Siirry pääsisältöön

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

 


Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin.

Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi.

Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’.

Etsin oman aamulehteni Dagens Nyheterin arkistoista, milloin Antti Jalava ensimmäisen kerran mainitaan lehden sivuilla. Ensimmäinen maineteko ei suinkaan ollut kirjailijana, vaan urheilijana! Helmikuussa 1963 silloin 14-vuotias Antti Jalava on osallistunut koulumestaruuskilpailuissa luistelun 500 metrin kilpailuun ja tullut sarjassaan kolmanneksi. Lisää urheilumeriittejä tulee tipoitellen pitkin 60-lukua.

Ensimmäinen maininta kirjailijana löytyy vuodelta 1973, jolloin "Västeråsissa asuva Antti Jalava" on voittanut toisen palkinnon sekä 5000 kruunua ”Läsa-lätt”-kirjoituskilpailussa kirjallaan ’Matti’. Lehti julkaisee kirjasta myöhemmin jutun, jossa on myös haastateltu itse kirjailijaa. Siinä Jalava kertoo, kuinka hän harrasti paljon kilpaurheilua, kunnes hän eräänä päivänä vain totesi sen olevan merkityksetöntä.

Sen sijaan Jalava alkaa lukea kirjoja ja opiskella. Hän lukee paljon poliittista kirjallisuutta ja kertoo kirjojen avulla ymmärtäneensä, miksi ”isällä oli aina päänsärkyä, miksi hänellä oli keuhkosairaus, syyt olivat pohjimmiltaan poliittisia”. Kirja oli kirjoitettu helpolla ruotsinkielellä, sillä ei pelkästään lapset ole niitä, joiden on vaikea lukea, kuten lehti mainitsee ja lisää, että Jalavan äiti ei koskaan oppinut ruotsia.

Jo tässä esikoiskirjassaan Jalava tuo esille vahvasti kieli-identiteetin ja mitä oman kielen unohtaminen tekee ihmiselle. Tämän ongelman hän sittemmin nostaa kantavaksi teemaksi romaanissaan ’Asfaltblomman’, joka on vahvasti autofiktiivinen. Romaanin päähenkilö on Erkki Kataja, erilaisia hanttitöitä tekevä suomalaissiirtolaisten lapsi, joka yrittää elvyttää suomenkieltään lukemalla klassista suomalaista kirjallisuutta. Mutta kieli ei riitä: oma äidinkieli on unohtunut samalla kun uusi kieli tuntuu vain kuorelta, ei aidolta. Mutta Erkki alkaa kirjoittaa siitä huolimatta romaania – ruotsiksi – siirtolaispojasta Hannusta, joka etsii omaa identiteettiään ja kieltään, ja joka Erkin (ja Jalavan) tavoin myös kirjoittaa.

Toinen päähenkilö on Sirkka, joka on kadottanut itsensä täysin. Hän ei osaa suomea samalla kun hänen ruotsinkielensä on köyhää ja alatyylistä. Sirkka häpeää äitiänsä, joka puhuu ruotsia vahvalla suomalaisaksentilla. Hän lyöttäytyy yhteen Erkin kanssa ja pari viettää muutaman viinanhuuruisen ja väkivaltaisen kuukauden yhdessä. Rakkaudesta tai intohimosta ei ole kyse, Erkkiä masentaa nähdä Sirkan alennustila ja hän yrittää päästä tytöstä eroon.

Mutta jokin yhteenkuuluvaisuuden tunne saa Erkin jatkamaan yhdessä elämistä, ehkä toive siitä, että Sirkkakin löytäisi vihdoin omat juurensa. Yhdessä romaanin avainkohtauksista Erkki esimerkiksi ilahtuu, kun näkee Sirkan tavailevan Kiven ”Seitsemää veljestä”, mutta Sirkan kielitaito ei riitä tekstin ymmärtämiseen.

Uskon Jalavan kirjoittaneen Sirkan henkilöhahmon näyttääkseen mitä tapahtuu, kun ihmisellä ei ole kieltä eikä juuria. Sirkka kärsii pahoista mielenterveysongelmista eikä näe minkäänlaista tulevaisuutta itselleen. Hän ei näe mitään mieltä hakea jotain "yhdentekevää" työtä vaan ansaitsee elantonsa prostituoituna. Sisällä yhä kasvava aggressio purkautuu säännöllisin väliajoin, kunnes Sirkka yrittää itsemurhaa ja pääsee kirjan lopussa sairaalahoitoon. Samalla Erkkikin ”vapautuu” ja hän lähtee veljensä luokse, pois Tukholmasta.

”Asfalttikukka” on rankka, lähes inhorealistinen kertomus, mutta jos pystyy katsomaan kovan pinnan alle, näkee sen todellisen surun ja murheen, josta Jalava kirjoittaa. Itseäni kosketti erityisesti kohta, jossa Jalava kertoo suomalaislapsista, jotka tahtomattaan repäistiin juuriltaan ja istutettiin vieraaseen kieliympäristöön. ”Mitä varten me tultiin tänne! Miksi me ei voida mennä takaisin kotiin!” Mitä tunteita kokee lapsi, kun opettaja ottaa kynän kädestä, jos lapsi kirjoittaa suomea. Kun omasta kielestä on tullut yhtäkkiä rumaa ja häpeällistä.

Näitä lapsia olen tavannut täällä nyt 20 vuotta elettyäni. He ovat jo eläkeläisiä ja monet heistä ovat edelleen kahden kielen välissä. He ilahtuvat, kun aloitan keskustelun suomeksi, mutta aika usein keskustelun kieli täytyy vaihtaa ruotsiksi. Omien lastenlastensa kanssa he puhuvat yleensä ruotsia.

