Kun kuningatar kaatuu

Ruotsalaisen runouden ehdoton kuningatar on Katarina Frostenson, jääkuningattareksikin tituleerattu. Häntä ei ole nähty televisioiden kisailuohjelmissa tai lehtien palstoilla esittelemässä kotiaan. Frostenson on pitänyt julkisivunsa moitteettomassa kunnossa, hiussuortuvat ojennuksessa ja tyynen hymyn aina kasvoillaan. Kunnes tuli #metoo...

Katarina Frostenson oli siis se Ruotsin akatemian jäsen numero 18, joka nykyään tunnetaan lähinnä "Kulttuuriprofiilin" puolisona. #metoo-aallon yhteydessä syksyllä 2017 Dagens Nyheter julkaisi kauan valmistelemansa artikkelin, jossa 18 naista kertoo Frostensonin puolison harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä. (Sittemmin mies on tuomittu kahdesta raiskauksesta 2,5 vuoden vankeuteen.)

Frostenson itse joutui myös tulilinjalle, sillä hänen epäiltiin vuotaneen Nobelin kirjallisuuspalkintojen voittajanimiä etukäteen julkisuuteen juuri miehensä kautta. Lisäksi häntä syytettiin jääviydestä. Ruotsin akatemia oli nimittäin rahoittanut Frostensonin puolison kulttuuriyritystä, jossa Frostenson on ollut myös osakkaana mutta akatemian jäsenenä hän on siis ollut myös päättämässä tuen myöntämisestä. Quel bordel, sanoisi ranskalainen!

Frostenson piti koko hässäkän ajan julkisuudessa suunsa tiukasti supussa kunnes keväällä 2019 julkaisi tämän kirjansa, eräänlaisen päiväkirjan skandaalista ja sen jälkeisestä "pakomatkasta". Sillä pakoon he lähtevät, rakastamaansa Pariisiin. Pakoon julkisuutta, perässä jahtaavaa mediaa, parin hylänneitä entisiä ystäviä.

Kirjassa ihmetyttää ensimmäisenä Frostensonin vankkumaton luottamus mieheensä. Hetkeäkään hän ei epäile miehensä syyttömyyttä, sen sijaan valehtelijoita ovat kaikki ne 18 naista jotka syytävät lokaa syyttömän miehen päälle. Frostenson puhuu hellästi heistä kahdesta, kuin yksin vasten koko muuta maailmaa. Kuin Bonnie ja Clyde paossa pahaa maailmaa.

Kirja on osaltaan siis puolustuspuhe, jossa Frostenson ei kaihda pateettisiakaan keinoja. Hän muistuttaa asemastaan ruotsalaisen runouden huipulla ja vertaa silmää räpäyttämättä meneillä olevaa skandaalia historiasta kuuluisaan Dreyfus-skandaaliin. Alfred Dreyfus joutui tulilinjalle juutalaisuutensa vuoksi, Frostensonin ranskalainen mies taas ulkomaalaisuutensa vuoksi. Lukija ei välttämättä vakuutu tästä allegoriasta...

Mutta jätetään skandaali sikseen sillä Frostensonin kirja on lukemisen arvoinen aivan toisesta syystä. Tämä on nimittäin ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan runoilijan mieleen - "Being Katarina Frostenson"!

Frostenson kuljettaa meitä pitkin Pariisin katuja - hän tekee pitkiä kävelylenkkejä rauhoittaakseen mieltänsä - ja pysähtyy välillä puistoihin ja kirkkoihin pohduskelemaan elämää. Frostenson muistelee lukemiansa kirjailijoita ja näkemiänsä elokuvia. Muiden ajatukset tuovat lohtua ja antavat perspektiiviä omaan tilanteeseen. Kirjallisuus toimii terapiana ja sitä prosessia on mielenkiintoista seurata.

Kirja on sydänverellä kirjoitettu ja siksi sitä ei voi ohittaa vain naureskelemalla. Minä hetkenä tahansa tuntemamme maailma voi järkkyä ja elämämme perusta murtua. Frostenson kuvaa tarkkanäköisesti sen mielenvyöryn, joka muutoksesta lähtee liikkeelle.

Ja Pariisi, se on aina kaunis...

Våra kroppar allt smalare under månaderna som går. Hopslingrade i den smala sängen i rummet med takhöjden, de mörkrosa väggarna och de tunga röda gardinerna. Tyst som i en kyrka är det här. Tidigt på morgonen hörs klappret av hovar från kajen. Och koltrastsång. En skogsduva hoar. Jag vill ut härifrån. Jag måste gå. Gå ut. Bara gå!

**
Katarina Frostenson: K
Bokförlaget Polaris 2019

Helmet-lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi. Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Lue lisää

Levoton lukija

Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Lue lisää

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa. Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Lue lisää

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Lue lisää

Olipa kerran DDR

Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle. Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi. Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen