Siirry pääsisältöön

Elämä, kerta kaikkiaan!


Lähdin vuosi sitten mukaan Kirjaluotsin haasteeseen Elämä, kerta kaikkiaan! Mahtava idea, joka on ollut mielessäni koko vuoden lukiessani elämäkertoja. Ja elämäkertojahan minä luen todella paljon! On todella jännittävää päästä kurkistamaan oikeiden ihmisten oikeisiin elämiin. Todellisuus on ihan oikeasti monesti tarua ihmeellisempää!

Haasteen tarkoituksena on näin päätteeksi kirjoittaa fiktiivinen elämäkerta, joka perustuu vuoden aikana luettuihin elämäkertoihin. Tässäpä siis minun fiktiivinen henkilöni, joka viekin meidät tulevaisuuteen ja varsin historialliseen tapahtumaan...

**

Elba Chamomile syntyy Chicagossa vuonna 1997. Elba työskentelee pitkään NASA:n astronauttina mutta tultuaan takaisin puolen vuoden mittaiselta komennukseltaan kansainväliseltä avaruusasemalta, hän julkaisee kirjeenvaihtonsa, jota on käynyt komennuksen aikana rakastettunsa Tilde Darrningsin kanssa. 

Kirjassa julkaistuista sähköpostiviesteistä paljastuu, että Elba hakeutui alunperin avaruusasemalle, koska halusi etäisyyttä entiseen puolisoonsa, Alistair Motiveen. Alistair vietti todella skandaalinkäryistä elämää, josta ei puuttunut nautintoaineita eikä vieraita naisia. Elba ilmoittikin työnantajalleen, haettuaan ensin eroa Alistairista, haluavansa komennon niin kauas kuin "pippuri kasvaa". Nasa lähettää hänet siis kansainväliselle avaruusasemalle. Mutta juuri ennen lähtöään avaruusasemalle hän tapaa suuren rakkautensa, Tilden.   

Palavasti rakastuneen parin sydäntäsärkevä kirjeenvaihto saa amerikkalaiset ihastumaan Elbaan ja Tildeen niin, että parin tarinasta tehdään katsojaennätyksiin yltänyt tv-sarja. Elba esittää sarjassa itseään ja näin hän tulee entistä  tutummaksi suurelle yleisölle. Elbasta ja Tildestä tuleekin nopeasti Amerikan 'power couple' numero yksi ja on vain ajan kysymys, milloin Elbaa pyydetään asettautumaan ehdolle presidentinvaaleihin. Vuonna 2036 Elbasta tulee Yhdysvaltain ensimmäinen naispresidentti!

Historiankirjoihin jää myös Elban virkaanastujaisseremoniaansa valitsema musiikki. Elban isänpuoleinen isoisä on suomalaissyntyinen (ja tunnettu New Yorkissa kiinalaissyntyisen vaimonsa kanssa pitämästään riistalihaan erikoistuneesta lihakaupasta 'Laotse Hirven Virne').  Elba haluaa kunnioittaa suomalaisia juuriaan ja niinpä hän asteleekin valanvannomistilaisuuteen laulun "Sata salamaa" säestämänä. Laulu on tuttu hänelle lapsuudesta ja jopa niin tärkeä, että hän pitää sitä omana voimalaulunaan.

Asetuttuaan Valkoiseen taloon, Elba ja Tilde ilmoittavat yrittävänsä saada yhteisen lapsen. Tilde, nyt siis Yhdysvaltain First Lady, käy läpi hedelmöityshoitoja ja kaksi vuotta virkaanastumisesta pari saa vihdoin kauan toivomansa lapsen. Tytön nimeksi tulee Norah-Linene.  Elba valitaan vielä toiselle kaudelle ja hänen kahdeksan presidenttivuottansa tunnetaan rauhan ja yleisen suvaitsevaisuuden aikakautena.

**

Suuret kiitokset Kirjaluotsille todella innostavasta ja hauskasta haasteesta!

Kommentit

  1. Voi elämä, miten mahtava tarina! Toivotaan, että visiosi toteutuu ja Valkoiseen taloon saadaan pian joku Elban ja Tilden kaltainen power couple :-) Kiitos, että olit mukana haasteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina todella mahtavasta ideasta ja haasteesta!! Onneksi saa aina haaveilla, aika näyttää miten käy 2036 vuoden vaaleissa... :) /Mari

      Poista
  2. Olipas upea elämäntarina! USA:n ensimmäinen naispresidentti voisi kyllä minun puolestani toteutua hieman aikaisemminkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskaltanut pistää sitä aikaisemmaksi, ettei olisi liian epäuskottava tarina 😂 /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen