Siirry pääsisältöön

Elämä, kerta kaikkiaan!


Lähdin vuosi sitten mukaan Kirjaluotsin haasteeseen Elämä, kerta kaikkiaan! Mahtava idea, joka on ollut mielessäni koko vuoden lukiessani elämäkertoja. Ja elämäkertojahan minä luen todella paljon! On todella jännittävää päästä kurkistamaan oikeiden ihmisten oikeisiin elämiin. Todellisuus on ihan oikeasti monesti tarua ihmeellisempää!

Haasteen tarkoituksena on näin päätteeksi kirjoittaa fiktiivinen elämäkerta, joka perustuu vuoden aikana luettuihin elämäkertoihin. Tässäpä siis minun fiktiivinen henkilöni, joka viekin meidät tulevaisuuteen ja varsin historialliseen tapahtumaan...

**

Elba Chamomile syntyy Chicagossa vuonna 1997. Elba työskentelee pitkään NASA:n astronauttina mutta tultuaan takaisin puolen vuoden mittaiselta komennukseltaan kansainväliseltä avaruusasemalta, hän julkaisee kirjeenvaihtonsa, jota on käynyt komennuksen aikana rakastettunsa Tilde Darrningsin kanssa. 

Kirjassa julkaistuista sähköpostiviesteistä paljastuu, että Elba hakeutui alunperin avaruusasemalle, koska halusi etäisyyttä entiseen puolisoonsa, Alistair Motiveen. Alistair vietti todella skandaalinkäryistä elämää, josta ei puuttunut nautintoaineita eikä vieraita naisia. Elba ilmoittikin työnantajalleen, haettuaan ensin eroa Alistairista, haluavansa komennon niin kauas kuin "pippuri kasvaa". Nasa lähettää hänet siis kansainväliselle avaruusasemalle. Mutta juuri ennen lähtöään avaruusasemalle hän tapaa suuren rakkautensa, Tilden.   

Palavasti rakastuneen parin sydäntäsärkevä kirjeenvaihto saa amerikkalaiset ihastumaan Elbaan ja Tildeen niin, että parin tarinasta tehdään katsojaennätyksiin yltänyt tv-sarja. Elba esittää sarjassa itseään ja näin hän tulee entistä  tutummaksi suurelle yleisölle. Elbasta ja Tildestä tuleekin nopeasti Amerikan 'power couple' numero yksi ja on vain ajan kysymys, milloin Elbaa pyydetään asettautumaan ehdolle presidentinvaaleihin. Vuonna 2036 Elbasta tulee Yhdysvaltain ensimmäinen naispresidentti!

Historiankirjoihin jää myös Elban virkaanastujaisseremoniaansa valitsema musiikki. Elban isänpuoleinen isoisä on suomalaissyntyinen (ja tunnettu New Yorkissa kiinalaissyntyisen vaimonsa kanssa pitämästään riistalihaan erikoistuneesta lihakaupasta 'Laotse Hirven Virne').  Elba haluaa kunnioittaa suomalaisia juuriaan ja niinpä hän asteleekin valanvannomistilaisuuteen laulun "Sata salamaa" säestämänä. Laulu on tuttu hänelle lapsuudesta ja jopa niin tärkeä, että hän pitää sitä omana voimalaulunaan.

Asetuttuaan Valkoiseen taloon, Elba ja Tilde ilmoittavat yrittävänsä saada yhteisen lapsen. Tilde, nyt siis Yhdysvaltain First Lady, käy läpi hedelmöityshoitoja ja kaksi vuotta virkaanastumisesta pari saa vihdoin kauan toivomansa lapsen. Tytön nimeksi tulee Norah-Linene.  Elba valitaan vielä toiselle kaudelle ja hänen kahdeksan presidenttivuottansa tunnetaan rauhan ja yleisen suvaitsevaisuuden aikakautena.

**

Suuret kiitokset Kirjaluotsille todella innostavasta ja hauskasta haasteesta!

Kommentit

  1. Voi elämä, miten mahtava tarina! Toivotaan, että visiosi toteutuu ja Valkoiseen taloon saadaan pian joku Elban ja Tilden kaltainen power couple :-) Kiitos, että olit mukana haasteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina todella mahtavasta ideasta ja haasteesta!! Onneksi saa aina haaveilla, aika näyttää miten käy 2036 vuoden vaaleissa... :) /Mari

      Poista
  2. Olipas upea elämäntarina! USA:n ensimmäinen naispresidentti voisi kyllä minun puolestani toteutua hieman aikaisemminkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskaltanut pistää sitä aikaisemmaksi, ettei olisi liian epäuskottava tarina 😂 /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen