Siirry pääsisältöön

Syyslomailua Turussa - sekä ajatuksia ystävyydestä ja rakkaudestakin


Ruotsissa on tällä viikolla vietetty syyslomaa ja tarkoitus oli matkustaa laivalla Tukholmasta Riikaan ja viettää pari päivää vakiokylpylähotellissamme Jurmalassa. Mutta matkaseurueeseemme liittyneellä naapurintytöllä olikin passi mennyt vanhaksi toukokuussa. Mikä havaittiin 24 tuntia ennen matkaanlähtöä. Voi sitä itkua!

Mutta ei hätiä mitiä, onneksi on aina Turku ja siellä sijaitseva vakiokylpylähotellimme! Eikä naapurintyttö ollut käynyt koskaan Turussa, joten päätimme siis lähteä sinne. Ehdin peruuttaa Jurmalan hotellivarauksen vain kolme tuntia ennen kuin maksuton peruutusaika meni umpeen. Ja onneksi laivayhtiöllä ei ole ongelmia muuttaa varauksia vaikka yhtäkkiä tekisikin mieli lähteä Riian sijasta Turkuun. Ja luojan kiitos ruotsalaiset eivät ole älynneet matkustaa sankoin joukoin lomillaan Suomeen, joten laivasta löytyi hyvin tilaa.

Turun kylpylähotelli tuntui kuitenkin melkoisen arvokkaalta, tällä kokoonpanolla meidän olisi pitänyt varata kaksi erillistä huonetta. Mutta onneksi on yksityisiä asuntoja välittävä luottosivustomme, jonka kautta löytyi todella viehättävä pikkukaksio vain viiden minuutin kävelymatkan päästä kylpylästä.

Matkasta tuli onnistunut ja molemmat 10-vuotiaat ihastuivat Turkuun. Ennen kylpyläiltaa kävimme kaupungilla tutustumassa nähtävyyksiin, tällä kertaa piipahdettiin Turun tuomiokirkossa ja Apteekkimuseossa. Tyttöjä inspiroi myös jokirannan puihin kiipeily sekä Posankka. Sydäntä lämmitti katsoa kun omalla ainokaisellamme oli kerrankin ikäistään matkaseuraa. Meillä kävi tuuri kun naapuriin muutti muutama vuosi sitten perhe, jolla on täsmälleen samanikäinen tyttö, perheensä ainokainen hänkin. Tytöt löysivät nopeasti toisensa ja ovat nykyään kuin siskokset.

Sitten siihen olennaisimpaan eli matkakirjaan! Lukemisina minulla oli ruotsalaisen Lena Einhornin tuore romaani 'Den tunna isen'. Olen lukenut häneltä aiemmin erittäin mielenkiintoisen elämäkerrallisen romaanin Greta Garbosta, Blekingegatan 32. Einhorn on erikoistunut elämäkertoihin fiktion pohjana ja tällä kertaa hän on kirjoittanut omasta elämästään. Kirjaa on "mainostettu" traagisena rakkaustarinana vaikka mielestäni se oli kyllä paljon muutakin.

Lena Einhorn kertoo monimutkaisesta suhteestaan tyttöystäväänsä Nickiin, jonka hän tapaa eräällä kesäisellä uintiretkellä. Kohtaaminen on rakkautta ensisilmäyksellä vaikkakaan Nicki ei voi heittäytyä suhteeseen sataprosenttisesti. Hänellä on edelleen kesken irtautuminen poikansa isästä ja ero on lisäksi aiheuttanut ristiriitoja pojan ja äidin välille. Nicki haluaa suojella 10-vuotiasta poikaansa niin pitkälle kuin mahdollista. Lena ja Nicki asuvat myös eri kaupungeissa, joten suhde on alusta pitäen tarkasti aikataulutettu ja kuten Lena pian toteaa, suhteessa edetään täysin Nickin ehdoilla.

Kirjailija vihjailee koko 500 sivun mittaisen romaanin ajan, ettei suhde tule päättymään hyvin. Draamaa riittää sillä Nickin poika sairastuu harvinaiseen syöpään. Nickin ex-mies on mustasukkainen Lenasta ja Nicki on mustasukkainen Lenan ex-kumppanista. Lisäksi suhteen aikana Lenan vanhemmat kuolevat kuten myös vanha ystävä. Tähän romaaniin mahtuu siis kuolemaa, surua, jännittyneitä hermoja, mustasukkaisuutta ja riitoja.

