Siirry pääsisältöön

Kun kuningatar kaatuu


Ruotsalaisen runouden ehdoton kuningatar on Katarina Frostenson, jääkuningattareksikin tituleerattu. Häntä ei ole nähty televisioiden kisailuohjelmissa tai lehtien palstoilla esittelemässä kotiaan. Frostenson on pitänyt julkisivunsa moitteettomassa kunnossa, hiussuortuvat ojennuksessa ja tyynen hymyn aina kasvoillaan. Kunnes tuli #metoo...

Katarina Frostenson oli siis se Ruotsin akatemian jäsen numero 18, joka nykyään tunnetaan lähinnä "Kulttuuriprofiilin" puolisona. #metoo-aallon yhteydessä syksyllä 2017 Dagens Nyheter julkaisi kauan valmistelemansa artikkelin, jossa 18 naista kertoo Frostensonin puolison harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä. (Sittemmin mies on tuomittu kahdesta raiskauksesta 2,5 vuoden vankeuteen.)

Frostenson itse joutui myös tulilinjalle, sillä hänen epäiltiin vuotaneen Nobelin kirjallisuuspalkintojen voittajanimiä etukäteen julkisuuteen juuri miehensä kautta. Lisäksi häntä syytettiin jääviydestä. Ruotsin akatemia oli nimittäin rahoittanut Frostensonin puolison kulttuuriyritystä, jossa Frostenson on ollut myös osakkaana mutta akatemian jäsenenä hän on siis ollut myös päättämässä tuen myöntämisestä. Quel bordel, sanoisi ranskalainen!

Frostenson piti koko hässäkän ajan julkisuudessa suunsa tiukasti supussa kunnes keväällä 2019 julkaisi tämän kirjansa, eräänlaisen päiväkirjan skandaalista ja sen jälkeisestä "pakomatkasta". Sillä pakoon he lähtevät, rakastamaansa Pariisiin. Pakoon julkisuutta, perässä jahtaavaa mediaa, parin hylänneitä entisiä ystäviä.

Kirjassa ihmetyttää ensimmäisenä Frostensonin vankkumaton luottamus mieheensä. Hetkeäkään hän ei epäile miehensä syyttömyyttä, sen sijaan valehtelijoita ovat kaikki ne 18 naista jotka syytävät lokaa syyttömän miehen päälle. Frostenson puhuu hellästi heistä kahdesta, kuin yksin vasten koko muuta maailmaa. Kuin Bonnie ja Clyde paossa pahaa maailmaa.

Kirja on osaltaan siis puolustuspuhe, jossa Frostenson ei kaihda pateettisiakaan keinoja. Hän muistuttaa asemastaan ruotsalaisen runouden huipulla ja vertaa silmää räpäyttämättä meneillä olevaa skandaalia historiasta kuuluisaan Dreyfus-skandaaliin. Alfred Dreyfus joutui tulilinjalle juutalaisuutensa vuoksi, Frostensonin ranskalainen mies taas ulkomaalaisuutensa vuoksi. Lukija ei välttämättä vakuutu tästä allegoriasta...

Mutta jätetään skandaali sikseen sillä Frostensonin kirja on lukemisen arvoinen aivan toisesta syystä. Tämä on nimittäin ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan runoilijan mieleen - "Being Katarina Frostenson"!

Frostenson kuljettaa meitä pitkin Pariisin katuja - hän tekee pitkiä kävelylenkkejä rauhoittaakseen mieltänsä - ja pysähtyy välillä puistoihin ja kirkkoihin pohduskelemaan elämää. Frostenson muistelee lukemiansa kirjailijoita ja näkemiänsä elokuvia. Muiden ajatukset tuovat lohtua ja antavat perspektiiviä omaan tilanteeseen. Kirjallisuus toimii terapiana ja sitä prosessia on mielenkiintoista seurata.

Kirja on sydänverellä kirjoitettu ja siksi sitä ei voi ohittaa vain naureskelemalla. Minä hetkenä tahansa tuntemamme maailma voi järkkyä ja elämämme perusta murtua. Frostenson kuvaa tarkkanäköisesti sen mielenvyöryn, joka muutoksesta lähtee liikkeelle.

Ja Pariisi, se on aina kaunis...

Våra kroppar allt smalare under månaderna som går. Hopslingrade i den smala sängen i rummet med takhöjden, de mörkrosa väggarna och de tunga röda gardinerna. Tyst som i en kyrka är det här. Tidigt på morgonen hörs klappret av hovar från kajen. Och koltrastsång. En skogsduva hoar. Jag vill ut härifrån. Jag måste gå. Gå ut. Bara gå!

**
Katarina Frostenson: K
Bokförlaget Polaris 2019

Helmet-lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...