Kun kuningatar kaatuu

Ruotsalaisen runouden ehdoton kuningatar on Katarina Frostenson, jääkuningattareksikin tituleerattu. Häntä ei ole nähty televisioiden kisailuohjelmissa tai lehtien palstoilla esittelemässä kotiaan. Frostenson on pitänyt julkisivunsa moitteettomassa kunnossa, hiussuortuvat ojennuksessa ja tyynen hymyn aina kasvoillaan. Kunnes tuli #metoo...

Katarina Frostenson oli siis se Ruotsin akatemian jäsen numero 18, joka nykyään tunnetaan lähinnä "Kulttuuriprofiilin" puolisona. #metoo-aallon yhteydessä syksyllä 2017 Dagens Nyheter julkaisi kauan valmistelemansa artikkelin, jossa 18 naista kertoo Frostensonin puolison harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä. (Sittemmin mies on tuomittu kahdesta raiskauksesta 2,5 vuoden vankeuteen.)

Frostenson itse joutui myös tulilinjalle, sillä hänen epäiltiin vuotaneen Nobelin kirjallisuuspalkintojen voittajanimiä etukäteen julkisuuteen juuri miehensä kautta. Lisäksi häntä syytettiin jääviydestä. Ruotsin akatemia oli nimittäin rahoittanut Frostensonin puolison kulttuuriyritystä, jossa Frostenson on ollut myös osakkaana mutta akatemian jäsenenä hän on siis ollut myös päättämässä tuen myöntämisestä. Quel bordel, sanoisi ranskalainen!

Frostenson piti koko hässäkän ajan julkisuudessa suunsa tiukasti supussa kunnes keväällä 2019 julkaisi tämän kirjansa, eräänlaisen päiväkirjan skandaalista ja sen jälkeisestä "pakomatkasta". Sillä pakoon he lähtevät, rakastamaansa Pariisiin. Pakoon julkisuutta, perässä jahtaavaa mediaa, parin hylänneitä entisiä ystäviä.

Kirjassa ihmetyttää ensimmäisenä Frostensonin vankkumaton luottamus mieheensä. Hetkeäkään hän ei epäile miehensä syyttömyyttä, sen sijaan valehtelijoita ovat kaikki ne 18 naista jotka syytävät lokaa syyttömän miehen päälle. Frostenson puhuu hellästi heistä kahdesta, kuin yksin vasten koko muuta maailmaa. Kuin Bonnie ja Clyde paossa pahaa maailmaa.

Kirja on osaltaan siis puolustuspuhe, jossa Frostenson ei kaihda pateettisiakaan keinoja. Hän muistuttaa asemastaan ruotsalaisen runouden huipulla ja vertaa silmää räpäyttämättä meneillä olevaa skandaalia historiasta kuuluisaan Dreyfus-skandaaliin. Alfred Dreyfus joutui tulilinjalle juutalaisuutensa vuoksi, Frostensonin ranskalainen mies taas ulkomaalaisuutensa vuoksi. Lukija ei välttämättä vakuutu tästä allegoriasta...

Mutta jätetään skandaali sikseen sillä Frostensonin kirja on lukemisen arvoinen aivan toisesta syystä. Tämä on nimittäin ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan runoilijan mieleen - "Being Katarina Frostenson"!

Frostenson kuljettaa meitä pitkin Pariisin katuja - hän tekee pitkiä kävelylenkkejä rauhoittaakseen mieltänsä - ja pysähtyy välillä puistoihin ja kirkkoihin pohduskelemaan elämää. Frostenson muistelee lukemiansa kirjailijoita ja näkemiänsä elokuvia. Muiden ajatukset tuovat lohtua ja antavat perspektiiviä omaan tilanteeseen. Kirjallisuus toimii terapiana ja sitä prosessia on mielenkiintoista seurata.

Kirja on sydänverellä kirjoitettu ja siksi sitä ei voi ohittaa vain naureskelemalla. Minä hetkenä tahansa tuntemamme maailma voi järkkyä ja elämämme perusta murtua. Frostenson kuvaa tarkkanäköisesti sen mielenvyöryn, joka muutoksesta lähtee liikkeelle.

Ja Pariisi, se on aina kaunis...

Våra kroppar allt smalare under månaderna som går. Hopslingrade i den smala sängen i rummet med takhöjden, de mörkrosa väggarna och de tunga röda gardinerna. Tyst som i en kyrka är det här. Tidigt på morgonen hörs klappret av hovar från kajen. Och koltrastsång. En skogsduva hoar. Jag vill ut härifrån. Jag måste gå. Gå ut. Bara gå!

**
Katarina Frostenson: K
Bokförlaget Polaris 2019

Helmet-lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Lue lisää

Henkiin herätetyt

Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...