Ja puhelinkeskusteluja! Sillä Lena ja Nicki puivat suhdettaan ja rakastamistaan edestakaisin niin, että lukijalta meinaa hermo mennä. Selvää on, että tämä rakkaussuhde toimii lähinnä ideatasolla mutta todellisessa elämässä sillä on vain muutaman hetken ajan mahdollisuus toteutua.

Mutta onneksi siis Einhorn sisällyttää tähän romaaniin paljon muutakin. Hän alkaa nimittäin epätoivoisena pohtia, minkä takia hän ei ole kykenevä sitoutumaan suhteeseen (vaikka näin lukijan näkökulmasta sitoutumiskammoa potee pikemminkin se toinen osapuoli).

Einhorn aloittaa lapsuudestaan ja vanhemmistaan, Ruotsissa menestyksekkäät urat luoneesta lääkäripariskunnasta Nina ja Jerzy Einhornista. He molemmat ovat keskitysleiriltä selviytyjiä ja kantavat omaa taakkaansa, vaikkakaan eivät sitä näennäisesti siirrä eteenpäin lapsilleen. Lena muistaa lapsuutensa lämpimänä ja turvallisena, mutta jokin ei tunnu täsmäävän. Hän haastattelee perheen lastenhoitajia ja heiltä saadut kertomukset eivät yhtäkkiä tuekaan Lenan muistoja.

Rakastiko äiti heitä oikeasti vai oliko hän katkera siitä, ettei pystynyt jatkamaan uraansa lasten synnyttyä. Toisaalta äiti ennen kuolemaansa kertoi katuvansa, ettei hän halunnut kolmatta lasta. Perheensä keskitysleireissä menettäneenä hänellä oli vahva velvollisuudentunne perustaa perhe ja saada lapsia. Tämän ajatuksen muistan muuten esiintyneen vahvana myös toisen ruotsalaisen, niinikään keskitysleiriltä selviytyneen Hedi Friedin kirjasta Skärvor av ett liv.

Einhorn ei löydä lopullisia vastauksia kysymyksiinsä mutta tuloksena on todella mielenkiintoinen kertomus erään perheen historiasta ja sen vaikutuksesta kirjailijan kykyyn/kyvyttömyyteen muodostaa parisuhdetta. Kirjaa on kutsuttu myös avainromaaniksi, sillä kirjassa esiintyvät henkilöt ovat todellisia. Tirkistelyromaaniksikin tätä voisi kutsua mutta Einhorn on mielestäni onnistunut nostamaan romaaninsa teemat yleisemmälle tasolle. Lisäksi kirjassa on hienoa ajankuvausta, jota on aina kiehtovaa lukea ja varsinkin omasta asuinpaikkakunnasta.

Lena Einhornin äidistään kirjoittama kirja 'Ninan matka' palkittiin August-palkinnolla 2005 ja kirja on käsittääkseni myös suomennettu. Ja tässä lukemassani romaanissa mainittu Stefan-veli on kirjailija hänkin. Muutama vuosi sitten häneltä ilmestyi palkittu tietokirja 'Aidosti kiltti'.

Syysloma meni siis Turussa kylpien ja erästä rakkaustarinaa vatvoen. Ei huono!

**
Lena Einhorn: Den tunna isen
Norstedts 2019
508 sivua

Onnea on päivälaiva Tukholmasta Turkuun, ikkunahytti ja hyvä kirja!
Ystävykset Aura-joen rantamilla

Apteekkimuseo oli iloinen yllätys!
Muistelimme myös Turun tuomiokirkossa edesmenneitä rakkaitamme.

Kommentit

  1. Kiva kuulla, että lomanne onnistui hienosti Turussa. Vaikka olisihan siellä Latviassakin saattanut aikaansa viettää, vai mitä... Kiitos kirjan esittelystä. Ihan uusi tuttavuus on tämä kirjailija minulle. Mukavaa marraskuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa marraskuuta myös sinulle, Anneli!

      Turku ei petä lomakaupunkina koskaan mutta Latviaan mennään heti kun naapurinplikka on uusinut passinsa :)

      Poista
  2. Ei huono! Saat aina kiinnostumaan lukemistasi kirjoista.
    Äidin ilo on jo se kun lapsella on kivaa, ja ilo on kaksinkertainen, kun itselläkin on kivaa. Kymmenvuotiaat ovat mukavassa iässä. Pärjäävät jo aika itsenäisesti, eikä ole vielä teini-iän angstia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teiniangstia ei vielä onneksi ole näköpiirissä, nautimme nyt tästä lapsuuden loppusuorasta, jolloin kaikki on vielä - suurimman osan ajasta - vain hauskaa :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...