Siirry pääsisältöön

Kun kuningatar kaatuu


Ruotsalaisen runouden ehdoton kuningatar on Katarina Frostenson, jääkuningattareksikin tituleerattu. Häntä ei ole nähty televisioiden kisailuohjelmissa tai lehtien palstoilla esittelemässä kotiaan. Frostenson on pitänyt julkisivunsa moitteettomassa kunnossa, hiussuortuvat ojennuksessa ja tyynen hymyn aina kasvoillaan. Kunnes tuli #metoo...

Katarina Frostenson oli siis se Ruotsin akatemian jäsen numero 18, joka nykyään tunnetaan lähinnä "Kulttuuriprofiilin" puolisona. #metoo-aallon yhteydessä syksyllä 2017 Dagens Nyheter julkaisi kauan valmistelemansa artikkelin, jossa 18 naista kertoo Frostensonin puolison harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä. (Sittemmin mies on tuomittu kahdesta raiskauksesta 2,5 vuoden vankeuteen.)

Frostenson itse joutui myös tulilinjalle, sillä hänen epäiltiin vuotaneen Nobelin kirjallisuuspalkintojen voittajanimiä etukäteen julkisuuteen juuri miehensä kautta. Lisäksi häntä syytettiin jääviydestä. Ruotsin akatemia oli nimittäin rahoittanut Frostensonin puolison kulttuuriyritystä, jossa Frostenson on ollut myös osakkaana mutta akatemian jäsenenä hän on siis ollut myös päättämässä tuen myöntämisestä. Quel bordel, sanoisi ranskalainen!

Frostenson piti koko hässäkän ajan julkisuudessa suunsa tiukasti supussa kunnes keväällä 2019 julkaisi tämän kirjansa, eräänlaisen päiväkirjan skandaalista ja sen jälkeisestä "pakomatkasta". Sillä pakoon he lähtevät, rakastamaansa Pariisiin. Pakoon julkisuutta, perässä jahtaavaa mediaa, parin hylänneitä entisiä ystäviä.

Kirjassa ihmetyttää ensimmäisenä Frostensonin vankkumaton luottamus mieheensä. Hetkeäkään hän ei epäile miehensä syyttömyyttä, sen sijaan valehtelijoita ovat kaikki ne 18 naista jotka syytävät lokaa syyttömän miehen päälle. Frostenson puhuu hellästi heistä kahdesta, kuin yksin vasten koko muuta maailmaa. Kuin Bonnie ja Clyde paossa pahaa maailmaa.

Kirja on osaltaan siis puolustuspuhe, jossa Frostenson ei kaihda pateettisiakaan keinoja. Hän muistuttaa asemastaan ruotsalaisen runouden huipulla ja vertaa silmää räpäyttämättä meneillä olevaa skandaalia historiasta kuuluisaan Dreyfus-skandaaliin. Alfred Dreyfus joutui tulilinjalle juutalaisuutensa vuoksi, Frostensonin ranskalainen mies taas ulkomaalaisuutensa vuoksi. Lukija ei välttämättä vakuutu tästä allegoriasta...

Mutta jätetään skandaali sikseen sillä Frostensonin kirja on lukemisen arvoinen aivan toisesta syystä. Tämä on nimittäin ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan runoilijan mieleen - "Being Katarina Frostenson"!

Frostenson kuljettaa meitä pitkin Pariisin katuja - hän tekee pitkiä kävelylenkkejä rauhoittaakseen mieltänsä - ja pysähtyy välillä puistoihin ja kirkkoihin pohduskelemaan elämää. Frostenson muistelee lukemiansa kirjailijoita ja näkemiänsä elokuvia. Muiden ajatukset tuovat lohtua ja antavat perspektiiviä omaan tilanteeseen. Kirjallisuus toimii terapiana ja sitä prosessia on mielenkiintoista seurata.

Kirja on sydänverellä kirjoitettu ja siksi sitä ei voi ohittaa vain naureskelemalla. Minä hetkenä tahansa tuntemamme maailma voi järkkyä ja elämämme perusta murtua. Frostenson kuvaa tarkkanäköisesti sen mielenvyöryn, joka muutoksesta lähtee liikkeelle.

Ja Pariisi, se on aina kaunis...

Våra kroppar allt smalare under månaderna som går. Hopslingrade i den smala sängen i rummet med takhöjden, de mörkrosa väggarna och de tunga röda gardinerna. Tyst som i en kyrka är det här. Tidigt på morgonen hörs klappret av hovar från kajen. Och koltrastsång. En skogsduva hoar. Jag vill ut härifrån. Jag måste gå. Gå ut. Bara gå!

**
Katarina Frostenson: K
Bokförlaget Polaris 2019

Helmet-lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...