Siirry pääsisältöön

300 (melkein) hukkaanluettua sivua


Minä ja Mokka lounaalla Schipholin lentokentällä

Haluan uskoa, että jokaisella kirjalla on paikkansa ja aikansa. Erilaisia kirjoja tarvitaan täyttämään erilaisia lukuhetkiä. Kuten nyt esimerkiksi kun olet lentämässä paikasta A paikkaan B paikan C kautta. Jonottamista, odottamista, kävelyä, seisomista, lähtöporttien vilkuilua... Silloin on juuri paikallaan tällainen kirja, jonka sivut ovat höttöä täynnänsä.

Ranskalais-englantilainen Tatiana de Rosnay on jo vakiintunut kirjailijanimi ja hänen teoksiaan on käännetty myös suomeksi, kuten tämä "Mokka". Minulle tämä oli ensimmäinen (ja ehkä myös viimeinen). Mutta en kadu kirjan lukemista, sillä siinä oli tähtihetkensä. Palaan tähän hetkeen myöhemmin.

Tästä alkava teksti sisältää JUONIPALJASTUKSIA!

Justine on kääntäjä, joka asuu Pariisissa englantilaisen miehensä Andrew'n ja lapsiensa kanssa. Eräänä tuikitavallisena päivänä Justine saa puhelinsoiton, jota kaikki vanhemmat sisimmässään pelkäävät: Malcolm-poika on jäänyt auton alle ja makaa sairaalassa koomassa. Auto on paennut paikalta pysähtymättä. Ainoa tuntomerkki on auton väri (mokka, mistä myös kirjan käsittämättömän tylsä nimi) sekä vaillinnainen rekisterinumero.

Justine ryhtyy pakkomielteenomaisesti selvittämään kuka tämä autoa ajanut henkilö on. Hän ryhtyy pommittamaan tapausta tutkivaa poliisikomisariota, joka lopulta paljastaa epäillyn nimen. Justine matkustaa tapaamaan epäiltyä ja syyllinen selviää, tosin samalla selviää muutakin yllättävää epäillyn perhetilanteesta. Justine saa kuitenkin sielulleen rauhan ja hän myös huomaa haluavansa jatkaa yhteiseloa Andrew'n kanssa, huolimatta tämän uskottomuudesta ja omasta flirttailustaan poliisikomisarion kanssa. Ja kuinka ollakaan, lopussa Malcolm-poika herää koomasta, joten kaikki päättyy enemmän kuin hyvin.

Mutta sitten siihen kirjan tähtihetkeen. Tarjoan tämän hetken nyt teille, tosin ruotsiksi ja luulenpa, että tämä olisi ranskan kielellä vielä vaikuttavampi.

För att sätta mig bakom honom på motorcykeln fick jag dra upp kjolen över knäna. Jag såg att hans ljusa ögon bakom visiret synade mina bara lår. Jag kände en liten rysning fara genom kroppen. En sorts rysning som jag inte hade känt på länge. Jag var tvungen att lägga armarna om honom för att hålla mig fast. Hans doft kändes bekant. Ljus tobak, lite tvättmedel, något friskt, fräscht. Han var mindre än Andrew men kraftigare, starkare. Det kändes fint att sitta bakom honom. Det var evigheter sedan jag satt bakom en man på en motorcykel. Långt innan jag gifte mig. Det var så intimt med den där ställningen, kropp mot kropp, med spretande lår och mitt kön mot hans bak..

Siinä se siis oli, kirjan kohokohta. Justine saa moottoripyöräkyydin poliisikomisarioltaan ja jossakin kohtaa Euroopan yllä tajuan yhtäkkiä, että en ole koskaan ollut moottoripyörän kyydissä. Ja päätän, että tämän kokemuksen on oltava mukana elämäni aikajanassa, muuten siitä ei tule täydellistä.

Näitä elämän pieniä oivalluksen hetkiä siis, joita kirjallisuus parhaimmillaan voi antaa!

**
Tatiana de Rosnay: Mocka
(Alkup. 'Moka' 2010, ruotsintanut ranskasta Ulla Linton)
Sekwa 2017
321 sivua

2019 Helmet-kirjahaaste: 37. Pienkustantamon julkaisu

Kommentit

  1. Minulla on ollut moottoripyörän takana kaksi moodia: joko meinaa uni tulla tai sitten pissa. Ei kovin eroottista. :) Matkoja teimme paljon parikymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin saattaisi käydä minullekin! Kiitos varoituksesta, Leena :) /Mari

      Poista
  2. Olen ollut kerran moottoripyörän kyydissä. Naapurin poika oli saanut kevytmoottoripyörän ja halusi kyydittää minua. Olin pari vuotta nuorempi. Tuulinen kyyti. Olin kyllä itse ajellut mopolla aiemmin, joten ei se niin uutta ollut. Ainoastaan se, että kyydissä ei juuri nähnyt mitään, ja oli hankala pitää kiinni moottoripyörästä.
    Olen lukenut kirjailijalta koskettavan Nimeni on Sarah (aiem. Avain) ja Viimeinen kesä teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muisto, Mai! Ehkä se moottoripyörän kyydissä oleminen ei olekaan niin sensuellia kuin mitä tuosta kirjasta ymmärsin :)

      Tuota 'Nimeni on Sarah' kirjaa olen nähnyt kehuttavan, ehkä annan kirjailijalle sittenkin vielä toisen mahdollisuuden! /Mari

      Poista
  3. Olen myös lukenut Nimeni on Sarah -teoksen, ja se oli varmaan ihan hyvä, vaikka ei siitä kyllä jäänyt mitään erityistä muistikuvaa... Tämä Mokka on hyllyssäni, mutta lukematta vielä. Saapa nähdä miltä se minusta vaikuttaa. Hyvä että moottoripyöräjuttu kolahti! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on erittäin hyvä 'aivot narikkaan' -kirja. Sellaisiakin kirjoja tarvitaan!! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen