissaan Stefánie Faludina.

Tämä on todella yksi ravisuttavimpia kirjoja, joita olen elämäni aikana lukenut. Kuinka usein luokittelemmekaan ihmisiä jonkin näkyvän piirteen tai ominaisuuden perusteella hyvinkin kapeaan lokeroon ymmärtämättä, että näemme ihmisestä vain pinnan. Useimmiten emme tietenkään pysty tekemään sen laajempia analyysejä mutta jospa edes älyäisimme olla tuomitsematta muita. Elää ja antaa toisten elää, se lienee Faludin kirjan perimmäinen sanoma.

**
Susan Faludi: In the Darkroom
Metropolitan Book 2016

Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 36. Elämäkerta tai muistelmateos

Kommentit

  1. Todellisuus on usein paljon fiktiota yllättävämpää.
    Onko tässä kirjassa valokuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku olisi kirjoittanut tämän tarinan romaanina niin olisin tyrmännyt epäuskottavaksi juoneksi 😂 Kuvia ei ollut mutta googlaten löysin pari kuvaa Faludista isänsä kanssa - charmikas vanha rouva! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle