Syyslomailua Turussa - sekä ajatuksia ystävyydestä ja rakkaudestakin

Ruotsissa on tällä viikolla vietetty syyslomaa ja tarkoitus oli matkustaa laivalla Tukholmasta Riikaan ja viettää pari päivää vakiokylpylähotellissamme Jurmalassa. Mutta matkaseurueeseemme liittyneellä naapurintytöllä olikin passi mennyt vanhaksi toukokuussa. Mikä havaittiin 24 tuntia ennen matkaanlähtöä. Voi sitä itkua!

Mutta ei hätiä mitiä, onneksi on aina Turku ja siellä sijaitseva vakiokylpylähotellimme! Eikä naapurintyttö ollut käynyt koskaan Turussa, joten päätimme siis lähteä sinne. Ehdin peruuttaa Jurmalan hotellivarauksen vain kolme tuntia ennen kuin maksuton peruutusaika meni umpeen. Ja onneksi laivayhtiöllä ei ole ongelmia muuttaa varauksia vaikka yhtäkkiä tekisikin mieli lähteä Riian sijasta Turkuun. Ja luojan kiitos ruotsalaiset eivät ole älynneet matkustaa sankoin joukoin lomillaan Suomeen, joten laivasta löytyi hyvin tilaa.

Turun kylpylähotelli tuntui kuitenkin melkoisen arvokkaalta, tällä kokoonpanolla meidän olisi pitänyt varata kaksi erillistä huonetta. Mutta onneksi on yksityisiä asuntoja välittävä luottosivustomme, jonka kautta löytyi todella viehättävä pikkukaksio vain viiden minuutin kävelymatkan päästä kylpylästä.

Matkasta tuli onnistunut ja molemmat 10-vuotiaat ihastuivat Turkuun. Ennen kylpyläiltaa kävimme kaupungilla tutustumassa nähtävyyksiin, tällä kertaa piipahdettiin Turun tuomiokirkossa ja Apteekkimuseossa. Tyttöjä inspiroi myös jokirannan puihin kiipeily sekä Posankka. Sydäntä lämmitti katsoa kun omalla ainokaisellamme oli kerrankin ikäistään matkaseuraa. Meillä kävi tuuri kun naapuriin muutti muutama vuosi sitten perhe, jolla on täsmälleen samanikäinen tyttö, perheensä ainokainen hänkin. Tytöt löysivät nopeasti toisensa ja ovat nykyään kuin siskokset.

Sitten siihen olennaisimpaan eli matkakirjaan! Lukemisina minulla oli ruotsalaisen Lena Einhornin tuore romaani 'Den tunna isen'. Olen lukenut häneltä aiemmin erittäin mielenkiintoisen elämäkerrallisen romaanin Greta Garbosta, Blekingegatan 32. Einhorn on erikoistunut elämäkertoihin fiktion pohjana ja tällä kertaa hän on kirjoittanut omasta elämästään. Kirjaa on "mainostettu" traagisena rakkaustarinana vaikka mielestäni se oli kyllä paljon muutakin.

Lena Einhorn kertoo monimutkaisesta suhteestaan tyttöystäväänsä Nickiin, jonka hän tapaa eräällä kesäisellä uintiretkellä. Kohtaaminen on rakkautta ensisilmäyksellä vaikkakaan Nicki ei voi heittäytyä suhteeseen sataprosenttisesti. Hänellä on edelleen kesken irtautuminen poikansa isästä ja ero on lisäksi aiheuttanut ristiriitoja pojan ja äidin välille. Nicki haluaa suojella 10-vuotiasta poikaansa niin pitkälle kuin mahdollista. Lena ja Nicki asuvat myös eri kaupungeissa, joten suhde on alusta pitäen tarkasti aikataulutettu ja kuten Lena pian toteaa, suhteessa edetään täysin Nickin ehdoilla.

Kirjailija vihjailee koko 500 sivun mittaisen romaanin ajan, ettei suhde tule päättymään hyvin. Draamaa riittää sillä Nickin poika sairastuu harvinaiseen syöpään. Nickin ex-mies on mustasukkainen Lenasta ja Nicki on mustasukkainen Lenan ex-kumppanista. Lisäksi suhteen aikana Lenan vanhemmat kuolevat kuten myös vanha ystävä. Tähän romaaniin mahtuu siis kuolemaa, surua, jännittyneitä hermoja, mustasukkaisuutta ja riitoja.

Ja puhelinkeskusteluja! Sillä Lena ja Nicki puivat suhdettaan ja rakastamistaan edestakaisin niin, että lukijalta meinaa hermo mennä. Selvää on, että tämä rakkaussuhde toimii lähinnä ideatasolla mutta todellisessa elämässä sillä on vain muutaman hetken ajan mahdollisuus toteutua.

Mutta onneksi siis Einhorn sisällyttää tähän romaaniin paljon muutakin. Hän alkaa nimittäin epätoivoisena pohtia, minkä takia hän ei ole kykenevä sitoutumaan suhteeseen (vaikka näin lukijan näkökulmasta sitoutumiskammoa potee pikemminkin se toinen osapuoli).

Einhorn aloittaa lapsuudestaan ja vanhemmistaan, Ruotsissa menestyksekkäät urat luoneesta lääkäripariskunnasta Nina ja Jerzy Einhornista. He molemmat ovat keskitysleiriltä selviytyjiä ja kantavat omaa taakkaansa, vaikkakaan eivät sitä näennäisesti siirrä eteenpäin lapsilleen. Lena muistaa lapsuutensa lämpimänä ja turvallisena, mutta jokin ei tunnu täsmäävän. Hän haastattelee perheen lastenhoitajia ja heiltä saadut kertomukset eivät yhtäkkiä tuekaan Lenan muistoja.

Rakastiko äiti heitä oikeasti vai oliko hän katkera siitä, ettei pystynyt jatkamaan uraansa lasten synnyttyä. Toisaalta äiti ennen kuolemaansa kertoi katuvansa, ettei hän halunnut kolmatta lasta. Perheensä keskitysleireissä menettäneenä hänellä oli vahva velvollisuudentunne perustaa perhe ja saada lapsia. Tämän ajatuksen muistan muuten esiintyneen vahvana myös toisen ruotsalaisen, niinikään keskitysleiriltä selviytyneen Hedi Friedin kirjasta Skärvor av ett liv.

Einhorn ei löydä lopullisia vastauksia kysymyksiinsä mutta tuloksena on todella mielenkiintoinen kertomus erään perheen historiasta ja sen vaikutuksesta kirjailijan kykyyn/kyvyttömyyteen muodostaa parisuhdetta. Kirjaa on kutsuttu myös avainromaaniksi, sillä kirjassa esiintyvät henkilöt ovat todellisia. Tirkistelyromaaniksikin tätä voisi kutsua mutta Einhorn on mielestäni onnistunut nostamaan romaaninsa teemat yleisemmälle tasolle. Lisäksi kirjassa on hienoa ajankuvausta, jota on aina kiehtovaa lukea ja varsinkin omasta asuinpaikkakunnasta.

Lena Einhornin äidistään kirjoittama kirja 'Ninan matka' palkittiin August-palkinnolla 2005 ja kirja on käsittääkseni myös suomennettu. Ja tässä lukemassani romaanissa mainittu Stefan-veli on kirjailija hänkin. Muutama vuosi sitten häneltä ilmestyi palkittu tietokirja 'Aidosti kiltti'.

Syysloma meni siis Turussa kylpien ja erästä rakkaustarinaa vatvoen. Ei huono!

**
Lena Einhorn: Den tunna isen
Norstedts 2019
508 sivua

Onnea on päivälaiva Tukholmasta Turkuun, ikkunahytti ja hyvä kirja!

Ystävykset Aura-joen rantamilla

Apteekkimuseo oli iloinen yllätys!

Muistelimme myös Turun tuomiokirkossa edesmenneitä rakkaitamme.