Tämä yhteinen pallomme

Näin vaalipäivänä rauhoitan mieltäni ottamalla etäisyyttä pienen Suomen poliittiseen myllerrykseen. "Rajat kiinni" ja "ilmastohörhöilylle loppu" -huutojen kaikuessa on hyvä muistuttaa itselleen, että loppujen lopuksi mitään rajoja ei ole, on vain tämä yksi yhteinen pallomme, josta meidän tulisi pitää huolta.

Astronautti Chris Hadfielin "opas elämään maapallolla" kertoo Hadfieldin oman tarinan kuinka hänestä tuli astronautti. Lapsuuden unelma oli niin vahva, että hän keskittyi koko nuoruutensa ajan tekemään valintoja, jotka voisivat auttaa häntä saavuttamaan tämän päämäärän. Toisaalta Hadfield ymmärsi jo varhain, että mahdollisuudet onnistua eivät olleet kovin realistiset. Kanadan kansalaisena mahdollisuus oli vielä pienempi. Niinpä Hadfieldin strategia oli tehdä kaikki voitava mikä veisi hänet lähemmäksi unelmaansa mutta samalla pitäen avoinna myös muita mahdollisuuksia. Taistelulentäjän koulutus toisi leivän pöytään vaikka se suurin unelma jäisikin toteutumatta.

Monien vaiheiden jälkeen Hadfield lopulta onnistui ja hänet valittiin NASA:n astronauttikoulutukseen. Tästä alkoikin kärsivällisyyttä koetteleva vaihe: varsinaiset astronautin hommat avaruuskävelyineen kun ovat vain pieni osa koko pitkää prosessia. Työhön kuuluu vuosien harjoittelu ja opiskelu ja lisäksi se hermoja raastava osuus, jolloin kurssikavereita värvätään avaruuslennoille samalla kun itse odotat malttamattomana kutsua.

Hadfieldin kirjan perusopetus lienee se, että oli työ sitten mikä tahansa niin oma asenteesi ratkaisee kuinka paljon saat työstäsi tyydytystä. Huippuhetkiä ei ole välttämättä kovin monta, Hadfieldin tapauksessa kolme avaruusmatkaa, ja väliin mahtuu vuosien uurastus josta harvemmin saa julkisia suosionosoituksia. Hadfield näkee jokaisen vaatimattomankin työtehtävän osana suurempaa kokonaisuutta ja se motivoi häntä tekemään parhaansa, oli työ mikä tahansa.

Astronautin työ ei ole mitään sooloartistin työtä ja avaruuslennot ovat huipputason tiimityötä. On osattava oma työnsä mutta samalla täytyy myös pystyä luottamaan kollegan taitoihin. Se miten hyvin ratkaiset ongelmia paineen alaisena on ratkaiseva tekijä. Ongelmat saattavat hyvinkin johtaa jopa astronauttien kuolemaan, joten jokainen päätös on tehtävä huolellisesti harkiten. Usein myös erittäin nopeasti.

Ja juuri tämä ongelmanratkaisukyky oli seikka, joka teki minuun suurimman vaikutuksen tässä kirjassa. Avaruuslennon aikana astronauttien mielessä on alati kysymys "mikä on seuraava ongelma, joka voi tappaa minut". Ongelmia luodataan herkeämättä ja kun ongelma ilmaantuu niin sitä ryhdytään analysoimaan kylmänrauhallisesti. Tässä auttaa ennen kaikkea vuosikausien harjoittelu maanpinnalla, jossa kaikki mahdolliset ongelmatilanteet simuloidaan lukemattomia kertoja. Hadfieldin perusmottona onkin olla aina hyvin valmistautunut ennen jokaista tehtävää.

Kirjan mielenkiintoisin anti oli tietysti kuvaus siitä, millaista elämä on itse avaruudessa. Hadfield teki ensin kaksi lyhyempää, muutaman päivän kestävää, avaruusmatkaa mutta kolmas ja viimeinen oli peräti viiden kuukauden mittainen oleskelu kansainvälisellä avaruusasemalla. Siellä ei todellakaan vain leijuta painottomana vaan työpäivät on määritelty lähes minuutintarkkuudella.

Suurin osa astronauttien työtä on tehdä erilaisia testejä. Virtsakokeita otetaan säännöllisesti ja se onkin varsinainen prosessi. Vessassa käynti painottomassa tilassa vaatii tarkkuutta jos ei halua viettää loppupäivää vessan siivouksen parissa. Hadfield kuvaa perusteellisesti miten tämä 40 minuuttia vaativa virtsanäytteen ottaminen sujuu. Virtsa on muuten keskeinen osa avaruusmatkailua muullakin tavoin, se esimerkiksi puhdistetaan juomavedeksi. Puistattava ajatus mutta Hadfield vakuuttaa, että vesi maistuu aivan tavalliselta.

Avaruuslento ei pääty siihen, että laskeudutaan pienessä kapselissa jonnekin Venäjän aroille. Hadfield kertookin ärsyyntyneensä toimittajien kysymyksistä miltä tuntuu kun "kaikki on ohi". Laskeutumisen jälkeen alkaa nimittäin kuukausien mittainen prosessi, johon kuuluu astronauttien fyysinen kuntoutus, terveystestit, tieteelliset kokeet ja koko lennon läpikäyminen pienintä yksityiskohtaa myöten.

Miltä maapallo sitten näyttää ISS-asemalta käsin? Hadfield kertoo, että ei hän ei kertaakaan kyllästynyt siihen upeaan näkyyn joka aseman ikkunoista avautuu. Maapallomme on kaunotar planeettojen joukossa. Astronautit näkevät päivän aikana 16 auringonlaskua ja -nousua, aina 90 minuutin välein. (Netistä löytyy video, joka näyttää tuon puolentoista tunnin kierroksen maapallon ympäri reaaliajassa, "A journey around Earth in real time".)

Haluaisinkin antaa tämän kirjan jokaiselle uudelle kansanedustajalle ja kotiläksyksi miettiä mitä minä, yksittäinen pieni ihminen, voisin tehdä pallomme hyväksi. Hadfield esimerkiksi kertoo nykyään noukkivansa joka ikisen maassa lojuvan roskan, seuralaistensa ärtymyksestä piittaamatta. Kun on kerran ymmärtänyt vastuunsa tästä yhteisestä pallostamme niin se näkyy myös tekoina. Silloinkin kun kukaan ei ole näkemässä ja aplodeeraamassa.

**
Colonel Chris Hadfield: An Astronaut's Guide To Life On Earth.
What going to space taught me about ingenuity, determination, and being prepared for anything.
Back Bay Books 2013

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjan nimessä on ammatti

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen Jenny Offillin kirjasta 'Weather' (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen - suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...

Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille! Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...