Erään ystävyyden muotokuva

Lähdin tämän vuoden pääsiäisenviettoon sen verran kovilla verenpainelukemilla, että päätin ottaa koko viikonlopun erittäin rennosti. Suuntana oli siis kotisohva. Ja luonnollisesti kirja! Lukeminenhan on yksi hyviksi havaituista keinoista alentaa verenpainetta.

Olin suunnitellut pääsiäisen lukuseurakseni Michelle Obamaa mutta sitten satuin aukaisemaan kirja-alesta ostamani kirjan, jossa on koottuna Astrid Lindgrenin kirjeenvaihtoa saksalaisen ystävänsä kanssa. Tämä kirja pitikin minut sitten tiukasti sohvalla lukuasennossa koko pääsiäisen.

Astrid Lindgren tapaa syksyllä 1953 Berliinissä Louise Hartungin ja lyhyestä tapaamisesta alkaa noin kymmenen vuotta kestänyt intensiivinen kirjeenvaihto, joka päättyy vasta Hartungin kuolemaan. Naisia yhdistää utelias mieli ja rakkaus sekä kirjallisuuteen että taiteeseen. Ja elämään! Mikään ei tunnu olevan vieras aihe Astridille ja Louiselle. Kirjeissä käydään läpi niin tavallista elämänmenoa, molempien työelämää, uusia kirjoja ja elokuvia kuin myös maailman tapahtumia.

Alun kirjeenvaihtoa hiertää kuitenkin se seikka, että Louise on rakastunut Astridiin ja kaipaa myös fyysistä suhdetta tämän kanssa. Tästä aiheestahan yriteltiin myös muutamia skandaaliotsikoita tämän kirjan ilmestyessä mutta ken tätä seikkaa ryhtyy hämmästelemään lukekoon Astridin vastaukset Louiselle. Astrid ei nimittäin asiaa sen kummemmin kauhistele vaan kirjoittaa kauniin ymmärtäväisesti ja asiallisesti miksi hän ei voi ryhtyä fyysiseen suhteeseen naisen kanssa.

Du har rätt i att jag gör en bestämd skillnad mellan vänskap och kärlek. Jag kan ge dig vänskap, Louisechen - kärlek med åtföljande körperliche Gemeinsamkeit kan jag bara ge en man. Jag har inga fördomar och jag förstår att du efter dina många upplevelser, kanske inte minst under sammanbrottsdagarna i Berlin, kan känna dig rätt färdig med hela mankönet. Men i det fallet är vi olika, Louisechen.

Louise ottaa asian esille vielä muutaman kerran ensimmäisten kirjeenvaihtovuosien aikana mutta lopulta ystävyys löytää oman uransa. Kirjeiden perusteella ystävyydestä muodostuikin harvinaisen läheinen, vaikka ystävykset asuivat eri maissa.

Kirjeet ovat todella taianomaista luettavaa. Molemmat naiset ovat mestarikirjoittajia ja näin 60 vuoden jälkeenkin kirjeistä avautuu maailma, joka tuntuu elävältä ja läheiseltä. Näyttämöinä on kaksi kaupunkia, sodan jälkeistä kriisiä edelleen läpikäyvä Berliini ja toisaalta sodalta välttynyt Tukholma. Louise viittaa kirjeissään aikaan sekä ennen että jälkeen sodan ja ne ovat vavahduttavia tuokiokuvia.

Kuinka tunnettu on esimerkiksi se tragedia, joka tapahtui Berliinin naisille venäläisten vallatessa kaupungin? Louise ei mässäile yksityiskohdilla mutta hänen kertomastaan ymmärtää, että tuskin kukaan nuorempi berliiniläisnainen välttyi venäläissotilaiden joukkoraiskauksilta.

Kirjeet sisältävät muitakin traagisia tapahtumia. Louise raportoi kotikaupungistaan kun Berliini jaetaan ensin piikkilanka-aidalla ja lopulta muurilla itään ja länteen. Hän on huolissaan mutta ei toimeton. Onhan hän selvinnyt sekä ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta, miksi ei nytkin. Osittain tämän epävakaan poliittisen tilanteen vuoksi hän kuitenkin päättää ostaa talon Ibizalta, jonne voisi tarvittaessa vetäytyä eläkevuosinaan.

Astridin elämä on puolestaan kiireistä ja hän yrittää parhaansa mukaan järjestää aikataulunsa niin, että tilaa löytyisi niin työlle, perheelle kuin uusille kirjoille. Näiden kirjeiden vuosina syntyvät Mio, Katto-Kassinen ja lopulta Eemeli. Lisäksi televisio kuvaa huippusuosituksi muodostuvan Saariston lapset -sarjan.

Louisen toimeliaisuus innostaa myös Astridia ja uskon ystävyyden olleen hänelle juuri tämänkin takia tärkeä. Louise kutsuu Astridin Saksaan, jossa he tekevät muutaman yhteisen autoretken. He tekevät myös yhteisen matkan silloiseen Jugoslaviaan ja nämä matkat ovat varmasti olleet elintärkeä henkireikä Astridin muuten niin aikataulutetussa elämässä.

Tätä kirjaa oli aivan uskomattoman hauska lukea! Mutta myös surullista, sillä lopussa Louise kuolee varsin äkillisesti. Onnellinen päätös tarinalle oli kuitenkin se, että Astrid ehti matkustaa Louisen Ibizan-kotiin vain muutama kuukausi ennen tämän kuolemaa. Lisäksi Astrid matkusti vielä Berliiniin tapaamaan Louisen aivan tämän viimeisinä viikkoina. Louise sai toivottavasti varmistuksen sille, että hän oli kuin olikin tärkeä Astridille - kirjeissäänhän hän monesti pohti oliko rakkaus sittenkin vain yksipuolista.

Jag må vara olycklig och ledsen och sjuk, jag kan tänka ett och annat, men en sak, Astrid, kan jag inte, och det är glömma dig! Att vilja det vore lika dåraktigt som om jag hade velat glömma att solen skiner.

Rakastan yleensäkin julkaistujen kirjeenvaihtojen lukemista mutta tämä oli ehdottomasti hienoin, jonka olen lukenut. Harvasta ystävyydestä on jäänyt jäljelle näin hienoa muistomerkkiä.

**
Jag har också levat! En brevväxling mellan Astrid Lindgren och Louise Hartung
Sammanställd och redigerad av Jens Andersen och Jette Glaargaard
Käännös ruotsiksi: Thomas Grundberg
Salikon förlag 2016

Helmet-kirjahaaste 2019: 44. Kirja kertoo Berliinistä