Täytän tänään kymmenen!

 

Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan, että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen. 

Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan? En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti. 

Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen. 

Muistojen polku siis, olkaa hyvä!

2015

Koska blogini avautui joulukuussa ei ensimmäiseltä vuodelta ole kuin kaksi kirjoitusta. Mutta otetaan se ensimmäinen, jonka nyt ilokseni huomaan olleen Anja Snellmannin silloin tuore teos "Antautuminen". Snellmania olen lukenut säännöllisesti ja hän on myös niitä harvoja kirjailijoita, joita luen uudestaan. Mutta ihan purematta en hänen teoksiaan niele: myös tämä vuonna 2015 ilmestynyt teos on saanut minut ärsyyntymään. Snellman on kuin "ärsyttävä isosisko" ja "ärsyttävä itsetietoisuudessaan". Hihi... Mutta isosiskoja luetaan ja kuunnellaan, sillä heiltähän se totuus (usein niin kipeä) löytyy...

2016

Vuonna 2016 kirjoitinkin jo sitten peräti 58 postausta! Nostettakoon sieltä nyt esiin toinen paljon lukemani kirjailija, Hannu Mäkelä, jonka seurassa luin L. Onervan runoja. "Onnellinen se runoilija, joka saa käydä läpi samanlaisen lempeän mankelin" kuin L. Onerva tässä Mäkelän kirjassa "Onnen maa. L. Onervan elämä ja runot". Muistan edelleen olleeni aivan mykistynyt siitä elämäntarinasta, jonka Mäkelä kirjassaan piirtää esiin. 

2017

Rakastan kirjoja tosielämän ihmistarinoista ja vuoden 2017 kirjapostauksia selatessani löydän erään vahvasti mieleeni jääneen kirjan. Feministi-ikonin Susan Faludin isä ottaa yhteyttä tyttäreensä vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen ja kertoo olevansa nyt nainen. Kuka tahansa muu kuin Faludi olisi tyytynyt kuvaamaan kirjan alussa esiteltyä shokkiuutista ja niitä myllertäviä tunteita jotka syntyvät vanhan isän yllättävästä päätöksestä tehdä sukupuolenvaihdosleikkaus. Faludille juuri tämä muutos tuntuu kuitenkin olevan suhteellisen helppo hyväksyä. Tytärtä hämmentää toki lapsuuden macho-isän näkeminen naisena mutta Susania ärsyttää ennen kaikkea isän alleviivaama naisellisuus ja "heikommaksi sukupuoleksi" heittäytyminen. Feministi Faludi ei voi käsittää mistä tämä isän uusi identiteetti kumpuaa.

2018

Jotkut kirjat jäävät onneksi ensimmäisen lukukerran jälkeen sinne hyllyyn pötköttelemään, sillä joskus niille saattaa osua kohdalle uusi lukukerta. Reko Lundánia luimme paljon vuosituhannen vaihteessa ja hän oli myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Valitettavasti Lundán kuoli jo nuorena aivosyöpään. ”Rinnakkain" ilmestyi 2004 ja sen päähenkilö on 37-vuotias Jarmo Koponen. Kirja elää vahvasti ilmestymisensä aikaa. Eletään vuotta 2003 ja punaisena aikajanana koko läpi tarinan kulkee Irakin sota. Sitä seurataan tv:stä ja siitä puhutaan. Lundánin teatteritausta näkyy kirjan dialogissa, joka on runsasta ja nasevaa. Itse asiassa tämä muistutti tyyliltään hyvinkin paljon Anna-Leena Härkösen tekstejä. Molempien henkilöhahmot sanailevat humoristisesti ja välillä roisistikin. Kirja on aikamatka vuosituhannen alkuvuosiin - aikaan, jolloin lamavuodet oli jo selätetty ja monet olivat lähdössä Brysseliin töihin. Minä puolestani innostuin muuttamaan tänne Tukholmaan.

2019

Vuonna 2019 elämääni astui uusi suosikkikirjailija. Luin Maggie O'Farrellilta saman tien kaksi kirjaa ja pidin erityisesti muistelmiksi luokitellusta kirjasta ”I am, I am, I am”. Siinä O’Farrell kertoo 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! O'Farrellilla näyttää itse asiassa olevan varsin aktiivinen suhde Kuoleman kanssa. 45-vuotiaan elämässä on ollut ällistyttävän monta läheltäpiti-tilannetta, tosin monet näistä O'Farrellin kuvaamista tilanteista voidaan luokitella ehkä ns. "oisvoinu"-kategoriaan. Loppujen lopuksihan kukaan ei kuole kirjan kuluessa, lukuunottamatta keskenmenossa menehtyvää sikiötä.

