Siirry pääsisältöön

300 (melkein) hukkaanluettua sivua


Minä ja Mokka lounaalla Schipholin lentokentällä

Haluan uskoa, että jokaisella kirjalla on paikkansa ja aikansa. Erilaisia kirjoja tarvitaan täyttämään erilaisia lukuhetkiä. Kuten nyt esimerkiksi kun olet lentämässä paikasta A paikkaan B paikan C kautta. Jonottamista, odottamista, kävelyä, seisomista, lähtöporttien vilkuilua... Silloin on juuri paikallaan tällainen kirja, jonka sivut ovat höttöä täynnänsä.

Ranskalais-englantilainen Tatiana de Rosnay on jo vakiintunut kirjailijanimi ja hänen teoksiaan on käännetty myös suomeksi, kuten tämä "Mokka". Minulle tämä oli ensimmäinen (ja ehkä myös viimeinen). Mutta en kadu kirjan lukemista, sillä siinä oli tähtihetkensä. Palaan tähän hetkeen myöhemmin.

Tästä alkava teksti sisältää JUONIPALJASTUKSIA!

Justine on kääntäjä, joka asuu Pariisissa englantilaisen miehensä Andrew'n ja lapsiensa kanssa. Eräänä tuikitavallisena päivänä Justine saa puhelinsoiton, jota kaikki vanhemmat sisimmässään pelkäävät: Malcolm-poika on jäänyt auton alle ja makaa sairaalassa koomassa. Auto on paennut paikalta pysähtymättä. Ainoa tuntomerkki on auton väri (mokka, mistä myös kirjan käsittämättömän tylsä nimi) sekä vaillinnainen rekisterinumero.

Justine ryhtyy pakkomielteenomaisesti selvittämään kuka tämä autoa ajanut henkilö on. Hän ryhtyy pommittamaan tapausta tutkivaa poliisikomisariota, joka lopulta paljastaa epäillyn nimen. Justine matkustaa tapaamaan epäiltyä ja syyllinen selviää, tosin samalla selviää muutakin yllättävää epäillyn perhetilanteesta. Justine saa kuitenkin sielulleen rauhan ja hän myös huomaa haluavansa jatkaa yhteiseloa Andrew'n kanssa, huolimatta tämän uskottomuudesta ja omasta flirttailustaan poliisikomisarion kanssa. Ja kuinka ollakaan, lopussa Malcolm-poika herää koomasta, joten kaikki päättyy enemmän kuin hyvin.

Mutta sitten siihen kirjan tähtihetkeen. Tarjoan tämän hetken nyt teille, tosin ruotsiksi ja luulenpa, että tämä olisi ranskan kielellä vielä vaikuttavampi.

För att sätta mig bakom honom på motorcykeln fick jag dra upp kjolen över knäna. Jag såg att hans ljusa ögon bakom visiret synade mina bara lår. Jag kände en liten rysning fara genom kroppen. En sorts rysning som jag inte hade känt på länge. Jag var tvungen att lägga armarna om honom för att hålla mig fast. Hans doft kändes bekant. Ljus tobak, lite tvättmedel, något friskt, fräscht. Han var mindre än Andrew men kraftigare, starkare. Det kändes fint att sitta bakom honom. Det var evigheter sedan jag satt bakom en man på en motorcykel. Långt innan jag gifte mig. Det var så intimt med den där ställningen, kropp mot kropp, med spretande lår och mitt kön mot hans bak..

Siinä se siis oli, kirjan kohokohta. Justine saa moottoripyöräkyydin poliisikomisarioltaan ja jossakin kohtaa Euroopan yllä tajuan yhtäkkiä, että en ole koskaan ollut moottoripyörän kyydissä. Ja päätän, että tämän kokemuksen on oltava mukana elämäni aikajanassa, muuten siitä ei tule täydellistä.

Näitä elämän pieniä oivalluksen hetkiä siis, joita kirjallisuus parhaimmillaan voi antaa!

**
Tatiana de Rosnay: Mocka
(Alkup. 'Moka' 2010, ruotsintanut ranskasta Ulla Linton)
Sekwa 2017
321 sivua

2019 Helmet-kirjahaaste: 37. Pienkustantamon julkaisu

Kommentit

  1. Minulla on ollut moottoripyörän takana kaksi moodia: joko meinaa uni tulla tai sitten pissa. Ei kovin eroottista. :) Matkoja teimme paljon parikymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin saattaisi käydä minullekin! Kiitos varoituksesta, Leena :) /Mari

      Poista
  2. Olen ollut kerran moottoripyörän kyydissä. Naapurin poika oli saanut kevytmoottoripyörän ja halusi kyydittää minua. Olin pari vuotta nuorempi. Tuulinen kyyti. Olin kyllä itse ajellut mopolla aiemmin, joten ei se niin uutta ollut. Ainoastaan se, että kyydissä ei juuri nähnyt mitään, ja oli hankala pitää kiinni moottoripyörästä.
    Olen lukenut kirjailijalta koskettavan Nimeni on Sarah (aiem. Avain) ja Viimeinen kesä teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muisto, Mai! Ehkä se moottoripyörän kyydissä oleminen ei olekaan niin sensuellia kuin mitä tuosta kirjasta ymmärsin :)

      Tuota 'Nimeni on Sarah' kirjaa olen nähnyt kehuttavan, ehkä annan kirjailijalle sittenkin vielä toisen mahdollisuuden! /Mari

      Poista
  3. Olen myös lukenut Nimeni on Sarah -teoksen, ja se oli varmaan ihan hyvä, vaikka ei siitä kyllä jäänyt mitään erityistä muistikuvaa... Tämä Mokka on hyllyssäni, mutta lukematta vielä. Saapa nähdä miltä se minusta vaikuttaa. Hyvä että moottoripyöräjuttu kolahti! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on erittäin hyvä 'aivot narikkaan' -kirja. Sellaisiakin kirjoja tarvitaan!! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle