Kun kuningatar kaatuu

Ruotsalaisen runouden ehdoton kuningatar on Katarina Frostenson, jääkuningattareksikin tituleerattu. Häntä ei ole nähty televisioiden kisailuohjelmissa tai lehtien palstoilla esittelemässä kotiaan. Frostenson on pitänyt julkisivunsa moitteettomassa kunnossa, hiussuortuvat ojennuksessa ja tyynen hymyn aina kasvoillaan. Kunnes tuli #metoo...

Katarina Frostenson oli siis se Ruotsin akatemian jäsen numero 18, joka nykyään tunnetaan lähinnä "Kulttuuriprofiilin" puolisona. #metoo-aallon yhteydessä syksyllä 2017 Dagens Nyheter julkaisi kauan valmistelemansa artikkelin, jossa 18 naista kertoo Frostensonin puolison harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä. (Sittemmin mies on tuomittu kahdesta raiskauksesta 2,5 vuoden vankeuteen.)

Frostenson itse joutui myös tulilinjalle, sillä hänen epäiltiin vuotaneen Nobelin kirjallisuuspalkintojen voittajanimiä etukäteen julkisuuteen juuri miehensä kautta. Lisäksi häntä syytettiin jääviydestä. Ruotsin akatemia oli nimittäin rahoittanut Frostensonin puolison kulttuuriyritystä, jossa Frostenson on ollut myös osakkaana mutta akatemian jäsenenä hän on siis ollut myös päättämässä tuen myöntämisestä. Quel bordel, sanoisi ranskalainen!

Frostenson piti koko hässäkän ajan julkisuudessa suunsa tiukasti supussa kunnes keväällä 2019 julkaisi tämän kirjansa, eräänlaisen päiväkirjan skandaalista ja sen jälkeisestä "pakomatkasta". Sillä pakoon he lähtevät, rakastamaansa Pariisiin. Pakoon julkisuutta, perässä jahtaavaa mediaa, parin hylänneitä entisiä ystäviä.

Kirjassa ihmetyttää ensimmäisenä Frostensonin vankkumaton luottamus mieheensä. Hetkeäkään hän ei epäile miehensä syyttömyyttä, sen sijaan valehtelijoita ovat kaikki ne 18 naista jotka syytävät lokaa syyttömän miehen päälle. Frostenson puhuu hellästi heistä kahdesta, kuin yksin vasten koko muuta maailmaa. Kuin Bonnie ja Clyde paossa pahaa maailmaa.

Kirja on osaltaan siis puolustuspuhe, jossa Frostenson ei kaihda pateettisiakaan keinoja. Hän muistuttaa asemastaan ruotsalaisen runouden huipulla ja vertaa silmää räpäyttämättä meneillä olevaa skandaalia historiasta kuuluisaan Dreyfus-skandaaliin. Alfred Dreyfus joutui tulilinjalle juutalaisuutensa vuoksi, Frostensonin ranskalainen mies taas ulkomaalaisuutensa vuoksi. Lukija ei välttämättä vakuutu tästä allegoriasta...

Mutta jätetään skandaali sikseen sillä Frostensonin kirja on lukemisen arvoinen aivan toisesta syystä. Tämä on nimittäin ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan runoilijan mieleen - "Being Katarina Frostenson"!

Frostenson kuljettaa meitä pitkin Pariisin katuja - hän tekee pitkiä kävelylenkkejä rauhoittaakseen mieltänsä - ja pysähtyy välillä puistoihin ja kirkkoihin pohduskelemaan elämää. Frostenson muistelee lukemiansa kirjailijoita ja näkemiänsä elokuvia. Muiden ajatukset tuovat lohtua ja antavat perspektiiviä omaan tilanteeseen. Kirjallisuus toimii terapiana ja sitä prosessia on mielenkiintoista seurata.

Kirja on sydänverellä kirjoitettu ja siksi sitä ei voi ohittaa vain naureskelemalla. Minä hetkenä tahansa tuntemamme maailma voi järkkyä ja elämämme perusta murtua. Frostenson kuvaa tarkkanäköisesti sen mielenvyöryn, joka muutoksesta lähtee liikkeelle.

Ja Pariisi, se on aina kaunis...

Våra kroppar allt smalare under månaderna som går. Hopslingrade i den smala sängen i rummet med takhöjden, de mörkrosa väggarna och de tunga röda gardinerna. Tyst som i en kyrka är det här. Tidigt på morgonen hörs klappret av hovar från kajen. Och koltrastsång. En skogsduva hoar. Jag vill ut härifrån. Jag måste gå. Gå ut. Bara gå!

**
Katarina Frostenson: K
Bokförlaget Polaris 2019

Helmet-lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...