2020

Sitten ollaankin jo ensimmäisessä koronavuodessa! Sain kotona etätöitä tehdessäni idean, että voisin alkaa harjoitella koulusaksaani netistä löytyvien opettajien avustuksella. Sittemmin löysin yliopiston etänä pitämät kurssit ja… tilanne pääsi eskaloitumaan niin pitkälle, että parhaillaan kirjoitan kandidaatin opinnäytettäni saksan kielessä. Mutta siitä lisää myöhemmin, syksyllä 2020 fiilistelin vielä luettuani ensimmäisen saksankielisen romaanini, joka oli Bernhard Schlinkin Olga. Kirja kertoo erään saksalaisnaisen tarinan, joka mukailee samalla Saksan 1900-luvun historiaa. Löysin sitten hyllystäni myös jo yhden aiemmin lukemani Schlinkin menestysteoksen ’Lukijan’, josta on tehty myös elokuva.

2021

Toisen koronakesän vietin Eeva Joenpellon Lohja-sarjan parissa - kuten niin moni muukin, sillä 2021 oli Joenpellon syntymän 100-vuotismerkkivuosi. Tai oikeammin sanottuna: vietin sen kesän äänikirjan lukijan Liisamaija Laaksosen seurassa. En ole yleensä mikään äänikirjojen ystävä, mutta Laaksosen luenta meni luihin ja ytimiin ja varsinkin Salmen ja Gröönrooskan osuudet halusin kuunnella Laaksosen lukemana. Laaksonen tekee tästä yhden naisen radioteatterin - jokainen henkilö saa oman äänensä, painotuksensa, huokauksensa...  En itse asiassa edes ymmärtänyt Joenpellon kerronnan mestarillisuutta ennen kuin Laaksonen näytti minulle miten tätä tekstiä on luettava. Jos lukee liian nopeasti, jää helposti paitsi kaikista rivien välisistä merkityksistä. Ja se kirjan huumorikin on usein juuri siellä hiukan takaviistossa.

2022

Ja sitten oli aika putkahtaa ulos koronakuplasta! Mieli suorastaan janosi virikkeitä ja uusia ajatuksia ja juuri tähän saumaan kohdalle osui Mia Kankimäen kirja "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin". Hiukan naurattaa kun luen tätä arviotani nyt jälkeenpäin, olen ollut selvästikin henkisesti nuivettunut lähes kahden vuoden etätyöputken jäljiltä. Kankimäki sai minut kummalliseen luovuuden olotilaan, jolloin tekisi mieli vain lukea kirjoja, käydä näyttelyissä, istua baareissa puhumassa satunnaisten ihmisten kanssa ja imeä itseensä vaikutteita. 

2023

Silloin tällöin ihmettelen kirjailijoita, jotka eivät tunnu välittävän henkilöhahmoistaan. Se välittyy kyllä lukijalle kun joku henkilö jää oman onnensa nojaan. Mutta Bernardine Evariston ”Mr Loverman” ei saanut minua huolestumaan. Evaristo pitää huolta kaikista henkilöistään, vaikka nämä ovat kaikinpuolin hyvin ristiriitaisia persoonia. Ja mikä parasta, Evaristolla on ollut selvästikin hauskaa kirjaa kirjoittaessaan. Olisin oikeasti halunnut hypätä kirjan sisään ja pysähtyä hetkeksi juttusille Barryn, Mr. Lovermanin, kanssa. Minulle tuli itse asiassa tunne, että kirjailija on paljolti kirjoittanut tähän hahmoon myös itseänsä, niin lämpimästi Barry meille lukijoille esitellään. 

2024

Kuten on jo käynyt ilmi, rakastan elämäkertoja. Ja kokemukseni vahvalla rintaäänellä sanoisin, että parhaat elämäkerrat löytyvät teatterialan ihmisiltä. Eikä haittaa vaikka kirjassa olisi yli tuhat sivua, vähempi ei riittäisikään kun on esimerkiksi Pirkko Saisiosta kyse. Heini Junkkaala on paketoinut kaiken hienosti ja tämä tiiliskivi oli näköjään ollut seuranani vuosi sitten syksyllä kun stressi herätteli minua öisin. Saisio piti seuraa eikä mikään lohduta yksinäisinä yön hetkinä niin kuin nämä tuokiokuvat erään elämään intohimoisesti suhtautuvan ihmisen elämästä. The World According to Pirkko Saisio...

2025

Tämän vuoden sykähdyttävimmät lukukokemukset kokoan yhteen tässä pian vuoden päättyessä, mutta voin jo paljastaa että siellä on tarjolla teatterimaailman elämäkertoja, amerikkalaisen feministi-ikonin elämänfilosofiaa, suomalaisen mieskirjailijan (harvinainen vieras blogissani) viipyilevää kerrontaa ja ainakin yksi takinkääntö. 

Kirjablogini jatkaa tällä juurakkoisella polullaan - kiitos, että luet kanssani!

***

Kuvissa näkyy fyysisiä polkuja, joita pitkin kuljen säännöllisesti:

Älvesta, Alby

Harbro, Tumba

Frescati, Tukholman Yliopisto

Flottsbro, Huddinge

Karlavägen, Tukholma

Kuva tytöstä ja joulukuusesta: Museovirasto/valokuvaaja Aarne Pietinen