Siirry pääsisältöön

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...


Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin.

Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin.

Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua. 

Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. "Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että millaista on elää sinuna tässä maailmassa. Ei mikään muu." Ja sekin ratkaisu toimii täydellisesti. Härkösen kyky elää hetkessä ja tarttua ihmisten spontaaneihin repliikkeihin nostaa tarinan lentoon. Ei siihen todellakaan muita tarvita.

Härkönen on myös niitä harvoja kirjailijoita, joka saa minut sekä itkemään että nauramaan. Hänellä on draaman tajua ja sen hän tuo esille parhaiten dialogin avulla. Härkönen säilöö oman elämänsä hauskimmat ja vavahduttavimmat repliikit visusti muistiinsa ja kantaa ne mukanaan vuosikymmentenkin yli. Ja kun isä kantaa juuri itsemurhaa yrittäneen nuoren Anna-Leenan sylissään hankien läpi, saan jotain sumeaa silmiini lukiessani isän sanat tyttärelleen:

Vaikka mun pitäis viimeisillä voimillani sut tämän elämän läpi kantaa niin mää en anna sun kuolla.

Pelkästään tämän kohtauksen vuoksi haluaisin ostaa kirjan myös omaan hyllyyn, jotta voisin lukea nämä sanat uudestaan ja uudestaan. Minulla on omasta isästäni pari samankaltaista muistoa, ei suinkaan yhtä dramaattisia eikä siinä näin vaikuttavia repliikkejä lausuttu, mutta Härkösen isän sanat tuovat mieleeni sen äärettömän lohdullisen tunteen kun oma isä kantoi ja tiesin, että kaikki on hyvin. 

Omalla kohdallani kyse oli vain pyörällä kaatumisesta hiekkaisella kotitiellä, mutta muistan kuinka isä juoksi (juoksi!) kuullessaan itkuni ja kuinka hän kantoi minut olohuoneen sohvalle. Oli kesä ja televisiosta tuli olympialaiset. Lasse Virenkin juoksi. Sen on täytynyt olla Montrealin kesä 1976, Münchenissä 1972 en osannut vielä ajaa isolla pyörällä...

Nyt näitä muistoja alkaa näköjään sitten tulla myös täältä päästä! "Sirpaleita", joita Härkönenkin kirjan kirjoittamiseen valmistautuessaan kirjoitti öisin muistikirjaan. Tämä Kallion jakama tieto inspiroi minua välittömästi. Olen aina harmitellut, etten ole mikään päiväkirjan pitäjä, mutta tällainen sirpaleiden kerääminen sopiikin minulle paremmin. Eli pistän nyt minäkin muistikirjan sängyn viereen ja annan muistojen tipahdella. Ne saavat tulla siinä järjestyksessä missä haluavat. Tuo Montrealin olympiakesä aloittakoon oman sirpalekirjani.

***

Katja Kallio: Taskupainos. Anna-Leena Härkösen elämästä (Otava, 2025)


Kommentit

  1. Kylläpäs kosketti tuo Härkösen isän kommentti. Minullakin on isä, joka on kantanut kun voimat ovat olleet loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo repliikki pitää sisällään käsittämättömän määrän tunnetta, kylmät väreet menee joka kerta kun vain ajattelinkin sitä. Minun isäni poistui tästä maailmasta jo 42 vuotta sitten, täytyy nyt kirjoittaa lisää muistoja hänestä niin kauan kuin vielä muistan edes jotakin!

      Poista
  2. Fanitan Härkösen kirjoja. Odotan aina liikoja, ja yks kaks aihepiiri vaihtuu. Kirjat ovat hurjan kuvauksellisia ja niitä on näytelty elokuvissa ja näyttämöillä runsaasti. Rakastan hänen lyhyitä kertomuksia ja niiden parissa saa nauraa hekotella aina uudestaan.
    Olen kirjoittaja ja päiväkirjojen ja mökkikirjojen kirjoittaja. Just eilen luin yhtä viisivuotispäiväkirjaa ja lopuksi revin sivut paperikeräykseen ja kannet meni pahvikeräykseen ja muoviosat muovikeräykseen ja rautalanka metallikeräykseen. On kuule vielä jäljellä hirmuiset määrät sirpaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota juuri harmittelen kun ei ole tullut kirjoitettua säännöllisesti. Joiltakin matkoilta olen kirjoittanut päiväkirjaa ja niitä on ollut todella jännittävä lukea vuosia myöhemmin, niin paljon ehtii unohtua. Sitten jää vain ne sirpaleet... mutta olen niitä jo muutaman kirjoittanut muistiin, jos vaikka lapsi vanhemmiten kiinnostuu lukemaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...