Siirry pääsisältöön

Syyslomailua Turussa - sekä ajatuksia ystävyydestä ja rakkaudestakin


Ruotsissa on tällä viikolla vietetty syyslomaa ja tarkoitus oli matkustaa laivalla Tukholmasta Riikaan ja viettää pari päivää vakiokylpylähotellissamme Jurmalassa. Mutta matkaseurueeseemme liittyneellä naapurintytöllä olikin passi mennyt vanhaksi toukokuussa. Mikä havaittiin 24 tuntia ennen matkaanlähtöä. Voi sitä itkua!

Mutta ei hätiä mitiä, onneksi on aina Turku ja siellä sijaitseva vakiokylpylähotellimme! Eikä naapurintyttö ollut käynyt koskaan Turussa, joten päätimme siis lähteä sinne. Ehdin peruuttaa Jurmalan hotellivarauksen vain kolme tuntia ennen kuin maksuton peruutusaika meni umpeen. Ja onneksi laivayhtiöllä ei ole ongelmia muuttaa varauksia vaikka yhtäkkiä tekisikin mieli lähteä Riian sijasta Turkuun. Ja luojan kiitos ruotsalaiset eivät ole älynneet matkustaa sankoin joukoin lomillaan Suomeen, joten laivasta löytyi hyvin tilaa.

Turun kylpylähotelli tuntui kuitenkin melkoisen arvokkaalta, tällä kokoonpanolla meidän olisi pitänyt varata kaksi erillistä huonetta. Mutta onneksi on yksityisiä asuntoja välittävä luottosivustomme, jonka kautta löytyi todella viehättävä pikkukaksio vain viiden minuutin kävelymatkan päästä kylpylästä.

Matkasta tuli onnistunut ja molemmat 10-vuotiaat ihastuivat Turkuun. Ennen kylpyläiltaa kävimme kaupungilla tutustumassa nähtävyyksiin, tällä kertaa piipahdettiin Turun tuomiokirkossa ja Apteekkimuseossa. Tyttöjä inspiroi myös jokirannan puihin kiipeily sekä Posankka. Sydäntä lämmitti katsoa kun omalla ainokaisellamme oli kerrankin ikäistään matkaseuraa. Meillä kävi tuuri kun naapuriin muutti muutama vuosi sitten perhe, jolla on täsmälleen samanikäinen tyttö, perheensä ainokainen hänkin. Tytöt löysivät nopeasti toisensa ja ovat nykyään kuin siskokset.

Sitten siihen olennaisimpaan eli matkakirjaan! Lukemisina minulla oli ruotsalaisen Lena Einhornin tuore romaani 'Den tunna isen'. Olen lukenut häneltä aiemmin erittäin mielenkiintoisen elämäkerrallisen romaanin Greta Garbosta, Blekingegatan 32. Einhorn on erikoistunut elämäkertoihin fiktion pohjana ja tällä kertaa hän on kirjoittanut omasta elämästään. Kirjaa on "mainostettu" traagisena rakkaustarinana vaikka mielestäni se oli kyllä paljon muutakin.

Lena Einhorn kertoo monimutkaisesta suhteestaan tyttöystäväänsä Nickiin, jonka hän tapaa eräällä kesäisellä uintiretkellä. Kohtaaminen on rakkautta ensisilmäyksellä vaikkakaan Nicki ei voi heittäytyä suhteeseen sataprosenttisesti. Hänellä on edelleen kesken irtautuminen poikansa isästä ja ero on lisäksi aiheuttanut ristiriitoja pojan ja äidin välille. Nicki haluaa suojella 10-vuotiasta poikaansa niin pitkälle kuin mahdollista. Lena ja Nicki asuvat myös eri kaupungeissa, joten suhde on alusta pitäen tarkasti aikataulutettu ja kuten Lena pian toteaa, suhteessa edetään täysin Nickin ehdoilla.

Kirjailija vihjailee koko 500 sivun mittaisen romaanin ajan, ettei suhde tule päättymään hyvin. Draamaa riittää sillä Nickin poika sairastuu harvinaiseen syöpään. Nickin ex-mies on mustasukkainen Lenasta ja Nicki on mustasukkainen Lenan ex-kumppanista. Lisäksi suhteen aikana Lenan vanhemmat kuolevat kuten myös vanha ystävä. Tähän romaaniin mahtuu siis kuolemaa, surua, jännittyneitä hermoja, mustasukkaisuutta ja riitoja.

Ja puhelinkeskusteluja! Sillä Lena ja Nicki puivat suhdettaan ja rakastamistaan edestakaisin niin, että lukijalta meinaa hermo mennä. Selvää on, että tämä rakkaussuhde toimii lähinnä ideatasolla mutta todellisessa elämässä sillä on vain muutaman hetken ajan mahdollisuus toteutua.

Mutta onneksi siis Einhorn sisällyttää tähän romaaniin paljon muutakin. Hän alkaa nimittäin epätoivoisena pohtia, minkä takia hän ei ole kykenevä sitoutumaan suhteeseen (vaikka näin lukijan näkökulmasta sitoutumiskammoa potee pikemminkin se toinen osapuoli).

Einhorn aloittaa lapsuudestaan ja vanhemmistaan, Ruotsissa menestyksekkäät urat luoneesta lääkäripariskunnasta Nina ja Jerzy Einhornista. He molemmat ovat keskitysleiriltä selviytyjiä ja kantavat omaa taakkaansa, vaikkakaan eivät sitä näennäisesti siirrä eteenpäin lapsilleen. Lena muistaa lapsuutensa lämpimänä ja turvallisena, mutta jokin ei tunnu täsmäävän. Hän haastattelee perheen lastenhoitajia ja heiltä saadut kertomukset eivät yhtäkkiä tuekaan Lenan muistoja.

Rakastiko äiti heitä oikeasti vai oliko hän katkera siitä, ettei pystynyt jatkamaan uraansa lasten synnyttyä. Toisaalta äiti ennen kuolemaansa kertoi katuvansa, ettei hän halunnut kolmatta lasta. Perheensä keskitysleireissä menettäneenä hänellä oli vahva velvollisuudentunne perustaa perhe ja saada lapsia. Tämän ajatuksen muistan muuten esiintyneen vahvana myös toisen ruotsalaisen, niinikään keskitysleiriltä selviytyneen Hedi Friedin kirjasta Skärvor av ett liv.

Einhorn ei löydä lopullisia vastauksia kysymyksiinsä mutta tuloksena on todella mielenkiintoinen kertomus erään perheen historiasta ja sen vaikutuksesta kirjailijan kykyyn/kyvyttömyyteen muodostaa parisuhdetta. Kirjaa on kutsuttu myös avainromaaniksi, sillä kirjassa esiintyvät henkilöt ovat todellisia. Tirkistelyromaaniksikin tätä voisi kutsua mutta Einhorn on mielestäni onnistunut nostamaan romaaninsa teemat yleisemmälle tasolle. Lisäksi kirjassa on hienoa ajankuvausta, jota on aina kiehtovaa lukea ja varsinkin omasta asuinpaikkakunnasta.

Lena Einhornin äidistään kirjoittama kirja 'Ninan matka' palkittiin August-palkinnolla 2005 ja kirja on käsittääkseni myös suomennettu. Ja tässä lukemassani romaanissa mainittu Stefan-veli on kirjailija hänkin. Muutama vuosi sitten häneltä ilmestyi palkittu tietokirja 'Aidosti kiltti'.

Syysloma meni siis Turussa kylpien ja erästä rakkaustarinaa vatvoen. Ei huono!

**
Lena Einhorn: Den tunna isen
Norstedts 2019
508 sivua

Onnea on päivälaiva Tukholmasta Turkuun, ikkunahytti ja hyvä kirja!
Ystävykset Aura-joen rantamilla

Apteekkimuseo oli iloinen yllätys!
Muistelimme myös Turun tuomiokirkossa edesmenneitä rakkaitamme.

Kommentit

  1. Kiva kuulla, että lomanne onnistui hienosti Turussa. Vaikka olisihan siellä Latviassakin saattanut aikaansa viettää, vai mitä... Kiitos kirjan esittelystä. Ihan uusi tuttavuus on tämä kirjailija minulle. Mukavaa marraskuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa marraskuuta myös sinulle, Anneli!

      Turku ei petä lomakaupunkina koskaan mutta Latviaan mennään heti kun naapurinplikka on uusinut passinsa :)

      Poista
  2. Ei huono! Saat aina kiinnostumaan lukemistasi kirjoista.
    Äidin ilo on jo se kun lapsella on kivaa, ja ilo on kaksinkertainen, kun itselläkin on kivaa. Kymmenvuotiaat ovat mukavassa iässä. Pärjäävät jo aika itsenäisesti, eikä ole vielä teini-iän angstia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teiniangstia ei vielä onneksi ole näköpiirissä, nautimme nyt tästä lapsuuden loppusuorasta, jolloin kaikki on vielä - suurimman osan ajasta - vain hauskaa :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...