Luin ”Asfalttikukan” Saarikosken suomennoksena, sillä kirjastosta ei löytynyt kirjan alkuperäistä ruotsinkielistä versiota. Saarikoskea suomentajana on suomittu useasti, kielen mestari kun ei aina malttanut pitää huolta alkuperäisen ajatuksen välittymisestä. Tässäkin suomennoksessa se aiheutti minulle päänvaivaa: Erkki ja Sirkka muuttavat erään leskirouvan talon yläkertaan alueelle, jonne kuljetaan ”pendelijunalla, parikymmentä kilometriä stadista etelään". Mutta asunnon ikkunoista näkyy Saarikosken mukaan meri, enkä saa millään päähäni, miten se voisi olla kyseisellä alueella mahdollista. Mutta eräs Goodreadsin lukijoista on huomannut saman ja arvaa kyseessä olleen käännösvirheen, ruotsin ”sjö” kun voi tarkoittaa sekä merta että järveä.

Toivottavasti saan vielä käsiini Jalavan alkuperäisen romaanin, jonka hän siis surukseen joutui kirjoittamaan muulla kuin äidinkielellään. Tai kuten Jalava itse toteaa: "Onnettomien olosuhteiden vuoksi kirjoitan kirjani ruotsiksi".


”Silloin en sitä tiennyt mutta nyt tiedän, ihminen voi mennä meren yli ja vuorten, juuri siksi elämä on niin kummaa ja suurta. Ja ehkä joskus käy niin että minäkin voin siitä suuresta löytää paikan missä voin nauraa ja tuntea itseni aidoksi, missä todella voin olla.”


Antti Jalava: Asfaltblomman (1980)

Suomennettu 1981: Asfalttikukka (Pentti Saarikoski)


Kirjoitukseni on osa kirjabloggaajien klassikkohaastetta, joka järjestetään nyt 14. kerran. Haastetta emännöi tällä kertaa Kartanon kruunaamaton lukija-blogin Elegia.




Kommentit

  1. Oi että. Tämä on minulle entuudestaan vieras teos mutta kuulostaa hyvin kiinnostavalta. Minusta juuri tuo kielen merkitys ja siihen suhtautuminen on mielenkiintoista. Historia ei siinä suhteessa ole useinkaan kaunis.
    Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kielipuolisuus on suuri tragedia ruotsinsuomalaisten historiassa ja se värittää yhä elämää. Minulla on ollut useampikin työtoveri, jotka eivät ole saaneet oppia vanhempiensa suomen kieltä ja joilta on jäänyt näin juuret rikkinäisiksi.

      Poista
  2. Olen lukenut Alakosken ja Hetekivi Olssonin teokset. Jalavalta en ole lukenut mitään. Kiitos lukuvinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä tuo Hetekivi Olssonin tuotanto lukematta, Alakoskea olen lukenut. Mutta masentaa se, miten rankkoja nämä kirjat ovat. Eihän se voinut pelkkää kurjuutta olla...?

      Poista
  3. Antti Jalavasta en muista kuulleeni, mutta kiinnostus heräsi nyt oitis. Kieli ja identiteetti kiinnostavat. Suomalaistaustailla ei tainnut olla helppo sopeutua Ruotsiin. Tietysti sekin vaikuttaa, miksi on lähdetty. Olen tuon mainitsemasi Alakosken Sikalat lukenut ja se oli melko raadollista luettavaa.

    Harmi, ettei minulta enää taivu ruotsiksi lukeminen. Tämä Asfalttikukka voisi periaatteessa olla kivempi lukea ruotsiksi erityisesti siksi, että Saarikosken käännös ei innosta. Olkoon millainen sanataituri, niin hänen kielitaitonsa (ainakaan englannin-, ruotsin kielestä en tiedä) ei käsittääkseni kummoinen ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raadollista luettavaa oli tämäkin :( Ja ikävä kyllä, juuri tällaiset raadolliset kirjat suomalaisista kiinnostavat myös ruotsalaisia, saavatko he sitten näin ennakkoluuloihinsa vahvistusta?

      Heh, aion ehdottomasti hankkia käsiini myös Jalavan alkuperäisen ruotsinkielisen tekstin, tässä versiossa oli liikaa Saarikoskea mukana :)

      Poista
  4. Tämä onkin minulle ihan uusi tuttavuus! Alkoi kyllä vähäsen kiinnostaa myös tuon mielenterveysteeman takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vähän sellainen unohdettu klassikko siellä Suomen puolella, mutta ruotsinsuomalaisille tärkeä kirja edelleen!

      Poista
  5. Ruotsalaisille ei ehkä yleisesti kolahtanut Anna Takasen isänsä lapsuudesta ja varttumisesta kirjoittama kirja Sinä olit suruni (Sorgen som blev)? Takasen isä jäi sotalapsena Ruotsiin ollessaan 3-vuotias ja unohti suomen kielen. Hän palasi Suomeen katsomaan Suomen-perhettään ollessaan 17-vuotias.... Anna Takanen tottui matkustamaan Suomeen katsomaan perhettä jonka kanssa yhteistä kieltä ei ollut... Isä vastusti aluksi kirjan kirjoittamista, mutta monelle sotalapselle kirja ja senteatteriversio olivat katarttisia kokemuksia. Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taisi käydä, luulen että kirjan suurin yleisö löytyy ruotsinsuomalaisista. Kävin itsekin kuuntelemassa Takasta, kun hän kävi puhumassa kirjastaan täällä meidän lähikirjastossa. Pienestä yleisöstä ainakin puolet oli suomalaisia :) Takanen on tehnyt kirjasta myös teatteriversion, jonka kanssa on nyt kiertänyt pitkin Ruotsia, siitäkään en ole tainnut nähdä yhden yhtä lehtijuttua.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...