Siirry pääsisältöön

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...


Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin.

Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin.

Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua. 

Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. "Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että millaista on elää sinuna tässä maailmassa. Ei mikään muu." Ja sekin ratkaisu toimii täydellisesti. Härkösen kyky elää hetkessä ja tarttua ihmisten spontaaneihin repliikkeihin nostaa tarinan lentoon. Ei siihen todellakaan muita tarvita.

Härkönen on myös niitä harvoja kirjailijoita, joka saa minut sekä itkemään että nauramaan. Hänellä on draaman tajua ja sen hän tuo esille parhaiten dialogin avulla. Härkönen säilöö oman elämänsä hauskimmat ja vavahduttavimmat repliikit visusti muistiinsa ja kantaa ne mukanaan vuosikymmentenkin yli. Ja kun isä kantaa juuri itsemurhaa yrittäneen nuoren Anna-Leenan sylissään hankien läpi, saan jotain sumeaa silmiini lukiessani isän sanat tyttärelleen:

Vaikka mun pitäis viimeisillä voimillani sut tämän elämän läpi kantaa niin mää en anna sun kuolla.

Pelkästään tämän kohtauksen vuoksi haluaisin ostaa kirjan myös omaan hyllyyn, jotta voisin lukea nämä sanat uudestaan ja uudestaan. Minulla on omasta isästäni pari samankaltaista muistoa, ei suinkaan yhtä dramaattisia eikä siinä näin vaikuttavia repliikkejä lausuttu, mutta Härkösen isän sanat tuovat mieleeni sen äärettömän lohdullisen tunteen kun oma isä kantoi ja tiesin, että kaikki on hyvin. 

Omalla kohdallani kyse oli vain pyörällä kaatumisesta hiekkaisella kotitiellä, mutta muistan kuinka isä juoksi (juoksi!) kuullessaan itkuni ja kuinka hän kantoi minut olohuoneen sohvalle. Oli kesä ja televisiosta tuli olympialaiset. Lasse Virenkin juoksi. Sen on täytynyt olla Montrealin kesä 1976, Münchenissä 1972 en osannut vielä ajaa isolla pyörällä...

Nyt näitä muistoja alkaa näköjään sitten tulla myös täältä päästä! "Sirpaleita", joita Härkönenkin kirjan kirjoittamiseen valmistautuessaan kirjoitti öisin muistikirjaan. Tämä Kallion jakama tieto inspiroi minua välittömästi. Olen aina harmitellut, etten ole mikään päiväkirjan pitäjä, mutta tällainen sirpaleiden kerääminen sopiikin minulle paremmin. Eli pistän nyt minäkin muistikirjan sängyn viereen ja annan muistojen tipahdella. Ne saavat tulla siinä järjestyksessä missä haluavat. Tuo Montrealin olympiakesä aloittakoon oman sirpalekirjani.

***

Katja Kallio: Taskupainos. Anna-Leena Härkösen elämästä (Otava, 2025)


Kommentit

  1. Kylläpäs kosketti tuo Härkösen isän kommentti. Minullakin on isä, joka on kantanut kun voimat ovat olleet loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo repliikki pitää sisällään käsittämättömän määrän tunnetta, kylmät väreet menee joka kerta kun vain ajattelinkin sitä. Minun isäni poistui tästä maailmasta jo 42 vuotta sitten, täytyy nyt kirjoittaa lisää muistoja hänestä niin kauan kuin vielä muistan edes jotakin!

      Poista
  2. Fanitan Härkösen kirjoja. Odotan aina liikoja, ja yks kaks aihepiiri vaihtuu. Kirjat ovat hurjan kuvauksellisia ja niitä on näytelty elokuvissa ja näyttämöillä runsaasti. Rakastan hänen lyhyitä kertomuksia ja niiden parissa saa nauraa hekotella aina uudestaan.
    Olen kirjoittaja ja päiväkirjojen ja mökkikirjojen kirjoittaja. Just eilen luin yhtä viisivuotispäiväkirjaa ja lopuksi revin sivut paperikeräykseen ja kannet meni pahvikeräykseen ja muoviosat muovikeräykseen ja rautalanka metallikeräykseen. On kuule vielä jäljellä hirmuiset määrät sirpaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota juuri harmittelen kun ei ole tullut kirjoitettua säännöllisesti. Joiltakin matkoilta olen kirjoittanut päiväkirjaa ja niitä on ollut todella jännittävä lukea vuosia myöhemmin, niin paljon ehtii unohtua. Sitten jää vain ne sirpaleet... mutta olen niitä jo muutaman kirjoittanut muistiin, jos vaikka lapsi vanhemmiten kiinnostuu lukemaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...